Menu

Palataan ajassa taaksepäin entiseen asuntooni keskelle syksyistä Suomea. Istun valkoisella, aivan liian kalliilla nahkasohvallani murretun sävyisten koristetyynyjen keskellä. Ulkona on kolean harmaata; tihkuttava sade kastelee ruskean nurmikon ja sinapinkeltaiset koivunlehdet samalla muistuttaen vääjäämättömästi siitä, että kesä on jälleen poissa monta kuukautta. Minulla on kuitenkin kaikki hyvin. Olen sisällä lämpöisessä, valkoisen ja beigen sävyillä sisustetussa asunnossani. Olen sytyttänyt kynttilöitä luomaan tunnelmaa ja keittänyt höyryävää teetä, jota siemailen Pentikin häälahjaksi saamastani mukista. Menen huomenna töihin, kuten menen sitä seuraavanakin päivänä. Töiden jälkeen menen kuntosalille ja kauppaan ja illat valmistaudun toiseen samanlaiseen päivään. Elämäni on yhtä unenomaista säännöllisesti toistuvien toimintojen sarjaa, johon voin tyytyväisenä tuudittautua ja antaa mieleni muuttua raukeaksi, levolliseksi ja lopulta nukkuvaksi.

IMG_8025

Katson itseäni itseni ulkopuolelta. Siinä olen minä ja elän pientä täydellistä elämääni, jonka olen itselleni rakentanut.  En voi olla muuta kuin ylpeä ja kiitollinen kaikista hienoista saamistani asioista ja voin hyvillä mielin vakuuttaa itselleni, että olen onnistunut. Olen saanut sen, mitä olen suunnitellutkin saavani. Tiedän, että jos yritän kovemmin, voin saada vieläkin enemmän. Silti siinä koko ajan itseäni katsellen alan vähitellen nähdä kaiken uudessa valossa. Äkkiä se, mitä puuttuu, alkaa saada ääriviivat ja tulee näkyväksi. Pikku hiljaa näen yhä selvemmin, mitä olen yrittänyt peittää hienoilla astioilla, kynttilöillä, kalliilla vaatteilla ja  kauniilla asioilla, joilla olen ympäröinyt itseni. Mitä vahvemmin asian tiedostaminen iskostuu mieleeni, sitä irvokkaammilta alkavat nahkasohvat ja Pentikin astiat silmissäni näyttää. Tajuan, että olen pitkään täyttänyt aikani opiskelulla, töillä, harrastuksilla, viihdesarjoilla, Netflixin katsomisella, aikatauluilla, suorittamisella ja suunnittelulla ja siten onnistunut supistamaan mahdollisimman pieneksi sen tilan, jossa elämän itsensä pitäisi tapahtua.

Jatkan edelleen itseni katsomista ulkopuolelta ja näen, miten kirjoitan hetken mielijohteesta YouTuben hakukenttään ”Australian birds singing in the morning”. Välittömästi sinä hetkenä, kun videon hassunkuuloinen lintu aloittaa laulunsa, alan itkeä. Itken itkua, joka kumpuaa jostakin hyvin syvältä, enkä pysty muistamaan, koska olen viimeksi tuntenut mitään niin aitoa. Itken vapautunutta itkua, sillä yhtäkkiä muistan sen tytön, joka joskus olin, mutta joka on ollut tukahdutettuna kovin pitkään.

Itken ja samalla tiedän, että jotain on muuttunut peruuttamattomasti.  

IMG_8017

Siitä on nyt reilu puolitoista vuotta, kun lähdin Australiaan. Muistan, miltä tuntui herätä ensimmäisenä aamuna uudessa maassa, haistella aamun tuoksua, joka tuntui tutulta ja vieraalta yhtä aikaa ja kuulla videon hassunkuuloisen linnun laulavan. Puolentoista vuoden aikana olen tietoisesti ehtinyt tarkastella entisen elämäni osatekijöitä yksi kerrallaan. Olen ottanut niihin etäisyyttä, kyseenalaistanut ja kritisoinut niitä. Olen harkinnut, punninnut, arvioinut ja ensimmäistä kertaa myös kysynyt: ”haluanko minä oikeasti tätä?”. Yksi kerrallaan olen jättänyt osia matkan varrelle ja hetkittäin jopa siihen tahtiin, että olen pelännyt, mikä tynkä tai raakile kaiken jälkeen jää jäljelle. Välillä olen tuntenut olevani hukassa maailmassa, olen ollut eksyksissä itseni kanssa, olen kaivannut kotiin ja olen olen ollut ahdistunut, kun ensimmäistä kertaa elämässäni minulla ei ole ollut valmista suunnitelmaa tulevaisuudelle.

IMG_8054

Kertaakaan en ole katunut. Olen antanut elämällä tilaa tapahtua. Olen kastunut rankkasateessa, eksynyt tuntemattomassa kaupungissa, luottanut vieraiden ihmisten apuun, nukkunut tähtitaivaan alla, kiivennyt vuorelle aamun sarastaessa, katsonut kun suurkaupungin taivas räjähtää ilotulituksista, loikoillut raukeana riippumatossa, kokeillut ruokia joiden nimeä en tiedä ja antanut elämän kaikkine tunteineen vyöryä ylitseni. Olen ottanut elämältä turpaan ja olen nauttinut sen syleilyssä. Olen antanut sen kuluttaa, raastaa ja kirvellä ja hetken päästä nostaa minut taas uusiin korkeuksiin.

IMG_8027

Olen kohdannut pelottavimman ja myöntänyt itselleni, että minun oli aika aloittaa alusta. Monta vuotta ajattelin, että olen jo liian vanha pyörtämään nuorempana otettua suuntaa ja palaamaan takaisin lähtöruutuun. Nyt toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta tehdä tämä jo aiemmin. Kuitenkin paljon parempi nyt, kuin joskus myöhemmin tai pahimmassa tapauksessa ei koskaan. Päivittäin muistutan itseäni siitä, että tämä on minun oma ainutlaatuinen, kertaluontoinen elämäni ja tärkeintä on, että voin itse olla siitä ylpeä. Ei haittaa, jos aloitan jotain alusta, jos uusi suunta tekee minut onnellisemmaksi. Ei haittaa, jos joskus totean, että haluan jotain aivan muuta, sillä sitten voin ottaa uuden suunnan sitä kohti. Ei haittaa, vaikka joutuisi palaamaan lähtöruutuun useamman kerran, sillä tässä pelissä – tässä elämäksi kutsutussa pelissä – on paljon tärkeämpää se, että pelatessa nauttii itse pelistä, kuin kilpailu siitä, kuka pääsee ensimmäisenä maaliin.

Joten uskalla.

30 Comments

  • Jerry / Pako Arjesta
    14 marraskuun, 2016 at 2:59 pm

    Aivan mielettömän hienosti kirjoitettu postaus! Ja voi kunpa kaikki tajuaisivat ennemmin tai myöhemmin, että jos ei ole tyytyväinen nykytilanteeseen, siihen voi tehdä muutoksen. Vaikka kirjoitit, että toivot tavallaan, että olisit aloittanut alusta jo aiemmin, voi hyvinkin olla, että lopputulos olisi ollut ”huonompi” siinä tapauksessa kuin nyt. Koska teit muutoksen vasta nyt, olit jo kasvanut henkisesti ja kokemusten kannalta siihen pisteeseen, jossa pystyit tekemään muutokset tällä tavalla. Nuorempana et olisi välttämättä pystynyt samaan (kukaanhan ei sitä tietenkään tiedä). Tarkoitan vain, ettei tosiaankaan kannata miettiä lainkaan, että olisipa sen tehnyt aiemmin, koska paras aika oli juuri silloin, kun teit sen :).

    Ja se on niin totta, että näitä asioita voi aloittaa alusta ja muuttaa niin monta kertaa kuin haluaa ja tuntuu hyvältä. Mielenkiinnolla aina seuraan, minne tiesi vie seuraavaksi :).

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:25 am

      Olen pohjimmiltaan itse samaa mieltä. Jos olisin lähtenyt Australiaan vuodeksi vaikkapa lukion jälkeen, olisi vuodesta tullut sellainen alle parikymppisen juhlinta-, irtautumis- ja kasvamiskokemus (mikä ei ole huono ollenkaan), joten olen ihan tyytyväinen, että päätin lähteä vasta näin vanhemmalla iällä.

      Sä olet Jerry itsekin ihan samanlainen, että lähdet muuttamaan tilannetta, jos olet nykyhetkeen tyytymätön. Muistan, kun lueskelin pari vuotta sitten vanhaa blogiasi, jossa kirjoitit itsekehityksestä. Olet mennyt kovasti eteenpäin niistä ajoista sekä blogisi että yksityiselämäsi suhteen, joten onnittelut siitä! Uskon, että olet nyt tyytyväisempi arkeesi kuin aiemmin (toivottavasti olen oikeassa :))

      Reply
      • Jerry / Pako Arjesta
        18 marraskuun, 2016 at 3:00 pm

        Totta, ei missään nimessä huono vaihtoehto tuokaan, mutta ehkä tämä nykyinen on sitäki parempi kuin se bilematka Ausseihin :).

        Kiitos, kivasti sanottu :)! Olen ehdottomasti tuhat kertaa tyytyväisempi elämääni vaikka kuinka monella osa-alueella, joten todellakin suunta on oikea :D.

        Reply
        • Sandra
          27 marraskuun, 2016 at 9:48 pm

          Hyvä juttu Jerry! Elämä menossa sullakin oikeaan suuntaan (sait ihanan vaimon itsellesi muun muassa, todella kiva hääpostaus).

          Reply
  • Marimente
    14 marraskuun, 2016 at 5:03 pm

    ”Olen kastunut rankkasateessa, eksynyt tuntemattomassa kaupungissa, luottanut vieraiden ihmisten apuun…” Nämä kuvaukset oli niin hienosti kirjoitettu, että minulla meinasi puolestaan tulla tippa linssiin muistellessa omia vastaavia tapahtumia. Ja kyllä, koskaan ei olla liian vanhoja muuttamaan elämää itselle sopivampaan suuntaan!

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:22 am

      Ihana kuulla. Pakko myöntää, että itsekin olin vähän tippa linssissä, kun kirjoitin tätä postausta.

      Reply
  • Johanna Hulda
    14 marraskuun, 2016 at 5:54 pm

    Olipas kauniisti kirjoitettu teksti. Saat olla itsestäsi ylpeä, että sulla oli rohkeutta ryhtyä ravistelemaan itseäsi – kaikilla ei nimittäin ole. 🙂 Omalla kohdallani musta taas tuntuu, että aloitan jatkuvasti alusta, ja haluaisin yrittää rakentaa jotain pysyvämpää elämääni. Unelmoin esimerkiksi puutarhasta, mutta kun vaihtaa jatkuvasti paikkaa, ei sellaista voi ottaa hoidettavakseen. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa elämänsä suuntaa just sinne päin, minne oma sydän näyttää. Sitä sydäntä on tärkeää kuunnella. <3

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:21 am

      Juurikin näin. Vaikka oikeastaan mun arki ei ole kovinkaan ihmeellisempi kuin Suomessa, koen silti tämän mielekkäämmäksi, sillä siitä on suorittaminen poissa ja tämä on oikeasti tietoisen päätöksen tulos. Ehdottomasti samaan aikaan allekirjoitan ajatuksesi pysyvyydestä. Itsekin haaveilen oman pienen kämpän sisustamisesta ja omasta tilasta. Ehdottomasti toteutan tuonkin haaveen joskus, mutta nyt pidän isompana juttuna elää tällaista epäsäännöllistä elämää.

      Onnea puutarhan toteuttamisessa – onneksi sen ehtii hankkia milloin vain!

      Reply
  • Nomadi
    14 marraskuun, 2016 at 6:06 pm

    Hienoa! Ihanasti kirjoitettu ja täysin totta!

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:18 am

      Voi kiitos Nomadi! 🙂

      Reply
  • miija
    14 marraskuun, 2016 at 6:42 pm

    Paljon sydämiä! En oikein tiedä mitä osaisin tähän edes kommentoida. Samoja ajatuksia pyörii itselläkin päässä, osasit hienosti ilmaista ne.

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:18 am

      Voi kiitos ja paljon sydämiä myös sinne <3 <3 <3

      Reply
  • susannette
    14 marraskuun, 2016 at 6:44 pm

    Upea teksti, laittaa ajattelemaan 🙂

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:18 am

      Voi kiitos susannette! Pitkän tovin raapustelinkin tuota tekstiä, kun yritin välittää ajatuksiani edes joten kuten 🙂

      Reply
  • Sofia
    14 marraskuun, 2016 at 6:54 pm

    Olipa hieno ja puhutteleva teksti, ja tunnistin kyllä itseni tuosta arjen rutiinimaisesta ”suorittamisesta”: Tekee hyvää välillä sekoittaa pakkaa uusiksi esimerkiksi työkuvioissa, eikä jämähtää paikoilleen. Antaa spontaaniudelle tilaa. Mulla on pitkä säästöprojekti meneillään joka mahdollistaisi jonkin pidemmän irtioton arjesta parin vuoden päästä, mutta täytyy tosiaan muistuttaa itseään että se elämä tapahtuu silti jo nytkin, eikä vasta parin vuoden päästä.

    Reply
    • Sandra
      15 marraskuun, 2016 at 9:19 am

      Allekirjoitan ehdottomasti sen, että helposti, kun elää jotain isoa tavoitetta varten, helposti unohtaa nauttia siitä odotusajasta, vaikka samanlailla se elämä silloinkin tapahtuu.

      Reply
  • Heikki "Hägä" Lintunen
    14 marraskuun, 2016 at 7:33 pm

    Kerrassaan koskettavaa, viiltävää ja hienovireistä analyysiä elämäsi arjesta! Sydämen sivistys tihkuu herkkätuntoisesta tekstistä!

    Mikä parasta kanttia kysyvä, huikean rohkea heittäytymisesi ”valmiiksi pureksitusta” rutiininomaisesta paletista tyystin johonkin muuhun ei vielä riitä, vaan avaudut, tarkastelet elämääsi avoimesti liikuttavalla, mutta hyvin tunneälyisellä tekstilläsi.

    When there’s the will, there’s the way.

    Reply
    • Sandra
      15 marraskuun, 2016 at 9:16 am

      Kiitos Heikki! Mukava kuulla, että mun kirjoitukset voi tehdä jonkinlaisen vaikutuksen sub kaltaiseen sanan säilän heiluttajaan kuin sinä. Olen otettu!

      Reply
  • Pirkko Aura
    15 marraskuun, 2016 at 9:59 am

    Hyvà suunta! Ei elàmàllà ole ikàà, mikà hyvànsà pàivà, tai yò, on sopiva. Eilen ihanan tàysikuun valaiseman hohtavan pilvipeitteen alla kuljetin vanhaa koiraa yksin yòssà pissille, ja koin niin vahvasti sen kuinka elàmà itse virtasi tàssà maallisessa kertakàyttòpakkauksessani, ja tummissa lehdissà tien vierustalla, ja siinà koirassa, ja kaikessa… voimallinen kiitollisuus tempaisi ihanasti taas kerran, ja tòytàisi lempeàsti eteenpàin, tai jonnekin, ei vàlià! Kun rikkoo raamit, ja hyppàà taulusta ulos, sen voi tuntea, eikà muu ole enàà tàrkeàà.

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:17 am

      Voi, kuvailitpa hienon hetken. Juuri tuollaiset yksittäiset tilanteet, jolloin koet olevasi voimakkaasti elossa ja yhteydessä kaikkeen ympäröivään – ne ovat hienoja ja vaalittavia hetkiä, jotka on hyvä painaa mieleen. Tietoinen läsnäolo on jotain sellaista, mitä meidän pitäisi pyrkiä useammin harjoittamaan!

      Reply
  • Lilli
    15 marraskuun, 2016 at 4:02 pm

    Kiitos tekstistä – ajatuksia herättävää! Rivieran Remmi antaa blogille tunnustuksen
    Bisous ja terveisiä Etelä-Ranskasta

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:15 am

      Bonjour ja merci teille! Mukavaa syksyn jatkoa Ranskaan!

      Reply
  • Johanna @ Out of Office
    15 marraskuun, 2016 at 5:48 pm

    Upea kirjoitus asioista joita meidän kaikkien pitäisi useammin miettiä.

    Hienoja ajatuksia.

    Reply
    • Sandra
      16 marraskuun, 2016 at 8:14 am

      Voi kiitos Johanna! Olen todella otettu 🙂

      Reply
  • annanodelays
    21 marraskuun, 2016 at 4:17 am

    Kaunis teksti! Ja olet hirveän rohkea tyyppi! Itselleni Australiaan lähtö oli tavallaan todella helppoa, kun ei ollut mitään, mistä luopua, eikä mitään ”valmista”, jonka joutuisin rakentamaan uudelleen. Tavallaan en ole koskaan halunnutkaan ympäröidä itseäni täydellisillä tavaroilla ja kodilla, enkä rakentaa mitään valmista, koska olen aina tiennyt, ettei se ole sitä, mitä haluan.

    Reply
    • Sandra
      27 marraskuun, 2016 at 9:47 pm

      Kiitos paljon. Hyvä, että olet aina tiennyt, mitä haluat. Itse tässä vähitellen yritän sitä selvittää :).

      Reply
      • annanodelays
        2 joulukuun, 2016 at 2:56 am

        haha, kunpa tietäisinkin! Yleensä tiedän vaan, mitä en halua, mutta on sekin jotain! 😀 Ihminen muuttuu, ja niin unelmat ja tavoitteetkin sen mukana, joten kaitpa se on aika luonnollista muuttaa mieltä ja elämänsä suuntaa.

        Reply
        • Sandra
          2 joulukuun, 2016 at 10:31 pm

          Sama! Koko ajan selviää vain enemmän se, että mitä ei halua tehdä. Sitten tekee jotain erilaista, kyllästyy siihen ja haluaa taas vähän erilaista. Nyt olen pari vuotta sukkuloinnut Suomi- ja Australia-elämän välillä ja välillä kaipaa vapautta ja välillä rutiineja ja asettumista yhteen paikkaan. Huoh, liian vaikeaa!

          Reply
  • Merja
    16 joulukuun, 2016 at 10:06 am

    Kauniiksi koristeltu häkki on silti häkki – mikä se sitten onkaan mikä itse kunkin vangitsee ja mikä edustaa siitä vapautumista… Toisen häkki voi olla toisen unelma. Oman totuuden löytäminen ja kuunteleminen saattaa olla vuosien prosessi, mutta joskus se iskostuu juuri tuollaiseen hetkeen, kun tietää ettei paluuta vanhaan enää ole. Mä olin myös tyytymätön elämään Suomessa, vaikka lähes kaikki asiat oli hyvin. Silti välillä ketutti moni asia ja tuntui, että siellä pinnan alla tiesi ettei oma elämä ole sitä mitä haluaa. Joten joskus tuli myös sellainen ”pidä tunkkis, mä lähen täältä” -olo, mutten kuitenkaan sellaisella fiiliksellä halunnut lähteä tänne Australiaan (joka oli 10-vuotinen haave ja odotti omaa ajankohtaansa, joitain muita ulkomaanpätkiä tuli väliin) vaan ennen reissua alkoi tuntua, että ihan hyvin voisi jäädä – mutta silti pohjimmiltaan tiesi että nyt on aika haastaa itseä ja katsoa mitä tapahtuu. Päälle vuoden oon nyt ollut täällä ja vaihdellut paikkaa. Odotan innolla Melbourneen asettumista ens vuoden alkupuolella. On tuntunut, että pitää jotain napata matkan varrelta mukaansa ennen kuin pääsen asumaan siihen kaupunkiin, joka on aina ollut mielessä. Eka vuosi Australiassa on ollut melko opettavainen ja on tullut nähtyä useampi paikkakunta Ausseissa, vaikken road tripille ole vielä lähtenyt. Nähtävää ja koettavaa riittää! <3

    Reply
    • Sandra
      19 joulukuun, 2016 at 7:16 am

      Hieno kuulla, että olet päässyt toteuttamaan oman haaveesi ja kovasti tervetuloa Melbourneen. Täällä maassa on kyllä kovasti koettavaa ja nähtävää. 🙂 En itse ainakaan koe kyllästymisen merkkejä.

      Reply

Leave a Reply