Ilmat viilenee – takaisin Maltalle?

Eilen aamulla lämpömittari näytti olevan nollassa. Nolla astetta Celciusta ja jo syyskuussa. Olen kaivanut talvivaatteet ihan ylpeydellä kaappien perältä. En välitä, vaikka muut hiihtelevät edelleen nahkatakissa ja kaulaliinassa (ja hajoilevat puketumiselleni instassa ;)).  Itseasiassa en löytänyt kuin yhden kahdeksan vuotta vanhan takin ja en ole ihan varma, olenko myynyt kaikki muut siinä ajatuksessa, etten tule talvea enää kokemaan. Samalla on kaivettava jostain unohduksista suomalainen sisu, jolla mennään läpi kylmä ja pimeä syksy ja talvi.

Samalla katselen säätiedoista, miten Maltalla nautitaan edelleen 27 asteen lämmöstä. Kieltämättä lämpimiä ja aurinkoisia ilmoja on ikävä. Oli ihanaa vain ylittää katu ja laskeutua alas uimaan, kun kerran asuin aivan merenrannalla. Meren läheisyys ja sää ovat ehdottomia Maltan plussapuolia, mutta kieltämättä muutamaa muutakin asiaa kaipaan maasta.

Kaipaan lisäksi elämän spontaaniutta. Sitä, että pystyi ex tempore lähtemään työpäivän jälkeen rantaravintolaan ja vapaapäivänä saaren toiselle puolelle festivaaliin. Koska Maltalla asuu iso joukko ulkomaalaisia nuoria työntekijöitä, aina löytyi kaveria mukaan, jos sitä kaipasi. Maltalla ainoastaan työt olivat sellainen pakollinen meno, mutta muuten kalenteri oli varsin vapaa ja joustava. En tiedä, mikä siinä on, mutta Suomessa elämä menee helposti todella aikatauluttamiseksi. Kun opiskelee täysipäiväisesti ja tekee ainakin tällä hetkellä kahta eri työtä osa-aikaisesti/ silloin tällöin, yrittää blogata, treenata ja nukkua, ei ihan hirveästi ole tyhjää aikaa spontaaneille päähänpistoille.

Kaipaan myös hyvää ostovoimaa. Maltalla kävin usein kerran päivässä ulkona syömässä tai vähintään kahvilla. Pieni leivos maksoi euron ja kuppi erikoiskahvia puolitoista euroa. Lasillinen viiniä oli noin kolmen euron pintaan ja happy hourin aikana sait kaksi drinkkiä kuudella eurolla. Suomessa tulee istuttua enemmän kotona, tehtyä itse ruokaa (ei aina huono sekään) tai drinkkien sijaan haettua viinipullo Alkosta kotiin. Välillä haluaisi lähteä enemmän ihmisten ilmoille.

Pitäisikö muuttaa takaisin?

Silti ajatus paluusta ei houkuttele ainakaan vielä. Olen sujahtanut aika hyvin takaisin suomalaiseen elämänmenoon paluumuuton jälkeen. Uskon, että yliopiston aloitus vaikutti tässä ratkaisevasti, sillä sosiaalinen kalenteri täyttyi kuin itsestään kaikista fuksiriennoista. Elän myös nyt aika vaihtelevaa arkea, jossa voin sekä opiskella että tehdä töitä päättäen samalla omasta kalenteristani. Periaatteessa voin melkein koska tahansa lähteä reissuun, jos siltä tuntuu (seuraava koittaakin jo kahden viikon päästä!). Olen myös lähempänä perhettäni, mikä oli iso kaipaamani asia ulkomailla. Ja muutenkin Suomi on niin hermoja säästävä yhteiskunta, jossa voin keskellä kaupunkiakin nauttia tilasta, rauhasta ja luonnosta ja mitättömästä liikenteestä, että ei minua saisi ihan hevillä täältä nyt lähtemään.

Täällä on edelleenkin hyvä olla.