Menu
Australia

Alligator Gorge

Blogini alkuaikoina kirjoitin enemmän matkapäiväkirjatyylisiä postauksia, mutta myöhemmin ne väistyivät oikeastaan kokonaan enemmän tiettyyn selkään aiheeseen keskittyvien postausten tieltä. Kuulisin mielelläni palautetta, mitä tykkäätte tällaisistä ”tänään tein sitä ja tätä” – tyylisistä jutuista, vaan luetteko mieluummin selkeästi tiettyyn teemaan keskittyviä postauksia. Tänään jatkan kuitenkin eilisen tapaan tunnelmiani reissun päältä palaten eiliseen päivään, joka oli Uluruun suuntautuvan retkeni ensimmäinen päivä.

IMG_8502 IMG_8500 IMG_8505 IMG_8507

Eilisen päivän kohokohta oli vierailu Alligator Gorgessa, joka on osa Flinders Rangesin luonnonsuojelualuetta. Australiassahan ei ole alligaattoreita, vaan krokotiilejä, mutta ilmeisesti nimi ilmeisesti juontaa alligaattorin hampaita muistuttavista jyrkänteistä. Pitkän ajopäivän jälkeen päivä oli mukava päättää noin puolentoista tunnin lenkillä, jonka aikana laskeuduttiin alas rotkoon, käveltiin vajoaman pohjalla ja noustiin takaisin parkkipaikalle. Punainen kalliokivi ympäröi meidät kaikkialla, kun tasapainoilimme heiluvien kivenmurikoiden keskellä. Kun tein tämän retken edelliskerralla, koko rotkon pohja oli veden peitossa ja ainoa keino päästä eteenpäin oli riisua kengät jalasta ja yrittää selviytyä tarpomalla eteenpäin. Tämä kävely on esimakua tulevista lenkeistä, joita tulemme retken aikana tekemään.

IMG_8511 IMG_8517 IMG_8525 IMG_8529 IMG_8532

Jo ensimmäisen päivän aikana panin merkille, miten mukava ryhmä meitä on matkassa mukana. Porukkaan mahtuu useampi räiskyvämpi persoona, jotka pitävät hyvin juttua yllä ja tunnelmaa katossa. Itserakkaasti luen itsenikin tähän joukkoon, sillä tietyissä tilanteissa pidän itseäni todella puheliaana ja sosiaalisena. Ensimmäisen päivän iltana sattui myös hauska väärinkäsitys. En ole kertonut muille, että olen tehnyt tämän retken jo aiemmin, mutta ehkä tietynlainen varmuus paistaa ilmeisesti minusta läpi. Ihmettelinkin itsekseni, miksi kaikki 20 muusta matkaajasta muistavat nimeni ja tulevat luokseni kysymään aikatauluista, ruokien sisällöistä ja muista yksityiskohdista. Osasin aika hyvin vastata moneen kysymykseen aiemman kokemukseni perusteella. Vasta illalla, kun kömmin kerrossänkyyni yhdessä muiden kanssa, yksi tyttö huudahti: ”mitä, eikö sinulla ole omaa huonetta!” Hetken päästä ilmeni, että kaikki olivat luulleet, että olen töissä apulaisoppaana, ja yllätys oli melkoinen, kun totuus valkeni kaikille. Nauroin itseni melkein alas sängystä, kun kuulin sen.

IMG_7849 IMG_8548

Tänään päivän ohjelmassa on ollut superaikainen herätys neljältä ja oikeastaan pelkkää ajamista Coober Pedyn opaalikaupunkiin. Parhaillaan kirjoitan tätä postausta bussissa ympärillä horisontin täydeltä tyhjää erämaata. Olenko jo kertonut riittävän monta kertaa, miten rakastan tätä puolta Australiasta, jossa ympärillä ei ole mitään ja yhtä aikaa tähän laajuuteen mahtuu?

Tämä ympäröi minua seuraavat viisi päivää.

Ps. Upeat maisemat, eikö olekin?

8 Comments

  • Eero Nenonen
    2 huhtikuun, 2017 at 4:45 pm

    Karua ja kaunista on tuo outback, itekkin joskus reunalla käynyt. Yöt ovat sisämaassa todella mahtavat, Linnunrata melkein kaatuu päälle..?
    Kaikkinainen kerrontansi on mukavaa lukea, mitä teit tänään tai joku teemaan liittyvä.. kaikki kelpaa, näin sitä on itsekin ikäänkuin samalla matkalla.
    Maapallo on mahtava paikka, kaikkialla on elämää, uusia makuja, tuoksuja, kauniita maisemia kyllä matkustaminen avartaa aina.
    Toivottavasti maltat sitten vähän aikaa täällä kotonakin palloilla…….kunnes jostain taas alkaa ”etelätuulet” puhaltamaan………..
    tai sitten ei?

    Isä

    Reply
    • Sandra
      7 huhtikuun, 2017 at 12:41 am

      Mietin juuri tänään viimeksi, että haluan viedä sut tänne retkelle, jos vielä saat itsesi Australiaan. Luulen, että tykkäisit tosi paljon.

      Reply
  • Anna | Muuttolintu.com
    3 huhtikuun, 2017 at 12:23 am

    Ite kyllä tykkään lukea ja seurata reissun etenemistä tällä tavalla 🙂 Hauska juttu! Flinders Ranges on jotenkin jäänyt meiltä kokonaan välistä. Täytyy joskus lähteä korjaamaan asia, näyttää nimittäin aika hienolta!

    Reply
    • Sandra
      7 huhtikuun, 2017 at 12:40 am

      On ehdottomasti käynnin arvoinen paikka 🙂

      Reply
  • sim
    3 huhtikuun, 2017 at 4:10 am

    Nimenomaan reissuista on kiva lukea – ja katsella, hienoja kuvia ei koskaan voi olla liikaa – näitä ”tänään tein sitä ja tätä”-tyyppisiä postauksia. Ei niitä kukaan jaksa arjesta kovin paljon lukea, mutta reissut jossa joka päivä näkyy ja kuuluu jotain uutta on ihan eri asia. Muuntyyppiseen temaattiseen pohdintaan on hyvä aika sitten kun reissulta on palattu ja ehtii taas kelata ja pohtia asioita; niihin ei kannata reissun päällä tuhlata aikaa.

    Nauti matkasta! 🙂

    Reply
    • Sandra
      5 huhtikuun, 2017 at 9:48 am

      Hyvä kuulla, nyt on taas ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa, niin ei ole päässyt päivittämään siihen tahtiin kuin olisin halunnut. Kiitos Sami 🙂

      Reply
  • Sisko
    3 huhtikuun, 2017 at 2:44 pm

    Upeita kuvia!
    Se riippuu niin kirjoittajasta ja aiheesta. Itse pidän tyylistäsi, joten jatka samaa rataa vaan! 🙂

    Reply
    • Sandra
      7 huhtikuun, 2017 at 12:40 am

      Kiitos Sisko! Tehdään siis näin!

      Reply

Leave a Reply