Matkat Tanska

Kööpenhamina: 5 turistijuttua

elokuu 30, 2018

Vihdoinkin saan kerrottua hieman vuorokauden mittaisesta reissustani Kööpenhaminaan. Kameran UBS-portaali teki temput enkä ole saanut siirrettyä valokuvia koneelle. Onneksi sain vihdoista viimein hankittua muistikortinlukijan ja homma on siltä osin hanskassa ja voin jakaa teille fiiliksiäni Tanskan pääkaupungista. Aiemmassa postauksessa mietin, mihin aika riittäisi yhden päivän reissun aikana. No, viiteen juttuun se riitti.

Kun aikaa matkaan ei ole paljon, reissaajalla on periaatteessa kaksi vaihtoehtoa. Joko voit priorisoida ja kokea kaikki isoimmat the jutut, mitä paikalla on tarjota. Toinen vaihtoehto on viitata kintaalla Lonely Planetin ”koe edes nämä” -listoille ja kuljeskella kaduilla päämäärättömästi ja istua kahviloissa aistimassa paikan tunnelmaa. Tällä kertaa kohdallani toteutui enemmänkin ensimmäinen vaihtoehto, joten tässä tulee 5 turistijuttua, jotka kokea, kun kohteena on Kööpenhamina.

Nyhavn

Nyhavn on 1600-luvulta peräisin oleva ”uusi satama”, joka on nykyään turistiravintoloiden,  -baarien ja -kahviloiden keskus. Kauniin värikkäät talot tarjoavat kieltämättä silmiähivelevän taustan valokuville ja selfielle, kunhan muistat siirtyä riittävän nopeasti pois muiden valokuvaa havittelevien tieltä. Alueen kahvilat ovat turisteja täynnä ja tunnelma on liiankin tiivis ainakin näin elokuussa, joten siirryin hieman syrjemmälle ruokailemaan. Nyhavn on silti ehdottomasti käynnin arvoinen jo ihan pelkästään noiden talojen vuoksi. Kööpenhamina on kaunis ja monipuolinen, ja Nyhavn edustaa sitä historiallisempaa puolta modernin keskustan sisällä.

Pieni merenneito

Edvard Eriksenin veistos Pieni merenneito on yksi Kööpenhaminan suosituimmista nähtävyyksistä. Patsas paljastettiin yleisölle jo 1913 ja nykyään moni Kööpenhaminan kävijä haluaa ikuistaa itsensä pienen patsaan kanssa. Patsas on joutunut aikamoisen ilkivallan kohteeksi ja sen pää on muun muassa sahattu muutaman kerran poikki ja viime vuonna se oli maalattu punaiseksi vastalauseena valaiden pyynnille. Varaudu kiinalaisiin turisteihin ja selfie-tikkuihin!

Tanskalaisten voileipien maistelu

Tanskassa voileivät ovat se juttu ja koko vuorokausi meni hyvin leipäpainotteisesti. Perinteisesti kai saat eteesi joko valmiiksi täytetyn avoimen leivän tai sitten lautasella kasan erilaisia täytteitä, joista voit tehdä itse oman leipäsi. Tykkäsin kovasti tanskalaisesta tummasta leivästä, joka mielestäni sopi varsin hyvin erilaisten kala- ja raputäytteiden kanssa.

Pyöräilijöiden bongaus

Kööpenhamina on varmasti maailman pyöräilypääkaupunki. Maltalla ei ole missään pyöräkaistoja, joten työmatkapyöräilijöiden bongaus oli mielenkiintoista puuhaa. Myös lapsia ja lemmikkejä kuskattiin katetuissa pyörävaunuissa, joskus jopa huonekaluja.

Tivoli

Aluksi ajattelin, etten edes viitsi mennä Tivoliin, mutta onneksi muutin mieleni, sillä se muodostui koko Kööpenhaminan reissun kohokohdaksi. Huvipuistoon voi ostaa pelkkiä sisäänpääsylippuja tai sitten lippuja, joilla saa myös käydä laitteissa. Itse tyydyin pelkkään sisäänpääsyyn ja sekin riitti. Tivolin huvipuisto on mielestäni maineensa veroinen, pieniä yksityiskohtia myöten hiottu satumaa, joka saa aikuisenkin mielikuvituksen laukkaamaan. Riikinkukot, puista roikkuvat kukkalaitteet, palatsia muistuttavat rakennukset ja aikakoneelta näyttävät laitteet saavat kävijän siirtymään kuin toiseen maailmaan. Suosittelen!

Karsastan itse sellaisia listoja, joissa neuvotaan muita käymään ”ainakin nämä” tai sanotaan, että tämä on pakko kokea tai matka ei ole ollut vaivan väärti. Ei pidä paikkaansa. Jokainen elää ja kokee matkan tilanteeseen ja fiilikseen sopivalla tavalla. Itse päädyin tällä kertaa bongaamaan pari turistinähtävyyttä ja tekemään turistijuttuja, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla menen Kööpenhaminaan ihan muulla fiiliksellä.

Mitä nähtävyyksiä tai aktiviteetteja itse suosittelisit Kööpenhaminasta?

  • Reply
    Mari Jalava
    syyskuu 2, 2018 at 7:26 am

    Oih, olisipa kiva taas päästä Kööpenhaminaan! Minä suosittelisin Glyptoteekki-taidemuseota, se on jotenkin tosi viehättävä museo. Ja koska kaikenlainen teollisuushistoria aina kiinnostaa, myös Carlsbergin panimokierros on mielenkiintoinen.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 3, 2018 at 12:12 pm

      Kiitos vinkeistä! Täytyy ottaa vilkaisu näihin seuraavalla kerralla 🙂

  • Reply
    Anna | Tämä matka -blogi
    syyskuu 2, 2018 at 7:43 am

    Voi ei, sullakin on ollut teknisiä ongelmia. Olisi tämä bloggaaminen vaan niin helppoa, jos kaikki aateekoot ja filmauslaitteet toimisivat kunnolla 🙂
    Me onnistuimme missaamaan Kööpenhaminen jälleen. Tarkoitus oli tulla sitä kautta pois Euroopasta, mutta sitten tuli huonoa säätä ja vaikka mitä ja ajettiinkin takaisin Baltian kautta. No ehkäpä ensi vuonna…

    Aivan mahtavia nuo roikkuvat kukka-amppelit!

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 3, 2018 at 12:14 pm

      Nätti paikka oli kyllä.

      Jooh, mikään ei ole hommassa tuskastuttavampaa kuin tämä tekniikan vaikeus! Miten monta kertaa on meinannut lentää läppäri mäkeen, kun ei homma pelitä. 😀

  • Reply
    Suvi / suvinmatkassa
    syyskuu 2, 2018 at 8:18 am

    Köpis on kyllä niin ihana, itse vietin sielä juhannuksen ja muutamassa päivässä kerkesi kivasti näkemään kaupunkia (etenkin kun otti polkupyörän alle). Mun mielestä myös Tivoli ja Nyhavn on käymisen arvoisia paikkoja ja tykkäsin tosi paljon myös Torvehallerne kauppahallista!

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 4, 2018 at 4:30 am

      Polkupyörä olisi parin päivän visiitillä jo ihan ehdoton. Kävelyä tuli jo nyt paljon enkä yhtään ihmettele, miksi paikalliset suosivat niin paljon pyöräilyä.

  • Reply
    Aron / Ja sitten matkaan...
    syyskuu 2, 2018 at 11:03 am

    Ei ole mitenkään väärin kiertää kaupungin ykkösnähtävyyksiä. Vaikka niissä on usein paljon muitakin turisteja, ovat ne kuitenkin yleensä näkemisen arvoisia. Minä aika usein ajaudun just noihin paikkoihin ensimmäisellä vierailulla miltei missä tahansa. Kun ne on hoidettu pois alta, voi sitten keskittyä muuhun.

    Me kävimme Kööpenhaminassa viime vuonna maaliskuun puolivälissä. Keli vaihteli hyvinkin keväisestä melko hyytävään. Turisteja oli jonkin verran liikkeellä, mutta noihin sinun kuviisi verrattuna kuitenkin todella vähän. Isoin harmi tuolloin oli se, että Tivoli oli vielä suljettuna. Sen haluaisin ehdottomasti nähdä. Onhan tuo yksi maailman vanhimmista huvipuistoista ollut Walt Disneyllä innoituksen lähteenä hänen suunnitellessaan ensimmäistä Disneylandia Anaheimiin.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 4, 2018 at 4:32 am

      Nimenomaan näin. Ekalla visiitillä ”pakolliset”. Sen jälkeen niitä hieman tuntemattomampia juttuja.

      Mielenkiintoista kuulla tuota Tivolista. Se oli aikamoinen satumaa, jossa uusi ja vanha oli yhdistetty mielestäni hyvällä maulla. Ehdottomasti sisäänpääsyn arvoinen.

  • Reply
    Frida Ingrid - Ikimatkalla
    syyskuu 2, 2018 at 2:00 pm

    Ei vitsi, että alkoi harmittaa ettei ostettu lippuja tonne Tivoliin! 😀 Kuten taisin sun johonkin toiseen Köpis-postaukseen jo kommentoida, että meidänkin piti mennä Tivoliin, mutta jätettiin sitten kuitenkin suhteellisen kovan hinnan vuoksi menemättä kun oltiin kuultu, että se on hienoimmillaan pimeällä ja oltiin siis juhannuksena liikkeellä. Ja nää sun kuvat sieltä on ihania! Olin vähän jo meinannut, että koska Köpis ei mitenkään erityisesti iskenyt, että enää en sinne menisi, mutta pakko varmaan ainakin tämän Tivolin vuoksi antaa toinen tsäänssi joskus.

    Ja joo, mulla on vähän sellanen mentaliteetti uusien kaupunkien suhteen, että nappaan muutaman turisti- tai ns. must-see- nähtävyyden listalle ja lopun ajan käytän juuri tuohon randomiin käppäilyyn ja ihmisten toljottamiseen. Kuten Aronkin yllä kommentoi, niin monet nähtävyydet on ihan syystäkin suosittuja (ei toki kaikki), ja saattavat kertoa tai avata jotakin todella oleellistakin paikasta ja kaupungista. 🙂 Tietysti jokainen tyylillään!

    http://www.rantapallo.fi/fridaingrid/

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 4, 2018 at 4:34 am

      Itse suosittelisin menemään alkuillasta, jolloin näkisi paikan sekä valoisalla ja pimeällä. Myös valoisaan aikaan kannattaa olla siellä, että näkee kaikki yksityskohdat, kukat, riikinkukot yms. Ehkä jos on joku välilasku Köpiksessä, niin olet siellä yhden yön ja käyt sitten :).

  • Reply
    Jenna / Enemmän kuin äiti
    syyskuu 3, 2018 at 8:43 am

    Me päädyttiin jättämään tivoli väliin heinäkuisella viikonloppureissulla Köoikseen, koska haluttiin maksimoida kaupungilla fiilistely ja haahuilu. Jäi kyllä ehdottomasti sellainen olo, että uudestaan on joku kesä mentävä ja varsinkin sillä kertaa on otettava rannekkeet tivoliin! Meillä oli pieni huvipuistoähky hankittu Suomesta, mutta olisihan tuo varmasti ollut paljon tunnelmallisempi paikka kuin tunnetut Suomen vastaavat!

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 4, 2018 at 4:43 am

      On paljon tunnelmallisempi! Mutta onhan se kallis, kun pelkkä sisäänpääsy maksaa ja jos perheenä menee. Ne laitteet ei musta ole niinkään uskomattomat (varsinkin kun teillä on vielä niin pieni, ettei edes pääse niihin), että pelkkä sisäänpääsy riittää kuitenkin.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    syyskuu 3, 2018 at 4:44 pm

    Kööpenhamina-fanina piti tietysti tulla katsomaan, että mitkä 5 listaat tähän. Ja tuttujahan ne tietysti olivat – mutta ei haittaa, Kööpenhamina-jutut ovat aina yhtä kivoja.
    Pyörien bongailun voi helposti vaihtaa myös pyöräilyyn – itse olemme parikin kertaa asuneet hotellissa, josta saa halutessaan vuokrata pyöriä, niin ettei tarvitse muita pyörävuokraamoja etsiskellä.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 4, 2018 at 4:46 am

      Kommentoinkin tuonne alle, että parin päivän (miksei päivänkin) reissulla pyörä olisi aika ehdoton. Kööpenhamina on sen verran iso, että jo nyt yhtenä päivänä tuli käveltyä hirveästi.

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    syyskuu 4, 2018 at 1:28 pm

    Paljon olet päivässä ehtinyt. Kööpenhaminaan en ole vielä päässyt. Tanskasta olen nähnyt Legolandin ja jonkun rannikkokaupungin mistä aikoinaan menimme yli Saksaan. Vaikka turistikohteita jotkut karsastaa, niin kyllä itsekin haluan ne tietyt must-see kohteet nähdä. Mulla on ollut tapana ottaa 1-2 kohdetta / päivä ja loppuajan voi tehdä sitten mitä mieli tekee. Riippuu toki aina kaupungista mitä näkemistä siellä on. Minkä hintaiset Tivolin liput muuten olivat? Tuli pari kommenttia, että olivat kalliit, niin olisi kiva tietää tarkemmin.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:50 pm

      Olisikohan sisäänpääsy ollut 16 euroa ja laitteet ainakin toinen mokoma. Onko se sitten kallista vai ei, tiedä sitä sitten. Oli se sen arvoista kuitenkin 🙂

  • Reply
    Janika / Matkamuistoja
    syyskuu 5, 2018 at 9:24 am

    Me vietettiin viime syksynä muutama päivä Köpiksessä ihan ensikertalaisina, joten piti tulla kurkkaamaan mitä paikkoja olet tänne listannut, jos joku helmi olisi vaikka jäänytkin kokematta. Käytiin onneksi noissa kaikissa paikoissa, Tivoliin ei ensin meinattu raaskia mennä, mutta olen niin onnellinen että mentiin kuitenkin, se oli niiin UPEA, erityisesti iltavalaistuksessa 🙂

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:50 pm

      Harmi, multa jäi illalla kokematta, mutta muutenkin oli kyllä upea!

  • Reply
    Travelloverin Annika
    syyskuu 5, 2018 at 5:34 pm

    Samat valitsisin minä (ehkä ilman pyöräilijöitä). Kööpenhamina on minusta ihana. Koska lentoja saa halvalla ja matka on lyhyt, kävisin mielelläni vaikka kerran kuukaudessa, jolleivät hotellit olisi niin poskettoman kalliita. Voisin istua loputtomiin Nyhavnissa, vedellä smörrebrödejä ja ihailla tanskalaista tyylikkyyttä kaikkialla.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:52 pm

      Hotelli oli ihan naurettavan kallis. Yli satanen ilman aamiaista maailman pienimmistä huoneesta.

  • Reply
    Annemaria/Samppanjaa muovimukista
    syyskuu 5, 2018 at 5:37 pm

    Ihana Köpis! Sä oot ottanu kaupungin juuri oikealla tavalla haltuun: sukeltamalla sen tunnelmaan. Mulla itselläni tuppaa lyhyillä reissuilla iskemään nähtävyysähky ja juoksen pää kolmantena nähtävyydeltä toiselle Lonely Planet kourassa 🙂 Hyvää siinä on se, että näkee paljon, mutta tunnelmat ja fiilikset jää heikommalle. Kivoja kuvia muuten.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:53 pm

      Mulla tuli pieni nähtävyysähky ehkä Pariisissa ja jäi jotain suunnitelmista kokematta. Onneksi sitten voi tulla uudestaankin 🙂

  • Reply
    Jenni
    syyskuu 5, 2018 at 9:49 pm

    Tää on kyllä niin jännä juttu, kuinka paljon Köpistä aina kehutaan! Ja siis ei siinä mitään, itsekin tykkäsin 😀 Joulun seutuun päästään uudestaan, kun yövytään Kööpenhaminassa mennen tullen automatkalla Saksasta Suomeen ja takaisin. Sitten kun nämä pakollisimmat alkaa olla koluttu, voi siirtyä etismään jotain uutta. Vaikkakin Tivolin joulu on kyllä ehdottomasti listalla!

    Tässä vielä mun tärpit Köpikseen, osa samoja mutta muutama niiden päälle, meillä oli kuitenkin pitkä viikonloppu aikaa keväällä 🙂 http://www.rantapallo.fi/hausfrau/2018/06/05/tarppeja-koopenhaminaan/

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:54 pm

      Köpis oli tosi kiva ja mielellään menisin uudestaan. Ei kuitenkaan ihan noussut mulla kaupunkien top kolmoseen tms. Tivolia suosittelen kyllä!

  • Reply
    Anna-Katri / Adalmina's Adventures
    syyskuu 8, 2018 at 6:18 am

    Köpis on kyllä ihastuttava matkakohde, siellä riittää nähtävää ihan vaikka vain siten että pyörii kaupunginosasta toiseen ja bongailee hipster-kahviloita. 😀 Olin Köpiksessa useampi vuosi sitten syysaikaan ystävieni kanssa ja tuo viikonloppu oli ihan täydellinen.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:57 pm

      Ystävien kanssa viikonloppu kuulostaa todella hyvältä 🙂

  • Reply
    Marttiina / Onioni.fi
    syyskuu 9, 2018 at 5:00 am

    Köpis on kyllä ihana! Ja niin lähellä. Vietin siellä yhden kesäviikonlopun kaverien kanssa joitakin vuosia sitten; Tivoli pimenevän illan valaistuksessa oli kans yksi omia suosikkeja, vaikka laitteet jätinkin välistä. Ja toki Nørrebro, missä asuttiin, kivoine kahviloineen ja putiikkeineen jäi mieleen. Silloin oli meneillään vahva puurobaari-trendi, en tiedä onko enää. 😀

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:58 pm

      En itse nähnyt ainakaan yhtään puurobaaria, mutta mielelläni testaisin 😀

  • Reply
    VEERAPIRITA / AURINKORASVAA JA ALOE VEERAA
    syyskuu 9, 2018 at 5:05 am

    En oo koskaan käynyt, mutta todellakin haluaisin! Tivoli ja tuo satama kiinnostaisi kyllä eniten. Milloinkohan sitä pääsisi tuonne reissuun.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:58 pm

      Nyt on Norwegianilla tarjouksia, joten sieltä vaan nappaamaan 🙂

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    syyskuu 9, 2018 at 8:51 am

    Köpis on jäänyt mulla aika pintaraapaisuksi, edellisestä käynnistä on kohta 10 vuotta aikaa. Mutta juuri nuo samat jutut on tullut tehtyä. Pitäisi joku kerta ehdottomasti mennä sinne viikonloppulomalle niin pääsisi paremmin kiinni kaupungin taikaan. 🙂

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 5:59 pm

      Sama, vähän enemmän olisi voinut olla aikaa, että olisi tullut seikkailtua syrjemmälläkin.

Leave a Reply