Australia

Kameliratsastus auringonlaskussa

toukokuu 27, 2017

Matkablogeissa puhutaan eläinten käytöstä turismissa aina silloin tällöin, vaikka aihe voisi olla mielestäni enemmänkin esillä. Tietoisuuden kasvattaminen eläinten olosta on tärkeää, ja toivottavasti sen ansiosta yhä useampi valitsee olla osallistumatta elefanteilla ratsastamiseen tai kuvien ottamiseen tiikerinpentujen kanssa. Missä raja kuitenkin menee? Pitäisikö suosiolla jättää välistä kaikki aktiviteetit, joihin tavalla tai toisella liittyvät eläimet? Mutta eroaako mitenkään toisistaan esimerkiksi Islannissa turisteille suunnattu ratsastusretki niistä ratsastustunneista, joihin hyvillä mielin osallistun täällä koti-Suomessa? Kun Broomessa tuli mahdollisuus osallistua kamelilla ratsastamiseen auringonlaskussa, jouduin punnitsemaan erilaisia eettisiä kysymyksiä. Googlettelun ja kameleiden näkemisen jälkeen en löytänyt mitään hälyttävää, joten päätin osallistua. Kokemus oli kiva, vaikka edelleen olen hieman epätietoinen, olisiko sittenkin vain varmuuden vuoksi pitänyt olla osallistumatta.

Broomessa on kolme käytännössä identtisen oloista yritystä  (punainen, sininen, keltainen), jotka järjestävät kameliratsastusta Cable Beachin rannalla ja kyseessä on pikkuruisen kaupungin suosituin aktiviteetti. Kamelit tekevät pari kolme lenkkiä päivässä, ja niiden kesto vaihtelee puolen tunnin ja tunnin välillä. Kameleilla on viikossa yksi vapaapäivä. Ehdoton painoraja ratsastukseen on 90 kiloa, joten ei tarvitse olle kovin isokokoinen mies, niin valitettavasti joutuu jättämään homman välistä.

Moni ehkä yllättyy kuullessaan, että Australiassa on maailman suurin villikamelipopulaatio. Kamelit tuotiin aikanaan Australiaan 1800-luvulla Intiasta ja Afganistanista, ja niitä käytettiin niin tutkimusmatkoilla kuin kuljetuksessa ja rakennustöissä Keski- ja Länsi-Australian alueella. Jopa Ulurun kyljessä voit nähdä maalauksen kamelista, mikä muuten on yksi tuoreimmista maalauksista, joita kiveen on tehty. Aikanaan kun moottorikäyttöiset kuljetusneuvot tekivät kamelit tarpeettomiksi, ne vain kylmästi päästettiin vapaaksi aavikolle. No, kamelit eivät kuolleet, vaan päinvastoin kanta menestyi ja kasvoi valtavasti – jopa siinä määrin, että villikameleista on nykyään haittaa niin maanviljelykselle kuin kulttuurisesti merkittäville kohteille. Jälleen yksi todiste nykyihmisen ajattelemattomuudesta.

Noin tunnin mittainen ratsastus auringon laskiessa maksoi 90 dollaria (noin 60 euroa) ja oli mielestäni kokemuksen arvoinen. Omistaja kulki jatkuvasti vierellä ja kävi jokaisen luona kertomassa kunkin kamelista ja sen yksilöllisestä historiasta ja persoonasta. Osa kameleista oli tullut toisilta ratsastusyrityksiltä ja osa oli hankittu konkurssiin menneiltä sirkuksilta. En tiedä, mutta näin maallikon näkökulmasta siirtyminen sirkuskamelista tekemään muutamia ratsastuksia rannalla tuntui kohennukselta kamelin elämään. Toisaalta, enpä minä siltä kamelilta osannut mielipidettä kysyä, joten sekin ajatus oli pelkkää mutu-tuntumaa. Mukana oli myös erikseen työntekijä, joka otti jokaisesta kuvia kunkin omalla kameralla. Jos siis haluat kuvia, muista ottaa kamera mukaan kamelin selkään.

Kuitenkin jos kameliratsastus ei kiinnosta, kannattaa pelkästään auringonlaskun takia suunnata Cable Beachin rannalle. Uimaan valitettavasti ei kannata mennä haiden ja myrkyllisten meduusojen vuoksi, mutta rantabaarissa voi olla mukava ottaa drinkki jos toinen ja ihailla, miten laskeva aurinko värjää meren ja taivaan purppuraiseksi. Jos on oikein onnekas ja saapuu paikalle täydenkuun aikaan, on mahdollista nähdä stairways to moonkuun meren pinnalle heijastamat ”portaat”. Broomessa on myös paljon muuta tekemistä muutamaksi päiväksi. Vaikka kaupunki on pieni, siellä on lukuisia erinomaisia ravintoloita, joissa hinnoissa on toki turismi- ja syrjäisen sijainnin lisää. Kaupungissa on myös maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva ulkoilmaelokuvateatteri, jossa käyminen oli yksi elämäni upeimmista elokuvakokemuksista. Kaikki on todella vanhanaikaista, kuin olisi saapunut 20-luvulle. Edith Piafin musiikki tervehtii heti ovelta, seinät on koristettu vanhoilla elokuvajulisteilla ja antiikkisesta kojusta voi käydä ostamassa klassiset popcornit. Eikä sellaisia nykyajan hömpötyksiä kuin pankkikortti tunneta lainkaan, joten muista varata käteistä mukaan. Itikat pörräävät valkokankaan päällä ja aika ajoin yliajavat lentokoneet tuovat oman erikoisen lisänsä elämykseen.

Kaupunki on myös tunnettu helmenkalastuksesta, joten Broomesta löytää monia laadukkaita koruliikkeitä, jotka ovat erikoistuneet myymään erilaisia, sekä tavallisesta helmestä että kuuluisista mustista helmistä valmistettuja koruja. Aikanaan kaupunkiin virtasi runsaasti japanilaisia ja myöhemmin myös kiinalaisia helmenpyytäjiä, joista erityisesti japanilaiset olivat ennen toista maailmansotaa kiistämättä maailman parhaita sukeltajia. Tämän johdosta Broomessa on edelleen varsin mittava Chinatown sekä erikseen oma kiinalainen että japanilainen hautausmaa kuolleille helmenkalastajille. Myös Broomen lukuisissa museoissa voi oppia lisää muun muassa helmenkalastuksesta. Ennen japanilaisten aikaa helmenkalastuksen historia oli kuitenkin jopa astetta karmivampi ja surullisempi. Kun valkoiset siirtolaiset saapuivat alueelle ja totesivat rantavesien olevan loistavia apajia helmenpyyntiin, he näkivät heti rahanansaintamahdollisuuksia. Helmenpyynti siihen aikaan oli kuitenkin äärettömän vaarallista, sillä sitä tehtiin ilman mitään laitteita vain hengitystä pidättämällä. No, tähän keksittiin halpa ja valkoisille turvallinen ratkaisu, ja helmenpyyntiin alettiin pakottaa aboriginaaleja. Alkuperäisasukkaita ryöstettiin kylistä ja kärrättiin raajat ja kaula kahlittuna aavikolta rannikolle ja pakotettiin sukeltamaan, kunnes he hukkuivat. Yhden ihmisen elämä ei merkinnyt mitään, sillä aboriginaaleja pidettiin uusiutuvana luonnonvarana (itseasiassa heidät luokiteltiin kasvi- ja eläinkuntaan siihen asti kunnes he saivat täydet ihmisoikeudet vasta 1960-luvulla!). Heidän sormiaan hakattiin, jos he pysyivät liian pitkään vetämässä henkeä veneen laidalla. Monet heistä eivät osanneet uida kunnolla eivätkä olleet eläessään nähdeet rantaa. Siihen aikaan myös uskottiin, että raskaana olevan naisen vartalossa on enemmän happea kuin tavallisesti, joten erityisen haluttuja helmenkalastajia olivat raskaana olevat aboriginaalitytöt – mitä nuorempia, sen parempi. Heidät pakotettiin sukeltamaan, kunnes he menettivät vauvansa ja lopulta henkensä. Nykyään Broomessa voi nähdä pienen raskaana olevaa  aboriginaalityttöä esittävän patsaan, jossa tyttö pitää kädessään helmiä ja katsoo merelle. Patsas on muistutus ajasta ja teoista, joita ei tulisi koskaan unohtaa.

Tämän postauksen tarkoituksena ei ollut tuoda huonoa mieltä, vaikka onnistuinkin sekä aloittamaan että lopettamaan negatiivisilla asioilla ja nostamaan esiin sekä eläin- että ihmisoikeuksia. Joka tapauksessa haluan sanoa, että Broome oli erittäin mielenkiintoinen kaupunki, joka vaikeasta saavutettavuudestaan ja rajusta historiastaan huolimatta on käynnin arvoinen. Tai nimenomaan juuri siksi.

 

  • Reply
    Elina
    toukokuu 28, 2017 at 9:31 am

    Kiitos sun blogista. Kirjoitukset on loistavia!

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 28, 2017 at 2:35 pm

      Voi kiitos niin paljon! Et tiedä, miten paljon iloa saan näistä kommenteista! 🙂

  • Reply
    Sisko
    toukokuu 28, 2017 at 9:44 pm

    Tässä on hyvää pohdintaa! Nuo eläinretkien eettisyys on mietityttänyt itseäni monesti. Olet kyllä hyvin pohtinut lähteäkö vaiko ei.
    Miten ihmiset osaakin olla noin julmia ja ajattelemattomia! Onneksi suunta on kohti parempaa! On hyvä että näitä nostetaan esille, kun ei niitä kaikki tiedä, minä mukaan lukien.
    Kiva että reissusi täällä oli onnistunut! 🙂

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 29, 2017 at 9:57 pm

      Aina on vähän hankalaa tietää eettisyydestä, koska eläin ei tosiaan pääse oloistaan kertomaan eikä ulospäin näy välttämättä, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu. Ihan hirveitä juttuja oli kuulla historian tapahtumista.

  • Reply
    sari/ matkalla lähelle tai kauas
    toukokuu 29, 2017 at 8:15 pm

    Meillä on Marokon matkalla retkisuunnitelmassa kamelilla ratsastaen Saharan autiomaahan. Nyt pohdimme, peruuttaako. Ei eläinrääkkäysten vuoksi. Vaikka sitäkin voi ilmetä, vaan siksi, että me luulemme, ettemme saa kiivetyksi selkään ja että kamelilla on painoraja. Eli ihan hirveän painava ei voi selkään mennä.
    Toisaalta kiinnostaisi kamelikulkueen kuvat aivan tuhannesti! Saas nähdä kuinka meille käy.

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 29, 2017 at 9:53 pm

      Meillä oli ainakin painoraja 90 kiloa, mutta ei siellä ketään punnittu. Toki jos näyttää selkeästi isommalta, niin sitten voi tulla ongelmia. Toivottavasti pääsette toteuttamaan reissun!

  • Reply
    Sofia
    toukokuu 30, 2017 at 5:11 pm

    Mä jotenkin mieltäisin kamelit samaan eettisyys-kategoriaan kuin hevoset. Eli jos niitä kohdellaan hyvin, ja niille annetaan riittävästi lepoa, juomaa ja ruokaa, niin sitten niiden ratsastuksessa ei mun mielestä ole mitään väärää. Ja tuo painorajankin (eli eläimen kantokyvyn) huomiointikin on todella positiivinen asia!

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 31, 2017 at 5:58 am

      Hyvä kuulla sitten. Tulin itse samaan päätelmään. Myös tuo painoraja oli aika tiukka, mikä oli hyvä.

  • Reply
    marita
    kesäkuu 1, 2017 at 5:01 pm

    Terkkuja täältä Broomesta! Kyllä Cable Beachilla voi uida, se on tämän cityn suosituin uimaranta ja tosi hyvä 🙂 Taululta näkyy kaikki ajankohtaiset varoitukset ja viinietikkaa löytyy mahdollisten otusten pistoihin. Staircase to the Moon näkyy aina täydenkuun aikaan kolmena eri iltana Town Beachilla Roebuck Bayssa.

    Broome on kunnon turismiparatiisi, nyt vasta itsekin sen oivalsin kun pääsin töihin ohjelma- ja majoituspalveluiden myynnin pariin. Suurin ongelma on ihmisten mielikuva -niin paikallisten kuin ulkomaalaistenkin-, ettei täällä ole juurikaan tekemistä. En malta odottaa heinäkuuta, että valaskausi alkaa ja pääsen työmatkalle pällistelemään niitä!

    Kiitos blogista, linkkaan sitä aina eteenpäin, kun on jotain sanottavaa, mutta itse ei enää tarvitse, kun sinä olet jo tehnyt sen 🙂

    • Reply
      Sandra
      kesäkuu 2, 2017 at 3:41 pm

      Kiitos marita korjauksesta! Meillä opas varoitteli menemästä veteen, joten otin sen kyseenalaistamatta ehdottomana kieltona. Harmi, ettei mun ajalle sattunut täysikuuta. Olisi ollu tupea nähdä staircase to the Moon. Olin itse kanssa todella yllättynyt Broomen monipuolisuudesta. Vaikka kyseessä on asukasluvulta paljon pienempi paikka kuin vaikkapa Alice Springs, tekemistä on silti todella paljon.

  • Reply
    Teija / Lähdetään Taas
    kesäkuu 2, 2017 at 7:10 pm

    Eläimet on minullekin aina kysymysmerkki. Pyrin aina toimimaan mahdollisimman eettisesti, mutta joskus on tosi vaikeaa tietää, missä se raja menee. Monella asialla kun on tosi monta puolta.

    Hienolta näyttää joka tapauksessa tuo auringonlasku – kameleita tai ei.

    • Reply
      Sandra
      kesäkuu 5, 2017 at 2:39 pm

      Tuli kyllä hienoja kuvia (nuo otti mun kaverilla kamelisafarin työntekijä). Aina vähän kaksipiippuinen juttu nuo eläimet, mutta tällä kertaa tuli päätettyä osallistua ratsastukselle.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    kesäkuu 3, 2017 at 12:19 am

    Todella mahtavan näköisiä kuvia heijastuksineen! Olen aina pitänyt tämäntyyppisistä kamelikuvista ja haaveillut, että joskus pääsisi itsekin tuollaisia kuvia ottamaan 🙂 Eli haaveilen jopa enemmän siitä kuin itse kamelisafarille osallistumisesta 😀

    • Reply
      Sandra
      kesäkuu 5, 2017 at 2:41 pm

      Otti kyllä hyviä kuvia tuo kamelisafarin työntekijä. 🙂

  • Reply
    Karoliina / From Karoliina
    kesäkuu 4, 2017 at 2:18 pm

    Nää eläinjutut on kyllä aina niitä hankalia, tai no eläintarhat ja sirkukset toki helppoja, ne kun kuuluvat ehdottomasti vältettäviin. Mutta tämä ei kamalan pahalta toiminnalta sitten vaikuta, jos noin vähäisessä määrin kameleita tuohon ratsastukseen käytetään – ja hyvä, että on painorajatkin Hirveää tuo lähihistoria helmenkalastuksen osalta 🙁

    • Reply
      Sandra
      kesäkuu 5, 2017 at 2:44 pm

      Ihan hirveä historia ja kamalaa, miten ihmisiä on voitu kohdella tuolla tavalla. Esimerkiksi samanlailla kuin nykyään annetaan eläimiin metsästyslupia, niitä annettiin ennen aboriginaalejakin kohtaan. Mitä enemmän näistä kuulee, sitä surullisemmaksi tulee.

Leave a Reply