Elämä Motivoivat postaukset

Miksi valitsemme elämykset omistamisen sijasta?

tammikuu 12, 2017

Noin kymmenisen vuotta sitten istuin äidinkielen ylioppilaskokeessa, jossa tehtävänanto kuului jotakuinkin seuraavasti: ”Erilaisten ihmisten arvoja mittaavien mielipidekyselyiden mukaan nuori sukupolvi arvostaa enemmän elämyksiä ja kokemuksia omistamisen sijasta. Erittele syitä, miksi näin on”. Kerroin maailman muutoksesta ja oman ikäluokkani sukupolvikokemuksista ja niiden heijastumisesta arvoihin. Kerroin, miten me olemme aikamme ja ympäristömme tuote. Siinä missä isovanhempamme arvostivat tietynlaista asemaan tyytymistä, kovaa työtä, ahkeruutta ja sen tuomaa vakaata ja turvallista toimeentuloa, nuoremmat valitsevat mieluummin epävarman elämän ja tavoittelevat  omia haaveitaan ja itsensä toteuttamista. Tämä on ymmärrettävää, sillä maailma on muuttunut epävarmemmaksi ja vaikeammin ennustettavaksi. Eläkevirat ovat käytännössä kuolleet, toimialoja häviää uusien noustessa, töiden saaminen ei ole enää varmaa korkeasta koulutuksesta huolimatta eikä ahkeruus välttämättä paina mitään yrityksen YT-neuvotteluissa. Jos tulevaisuus on epävarma ja vaikeasti ennustettava, mitä tavoittelet, mikä on elämäsi kompassi, ohjenuora tai ankkuri? Jos ulkoinen todellisuus on epäluotettava ja alati muuttuva, etkö silloin yritä kiinnittäytyä johonkin, joka edes jollain tasolla on pysyvä ja panostaa siihen, eli tässä tapauksessa itseesi, kokemuksiisi ja ihmissuhteisiisi? Toisaalta isovanhempiimme verrattuna elämämme on nykyään myös monella tapaa helpompaa, vaihtoehtoja on enemmän ja kun perustarpeet on tyydytetty, meillä on mahdollisuus siirtyä täyttämään tarvehieararkiamme korkeampia tarpeita, kuten juuri itsensä toteuttamista.

IMG_8115

Omat vanhempamme puolestaan elivät nuoruudessaan taloudellisen kasvun aikaa, jolloin kouluttautumisella pystyi kipuamaan ylemmäs yhteiskuntaluokan portaita ja nostamaan elintasoa. Ulkoisesta menestyksestä tuli arvostettua, ja ihmiset halusivat hankkia näkyviä menestyksen symboleita. Piti olla hienot autot, näyttävät bisnespuvut isoine olkatoppauksineen, omistusasunnot, marmoritasot, ulkomaanmatkat etelän lomakohteisiin, kesämökit ja kultaiset kellot.  Vastineeksi tulivat pitkät työpäivät, kiire, työmatkat ja stressaavat työvastuut. Todennäköisesti oman sukupolveni edustajat ovat ensimmäisiä, jotka tottuivat lapsena tulemaan koulusta kotiin asuntoon, joka oli yhtäaikaa täynnä ajanmukaisia sisustuselementtejä, kalliita leluja, pelikonsoleita, muuta elektroniikkaa ja esineitä ja silti samalla ammottavan tyhjä. Opimme varhain, että tavarat eivät korvaa läsnäoloa ja vuorovaikutusta.

IMG_7905

Lapsuutemme antoi meille myös opetuksen, jolla itse uskon olevan kauaskantoiset vaikkakin ehkä tiedostamattomat seuraukset. Ikäluokkani syntyi Suomessa taloudellisen nousukauden keskelle ja me olimme tavaroilla hemmoteltuja lapsia. 90-luvun alun tapahtumat muuttivat kaiken. Monella ikätoverillani on muistoja ajasta, jolloin edeltävinä jouluina paketeista oli paljastunut kaikki, mitä he olivat toivoneet ja enemmänkin, ja seuraavana vuonna vanhemmat joutuivat laskemaan ruokakaupassa, montako hedelmää he voivat ostaa. Yhtäkkiä vanhemmat, jotka olivat uhranneet nuoruutensa parhaat vuodet oman yrityksen kasvattamiseen ja perinteisen menestyksen hedelmistä nauttimiseen, istuivat kotona työttöminä velkataakan alla, yrityksensä menettäneinä. Jo pieninä lapsina opimme, että raha ja omistukset voidaan viedä meiltä pois. Opimme, että mikään ei ole varmaa, paitsi itse epävarmuus. Ehkä osittain näistä syistä meistä tuli tietyllä tavalla ”kaikkimulleheti”-sukupolvi, joka valitsee mieluummin nauttia elämästä nyt, eikä joskus eläkeiässä. Olemme oppineet, että tavarat, raha itsessään ja omistaminen eivät tee onnelliseksi ja että kaikki konkreettinen voidaan ottaa meiltä pois. Olemme oppineet, että tulevaisuus on epävarma, hallitsematon ja erityisesti teknologian kehittymisen myötä nopeasti ja jopa ennakoimattomasti muuttuva. Olemme oppineet sopeutumaan tähän ja sukkuloimaan tässä todellisuudessa.

IMG_5832

Me, kuten kaikki sukupolvet ennen meitä, olemme aikamme tuote. Elämäntyylimme ja arvomme syntyvät toisaalta reaktiona maailman tapahtumille, yhteisille sukupolvikokemuksille ja osittain myös halusta erottautua meitä edeltävistä sukupolvista. Niinpä meistä on tullut sukupolvi, joka valitsee elämykset ja itsensä toteuttamisen tavaroiden omistamisen sijasta. Meistä on tullut sukupolvi, joka asuu joustavasti vuokralla, valitsee lähteä reppureissulle vuodeksi, käyttää rahansa elämyksiin ja omistamisen sijasta saattaa päätyä lainaamaan, jakamaan tai vaihtamaan esineen toisen kanssa. Myös teknologian kehittyminen on muuttanut monet konkreettiset tuotteet aineettomiksi. Aikana, jolloin elokuvat, musiikki, kirjat ja jopa työ ja osittain myös ihmissuhteet ovat netissä, konkreettisten tavaroiden omistaminen tuntuu… jopa vanhanaikaiselta. Meistä on tullut myös sukupolvi, joka on ollut pienestä pitäen tietoinen maapallon rajallisesta kestokyvystä ja tavaroiden tuotannon ekologisesta kestämättömyydestä, ja valitsee kenties osittain myös siksi vähentää kulutusta.

IMG_7363

Toteutan itsekin tätä millenium-sukupolven tarinaa. Olen aikani seurannut perinteistä menestyksen reseptiä, hankkinut kauniita ja hienoja asioita, etsinyt onnea vaatekaupasta ja sisustuspuodista ja löytänyt sen vasta, kun olen unohtanut kaiken, mitä omistan. Kun lakkasin hamuamasta tavaroita ja asioiden omistamista, huomasin, miten paljon vähemmän työtä minun tarvitsee tehdä itseni elättämiseksi. Viimeiset kaksi vuotta, kun olen asunut ulkomailla, postini on tullut isäni kotiin ja hän ihmettelee joka videopuhelussa, miten minulle ei ole kahden vuoden aikana tullut kuin yksi lasku (sekin muuten aineettomaan omistukseen, blogiin, liittyvä). Koska omistaminen synnyttää paljon kiinteitä kuluja, omistuksen karsiminen tuo säästöjä kaikissa käyttö-, huolto-, varastointi- ja vakuutusmaksuissa.

IMG_6041

Käytän rahani asioihin, jotka tuovat minulle onnea ja jättävät jotain, mitä ei voi minulta koskaan viedä –  muistijäljen. Minulle onnea tuovat ne hetket, jolloin tunnen olevani elossa. Muistot, kun nukuin tähtitaivaan alla dingojen jolkotellessa ympärilläni. Hetket, kun vaelsin vuorelle auringon noustessa ja tunsin niin syvää onnea, etten huomannut väsymystä tai rakkoja jaloissani. Se kerta, kun juoksin vaatteet päällä mereen uimaan, koska aallot ja meren tuoksu vain olivat niin kutsuvat. Se hetki, kun painuin ensimmäistä kertaa veden pinnan alle sukellusvarusteet päälläni, enkä kuullut muuta kuin hengitykseni ja sydämeni lyönnit. Ne kerrat, kun saavuin uuteen maahan ja aistini valpastuivat huomaamaan uuden ympäristön pienet yksityiskohdat. Ja tietenkin ne lukuisat hetket uusien ja vanhojen ystävien kanssa, jolloin olemme olleet valveilla koko yön, kun keskustelu on vain ollut niin mielenkiintoinen ja inspiroiva. Nämä kaikki pienet hetket ja elämykset ovat taltioituna muistini sopukoihin ja ne ovat tulleet osaksi minua ja persoonallisuuttani. Nämä asiat omistan koko elämäni. Vaikka se saattaa kuulostaa paradoksaaliselta, aineeton elämys on minun todellisuudessani pysyvämpi kuin mikään konkreettinen omistus. Kun tajusin tämän, tiesin, minkä tavoittelemiseen haluan rahani ja aikani käyttää.

Näistä syistä minä valitsen elämykset omistamisen sijasta. 

Ps. Toki kaikki eivät jaa näitä ajatuksia kanssani. Muistan elävästi, kun menin hyvillä mielin ylioppilaskokeen jälkeen abiturienttien keskustelupalstalle vertailemaan vastauksiani muiden kanssa. Kerroin, mitä olin vastannut tehtävään, millaisen tulokulman olin ottanut ja mitä aiheita olin käsitellyt. Muiden kommenttien mukaan olin ymmärtänyt tehtävänannon väärin ja käsitellyt juttua aiheen vierestä. Saattaisin ehkä päästä läpi, mutta en kovin hyvillä arvosanoilla.

Sain laudaturin äidinkielestä ja paikallisen sanomalehden stipendin kouluni parhaasta menestyksestä äidinkielen ylioppilaskokeessa. Pidin valmistuneiden puheen päättäjäisjuhlissa ja päätin, että en koskaan vertaile muiden koevastauksia tai elämää muutenkaan omaani.

  • Reply
    Maarit
    tammikuu 12, 2017 at 6:53 am

    Aivan ihana kirjoitus ja puit niin hienosti sanoiksi sen miten minäkin katson maailmaa! On tullut itsekin joskus haalittua sitä kiiltävää pintaa, mutta onni on lopulta löytynyt ihan muista asioista. Jäin miettimään, että voisiko seuraava askel itsensä toteuttamisen jälkeen olla ryhtyä toimimaan yhteiskunnan kehittämiseksi ja tehdä entistä enemmän yksilötasolla pieniä asioita, jotka poistaisivat maailman eriarvoisuutta ja edesauttaiaivat kestävää kehitystä. Vanhemmille sukupolville tuntuu välillä olevan vaikeata ymmärtää nuorten tekemiä valintoja. Sama kehityksen kaari varmaan jossain muotoa käy läpi kansakuntien, länsimaissa ollaan jo itsensä toteuttamisen asteella, mutta osissa maailmaan vasta tiellä koulutuksen ja työllisyyden kautta perustarpeiden toteutumiseen. Nämä ovat mielenkiintoisia asioita, joita jaksaisi pohdiskella. 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 10:05 pm

      Loistavaa analyysia. Itse asun kämpässä, jossa on pari intialaista tyttöä ja heidän kanssa näkee hyvin erilaisen yhteiskunnan eron. Siinä missä pohjoismaalaiset nuoret ovat enemmän sellaisia ”seuraan unelmiani” -henkisiä, pyrkivät vähentämään kulutusta ja yksinkertaistamaan elämäänsä (eivät toki kaikki, mutta aika iso joukko), ne intialaiset nuoret, joita itse tunnen, arvostavat nimenomaan hyvää työpaikkaa, hyviä tuloja, aviopuolison löytämistä ja omaisuuden hankkimista.

      Ehkä joku päivä koko maailma pääsee korkeammalle tarvehierarkian asteelle, mutta onko silloin maapallon kestokyvyn kannalta liian myöhäistä? Ehkä joku päivä ollaan kaikki sillä korkeimmalla, altruismin asteella. Itsellä on vielä matkaa siihen.

  • Reply
    Tiia(ntai)
    tammikuu 12, 2017 at 7:34 am

    Jes! Hieno teksti tämäkin. Olit selvästi älläsi ansainnut 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 9:52 pm

      Voi kiitos 🙂

  • Reply
    Jerry / Pako Arjesta
    tammikuu 12, 2017 at 7:35 am

    Mahtava kirjoitus :)! Erinomaisesti kirjoitettu kaikilta osin ja todella totuudenmukaisesti. Itselläni tuntuu olevan ehkä hieman sekoitus noita kahta lähestymistapaa, eli haluan ostaa esimerkiksi parhaat laitteet työskentelyä varten ja tykkään, että kotona on kiva olla (Tiia onneksi hoitaa sisustamisen), mutta suurin osa rahoista menee juurikin kokemuksiin, eli matkailuun ja vaikkapa ulkona syömiseen. Loppujen lopuksi ne kokemukset ovat aina tärkeämpiä :).

    Ps. Laudaturiakin tärkeämpi taisi olla tuo opetus, joka tuosta tuli, eli mahtavaa, kun tajusit jo silloin, ettei kannata vertailla itseään muihin ja muiden päätöksiin.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 10:12 pm

      Olen ihan samanlainen tietyllä tapaa Jerry. Itsekin ostan mieluummin laadukkaan ja mieluisen kuin ihan kivan ja halvan, joka on hajalla alle aikayksikön. Silti mullakin suurin osa ylimääräisestä rahasta menee kokemuksiin ja omasta kurkusta alas (siis ruokaa pääasiassa).

      Ottaisin itsekin mieluusti jonkun, jolla on silmää hoitaa sisustus mun puolesta 😀

  • Reply
    Laura
    tammikuu 12, 2017 at 8:02 am

    Hieno teksti! Mä en ikäni puolesta ole milleniaali, mutta jaan kyllä tämän ajatusmaailman.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 9:56 pm

      Juu, onhan noi sukupolvijaottelut on vähän keinotekoisia, ja itsekin koen, että mussa on jotain piirteitä vanhemmista ikäluokista ja vastaavasti nuoremmista. 🙂

  • Reply
    Milla
    tammikuu 12, 2017 at 8:27 am

    Mä ajattelen samalla tavalla kuin sä, mutta musta tuntuu että meidän sukupolvi on pahasti revennyt kahtia: niihin ketkä ajattelevat kuin me ja niihin ketkä ajattelevat kuten vanhemmat sukupolvet. Niin monet kerrat oon saanut silmien pyörittelyä ja arvostelua ikätovereiltani siitä, etten omista autoa, uusinta teknologiaa, pukeudun aina samoihin vaatteisiin jne. Ja etenkin musta tuntuu että itseäni n. 10 vuotta nuorempien keskuudessa on vielä tärkeämpää näyttää ulospäin hyvälle, sosiaalinen media kun sellaista vaatii. Myös kuilu koulutettujen ja kouluttamattomien välillä on mielestäni tässä aika suuri. Mitä enemmän tiedät, sen enemmän ajattelet ja sen enemmän ehkä koet syyllisyyttä maailman tilanteesta ja ajattelet että mikään ei ole pysyvää. Matalammin koulutetut myös perustavat perheet aikaisemmin ja lasten kanssa ei ehkä enää ajatella, että voisi vain mennä ja olla omistamatta.

    Välillä tunnen myös kovaa syyllisyyttä siitä, että lähden välillä vuosiksikin pois perheen ja ystävien luota elämään omaa elämääni sen sijaan että olisin täällä läsnä. Ja toisaalta, jotta voisin muualla maailmassa kokea asioita, jonkun täytyy olla siellä toisaalla paikoillaan. Maailma tarvitsee meitä molempia, paikallaan pysyviä ja liikkujia. Toki en usko, että tavaroiden omistus tekee kenestäkään onnellista, mutta luultavasti vähän vanhempana tekee jo ihan hyvää kun on paikka mitä voi oikeasti kutsua kodiksi ja missä omien lapsien on turvallista elää.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 10:28 pm

      Taas ihan loistavaa analyysia. On paljon näitä ”perinteisesti” ajattelevia, ja kyllä muistan aikoinaan, että kauppakorkean opiskelijoiden keskuudessa varsinkin se hyvä työura ja omistaminen oli aika korkealla prioriteettilistalla. Sosiaalinen media tuo vielä oman lisänsä tähän soppaan ja se, mitä halutaan näyttää ulospäin. Siitä oman itsen representaatiosta tuleekin yhtäkkiä osittain jopa todellisempi, kuin siitä ihmisestä, joka on somen takana. Esimerkiksi monen lifestyle-bloggaajan elämä tuntuu olevan keskittynyt vain kuluttamisen ympärille ja siihen, mikä näkyy ulospäin.

      Maailma tarvitsee molempia, niitä jotka pysyy paikoillaan ja niitä, jotka liikkuu paikasta toiseen. Molempia on aina ollut, eikä tämä ole mikään nykyajan ilmiö pelkästään. Myös elämäntilanteet muuttuu ja ehkä vanhemmiten alkaa kaivata enemmän pysyvyyttä ja vakautta ja kun sen aika tulee, niin sitten tehdään sitä sitten. 🙂

      Kiitos mahtavasta kommentista.

  • Reply
    Heidi / Maailman äärellä
    tammikuu 12, 2017 at 9:12 am

    Tosi hieno teksti, ja vaikken itse olekaan millenium-sukupolvea, tunnistan tästä paljon myös itsestäni – siis nykyisestä itsestäni. Ennen olin tavaraonnellinen, piti saada kaunis koti ja vaatteet. Nykyään tavarat eivät tuo enää onnea, vaan maisemaelämykset ja uudet kokemukset. Mutta en aina hae uusia kokemuksia ja elämyksiä kaukaa tuhansien kilometrien päästä, vaan ihan kotini lähipoluilta kamera kaulassa. Mutta rahat mitä kulutan, ne panen matkoihin. Mutta kyllä kotikin on minulle tärkeä, ja nautin niistä hetkistä kun voin kotona villasukat jalassa rauhoittua katsomaan takkatulta oman kullan kainalossa <3.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 10:22 pm

      Kuulostaa ihanalta. Ei onni löydy maailman ääristä, vaan ihan omasta sisäisestä maailmasta. Siitä, että on tyytyväinen elämäänsä ja omiin valintoihinsa ja ihmissuhteisiinsa. Kommentistasi päätellen olet löytänyt sen. <3

  • Reply
    Kthetraveller
    tammikuu 12, 2017 at 9:40 am

    Voi että me olemme saaneet kuulla, että olemme hölmöjä, kun emme ole ostaneet omaa isoa omakotitaloa ja siten jätä lapsillemme perintöä. Jösses, jos vaan tietäisivät, miten vastenmielistä soppaa perintöasiat voivat ”parhaimmillaan” olla ja se on varmaa, ettei tenavamme tyhjän päälle jää. Anyway, miksi omistaa yhtä sun toista ja menettää elämästä vapaus tehdä mitä huvittaa ja melkein milloin huvittaa? Olemme antaneet upeita kokemuksia lapsillemme, ja he ovat alkaneet tosiaan ymmärtää sen päälle. Enää ei verrata meidän rakkauden täyteistä ja ihanaa ”pikkukotia” kavereiden isoihin omakotitaloihin, sillä nuo isot omakotitalot PK-seudulla pitävät huolen siitä, ettei luita paljoa rahdata Suomen rajojen ulkopuolelle. Elämä on valintoja, ja ainakin itse voin vanhoina päivinä/kuolinvuoteella hymyillä ja sanoa, että jopas elin itselleni mieluisan elämän!

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 10:20 pm

      Ehdottomasti näin! Ihme ajattelu tuollainen, että lapsille pitäisi muka jättää jotain perintöä. Itsekin aikoinaan pankkityössä olen nähnyt paljon vanhoja ihmisiä, jotka kituuttaa ja säästää ihan kaikessa, vaikka olisi omistusasunto ja tilillä rahaa, mutta halutaan säästää kaikki perinnöksi jälkipolville. Niille viisi-kuusikymppisille hyvän työuran tehneille ja omistusta haalineille lapsille, jotka käyvät mummoa katsomassa joskus ja jouluna.

      Ei kannata verrata itseä muihin. Muut ostakoot isot kämpät pk-seudulta, jos sitä haluavat. Elämä tosiaan on valintoja täynnä.

  • Reply
    miija
    tammikuu 12, 2017 at 9:45 am

    Tekis mieli sanoa niin paljon, mutta en tiedä oikein että mistä aloittaisin. Tyydyn siis vaan toteamaan, että hieno teksti, oon kanssasi niin samaa mieltä! Toi sun asenne ja ajatusmaailma näkyy hyvin muutenkin sun blogiteksteissä ja se on syy, miksi sun blogia myös luen. Olet mahtava. 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 10:14 pm

      Vau, mä oon ihan hämilläni näistä kommenteista. Voi, kiitos. Et tiedä, miten iloiseksi tää kommentti mut teki 🙂

  • Reply
    Eero Nenonen
    tammikuu 12, 2017 at 10:02 am

    Tuossa oli kiteytettynä niin hyviä asioita että piti lukea toisenkin kerran. Elämässä niin tärkeä asia on muistot juuri ne ” muistijäljet” jotka muodostavat meille käsityksen millaista elämää olemme eläneet. Ystävyyssuhteet läheisiin tai heihin ketkä ovat siellä kaukana jossain , kokemukset yksin tai yhdessä ystävien kanssa ovat todella tärkeitä tehden elämästämme paljon rikkaamman.
    Rahaa voimme aina saada mutta aikaa emme voi kelata taaksepäin, vai voimmeko? Kyllä voimme mutta ainostaan mielesämme, siksi on niin merkityksellistä että voimme löytää sieltäkin onnellisuutta, kokemuksia ja mukavia asioita jotka siivittävät meitä eteenpäin juuri nyt. Eilen availin tuossa postia ja mietin että eipä Sandralle tule muuta kuin mainoksia joskus, laskuja ei!
    Hyvin on tyttö asiansa järjestellyt.

    Isä

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 1:11 pm

      Mä luulen, että meidän reissu Australiaan aikoinaan jätti jonkun vahvan jäljen muhun ja siksi palaan jatkuvasti aina takaisin. Todellista rikkautta mulle on näiden elämysten lisäksi maailman paras perhe. Te ootte tärkeintä.

      Ikävä teitä, mutta pianhan me jo nähdään <3

      Tiwi

  • Reply
    Laura / RIMMA + LAURA -matkablogi
    tammikuu 12, 2017 at 11:50 am

    Aivan loistavaa tekstiä Sandra! Elämäntilanteeni puolesta olen vähän eri sivulla, mutta samaa ikäluokkaa kuin sinä, ja tunnistan täysin mistä puhut. Huh, ehkä paras lukemani blogiteksti pitkiin aikoihin. Kiitos tästä!

    Ps. Ihana tuo sun isän kommentti yllä – näkyy rivien välistä läpi, että hän on tosi ylpeä tyttärestään <3

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 1:08 pm

      Voi kiitos, ihan kylmät väreet tuli. Arvostan niin paljon tuollaista kommenttia ja vielä toiselta bloggaajalta. Olen sanaton.

      Ja juu, mulla on maailman hienoin isä <3

  • Reply
    Kaukokaipuun Nella
    tammikuu 12, 2017 at 12:02 pm

    Amen! Aivan mielettömän hieno kirjoitus, johon voin samaistua 100 %. Kiitos tästä!

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 1:06 pm

      Voi kiitos kovasti Nella!

  • Reply
    Okyilija
    tammikuu 12, 2017 at 12:06 pm

    Bloggaaja unohtaa sen, että hänenkin elämäntyylinsä on mahdollista juuri niiden menneiden sukupolvien työn vuoksi. Nyt hän ottaa toisaalta uhrin, toisaalta vapaan valitsijan aseman. Korostaa kovasti ettei tarvitse omaisuutta vaan elämyksiä. Muistot ovat mukavia, mutta niiden hankkiminen maksaa.
    Pannaan vastakkain joko matkat tai kalliit hankinnat. Monella ei ole varaa kumpaankaan. Onnellinen on se eikä suinkaan mikään uhri mille moinen luksus on mahdollinen.
    Omaa valintaa jossa maailmalla maleksitaan, perustellaan jopa maailman pelastamisella vaikka sillä ei ole mitään merkitystä, se on vain hyveliputusta, oman erinomaisuuden korostamista.
    Kuka ottaa töihin sellaisen joka lähtee tuon tuostakin jonnekin päin maailmaa? Paljon puhutaan myös diginomadiudesta mutta onko näiden harrastukselle, eli bloggaukselle miltämustanyttällähetkellätuntuu-aiheesta lopultakaan paljon maksajia?

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 1:06 pm

      Hei ja kiitos kommentistasi. Tunnen hyvin suurta arvostusta vanhempia sukupolvia kohtaan ja sitä työtä kohtaan, jota he ovat tehneet rakentaakseen nuoremmille sellaisen yhteiskunnan, johon olen saanut syntyä ja jossa olen saanut elää. Tekstini ydin oli eritellä omia ajatuksiani niistä syistä, miksi 80- ja 90-luvuilla syntyneet nuoret aikuiset arvostavat osittain eri asioita ja tavoittelevat erilaista elämäntyyliä kuin aiemmat sukupolvet (toki yksilökohtaisia eroja on suuresti). Pyrin erittelemään laajempia yhteiskunnallisia ja globaaleja ilmiöitä, jotka ovat ainakin osittain noiden arvojen takana. Aivan kuten esimerkiksi sodan jälkeinen sukupolvi eli hyvin erilaisessa maailmassa, ja sen ajan ympäristö ja tapahtuvat vaikuttivat siihen, millaisia ihmisiä tuosta sukupolvesta kokonaisuutena tuli. Ehkä tällä tavalla jokainen sukupolvi on oman aikansa ”uhri”. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut asettaa itseäni parempaan asemaan tai uhriutua, vaan analysoida arvojen takana olevia laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

      Tiedostan olevani etuoikeutettu, sillä minulla on mahdollisuus valita, mitä monella maailman ihmisistä ei ole. Kuitenkin usealla länsimaalaisella on mahdollisuus saada jopa vieläkin enemmän: omakotitalot, hienot autot ja irtiotot luksuslomakohteisiin. En ole katkera, että toinen pystyy hankkimaan enemmän, vaan onnellinen siitä, mitä minulla on. Toki muistojen ja elämysten hankkiminen maksaa, ja siksi teen töitä maksaakseni harrastukseni ja elämäntyylini. Tähän mennessä minulla ei ole ollut vaikeuksia saada töitä, vaikka olen kertonut työnantajille aikeistani lähteä matkoille. Olen tehnyt töitä 14-vuotiaasta asti ja teen niitä nytkin ”maailmalla maleksiessani”. Viimeksi Suomessa ollessani tein useaa eri työtä säästääkseni rahaa, ja kun tulin Australiaan (jossa asun nyt), sain ensimmäisenä päivänä työpaikan täältä. Eli minä rahoitan elämäni ihan normaaleilla töillä, vaikka toki tiedän matkabloggaajia, jotka tienaavat useita tuhansia kuukaudessa pelkästään blogillaan tai elävät muuten diginomadin elämää.

      Mukavaa alkanutta vuotta!

  • Reply
    Jonna / Lempipaikkojani
    tammikuu 12, 2017 at 12:18 pm

    Hieno teksti, jälleen kerran! Minä taidan olla sinua ainakin melkein 10 vuotta vanhempi, joten en kuulu sinänsä samaan sukupolveen. Kuulun varmasti perinteisemmin ajattelevaan sukupolveen ja se näkyy etenkin lähipiirissäni vahvasti. Hyvin monet ystäväni ja tuttavani ovat tyytyväisiä (vai ovatko?) elämäänsä omakotitalon (lue ison asuntolainan), kahden auton ja lasten kera. Meiltäkin löytyy omakotitalo ja auto ja kolme lasta. Mutta näistä huolimatta lähdimme ulkomaille asumaan ja laitoimme oman kotimme vuokralle. En siis koe, että omaisuus sitoo väistämättä viettämään elämänsä samalla paikkakunnalla vaan tuo meille ennemminkin tulevaisuuden turvaa. On hyvä ajatella, että on joku paikka johon halutessaan palata ja jossa voi vaikka sitten eläkkeellä turvallisesti asua. Tai sitten sen voi myydä ja vaihtaa pienempään ja nauttia niistä rahoista. Itse olen siis mielestäni tavallaan puoliksi elämyksien ja nauttimisen kannalta, puoliksi pidän tärkeänä turvata tulevaisuutensa myös taloudellisesti. Meillä on isot osakesäästöt ja omistusasunto. En jaksa uskoa, että eläkettä paljoa tulen tulevaisuudessa saamaan, joten tulevaisuuden talous on turvattava muulla tavoin.

    • Reply
      Okyilija
      tammikuu 12, 2017 at 12:37 pm

      Tässä on viisas nainen joka tuntuu olevan pohjoismaissa niukka luonnonvara. Ei omistamisen ja elämyksien hankkimisen tarvitse olla ristiriidassa. Jotkut vain eivät osaa lopettaa ja aina pitää päästä uudelle ja uudelle matkalle eksootisempaan ja eksoottisempaan paikkaan koska kaveritkin niin tekevät eikä niitä huonompi eli vähemmän matkustanut saa olla.
      Elämä on pitkä. Monelle bloggaajan kaltaiselle on shokki huomata, että rahaa ei olekaan enää siihen keskusta- tai Kallio-kämppään joka pitää tietysti olla, eihän se lähiö käy eikä esim. Kuopio tai Pori ja pitääkin muuttaa jonnekin lähiöön ja ikääkin alkaa olla nelosella alkava luku. Sitten jos ei olekaan säästöjä koska sinne tilille ilmestynyt viissatanen on aina poltettu johonkin reissuun, niin alkaa hiipiä epäilys ja pelko mieleen.
      Matkustaminen saattaisi kiinnostaa vielä 65-vuotiaanakin, mutta ei ole enää varaa. Töitäkään ei ole koska se uusi kolmekymppisten sukupolvi on samanlainen muista piittamaton hedonistilauma kuin mitä itsekin tuli oltua eikä ne ota omasta mielestään tylsää vanhusta töihin.
      Bloggaaja on ennen kaikkea itsekäs mutta ei todellakaan ole ainoa sellainen täällä.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 12:40 pm

      Kiitos Jonna paljon tästä kokemuksesta. Ehdottomasti näin, eli elämä ei kuulukaan olla mikään mustavalkoinen joko-tai-asetelma, vaan on hyvä, että jokainen tekee ja hankkii juuri niitä asioita, jotka tekee itsensä onnelliseksi. Itsekin mietin eläkeasioita, ja olen samaa mieltä kanssasi, että en jaksa uskoa, että tulevaisuudessa tulen saamaan paljon eläkettä, joten jotenkin myös oma tulevaisuus on turvattava. Kaipaan itsekin jotain omaa paikkaa, jota olla ja ehkä jossain vaiheessa päädyn itsekin hankkimaan jonkun pienen oman kodin, jos se on taloudellisesti mahdollista.

  • Reply
    Elina | Vaihda vapaalle
    tammikuu 12, 2017 at 12:53 pm

    Todella hyvin kirjoitettu ja olen niin samaa mieltä! Elämykset ovat niitä asioita, joita haluan muistella vanhana. 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:46 am

      Tee asioita, joista tulee mehukkaampi tarina kerrottavaksi vanhainkodissa. 😉

  • Reply
    Okyilija
    tammikuu 12, 2017 at 1:20 pm

    Miksi onnellisuutta pitää hankkia jostain maapallon toiselta puolelta? Miksi kotimainen köyhyys on tylsää ja ahdistavaa mutta laosilainen tai bolivialainen inspiroivaa ja jopa tavoiteteltavaa?
    Me pohjoismaissa olemme hukassa. Kannamme huolta koko maailman ongelmista eikä mikään ole koskaan hyvin. Suomessa ja Ruotsissa on feministinen puolue vaikka tasa-arvo on maailman paras. Saudi-Arabiassa ja Iranissa sellainen kuuluisi olla.
    Ihmisen onnellisuus syntyy pienistä asioista, vielä 70-luvulla siihen ei tarvittu aina uutta ja uutta matkaa tai sitten sitä taulutelkkaria.
    Yhdysvalloissa pikkukaupungeissa asuvat ihmiset ovat onnellisia vaikka eivät juuri matkustakaan. Näiden vuoksi Trump voitti.

    Kohta me palaamme samaan, mutta elämänlaatu paranee. Siihen ei tarvita matkoja tai eksoottisia ruokia.

    • Reply
      Milla
      tammikuu 12, 2017 at 2:44 pm

      Ei oo kyllä Yhdysvaltojen pikkukaupungeissa ihmiset onnellista nähnytkään ja juuri sen takia Trump voitti, koska asiat on siellä ihan hirveän huonosti ja ihmiset haluavat muutosta. Suosittelen perehtymään vähän tarkemmin asioihin. Keskiluokka ja työväen luokka köyhtyvät kaikissa länsimaissa ja etenkin Yhdysvalloissa. Eriarvoisuus rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa maailmanlaajuisesti, myös täällä Suomessa.

      • Reply
        Okyilija
        tammikuu 12, 2017 at 3:40 pm

        Miten niin ei oe onnellisuutta nähneetkään? Ehkä asioista purnataan kuten meilläkin mutta ei sentään lähdetä hulmuamaan maailmalle ja suositella samaa kaikille.
        Eihän tuloerojen tarvitse tarkoittaa huonoa yhteiskuntaa. Suomessakin on lama-aikoina ollut pienimmät tuloerot.

        • Reply
          Sandra
          tammikuu 12, 2017 at 9:45 pm

          Itse en ole kyseisissä paikoissa käynyt, joten en sano juuta enkä jaata näiden ihmisten onnellisuudesta.

          Tässä blogissa kannustan jokaista, en lähtemään hulmuamaan maailmalle, vaan tekemään asioita, jotka tekevät onnelliseksi. Itse elän periaatteessa samanlaista arkea ulkomailla kuin Suomessa, mutta nautin erilaisen ympäristön tarjoamista virikkeistä ja vaihtelusta. Et selvästikään ole lukenut blogiani etkä tunne minua muuten, joten arvostaisin, jos jättäisit nuo kommentit, joissa teet virheellisiä väitteitä minusta persoonana. Toki tiedän, että maailmassa on ihmisiä, jotka haluavat vain provosoida netissä, enkä itse viitsi lähteä sellaiseen mukaan. Tämä blogi ei kuitenkaan ole oikea foorumi sellaiseen.

  • Reply
    Saana | Live now – dream later
    tammikuu 12, 2017 at 6:56 pm

    Tosi hienosti kirjoitettu, ja erityisesti tykkäsin kahdesta viimeisestä lauseesta – iso peukku niille! Omista ylioppilaiskokeista on vierähtänyt lähemmäs 15 vuotta, mutta nämä ajatukset ovat erittäin tuttuja. Lähdin kotoa 16-vuotiaana, ja siitä asti mulle on ollut selvää, että oman asunnon ostan heti, kun tiedän, minne hiukankin pidemmäksi aikaa aion asettua (koska se nyt vaan on vuokra-asumista järkevämpää), mutta muuta omaisuutta en juuri ole haalinut, enkä edes ole sen perään haikaillut. Pakollisia vaatteita ja retkitamineita lukuun ottamatta, tietenkin (ja sitä asuntoa, jonka ostin 10 vuotta sitten). Toki tunnen monta saman ikäluokan edustajaa, jotka ajattelevat täysin päinvastoin ja käyvät ulkomailla kerran kolmessa vuodessa, jos rahaa on sattunut säästöön jäämään. Olen työllistänyt itse itseni (kirjoittamalla, en siis oman blogini avulla, vaan muihin medioihin kirjoittamalla) viimeisen 2,5 vuoden ajan, enkä usko, että enää osaisin palata ”tavalliseen” konttorityöhön. Enkä ikimaailmassa haluaisikaan. Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä ja kivinen, mutta se on pitänyt sisällään myös kolme ulkomaille muuttoa, enkä yhtään ainutta matkan varrella elettyä kokemusta tai kiviseen tiehen kompastumista – sitä kivuliaintakaan – vaihtaisi pois.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 12, 2017 at 9:39 pm

      Ihana kokemus! Ihailen, että olet työllistänyt itsesi omalla intohimollasi ja toivon, että olisin itse joskus samassa pisteessä. Olen itsekin kallistumassa oman asunnon ostoon, kun seuraavan kerran asetun pidemmäksi aikaa jonnekin.

      Välillä sitä toivoo, että olisi silloin lukion jälkeen tiennyt, mitä tietää nyt ja olisi osannut tehdä hiukan erilaiset valinnat. Joka tapauksessa tie tähän, vaikka miten kivinen ja täynnä virheitä se on ollutkin, on silti ollut kulkemisen arvoinen.

      • Reply
        Saana | Live now – dream later
        tammikuu 22, 2017 at 3:01 pm

        Heh, muistan, kuinka olin aina niin kateellinen kavereille, jotka tiesivät unelma-ammattinsa jo nuorena. Itse en ikinä edes halunnut mennä lukioon, mutta kun ei muitakaan ideoita ollut, niin sinne sitten päädyin. Vähän samalla tavalla kävi ammattikorkean kanssa. Kävi ilmi, että mun piti vain elää yli kolmekymppiseksi ja muuttaa kolmesti ulkomaille, käydä läpi kasa kökköduuneja ja perustaa blogi ennen kuin ymmärsin, mitä mun kuuluu elääkseni tehdä! 🙂 Onneksi tuo ajattelutapa on katoamassa kokonaan – siis että pitäisi tietää oma unelmaduuni niin pian kuin mahdollista ja tehdä kaikki elämänvalintansa sitä tavoitellen. Tsemppiä oman polkusi kuljeksinnalle! 🙂

        • Reply
          Sandra
          tammikuu 29, 2017 at 5:20 am

          Sama juttu! Muistan kadehtineeni muita, jotka tiesivät, mitä haluavat tai olivat selkeän lahjakkaita jossain spesifissä asiassa. Yritän hyväksyä sen, että mun elämä on varmaan ikuisesti sen oman jutun hakemista.

  • Reply
    Johanna Hulda
    tammikuu 13, 2017 at 1:47 am

    Olipa aivan sairaan hyvä kirjoitus! Vähän jopa kävi tippa silmäkulmassakin.

    Välillä tuntuu niin hullulta jutella joidenkin vanhojen kavereiden kanssa, jotka suunnittelevat omakotitalon rakentamista samaan pitäjään missä ovat aina asuneet, kun oma elämä on mennyt ainakin tähän saakka niin erilailla. Mutta sehän se juuri on mahtavaa, että meistä länsimaalaisista suuri osa voi valita mitä elämällään tekee ja miten elää. Toisaalta jos en olisi keskiluokkaisesta vaan köyhästä perheestä, niin arvoni saattaisivat olla aivan toisenlaiset. Vaikka köyhyys ei Suomessa taloudellisesti vaikuttaisikaan vaikkapa kouluttautumiseen (ainakaan vielä), niin kyllä se asenneilmapiiri aika paljon kasvavaa ihmistä muokkaa. Itse haluaisin toisaalta jo asettua aloilleni hetkeksi, mutta toisaalta haluan myös tehdä töitä sen eteen, että maailma olisi edes hitusen parempi paikka muillekin kuin meille syntymäpaikkalotossa voittaneille, ja eritoten kaikenlaisille luontokappaleille, jotka tästä materian tavoittelusta eniten kärsivät. No, ehkä jostain löytyy vielä keino elättää itsensä ja yhdistää nuo molemmat.

    Kylläpäs nyt lähti ajatus lentoon, tämä oli selkeästi pohtimaan laittava teksti. Kiitos siitä!

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 14, 2017 at 9:18 pm

      Kiitos hienosta kommentista. Toinenkin pohti kommenttiboksissa sitä, että nyt, kun me taidetaan olla länsimaissa pitkälti itsensä toteuttamisen tarvetasolla, onkohan seuraavaksi vuorossa se vaihe, jossa aletaan suuremmalla joukolla tehdä hyvää muille.

      Itsekin koen, että olen kasvanut keskiluokkaisessa perheessä. Vaikka välillä rahasta on ollut lapsuudessa tiukkaa, niin silti ehkä tietynlainen arvomaailma on siirtynyt kasvatuksen kautta. Meillä on aina kannustettu lapsia ahkeruuteen, työn tekoon, kouluttautumiseen ja matkusteluun. Varmasti osittain ajattelisin erilailla, jos perhe olisi erilainen.

  • Reply
    Otto / ottoizakaya.com
    tammikuu 13, 2017 at 3:15 am

    Wow. Upea teksti. Sekä sisällöllisesti, että myös ihan näin kirjallisesti. Tätä oli suunnaton ilo lukea. Ja toi loppu. Ah. Oot Sandra todella lahjakas kirjoittaja. 🙂 Jaat kanssa aika voimakkaasti saman aatteen kuin minä. Teknologia on itselle tosi tärkeää, ja siihen oon valmis panostamaan. Muuten, Nah. Omistusasunto, jota ehkä joskus suunnittelin on asia, joka ei käy tällä hetkellä mielessäkään. Sen sijaan liikkuvaan elämäntapaan panostaminen maistuu paljon järkevämmältä. Muistan sen vapauden tunteen kun Ausseissa oli täysin vapaa ilman yhtäkään kiinteää kulua (paitsi vuokra). Sen verran virkistävältä se maistui, että 2,5 vuoden päästä kun valmistun, aion kyllä ehdottomasti jättää pysyvyyden taakse ja valita kanssa täydellisen vapauden. 🙂 ps. Mulle tuli tästä tekstistä vaan tosi hyvä fiilis!

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 14, 2017 at 9:20 pm

      Luin tän kommentin pari päivää sitten töissä, ja hymyilin varmaan koko ruokkiksen ajan. Kiitos sydämeni pohjasta.

      Sun suunnitelmat kuulostaa ihan loistavilta! En malta odottaa, mitä tuleman pitää ja voin jo kuvitella, miten sun blogi räjähtää, kun täydellinen vapaus ja valinnanmahdollisuudet koittaa! 😀

  • Reply
    Heidi
    tammikuu 13, 2017 at 9:32 am

    Upea kirjoitus! Itse olen jo vanhempaa ikäpolvea, mutta sama arvomaailma on tavoittanut minutkin. Olin jo päälle kolmikymppinen kun ymmärsin, etten minä vanhana muista millainen älypuhelin tai televisio minulla oli vuonna 2017. Ja jos muistankin niin tuskin sillä on mitään merkitystä. Mutta taatusti muistan loppuelämäni miltä tuntui kävellä ensimmäistä kertaan Rooman temppeliraunioiden keskellä, millaista oli ajaa Montenegron maaseudun kärrypolkua lampaita väistellen, millaista oli juoda olutta ja keskustella elämästä nuoren reppureissaajien kanssa Albanian illan pimetessä. Nämä hetket, kohtaamiset ja ihmiset ovat niitä oikeasti arvokkaita asioita elämässä.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 14, 2017 at 9:14 pm

      Voin ihan sieluni silmin nähdä nuo hetket. Erityisesti kommenttisi viimeinen lause kiteytti oikeastaan koko postauksen, hienosti sanottu!

  • Reply
    Anna | Muuttolintu.com
    tammikuu 15, 2017 at 10:56 am

    Ihana kirjoitus, ja ihan kuin omasta päästäni, selkeästi samoilla linjoilla ollaan <3 Vanhemmilta kuulen edelleen jatkuvaa painostusta, että pitäisi asettua aloilleen ja rakentaa uraa. Kaikki ei ymmärrä, mutta onneksi nuoremmat sukupolvet ymmärtää, ja onneksi meitä samanmielisiä alkaa olla enemmän ja enemmän. Kaikki ei silti oo samasta puusta veistettyjä, ja niin kuin just kommentoin toiseen blogiin, tässä travellerikuplassa se joskus meinaa unohtua, että iso osa ihmisistä haluaa elää aloillaan eikä haaveile pitkistä reissuista 🙂 Mutta vaikka tässä aloilleen asettuisikin, niin reissatessa valintojen tekeminen on kyllä opettanut itselleni siitä, mikä tässä elämässä on tärkeetä <3

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:48 am

      Piti kommentoida jo aikaisemmin, mutta on muka ollut kaikenlaista. Kiitos Anna! Kyllähän itse tuntui aikanaan, että oli ainoa, jolla oli tällaisia ajatuksia (erityisesti silloin aikoinaan kauppakorkean opintojen aikana), mutta matkustaessa kohtaa paljon samanlaisesti ajattelevia ihmisiä. Tästä jatketaan varmaan tiistaina lenkillä lisää 😉

  • Reply
    Anne | Metallia Matkassa
    tammikuu 15, 2017 at 11:48 am

    Todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus.. olen syntynyt 80-luvun lopussa ja meidän sukupolvi saa aika paljon kuraa niskaan siitä, että ollaan itsekäs kaikkimullenytheti-sukupolvi, joka ei ole valmis sitoutumaan mihinkään tai ottamaan vastuuta. Mä olen mielestäni aika ahkera työntekijä ja valmis sitoutumaan työhöni, mutta arvostan elämässäni muutakin kuin pankkitilin numeroiden ja omaisuuden kasvattamista, joten haluan myös elämän, joka mahdollistaa omien kiinnostusten kohteiden toteuttamisen.

    Jos mietin esimerkiksi omaa äitiäni, joka teki pitkän uran työssä, josta tuskin edes hirveästi nautti, että pääsisi eläkkeelle ja voisi sitten tehdä asioita, joista nauttii – no, ei mennyt kuin pari vuotta eläkkeelle pääsystä, niin sairastui sitten syöpään ja lopulta menehtyi. Että se siitä itsensä toteuttamisesta sitten. En halua itse odottaa eläkeikään asti, että pääsen toteuttamaan haaveitani. Ja on työnantajienkin tehtävä ymmärtää, että sukupolvi on vaihtunut ja meillä on erilaiset arvot. Varmasti siitä johtuen myös työn tekeminen on muuttunut – enää ei odoteta, että istut 30 vuotta samassa toimistossa maanantaista perjantaihin kasista neljään.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:52 am

      Paljon kuulee sitä, että työssä ei kuulu olla kivaa ja moni varmasti tekee työtä, jota inhoaa koko sydämestään. Toki aina ei voi olla kivaa ja välillä on taloudellinen pakko tehdä epämiellyttävää työtä, mutta kovasti ihmettelen asennetta, jossa elämästä ei edes yritetä rakentaa sellaista, joka olisi miellyttävää nyt tai lähitulevaisuudessa. Todella surullinen tuo äitisi esimerkki, ja varmasti antoi raskaalla tavalla muistutuksen siitä, että mikään elämässä ei kuitenkaan ole varmaa.

  • Reply
    miraorvokki
    tammikuu 15, 2017 at 12:45 pm

    Oon lukenut tän tekstin jo kolmannen kerran ja täytyy vain todeta että oot huikea kirjoittaja! 🙂 Aivan mahtavaa tekstiä ja pohdintaa! Olen samaa sukupolvea mutta kyllä meistäkin löytyy hieman eroja. Jossain vaiheessa mietin etten tarvitse materiaa ja omistamista mutta tällä hetkellä elämäntilanne tuntuu itselle aivan täydelliseltä, vaikka pelkäsinkin omistusasunnon tuomia kahleita. Tällä hetkellä tämä päätös tuntuukin tosi hyvältä ja pääsen hyvin työputkesta lomille ja näkemään maailmaa – ehkä sitten joskus pidän pidemmän vapaan töistä ja lähdetään maailmanymärimatkalle – sitten joskus. Ehkä mä vielä etsin itseäni ja sitä tyyliä millä haluan nähdä ja kokea. 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:55 am

      Ihana kuulla Mira, että olet tyytyväinen omaan elämäntilanteeseesi! Samat sanat täytyy sanoa itsestä. Ja jos jossain vaiheessa alkaa houkuttelemaan toisenlainen arki, niin kaikkihan on vain omassa käsissä. Me muututaan koko ajan ja sehän on kaiken suola tässä touhussa. Etsitään itseä koko elämä, eikä koskaan täysin tavoiteta sitä. 🙂

  • Reply
    Juanes
    tammikuu 15, 2017 at 3:34 pm

    Sandra on hyvä kirjoittaja toisin kuin todella monet täällä. Minua vain ihmetyttää tuo asenne jossa jatkuva reissaaminen markkinoidaan realistisena elämänmuotona mitä se ei ole. Minusta kyse on ihan puhtaasti siitä, että janotaan kokemuksia koko ajan lisää eikä osata lopettaa. Toistaiseksi tällainen onnistuu joillekin, mutta jossain vaiheessa tulee pysähdys kun huomataan, että säästöjä ei ole ja ikää on 40 ja ikätoverit ovat melkein asuntonsa maksaneet, itse pitää kituuttaa vuokralla. Maailmalla ei enää tunnukaan niin kotoisalta koska se samanlainen reissaajajengi on vaihtunut eikä se uusi 25-vuotiaiden sukupolvi sitä ikäloppua muijaa sinne enää huolikaan. Matkojen muistot ovat haaleita eikä niistä siellä solmituista ”ikuisista” ihmissuhteista jäänyt lopulta mitään käteen.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 15, 2017 at 10:10 pm

      Kiitos. Olet ihan oikeassa, harvalle jatkuva reissaaminen on oikeasti pysyvä elämäntapa. Toki tiedän muutamia, jotka pystyvät tekemään työtä missäpäin maailmaa tahansa, mutta he ovat pienessä vähemmistössä. Paljon enemmän on sitten heitä, jotka tekevät normaalia päivätyötä ja käyttävät lomansa reissaamiseen tai heitä, jotka toteuttavat haaveensa esimerkiksi vuoden irtiotosta.

      Itse voin ihan suoraan sanoa, että en pystyisi koko elämää elämään vain reppu selässä liikkuen paikasta toiseen. En ikinä kiinnittyisi mihinkään paikkaan tai ihmissuhteeseen. Ehkä se joillekin sopii, mutta itse kaipaan jonkin verran pysyvyyttä ja rutiinia elämään, ja ehdottomasti myös pysyviä merkityksellisiä ihmissuhteita. Nykyinen tilanteeni tuntuu oikein sopivalta, kun asun toisessa maassa, mutta elän kohtuullisen vakaata elämää käyden töissä ja viettäen tavallista arkea. Yritän myös säästää pitkällä aikavälillä ja laitan joka kuukausi palkasta säästöön. Varmasti asunnon ostokin tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa, ja olenkin tässä reissaamisen ohessa yrittänyt säästää noin 15 % tulevan asunnon hankintahinnasta.

      Hyvin nostit esiin noita elämysaddiktin elämäntyylin kääntöpuolia. Ehkä siinä uusien kokemusten haalimisessa saattaa elämän realiteetit unohtua. Tasapaino on tärkeintä, mitä tahansa tekeekin ja mihin tahansa haluaa vapaa-aikansa käyttää.

      • Reply
        Juanes
        tammikuu 16, 2017 at 12:58 am

        Sehän se onkin, että moni Suomessa näkee elämäntyylisi reissaamisena vaikka itse asiassa vain asut ja tienaat muualla.

        Nämäkin kaksi:

        http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2014110718692165_ma.shtml

        Ovat ahkerasti markkinoineet elämäänsä kaikille mahdollisena vaikka mies saikin firmansa myynnistä hyvät rahat. Pidän myös hieman erikoisena lapsien jättämistä uuden suhteen ja reissujen tieltä. Ollaan muka köyhiä ja paheksutaan sitä normaalia elämää. Tiedoksi, köyhillä ei ole varaa tuollaiseen elämään vaikka itse majoituksissa jne. säästettäisiinkin.

        • Reply
          Sandra
          tammikuu 16, 2017 at 5:58 am

          Juu, käsittääkseni nainen oli hyvissä töissä ennen ja mies möi firmansa ja tällä hetkellä taitavat elää kirjojensa tuotolla. Joten varmasti aikalailla eri tilanne esimerkiksi pienituloisen vuokralla asuvan yksinhuoltajan lähteä kahden lapsensa kanssa maailmalle. Ei ole kaikilla todellakaan samat mahdollisuudet.

          Myönnän, että koska tämä on matkablogi, keskittyy aihepiiri pitkälti reissaamiseen ja siitä hehkuttamiseen. Ihan samalla lailla käyn töissä ja syön aamulla kaurapuuroa kuin Suomessakin. Elän siis pitkälti kohtuullisen tavallista elämää, mikä toki tulee joistakin postauksista esille. Olen myös aika avoimesti avannut omia elämisen kuluja ja myös tuloja, joilla elämääni rahoitan. Hyvä, että joku välillä nostaa tämän asian esille, koska itse ei aina tule edes ajatelleeksi, että joku voisi ajatella, että täällä vain reissaan päämäärättömästi ja elän jollain pyhällä hengellä tai blogilla. Kiitos siis tästä 🙂

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    tammikuu 15, 2017 at 4:16 pm

    Todella hyvä postaus! Hieman olen kuitenkin eri mieltä siitä, että koko Y-sukupolvi valitsisi elämykset ostamisen sijaan, vaikka yleistymään päin se toki on. Vaikka itsekin olen milleniaali, mä kylläkin välillä tunnen olevani outo lintu, kun en tee niin kuin muut ja haali ympärilleni materiaa, osta asuntoa ja autoa, vaan haluan käyttää rahani elämyksiin. Siis mun kokemuksen mukaan ostaminen ja tienaaminen on edelleenkin suurelle osalle se, mitä ”täytyy” tehdä, ja siksi meitä elämysten kerääjiä katsotaan vähän oudoksuen. Esimerkiksi se, että haaveilen osa-aikatöistä, että minulle jäisi enemmän aikaa elämästä nauttimiseen, on ollut monelle hyvin vaikea asia ymmärtää.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 7:00 am

      Varmaan elän osittain tätä traveller-kuplaa, jossa ihmiset arvostavat todellakin niitä elämyksiä. Toisaalta taas silloin, kun opiskelin kauppatieteitä, ympärillä oli puolestaan paljon erilailla ajattelevia ihmisiä, jotka varmasti tähtäsivät siihen uraan ja vakaaseen elämään.

      Ehkä kuitenkin kaikki trendit (hidastaminen, degrowth, kotoilu, meditaatio, jooga, elämykset, hyvinvointi(matkailu) yms) ovat osa tätä jälkiteollista yhteiskuntaa, jonka erilainen elämäntyyli valtaa pikku hiljaa alaa. Who knows….

  • Reply
    Kati / Lähinnä Kauempana
    tammikuu 15, 2017 at 4:24 pm

    Aivan ihana, vaikuttava, huikea teksti. Kuten sanoit, kaikkien ei tarvitse elää samalla tavalla mutta juju onkin se, että keskittyy siihen mikä tuo ihan oikeasti onnea. Uskallan väittää, että hyvin harvalle se suurin onni siltikään on materiaa vaan ne kokemukset. Sitähän elämä on, kokemuksia ja elämyksiä. Hyviä ja huonoja. Nousuja ja laskuja. Itkuja ja nauruja. Kuka on kuolinvuoteellaan itkenyt, että olisinpa omistanut enemmän kaikenlaista.

    Itse koen, että omistusasunto tuo myös vapautta. Vuokra on aina maksettava, oli mitä oli. Mutta asunnon maksueriä voi säätää tai laittaa vaikka tauolle ja maksaa vain veroja. Mutta puolensa ja puolensa. Omistus tuo aina vastuuta ja yhden ”huolenaiheen” lisää.

    Omalle ikäryhmälleni tietynlainen status ja menestyminen on tärkeää. Ehkä osa ikäläisistäni miettii, miksi me tyydymme yksinkertaisempaan elämään ja miten ihmeessä meillä on silti varaa matkustella. Niin, ehkä se elämä sitten kuitenkin voi olla muualla(kin) kuin siellä urahuipulla. Toki urahuipulla voi myös olla elämyksellinen elämä. Kysymys kuitenkin on eniten asenteesta. Tätähän voisi pyöritellä (mieluiten punaviinin ääressä) pitkäänkin.

    Nyt kun on noita mukuloita ilmaantunut, on ollut ihanaa matkustella heidän kanssaan ja tutustuttaa maailmaan. Toivon, että nämä muistijäljet saavat heidätkin jatkossa valitsemaan elämykset materian sijasta. Ja uskalluksen tehdä elämästä sellaisen, mitä ihan oikeasti haluavat elää. Eikä sellaista, mitä muut heiltä odottavat.

    Tekstejäsi on ilo lukea, Sandra.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 7:08 am

      Voi kiitos, aivan ihana kommentti. Luin tämän pari kertaa. Uskon, että lapsesi saavat muistoja, joita he kantavat mukanaan aina. Omasta lapsuudestani muistan ennen kaikkea ulkomaanmatkat, sillä olivathan ne pienen ihmisen suppeassa elämässä äärettömän mullistavia hetkiä.

      Muiden ihmettelystä huolimatta vaikutat ihmiseltä, joka on onnistunut rakentamaan elämänsä sellaiseksi, että se vastaa niitä arvoja, joita pidät tärkeänä. Tämä on mielestäni todellista menestystä. <3

  • Reply
    Asko / Appa matkustaa
    tammikuu 15, 2017 at 7:27 pm

    Kiitos todella syvällisestä, kauniista tarinasta. Minä eläkeläisenä olen aina reissannut välillä vyötä kiristäen koko perheemme kanssa. Ei ihme, että lapsemme ovat omaksuneet saman elämäntavan. Ja itse olemme lasten lennettyä pesästä jatkaneeet 7-8 ulkomaanmatkan vuosivauhtia. On se niin hienoa! Avasin muuten blogini pari kk sitten, ja siellä on jo kymmeniä matkakertomuksia, jotka olen tehnyt itseämme varten. Muuten emme muista missä olemme käyneet. Vanhuus ei tule ilman lieveilmiöitä 😉

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 7:03 am

      Kävinkin katsomassa blogianne ja hirmuisesti olette jo sinne kirjoittaneet. Pitkiä ja perusteellisia juttuja todellakin. Tämä blogi on hyvä tapa pitää kokemukset ja ajatukset mielessä. Eihän näitä pieniä yksityiskohtia muuten kukaan muistaisi! 😀

  • Reply
    Markku
    tammikuu 16, 2017 at 10:40 am

    Ei tarvitse älliä, kun on älliä! 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 7:02 am

      Heh, kiitti 🙂

  • Reply
    Henuzai
    tammikuu 16, 2017 at 11:03 am

    Olipas se päräyttävää tekstiä. Kiitos siitä! Joutui lukemaan pariinkin kertaan ja fiilistellä sitä, että ihanaa kun joku osaa pukea omat ajatukset sanoiksi. Onneksi meistä on moneksi ja juuri tämä erilaisuus tekeekin elämästä niin värikästä ja mielenkiintoista. Mielestäni ei ole itsekästä seurata sydämen ääntään ja etsiä omaa polkuaan. Aiheesta olisi tosiaan paljonkin keskusteltavaa mutta jätän nyt lyhyeksi. Kiitos vielä päiväni piristyksestä ja tsemppiä jatkoon🙏

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:42 am

      Kiitos! En mäkään ymmärrä, miten on itsekästä tehdä mistä tykkää, jos sen tekee omalla rahalla ja työllä, maksaa palkasta verot ja noudattaa lakia eikä vahingoita ketään.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    tammikuu 16, 2017 at 11:27 am

    Olisiko myös vähän niin, että aikojen muuttuessa tavat muuttuvat tai jotain sen tapaista … minun ollessa nuori 70-luvulla useimmat taisivat jatkaa suoraan koulusta opiskelemaan ja valmistuttuaan töihin – välivuosia pitivät vaan ne, jotka eivät opiskelemaan päässeet. Tosin maailmakin oli silloin erilainen, moneen sellaiseen paikkaan, jonne nyt voi singahtaa halpalennolla ei olisi päässyt, vaikka olisi halunnutkin. Mutta kun me sitten vuosikymmeniä teimme töitä ja keräsimme asuntoja ja muuta omaisuutta, työllä ja perimällä, niin nyt sitten melkein eläkeikäisenä voin tehdä päätöksen jättää työelämän ja tehdä mitä haluan. Kerätty omaisuus antaa siihen ensin mahdollisuuden ja sen jälkeen myös kertynyt eläke. Tavaran keräämiseen en usko, mutta realisoitavissa oleva omaisuus tuo kyllä tietyn määrän vapauksia. En ihan sittenkään usko siihen, etteivätkö nykyisetkin nuoren joskus tulisi saamaan eläkettä, jos sitä on työllä kerryttänyt. Mutta sama kai tuo, ottaako oman ajan ensin vai sitten 🙂
    Minun sukupolveni joutui useimmiten valitsemaan tuon sitten -vaihtoehdon.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:40 am

      Näinhän se on. Ihmiset reagoi siihen, mikä on kussakin ajassa mahdollista. Jos nykyään matkustaminen olisi hirmu kallista ja työelämän imu kova, niin luulisin, että ihan erilailla tässä painettaisiin uraa luomassa. Olet hieno esimerkki siitä, miten voi saada molemmat, pitkän työuran sekä käyttää aikaansa reissaamiseen sellaisella intensiteetillä, mihin ei itselläni varmaan koskaan ole resursseja.

  • Reply
    Outi
    tammikuu 16, 2017 at 6:29 pm

    Ihana teksti! On se kyllä upeaa että on mahdollisuus toteuttaa unelmia ja nähdä maailmaa. Se kun on aivan toisenlaisen pääoman kerryttämistä. Tottahan se on, että nykymaailma pyörii pitkälti rahan ja materian ympärillä ja olen itsekin tietyllä tavalla Terhin kommenttien komppaajana siinä, että ainakin omassa lähipiirissäni omistusasunnot ja omat autot puhumattakaan kodin sisutuksesta ja uusimmistä älylaitteista ovat arkipäivää. Ja niitä arvostetaan, niitä kadehditaan. Joudun välillä muistuttelemaan itseänikin siitä, mihin olen rahani nuoruudessani käyttänyt, sillä välillä mieleen hiipii pieni kateus siitä, ettei omistuksia ole. Mutta ilman niitä uskomattomia kokemuksia ja elämyksiä, mitä rahoillani olen saanut, olisin varmastikin kiinni asunto- ja autolainoissa, hinkkaisin väliä koti-työ päivästä toiseen ja odottelisin kesälomia. Vuodesta toiseen. Enkä todella näe itseäni siinä tilanteessa. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta kokemuksesta, jonka olen omilla tienaamillani rahoilla mahdollistanut, mutta siinä sivussa kuitenkin opiskellut myös kaksi ammattia, jotka takuuvarmasti takaavat työpaikan minulle tulevaisuudessa. Tuntuu etteivät kaikki myöskään ymmärrä sitä, että reissaaminen ei automaattisesti tarkoita kaiken muun elämän jättämistä tuuliajoille. Nykyään kun reissuja vielä pystyy toteuttamaan varsin pienellä budjetilla.
    Sinä ja minäkin olemme vielä kuitenkin sen verran nuoria, että jos kovin alkaa kaduttamaan oman elämän valinnat (mitä luultavasti ei tule tapahtumaan), voi tässä vielä milloin tahansa heittäytyä uraputkeen ja tienata itselleen omaisuuden, millä sitten elättää tarvittaessa vaikka ne jälkipolvetkin. 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:37 am

      Heh, heh! Toivotaan näin! Hyvä, että kommentoit tuosta, että reissaaminen ei tarkoita tosiaankaan sitä, että eletään tuuliajolla ilman miettimättä huomista jotenkin hirveän hedonistisen itsekkäästi. Kun matkalle pääsee nykyään samalla rahalla (ja halvemmallakin), mitä joku toinen käyttää esimerkiksi yhden uuden talvitakin hankintaan. Kyllä pidän itseäni järkevänä rahankäyttäjänä, vaikka käytänkin rahaa aineettomiin kokemuksiin.

      Hienoa kuulla, että itsekin olet saanut sellaisen elämän, kuin olet halunnutkin. Kyllä varmasti välillä vertaa itseään muihin, mutta ehkä ne muutkin vertaavat itseään suhun ja kadehtivat jotain sellaista, mitä sinulla on.

  • Reply
    Ne Tammelat
    tammikuu 16, 2017 at 7:57 pm

    Erittäin hienoa ja tärkeää pohdintaa. Tämän saman sanoman kun saisi jaettua eteenpäin kaikille elämässään suuntaa hakeville nuorille. Olisinpa itsekin ollut noin rohkea! Uskon silti, että koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa toteuttamaan unelmiaan 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:31 am

      Kiitos! Ei missään nimessä ole liian myöhäistä! 🙂

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    tammikuu 16, 2017 at 8:48 pm

    Heh, täältä tulee taas yksi kehuva kommentti, todella hienosti puit sanoiksi nämä tunnot. Monessa mielessä hyvin samaistuttavaa, vaikka itse en olekaan oikein ikinä ollut kalliiden tavaroiden ja tavaroiden perään ylipäänsä. 🙂 Lisäksi omistamiseen suhtaudun kyllä niin, että se ei sulje matkustamista ja irtiottoa pois, muuten en olisi toissa vuonna uskaltanu ryhtyä asuntovelalliseksi. Olenkin onnekseni huomannut, että ainakaan toistaiseksi se ei ole ollut mikään pallo jalassa, vaikka tietenkin jos pidemmälle reissulle haluan, vaatii se enemmän vaivaa. Mutta onpahan sitten ihana koti, jonne palata reissulta. Uskon tosiaan myös, että pidemmän päälle ihminen tarvitsee tuttuutta ja rutiineja, ja niitä voikin yhtä hyvin olla myös ulkomailla asuessa kuten olet hyvin osoittannut.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:30 am

      Sun ratkaisu kuulostaa sellaiselta sopivalta tasapainolta, joka itsestäkin tuntuu tällä hetkellä hyvältä. Rutiineja kaipaa ennen pitkää ja kun ihmisiä ollaan, niitä alkaa muodostumaan vähitellen myös uudessa ympäristössä.

  • Reply
    Veera
    tammikuu 17, 2017 at 11:05 am

    Me taidetaan olla aika samanikäisiä. Meillä ei ollut paljoa rahaa kotona eikä siis ollut juurikaan mahdollisuutta matkailla. Olen vasta nyt vuosien jälkeen alkanut tajuta tuota ajattelutapaa omista valinnoista, ettei mun ole pakko mennä sen yleisen linjan mukaan. Toisaalta olen kuitenkin sen verran realisti, etten pysty investoimaan kaikkia rahojani matkailuun, vaan se tuo turvallisuudentunnetta kun tilillä on rahaa.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:29 am

      Ihan samaa mieltä. En pystyisi ikinä viimeisiä rahojani laittamaan matkailuun, sen verran turvallisuushakuinen olen itsekin. Kauhulla seuraan joitakin reissaajia, jotka elävät ihan kirjaimellisesti kädestä suuhun koko ajan. Toisaalta ehkä meillä länsimaisilla on aina turvaverkot olemassa, viimeistään ne vanhemmat, jotka hädän hetkellä auttavat eteenpäin, niin moni on sitten tottunut elämään niin hetkessä miettimättä järkevästi raha-asioita.

  • Reply
    Emma
    tammikuu 17, 2017 at 12:58 pm

    Luen jo ties kuinka monetta kertaa tämän tekstin. Todella upea aihe, hienosti mietitty sisältö ja lahjakkaasti puettu sanoiksi! Olen sinua kymmenisen vuotta vanhempi ja jossain noiden kahden ”ääripään” välimaastossa. Koska elämä on minullekin opettanut, että mikään muu kuin epävarmuus ei ole varmaa, olen aina halunnut että minulla on esim. säästössä jonkin verran rahaa. Samasta syystä en ole varma uskaltaisinko koskaan alkaa 100 % yrittäjäksi. Mutta muuten taas panostan kaiken elämyksiin ja kokemuksiin eikä omistamisella ole mitään arvoa sinällään. Ja matkustamisen ja elämysten etsimiseen käytetyn ajan ja rahan määrästä saakin sitten kuulla jatkuvasti joltakin taholta, lähimmät ovat jo onneksi sentään tottuneet 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:26 am

      Voi kiitos Emma – olipa kauniisti sanottu! Varmaan itsekin olen jossain välimaastossa, sillä aina on varalta suunnitelma B ja säästöjä, jos ei suunnitelmat toteudu niin kuin olisi toivonut. Eli jalat maassa, pää pilvissä – sopiva tasapaino kaikessa!

  • Reply
    Katja/jumalainenseikkailu
    tammikuu 17, 2017 at 3:27 pm

    Tuttuja ajatuksia ja monesti näitä itsekin pyörittelen päässäni. Itse vain omien ystävieni keskellä tunnen olevani se yksinäinen outolintu taistellessani vallitsevaa elämäntapaa vastaan – joka on toisenlainen kuin se, mistä itse haaveilen. Ja sitten taas omatkin tunteet on ristiriitaisia. Koti on ihan älyttömän tärkeä asia, mutta toisaalta mieli halajaa maailmalle. Siispä yritän ratkaista asian niin, että olisi kohtuuhintainen ihana koti, johon palata maailmalta. Kaikkeen ei vain rahat riitä normaalilla palkalla. Tavaraa ostelen koko ajan vähemmän ja välillä jo olemassaolevat tavarat hirvittävät, vaikka eniten kokoon on kertynyt valokuvia kansioineen vuosien varrelta, kenkiä ja hepeneitä on tullut kanssa ostettua. Nyt ei enää tarvitse tavaraa niin paljon. Lopulta rahat on kuitenkin menneet maailmalle…

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:25 am

      Tunnutaan olevan aika samanlaisia siis. Kyllä itsekin kaipaan omaa paikkaa ja kotia, johon palata maailmalta ja sitten sopivassa määrin seikkailuja.

  • Reply
    Lotta | Watia.fi
    tammikuu 18, 2017 at 2:22 pm

    Aivan ihana kirjoitus. En ihmettele, että sait sen laudaturin! Itsekin olen viime vuosina löytänyt sen onnen aivan muusta kuin tavaroista. Hetkeen heittäytyminen, vaikka tulevaisuus olisikin epävarmaa. Kerran me vain eletään, joten miksi ei eläisi onnellisena. Toki ymmärrän niitäkin, jotka haluavat elää varmaa, tasaista ja rutiinien täyteistä elämää tulevaisuutta varmistellen. Meitä on moneksi ja se on ihan ok!

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:23 am

      Nimenomaan! Tiedän monia ihmisiä, jotka nauttivat rutiineista ja saavat onnen ”tavallisesta” turvallisesta arjesta ja kyllä, kadehdin heitä. Välillä toivoisin, että itsekin olisin sellainen, niin olisi ehkä helpompi tehdä ratkaisuja oman elämän suhteen 😀

  • Reply
    Heidi/ Thaimaanrannan maalarit
    tammikuu 19, 2017 at 5:51 pm

    Juuri näin, kiitos! Vaikka taidankin olla 20 vuotta sua vanhempi, niin allekirjoitan melkein kaikki samat ajatukset. Itse olen vähän ’myöhäisherännyt’ ja vaihdoin kaiken totutun vapauteen vasta muutama vuosi sitten, muutin ulkomaille, enkä ole katunut hetkeäkään. Perhe on mukana ja muita sukulaisia ja ystäviä tulee (yllätys yllätys) nähtyä nykyään huomattavasti enemmän, kuin Suomessa asuessa. Vanhempi 22 vuotias poikani ei vielä muutama vuosi sitten voinut kuvitellakaan asuvansa muualla kuin Suomessa ja nykyään hän näkee jo valtavasti muitakin vaihtoehtoja. En usko että olemme itsekkäitä, vaikka joku tuossa niin väittikin. Me näemme maailman vain eri tavalla ja janoamme sitä lisää. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin materia.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:22 am

      Itse tutustuin kanssa teidän blogiin vasta oikeastaan kunnolla tällä viikolla. Jokaisessa iässä ja elämäntilanteessa pystyy tekemään ratkaisuja, jotka vie itseä ainakin jonkin verran lähemmäksi sellaista elämää kuin haluaa elää. Te ootte siitä hyvä esimerkki 🙂

  • Reply
    Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi
    tammikuu 20, 2017 at 8:00 pm

    Ansiokasta pohdintaa, johon voin niin samaistua. Mitäänhän täältä ei voi hautaan mukaansa ottaa ja esimerkiksi matkustelun tuottamiin elämyksiin käytetty aika ja raha jättää aina jälkeensä korvaamattomia muistoja ja kokemuksia, jotka säilyvät rikastuttamassa sielua vielä pitkään.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 6:16 am

      Totta :). Oman kuolevaisuuden miettiminen asettaa arvot ja prioriteetit oikeaan jörjestykseen.

  • Reply
    Teija / Lähdetään Taas
    tammikuu 21, 2017 at 12:58 pm

    Onneksi tulin vielä lukemaan tämän jutun. Näin otsikon jo aiemmin, mutten ehtinyt postausta lukea. Tosi hyvä kirjoitus. Näin se itsellänikin menee. Ihan paras tuo ps.-kirjoitus. Niinhän se menee, ettei omaa elämää kannata verrata muiden elämiin. Vaikka välillä ihmettelenkin, miksi ihmeessä joku ostaa kalliin auton, vaikka samalla summalla tekisi parin vuoden matkat, heh 🙂

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 12:42 am

      Kiitos :). Ei kannata verrata muihin. Monelle esimerkiksi kaunis koti tuo paljon iloa ja onnea ja ehdottomasti sitä pitää tavoitella. Ihanaa, kun ihmiset voivat keskittyä, mihin haluavat 🙂

  • Reply
    Anna K.
    tammikuu 21, 2017 at 10:09 pm

    Hyvä kirjoitus! Luulen, että seuraava valtatrendi tulee olemaan ”sisäisen hyvän olon löytäminen” normiarjesta. Jo nyt meditaatio, hiljentyminen, joogaaminen, downsiftaaminen jne on tosi suosittuja. Tosin ne voidaan myös lukea yhtä lailla tähän elämysten metsästämisen joukkoon, ne on vaan vähän erilaisia elämyksiä.
    Sana ”elämys” koetaan tosi usein juuri matkailuun liittyväksi, vaikka eihän se sitä pelkästään ole. Näissä vähän kriittisen puoleisissa kommenteissa, viitataan siihen, ettei koko elämäänsä voi reissata elämysten perässä. Ei tarvitsekaan. Elämyksiä tulee vastaan koko ajan: hyvä leffa, savusauna, illallinen ystävien kanssa, pulkkamäki, antoisa kirja, mustikkametsä, kaunis auringonlasku. Myös matkoilla kokee upeita elämyksiä ja hei kotoilijat, antakaa te meidän nauttia niistä ilman syyllistämistä. Jutun pointtihan oli nimenomaan siinä, että elämykset on monille omistamista tärkeämpää, ei suinkaan se, että elämyksiä pitäisi ahnehtia kaksin käsin. Kuulutko sitten elämysten vai tavaran kahmijoihin, liittyy mun mielestä ennen kaikkea ihmisen luonteeseen, ei niinkään ikään.

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 22, 2017 at 12:39 am

      Tosi hyvä kommentti ja ymmärsit jutun pointin juuri niin kuin yritin sen sanoa. Eihän koko elämää voi elää hedonistisesti elämysnarkkarina, vaan nimenomaa kysymys on siitä, että tekee asioita, joista tykkää ja löytää iloa tavallisesta arjesta ja toki sitten esimerkiksi matkoista.

      Paljon onkin tullut kommentteja, ettei asenne omistamiseen ja tavaroiden ostoon kysy ikää ja tietyllä tavalla olen samaa mieltä. Tietynlaiset trendit tuntuvat kuitenkin vaikuttavan aina tiettyinä aikoina, kuten esimerkiksi se, että 80-luvun nousukautena piti ulospäin näyttää paljon sitä omaa pärjäämistä ja varallisuutta. Osittain tämä varmaan riippuu myös yhteiskunnan kehityksestä ja esimerkiksi Neuvostoliiton hajottua siihen kuuluneet maat alkoivat arvostaa hienoja tavaroita ja esineitä, kun siihen ei NL:n aikana ollut mahdollisuutta. Tätä voisi pohtia eri kantilta loputtomiin.

  • Reply
    VEERAPIRITA / AURINKORASVAA & ALOE VEERAA
    tammikuu 26, 2017 at 1:15 pm

    Mahtavia ajatuksia ja ihan mahtava teksti! Hatunnoston arvoinen näkökulma – elämässä on niin paljon muutakin, kuin hienot maalliset omistukset ja mammonat.

    Tää oli ihan mun lempparilauseita, jonka voin myös allekirjoittaa: ”Vaikka se saattaa kuulostaa paradoksaaliselta, aineeton elämys on minun todellisuudessani pysyvämpi kuin mikään konkreettinen omistus. Kun tajusin tämän, tiesin, minkä tavoittelemiseen haluan rahani ja aikani käyttää.”

    • Reply
      Sandra
      tammikuu 29, 2017 at 5:18 am

      Voi kiitos hienosta kommentista! 🙂

Leave a Reply