Viro

Bastionin tunnelit Tallinnassa

heinäkuu 31, 2016

Yksi hieman vähemmän tunnettu nähtävyys Tallinnassa on Bastionin tunnelit, jotka ainakin allekirjoittaneelle olivat yksi must see -kohde. Tunnelit sijaitsevat vanhassa kaupungissa aivan Kik in de köök -tornin kupeessa. Sivumainintana sanottakoon, että tornin nimi tarkoittaa ”katsoa tai kurkistaa sisään keittiöön” ja nimi juontaa juurensa ajasta, jolloin tunnelissa työskentelevät vartijat pystyivät tirkistelemään tallinnalaisten keittiöihin, mikä ärsytti paikallisia. Anyway, tornien juuresta pääsee sisälle tunneleihin, jotka ”löydettiin” uudelleen vasta 2000-luvun alkuvuosina. Tunneleihin pääsee vain opastetun kierroksen kanssa, ja se pitäisi varata etukäteen. Kierros maksoi aikuiselta 9 euroa.

IMG_7280

IMG_7284

Noin tunnin mittainen kierros alkoi noin kymmenen minuutin animaatiolla, jossa käytiin päällisin puolin läpi Viron historiaa ja kaikkia eri hallitsijoita, joita Virolla on ollut. Tunnelit itsessään rakennettiin 1600-luvulla ruotsalaisten hallitsijoiden toimesta sotilaallisia tarkoituksia varten. Kuitenkin ajan saatossa tunneleilla on ollut monta eri käyttötarkoitusta. Siellä säilytettiin muutamia vankeja, joista yksi kuolikin tunnelissa. Toisen maailmansodan aikaan tunnelit toimivat pommisuojina, joihin tallinnalaiset piiloutuivat. Oli mielenkiintoista kuulla, kun oppaamme kertoi, miten hän itsekin oli kouluaikoina harjoitellut hyökkäystä varten joka lukukausi, joten kaasunaamarin ja -puvun pukeminen oli iskostunut syvälle selkäytimeen. 70-luvun tienoilla tunneleissa toimi useita eri anarkisti- ja punk-bändejä (!), ja eri bändit olivat jakautuneet eri huoneisiin, jotka erotettiin toisistaan rautaovilla. Myöhemmin neuvostoaikana, kun kaikesta oli pulaa, joku keksi sulattaa nuokin rautaovet hyödyllisempään käyttöön. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen moni tallinnalainen menetti kotinsa, sillä talot palautettiin niille henkilöille, jotka olivat omistaneet rakennukset ennen Neuvostoliiton aikaa. Niinpä viileän kosteista tunneleista muodostui koti monelle kodittomalle, joista viimeinen taidettiin ajaa pois vasta 2004.

IMG_7284

IMG_7285

IMG_7287 (1)

Kierros oli tiivis ja mielenkiintoinen. Tunnelit oli jaettu hyvin eri osiin, ja koko ajan liikuttiin yhä alemmas kohti vanhempia aikoja. Äänitehosteet tukivat hyvin kertomuksia eri aikakausilta ja noin puolivälissä näytetty filmipätkä Neuvostoliiton pommituksista Tallinassa sai kylmät väreet kulkemaan pitkin ruumista. Lopuksi kierros päätettiin kalkkikivimuseoon (kalkkikivi on Viron kansalliskivi), mikä oli aika nopeasti nähty eikä mielestäni kovin mielenkiintoinen.

IMG_7293

IMG_7295

Suosittelen tätä kohdetta, jos vanha kaupunki tuntuu muuten jo liiankin tutulta. Muista tosiaan varata kierros etukäteen ja ota mukaasi pitkähihainen paita ja tukevat kengät. Suosittelen ottamaan myös ennen kierrosta viltin museon puolesta.

Lue lisää Bastionin tunneleista muun muassa myös näistä blogeista:

Syö, matkusta ja rakasta

Dreamstream

Pöndekengissä

  • Reply
    Lyhyt oppimäärä tallinnaa
    elokuu 1, 2016 at 7:33 am

    Hyvä teksti ja hienot kuvat yhdestä Tallinnan kiinnostavimmista nähtävyyksistä! 🙂

    • Reply
      Sandra
      elokuu 2, 2016 at 2:33 pm

      Kiitos paljon. Oli mielenkiintoinen nähtävyys todellakin 🙂

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    elokuu 1, 2016 at 8:58 am

    Totta, yksi vanhan kaupungin mielenkiintoisimmista kohteista. 🙂

    • Reply
      Sandra
      elokuu 2, 2016 at 2:33 pm

      Oli kyllä tosi mielenkiintoinen. Opas olisi voinut olla vähän innostuneempi, mutta muuten kelpo paikka.

  • Reply
    Maarit Johanna
    elokuu 2, 2016 at 8:05 pm

    Vau! Ei vitsi miten siistiä. Noin monessa blogissa ollut juttua, ja mulle ihan eka kerta kun edes kuulen noista. Olen tuon yhden tornin edessä käynytkin pööpöilemässä, mutta en silti ollut ajatellut noita.
    Pakko päästä! Vaikuttaa tosi jännältä kohteelta. Ihan mun juttu.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 4, 2016 at 7:15 am

      No ei noi oo kauaa edes ollut auki turisteille, joten sinänsä ei mikään ihme, jos et oo kuullut. Kiva paikka, suosittelen! 🙂

Leave a Reply