Pohdinnat

Äitienpäivän kunniaksi hieman ajatuksia äitiydestä

toukokuu 12, 2019

Ensinnäkin ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti sille omalle <3

Tässä postauksessa jaarittelen äitiydestä, sen herättämistä ajatuksista ja pohdin, miksi äitejä on Suomessa aiempaa vähemmän.

Ihan alkuun on sanottava, että olen onnekas, koska minulla on ollut valtavan kiva lapsuus, johon on kuulunut turvaa, rajoja ja rakkautta. Olen todella iloinen, että itselläni on näin aikuisenakin hyvin lämpimät välit molempaan vanhempaani ja näemme viikottain. Kiitos teille äiti ja isä!

Sitten asiaan. Äitinä olo tuntuu valtavan vaikealta hommalta. Vielä nykypäivänäkin äitiyteen latautuu paljon tunteita, odotuksia ja vaatimuksia. Ehkä jopa enemmän kuin koskaan aiemmin. Ei enää riitä, että on se muumimainen pullantuoksuinen mamma, vaan pitäisi suoriutua entiseen tapaan kaikilla muillakin elämän alueilla. Pitäisi luoda uraa, ei saisi kieltäytyä puolueen puheenjohtajuudesta, pitäisi jaksaa päivittää someen tunnelmia pastellinsävyisistä hetkistä ja jaksaa harrastaa entiseen tapaan.

Varsinkin tänä päivänä koko lastenhankkimisprosessi on valtavan suunniteltu ja odotuksin kyllästetty toimenpide.  Siinä missä ennen synnytettiin pirtissä lypsyjen välissä ja vauvat jätettiin isompien lasten huollettavaksi, nyt hommaan lähdetään ihan eri otteella. Äidit tuntevat huonoa omaatuntoa, jos jättävät kuusikuukautisen vauvan viideksi tunniksi isän kanssa. Näin siksi, että joku vauvapalstan tietäjä osasi kertoa, että ero primäärisestä huoltajasta yli kahdeksi tunniksi vaurioittaa lapsen psyykettä. Teit niin tai näin, aina on väärin.

Nostan hattua kaikille äideille. Nyt jälkeenpäin sitä ymmärtää, miten iso homma on ollut kasvattaa tällainen jotakuinkin yhteiskuntakelpoinen yksilö. On varmasti ollut aika ajoin varsin epäkiitollista hommaa.

Kohti synnytystalkoita

Suomessa kaksi- ja kolmekymppisten naisten harteille ladotaan valtavasti paineita huoltosuhteen kohentamiseksi. Syntyvyys on nyt yhtä alhainen kuin nälkävuosina, ja syyttävä sormi osoittaa… noh, juuri itseni kaltaisiin naisiin. Tilanne on mitä ilmeisimmin jo niin vakava, että keski-ikäiset miehet kokevat asiakseen hoputtaa nuoria naisia synnytystalkoisiin.

Miksi lasten hankinta ”venyy”?

Se ikkuna, jossa nykypäivänä on yhteiskunnallisesti ihanteellista hankkia lapsia, on valtavan kapea. Ensin pitäisi hankkia korkeakoulututkinto, joka vie aikaa sinne 25-vuotiaaksi saakka. Sitten pitäisi saada hyvä vakituinen työpaikka (helposti sanottu, vaikeasti toteutettu), jossa tulee tietenkin olla muutama vuosi. Tässä välissä pitäisi olla hankittuna kaikin puolin normaali kumppani, jonka kanssa on matkusteltu ja ostettu omistusasunto. Sitten olisi hyvä hetki, mutta pidä kiirettä! Kolmekymppisenä olet jo huolestuttavan vanha.

Ihanne olisi suurin piirtein tämä: Hyvä nainen, tee kaikki kolme lastasi 27 ja 30 ikävuoden välillä, mutta älä vain ole koko aikaa pois työelämästä.

Itsekkäät naiset

Miksi sitten lapsia ei hankita entiseen malliin?

Syitä on varmasti yhtä monia kuin on naisiakin. Ensiksikin harvan elämä menee edellä mainitun kaavan mukaan. Ja vaikka menisikin, voi olla, että taloudellinen tilanne koetaan lapsille liian epävarmaksi. Tai vaikka jotakuinkin järjevä puoliso on hankittu, tämä voi elää omassa todellisuudessaan, jossa lapsia aletaan miettiä siinä neljänkympin ja kuoleman välissä. Tai voi olla, että miten paljon yritystä olisikin, toivottu raskaus ei vain ala.

Ja kyllähän elämäntyylit ovat muuttuneet. Ihmisten arvot ovat muuttuneet. Olemme vihdoinkin sellaisessa yhteiskunnassa, jossa voi toteuttaa itseään ja rakentaa mielekästä elämää itseään kiinnostavista palikoista. 

Täytän itse tänä kesänä 32 vuotta. Viimeiset viisi vuotta olen elänyt elämäni parasta aikaa. Olen elänyt itsekkäästi itselleni ja tehnyt juuri niitä asioita,  joita olen halunnut tehdä. Olen matkustellut, elänyt ulkomailla, ollut töissä, palannut opiskelemaan ja perustanut pienen yhden naisen yrityksen. Kaikki on nyt niin hyvin, että en haluaisi muuttaa mitään. Rakastan aikuisen elämäni mukavuutta. Rakastan tulla hiljaiseen kotiin, mennä treeneihin suoraan työpäivän jälkeen, syödä riisikakkuja illalliseksi  ja juoda pullon viiniä ilman, että kukaan traumatisoituisi siitä. Rakastan mahdollisuutta ottaa äkkilähdön lämpimään tai vaikka muuttaa toiseen maahan niin halutessani.

Miksi haluaisin muuttaa tätä? Eivät mitkään huoltosuhteet tai synnytystalkoot ole riittävä motiivi keikauttaa tätä tasapainoa. Nyt ei ainakaan tunnu siltä, että haluaisin muuttaa arjestani mitään.

Eikä tarvitse tulla kertomaan, että eihän lapsen tarvitse muuttaa mitään. Ihan samalla tavoin voi harrastaa edelleen, matkustella vaikka Intiaan ja muuttaa toiselle puolelle maapalloa. Uskon ihan vilpittömästi, että omia unelmiaan voi toteuttaa myös lasten kanssa, mutta kyllä lapset silti muuttavat elämää valtavasti. Pelkästään parisuhde muuttaa elämää valtavasti, joten on ihan turha sanoa, ettei sitä tekisi 100 %:sta huolenpitoa tarvitseva lapsi.

Vai josko sittenkin?

Koska kukaan kolmekymppinen nainen ei pysty ohittamaan ajatuksia äitiydestä, olen pohtinut asiaa. Olen oikein pysähtynyt tuijottamaan puistossa tallustavia päiväkotiryhmiä sellaisella intensiteetillä, että jos olisin mies, joku olisi varmaan soittanut virkavaltaa paikalle. Olen katsellut niitä pieniä huomioliivipalleroita ja oikein miettimällä miettinyt, miltä tuntuisi omata itsekin tuollainen. Joku itseni näköinen söpö otus, joka tulisi halaamaan jarrusukat sykkyrällä. Sellainen lämmin lapsikäärö, joka kipuaisi aamuyöstä viereen nukkumaan. Ja tietyllä tasolla, tietyssä todellisuudessa siinä ajatuksessa on jotain suloista.

Mutta ei kuitenkaan.

Vielä kerran, hyvää äitienpäivää. Jokainen tuntemani äiti on mitalin arvoinen. Ihailen valtavasti omaa äitiäni, isoäitejäni, upeaa siskoani ja monia muita tuntemiani äitejä. Te olette päivänne ansainneet.

    Leave a Reply