Menu
Bali / Yleinen

Auringonlasku Balilla

Bali on kuuluisa upeista auringonlaskuistaan, eikä syyttä. Näin eilen muutamaa kaveria Suomesta, jotka sattuivat olemaan (myös toisistaan tietämättä) yhtä aikaa Balilla. Ennen sovittua tapaamista olin sopivasti rannalla, jotta voisin ihailla auringonlaskua. Paikalla oli moni muukin ja ranta oli täyttynyt paikallisista, turisteista ja kauppiaista. Paikalliset olivat ottaneet perheet mukaan ja istuskelivat rannalla piknikkiä nauttien. Meri oli vielä täynnä surffareita ja rannan tuntumaan oli tuotu muutamia pienia kalastusveneitä. Turisteille yritettiin myydä koko ajan jotain, johon joutuu valitettavasti tottumaan täällä. Kaikkea kaupattiin lähtien muovituoleista, joilla voi katsoa mukavasti luonnon näytöstä aina hennatatuointeihin, rannekoruihin ja letityksiin asti.

IMG_7316 IMG_7317 IMG_7319 IMG_7339 IMG_7343 IMG_7348

Aluksi aurinko näkyi oranssina läikkänä taivaalla, jonka väri voimistui jatkuvasti. Vähitellen läikkä hävisi pilvien taakse, ja ajattelin, että ei tuo auringonlasku nyt niin kummallinen ollut. Sitten aurinko ilmestyi taas, mutta tällä kertaa suurena hehkuvana pallona, joka värjäsi taivaan ja meren voimakkaan vaaleanpunaiseksi. Aurinko laskeutui koko ajan taivaalla alemmas häviten lopulta mereen. Kuvissa aurinko ei näyttäydy kovin suurena, mutta todellisuudessa se oli jättiläismäinen.

IMG_7351 IMG_7353

Ajattelin, että tässä se sitten oli, kunnes luonto tarjosi loppuhuipennuksen.

IMG_7354 IMG_7355 IMG_7357 IMG_7360 IMG_7361 IMG_7362 IMG_7364 IMG_7368 IMG_7369 IMG_7371 IMG_7372

Luonto tarjosi huikean taidenäytöksen, joka oli yllätyksiä täynnä. Kun jo ajattelin, että tässä se sitten oli ja olin jo lähdössä pois, alkoikin jotain vielä parempaa. Kuta ei edes ole kuulemma paras paikka auringonlaskujen ihailuun, mutta kyllä tämä ainakin minuun teki vaikutuksen.

Nyt on Kuta koettu ja tuomio on seuraava: hälinää, hiostavaa kuumuutta, liikennettä, turistikojuja, jatkuvasti häiritseviä kauppiaita ja kyydin tarjoajia, jotka huutelevat koko ajan: ”transport darling, transport”. Rannat sopivia surffaukseen, eivät niinkään uimiseen. Toisaalta oma hotelli on ollut todella kiva, mikä on nostanut kokemusta paremmaksi. Seuraavaksi lähden etsimään eat, pray, love -tunnelmaa Ubudista.

No Comments

    Leave a Reply