Alligator Gorge

Blogini alkuaikoina kirjoitin enemmän matkapäiväkirjatyylisiä postauksia, mutta myöhemmin ne väistyivät oikeastaan kokonaan enemmän tiettyyn selkään aiheeseen keskittyvien postausten tieltä. Kuulisin mielelläni palautetta, mitä tykkäätte tällaisistä ”tänään tein sitä ja tätä” – tyylisistä jutuista, vaan luetteko mieluummin selkeästi tiettyyn teemaan keskittyviä postauksia. Tänään jatkan kuitenkin eilisen tapaan tunnelmiani reissun päältä palaten eiliseen päivään, joka oli Uluruun suuntautuvan retkeni ensimmäinen päivä.

Eilisen päivän kohokohta oli vierailu Alligator Gorgessa, joka on osa Flinders Rangesin luonnonsuojelualuetta. Australiassahan ei ole alligaattoreita, vaan krokotiilejä, mutta ilmeisesti nimi ilmeisesti juontaa alligaattorin hampaita muistuttavista jyrkänteistä. Pitkän ajopäivän jälkeen päivä oli mukava päättää noin puolentoista tunnin lenkillä, jonka aikana laskeuduttiin alas rotkoon, käveltiin vajoaman pohjalla ja noustiin takaisin parkkipaikalle. Punainen kalliokivi ympäröi meidät kaikkialla, kun tasapainoilimme heiluvien kivenmurikoiden keskellä. Kun tein tämän retken edelliskerralla, koko rotkon pohja oli veden peitossa ja ainoa keino päästä eteenpäin oli riisua kengät jalasta ja yrittää selviytyä tarpomalla eteenpäin. Tämä kävely on esimakua tulevista lenkeistä, joita tulemme retken aikana tekemään.

Jo ensimmäisen päivän aikana panin merkille, miten mukava ryhmä meitä on matkassa mukana. Porukkaan mahtuu useampi räiskyvämpi persoona, jotka pitävät hyvin juttua yllä ja tunnelmaa katossa. Itserakkaasti luen itsenikin tähän joukkoon, sillä tietyissä tilanteissa pidän itseäni todella puheliaana ja sosiaalisena. Ensimmäisen päivän iltana sattui myös hauska väärinkäsitys. En ole kertonut muille, että olen tehnyt tämän retken jo aiemmin, mutta ehkä tietynlainen varmuus paistaa ilmeisesti minusta läpi. Ihmettelinkin itsekseni, miksi kaikki 20 muusta matkaajasta muistavat nimeni ja tulevat luokseni kysymään aikatauluista, ruokien sisällöistä ja muista yksityiskohdista. Osasin aika hyvin vastata moneen kysymykseen aiemman kokemukseni perusteella. Vasta illalla, kun kömmin kerrossänkyyni yhdessä muiden kanssa, yksi tyttö huudahti: ”mitä, eikö sinulla ole omaa huonetta!” Hetken päästä ilmeni, että kaikki olivat luulleet, että olen töissä apulaisoppaana, ja yllätys oli melkoinen, kun totuus valkeni kaikille. Nauroin itseni melkein alas sängystä, kun kuulin sen.

Tänään päivän ohjelmassa on ollut superaikainen herätys neljältä ja oikeastaan pelkkää ajamista Coober Pedyn opaalikaupunkiin. Parhaillaan kirjoitan tätä postausta bussissa ympärillä horisontin täydeltä tyhjää erämaata. Olenko jo kertonut riittävän monta kertaa, miten rakastan tätä puolta Australiasta, jossa ympärillä ei ole mitään ja yhtä aikaa tähän laajuuteen mahtuu?

Tämä ympäröi minua seuraavat viisi päivää.

Ps. Upeat maisemat, eikö olekin?