Explore

Pohdinnat

Pohdinnat Ura ja opiskelut

Väsymyksestä, opiskelusta ja stressistä

heinäkuu 12, 2019

Olen tässä viimeiset päivät seurannut keskustelua opiskelijoiden väsymyksestä versus laiskanpulskeista syöttöporsaista ja samalla miettinyt omia uupumiskokemuksiani. Kävin lukemassa toisen journalistiikan opiskelijan Katariina Halosen loistavan tekstin, jossa hän kertoi hiuksiensa ja ripsiensä tippuneen opiskeluaikaisen stressin vuoksi. Samalla mietin rehellisesti, jaksanko jatkaa syksyllä pahamaineisia toisen vuoden kursseja. Tuolloin journalistiikassa tehdään urakalla käytännön kursseja, joissa päivät venyvät pitkiksi ja samalla pitää löytää itselleen harjoittelupaikka. Ja toki käydä ohessa muita valinnaisia opintoja.…

Pohdinnat

Äitienpäivän kunniaksi hieman ajatuksia äitiydestä

toukokuu 12, 2019

Ensinnäkin ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti sille omalle <3 Tässä postauksessa jaarittelen äitiydestä, sen herättämistä ajatuksista ja pohdin, miksi äitejä on Suomessa aiempaa vähemmän. Ihan alkuun on sanottava, että olen onnekas, koska minulla on ollut valtavan kiva lapsuus, johon on kuulunut turvaa, rajoja ja rakkautta. Olen todella iloinen, että itselläni on näin aikuisenakin hyvin lämpimät välit molempaan vanhempaani ja näemme viikottain. Kiitos teille äiti ja isä! Sitten asiaan.…

Motivoivat postaukset Pohdinnat

Matkalla kohti vapaampaa elämää

maaliskuu 16, 2019

Blogini täyttää tänä kesänä viisi vuotta. Viisi vuotta sitten ekonomimimmi istui nahkasohvallaan Kouvolassa ja mietti elämän syntyjä ja syviä. Olin elänyt kaikki vuodet turvallisuushakuisesti, sillä en halunnut riskeerata opinnoissani etenemistä tai työllistymistä. Epäonnistuminen oli elämän suurin pelko, joten pidin huolen, että tein hommat just enkä melkein.  Kaikki oli suunniteltua, täydellisyyteen asti hiottua, järkevää. Jatkuvan suorittamisen kierteeseen oli ollut helppo upota, sillä rutiinit ja tekeminen mukavasti turruttivat ja estivät…

Motivoivat postaukset Pohdinnat

Pakeneeko himomatkaaja todellisuudessa jotakin?

helmikuu 26, 2019

Lähes aina kuin Iltasanomissa julkaistaan juttu henkilöstä, joka matkailee maailmaa intohimoisesti, kommenttilaatikko räjähtää. Monet kyseenalaistavat matkaajan todellisen syyn kiertää maailmaa. Onko vieraiden kulttuurien kokeminen naamioitu vain tyytymättömyydeksi omaa elämää kohtaan? Pakeneeko henkilö todellisuudessa jotakin? Ahdistaako tavallinen elämä niin paljon, että onnen hetkien vuoksi on lähdettävä mahdollisimman kauas? Tässä postauksessa listaan yleisempiä ”pakenemisen” syitä ja vätän, että niissä on mielestäni totuuden siemen, vaikkakin hyvin valju sellainen. Oma elämä on…

Elämä Henkilökohtaista Pohdinnat

Kun suorittamisesta tulee sairaus

tammikuu 13, 2019

Aina iltaisin unelmoin, että ehkä seuraavana päivänä jäisin auton alle.  Olin suunnitellut törmäyksen mielessäni tarkkaan. Ei liian kova, sillä en halunnut kuolla. Kuitenkin riittävän voimakas, että viettäisin sairaalassa useamman kuukauden. Mietin harkitusti, mitkä luut murtuisivat. Ehkä toinen jalka tai vaikka molemmat, jotta voisin toipua pitkään. Ja ainakin oikea käsi, etten voisi kirjoittaa kuukausiin. Mietin, miltä törmäys tuntuisi. Ensin terävä isku, sitten kylmä ja karhea asfaltti. Ympärille ryntäävät ihmiset, jotka vihdoinkin…

Henkilökohtaista Motivoivat postaukset Pohdinnat

Reissunaisen rakkauselämä – voiko sitä olla?

marraskuu 11, 2018

Viimeisimmät vuodet elämäni on ollut yhtä haipakkaa. Olen reissannut pitkin Australian erämaita, istunut leiritulien ympärillä, herännyt aamulla suurkaupungin sykkeeseen, samoillut Suomen metsissä ja eksynyt Maltan pienillä kujilla. Elämääni on tullut ja elämästäni on lähtenyt ihmisiä samaan tapaan kuin sairaalan vastaanotolla:  sisään ja ulos, välissä hetki tutustumista ja tutkimista. Eikä tämä ole haitannut. Olen nauttinut muutoksesta, vaihtelusta ja uusista ihmisistä. Olen ehtinyt tutustua itseeni ja rakentaa ympärilleni juuri sellaisen arjen,…

Pohdinnat Ruotsi Suomi

Hulluja nuo suomalaiset – mistä ruotsalainen yllättyy?

lokakuu 23, 2018

Terveisiä taas täältä Suomenmaalta. Ruotsista ollaan palattu ja reissusta on selvitty ehjänä. Ihan päälimmäisenä matkasta polttelee astetta erilaisempi postausaihe. Meitä suomalaisia usein kiinnostaa, mitä meistä ajatellaan maailmalla, ja ehkä jotenkin erityisesti, mitä meistä ajatellaan Ruotsissa. Suomella on Ruotsiin varsinainen viha-rakkaus-suhde, joka kilpistyy jääkiekon MM-kisojen aikana. Ruotsi on vähän sellainen ärsyttävän onnistunut maa, lintukoto, jossa ihmiset ovat hitusen verran nätimpiä tai ainakin omaavat paremman rusketuksen. Onneksi sentään niillä on…

Motivoivat postaukset Pohdinnat

Vasta kolmekymppisenä lakkasin vertailemasta itseäni muihin

syyskuu 26, 2018

Tulin hetki sitten kotiin luottokampaajaltani, joka on pian saavuttamassa kolmenkympin maagisen rajapyykin. Keskustelimme hieman elämästä, omista suunnitelmista ja siitä, miten tietyllä tavalla hienolta tuntuu, kun on jo ehtinyt elämässään tehdä vaikka mitä. On jotakin, mitä katsella taaksepäin, on kertyneitä kokemuksia, muistoja, oppeja, niitä tehtyjä virheitäkin. Samalla tuntuu, että tulevaisuudessa on vielä paljon, mitä odottaa. On tavoitteita, unelmia ja sellaista tyhjää aikaa, jonka varalle ei ole vielä tehnyt yhtään…

Pohdinnat Yleinen

Paljonko matkabloggaajan pitää matkustaa?

elokuu 6, 2018

Olen tässä jo noin reilu nelisen vuotta pitänyt blogia, joka tituleeraa itseään matkablogiksi. Kylmä fakta lienee kuitenkin se, että itseasiassa matkustelen huomattavasti vähemmän kuin monet matkabloggaajakollegani. Käytyjen maiden lukumäärä ei ole hipomassa sataa – hyvä jos yli 20 maan ollaan menty! Myöskään eksoottisuudella ja jännityksellä en voi ratsastaa, vaan maiden joukossa on pääasiassa sangen perusturvallisia länsimaita, kuten Ruotsi, Viro, Saksa ja Kreikka.   Tämän vuoden matkasaldo on ollut seuraava:…

Pohdinnat

Mitä ulkosuomalainen kaipaa Suomesta?

heinäkuu 30, 2018

Lähdön hetki takaisin Suomeen koittaa huomenna aamulla. Odotan Suomelta paljon ja yhtä aikaa en mitään. Olen avoimin mielin ja otan vastaan kaikki mahdolliset paluumuuttajan tunteet. Hyväksyn, että välillä voi ahdistaa tai tulla kyseenalaistettua paluun järkevyyttä. Samalla on lukuisia pieniä asioita, joita en malttaisi odottaa. Nuo olivat asioita, jotka otin Suomessa asuessani annettuna, itsestäänselvinä, mutta joita on alkanut arvostaa ja ikävöidä. Mahdollisuus tulla ymmärretyksi Nykyään puhun englantia erittäin sujuvasti,…