Menu
Australia

Exploring Melbourne

IMG_4125 IMG_4131 IMG_4132

Eilen oli taas parin sateisen ja tuulisen päivän jälkeen kohtuullinen 23 asteen ilma, joten lähdimme tutkimaan Melbournen keskustaa tarkemmin. Ensimmäisellä kerralla olimme Melbournessa vain ohikulkumatkalla kohti Cranbournea ja toisena päivänä kävimme keskustassa hoitamassa pankki- ja muita asioita, joista kerron lisää myöhemmin. Meillä ei siis ollut vielä ollut hetkeä tutkailla nähtävyyksiä, imeä kaupungin ainutlaatuista taiteellista ja rentoa tunnelmaa tai istua tuntikausia kahvilla katselemassa ohikulkevia ihmisiä.

 Tulimme paikallisjunalla Southern Crossin rautatieasemalla, joka sijaitsee Melbournin Business Centerin ytimessä. Pukumiehet ja -naiset, pankit ja lounastunnilla keskenään rupattelevat ihmiset ovat vahvasti edustettuina tässä osassa kaupunkia. Suuntasimme aluksi kulkumme kohti Southbankin rantaa, jossa sijaitsee lukuisia ravintoloita sekä Melbournen kasino. Hienot terassit olivat täynnä liikelounailla istuvia melbournelaisia. Mikäs siinä olisikaan ollut hyvää lounasta syöden ja Yarra-jokea ihaillen samalla, kun aurinko hellii lämpöisillä säteillään. Me jatkoimme kuitenkin matkaamme pitkin kävelytietä kohti puistoalueita ja yritimme parhaamme mukaan väistellä ohikiitäviä lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä. Olen ollut Melbournessa aiemmin, mutta en muistanut siitä oikein mitään. Kaupungin keskusta on yllättävän pieni ottaen huomioon, että Melbournen asukasluku on 4 miljoonaa. Ihmiset asuvat täällä hajallaan laajalla alueella omakotitaloissaan, ja lähiöalue ulottuu tunnin junamatkan säteelle keskustasta. Ehkä tästä syystä keskusta tuntuu eurooppalaiseen menoon tottuneelle väljältä, pieneltä ja rauhalliselta.

IMG_4141 IMG_4144 IMG_4147 IMG_4149 IMG_4150 IMG_4154 IMG_4156 IMG_4157

IMG_4158

Kävelimme ohi parin syksyisen puiston ja pysähdyimme Shrinelle, joka on pystytetty ensimmäisen maailmansodan muistomerkiksi. Rakennuksen toisesta kerroksesta avautuu muuten upeat 360 asteen näkymät Melbournen kaupunkiin. Emme jääneet pidempään tutustumaan rakennuksessa sijaitsevaan Visitors Centeriin, vaan jatkoimme matkaamme tien toiselle puolelle Royal Botanic Gardeniin. Uskomatonta, miten vilkas kaupunki kätkee sisäänsä tuollaisen rauhoittavan keitaan, jonka loputtomien teiden, polkujen ja pensaiden lomaan eksyminen ei edes haittaa. Sovimme, että otamme ensi viikolla eväät ja tulemme kaikessa rauhassa retkeilemään puistoon.

IMG_4172 IMG_4176 IMG_4178 IMG_4183 IMG_4186 IMG_4188 IMG_4191 IMG_4192

Tässä vaiheessa kello alkoi lähenemään puolta kolmea ja nälkä kurni vatsassa. Pysähdyimme St Kilda Roadilla sijaitsevaan kiinalaiseen ravintolaan lounaalle. Ruoka oli omalta osaltani vähän pettymys, mutta ainakin se täytti vatsaa riittävästi ja jaksoimme kävellä koko matkan nuorten suosimaan boheemin rentoon St Kildan kaupunginosaan. Muille suosittelen ratikkaa (ainakin jos jalassa on uudet ja hiertävät kengät!). St Kildassa parasta on lukuisat kahvilat, baarit ja ravintolat, joihin voi mennä viettämään vaikkapa huoletonta iltaa yhdessä ystävien kanssa sekä tietenkin hiekkaranta.

Kävimme ottamassa kahvit ja leivokset rantakahvilassa ja lepuutimme hieman kipeitä jalkojamme valkoisessa hiekassa. Jotkut rohkeimmat olivat uimassa, mutta meille ilma oli liian viileä ja tuulinen, eikä tullut mieleenkään edes kastaa jalkaa meriveteen. Mikä siinä muuten on, kun Suomessa yli 20 asteen ilma tuntuu lämpimältä, mutta täällä kulkee vaan kolme paitaa päällekkäin?

IMG_4193 IMG_4199 IMG_4209 IMG_4210  IMG_4214

Aikaerosta on toivuttu ja elämä on sopeutumassa mukavaan uomaansa. Tätähän me emme halua, vaan kohta on aika nostaa kytkintä kohti uusia juttuja. Ensi viikko kuitenkin mennään edelleen näissä Cranbournen maisemissa ja seuraavana tavoitteena on oman auton hankinta. Täällä meinaan välimatkat ovat pitkiä, julkinen liikenne on hidas ja nähtävää on paljon, joten oma auto on must.

Seuraa matkaamme Ausseissa ja tykkää blogistani Facebookissa tai seuraa Instagrammissa!

No Comments

    Leave a Reply