Malta

Millaista on maltalainen ruoka?

heinäkuu 24, 2018

Maltan keittiö on yleensä varsin tuntematon ainakin verrattuna moniin välimerellisiin serkkuihinsa. Itse en ainakaan osannut nimetä yhtäkään ominaista maltalaista ruokalajia, kun saarelle saavuin. Maltalainen ruoka on saanut valtavasti vaikutteita saarta eri aikoina hallinneiden kansojen keittiöstä, ja siitä voi maistaa välimerellisiä, italialaisia ja brittiläisiä makuja. Turismi on kuitenkin vaikuttanut paljon Maltan ravintolatarjontaan. Valitettavasti monessa ravintolassa ollaan päädytty tarjoamaan mielikuvituksettomia pizza-pasta-hampurilais -kombinaatioita. Nämä yleensä sisäänheittäjillä varustetut paikat kiertäisin kaukaa ja testaisin paikallisia erikoisuuksia.

Tavallinen maltalainen ruoka on konstailematonta kotiruokaa, jossa maistuvat sesongin vihannekset ja paikalliset saaliit. Ruokalista näissä paikallisten suosimissa paikoissa on usein lyhyt ja se sisältää yleensä erilaisia liha- tai kalaruokia peruna- ja salaattilisukkeilla. Maltalainen ruoka ei ole kovin mausteista, vaan siinä korostuvat enemmän pääraaka-aineiden ominaismaut.

Mitä Maltalla kannattaa kokeilla?

Maltalainen alkupalalautanen. Eteesi tuodaan hyvin todennäköisesti ainakin oliiveja, aurinkokuivattua tomaattia, leipää ja/tai suolakeksiä, paputahnaa, pippurista juustoa, vaaleita papuja ja salamia muistuttavaa makkaraa. Maltalaista leipää kannattaa kokeilla. Siinä on kova kuori, mutta sisältä se on ihanan pehmeä. Päälle vain oliivioljyä ja suolaa ja herkuttelemaan!

Kani. Maltan kansallisruoka on kani, jota syödään yleensä joko tomaattisessa haudutetussa kastikkeessa perunoiden kera tai pienempinä paloina pastan seassa. Myös kanin maksaa saa monesta paikasta. Testaa esimerkiksi Ta Kris – tai Il-Merill -nimisiä ravintoloita Sliemassa, mikäli haluat testata paikallisia ruokalajeja (pöytävaraus pakollinen).

Kalaruuat ja merenelävät. Jos mieli tekee kalalounasta, kannattaa ainakin sunnuntaisin suunnata Marsaxlokkin kylään, jossa paikalliset kalastajat myyvät parhaat saaliinsa alueen ravintoloille. Älä missään nimessä syö pakasteesta sulatettua lohta, vaan näin elokuun korvilla testaa esimerkiksi lampukia, joka on nyt pyyntisesongissa. Jos mielit kalakeittoa, kokeile lesken kalasoppaa, joka on aika yksinkertainen valkoisesta kalasta ja kauden vihanneksista tehty kirkaslieminen keitto.

Myös mustekala on yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani. Maltalla se tarjotaan usein paistettuna tai uunissa tomaatti-punaviinikastikkeessa haudutettuna. Kyllä on hyvää! Alkuruoaksi voi ottaa esimerkiksi simpukoita valkoviinissä – ison annoksen saa monessa paikassa alle kympillä. Erinomaista mustekalaa söin Scuples-nimisessä ravintolassa. Myös Gozolla Xlendissa sain todella hyvää mustekalaa yhdessä rantaravintoloista.

Täytettyä vasikkaa tai nautaa. Perinteisesti Maltalla naudanliha tarjoillaan rullana, jonka sisältää yleensä pekonia, yrttejä tai kananmunaa ja koko komeus on haudutettu tomaatti-punaviinikastikkeessa.

Pastizzi. Tämä erittäin edullinen ja rasvainen hiukopalapiiras on kieltämättä hyvää. Piiras on yleensä täytetty joko ricotta-juustolla tai hernemuhennoksella. Näitä saa lähes jokaisesta katukojusta ja kahvilasta.

Maltalainen ruoka ja kansainväliset vaikutteet

Jos mielesi tekee kunnon tukevaa aamiaista, englantilaista aamiaista tarjoillaan lähes jokaisessa turistiravintolassa. Tämä perinteinen kaloripaukku koostuu paahtoleivästä, pavuista tomaattikastikkeessa, pekonista tai makkarasta, kananmunasta, paistetusta tomaatista, sienistä ja perunalätystä. Itse en ole näin raskaan aamiaisen ystävä, mutta kerta sitäkin. Mielestäni hyvää kansainvälistä aamiaista saa muun muassa U-Bistrosta.

Pastat. Maltalla on paljon italialaisten vaikutteita ja erittäin hyviä italialaisia ravintoloita, jotka tarjoavat loistavaa itsetehtyä pastaa. Yksi suosikkini on Papannis Valletassa.

Krepit eli letut. Suolaiseen tai makeannälkään sopii varsin hyvin täytetyt letut tai vohvelit. Täytettyjä lettuja saa Krepree-kioskista ja ihania vohveleita uudesta Zwiit-kahvilasta (Sliema).

Jäätelöt. Maltalla saa monesta paikasta ihanaa italialaista gelatoa! Testaa esimerkiksi Sliemassa RivaRenon itsetehdyt jäätelöt tai Amarinon kukan muotoon tehtyjä tuutteja Valletassa.

Tuliko jo nälkä? Itsellä on jo ainakin! Mikä parasta, ulkona syöminen on Maltalla kohtuullisen edullista. Pääruoat irtoavat noin 15 € hintaan, alkuruoat ovat yleensä alle kympin ja jälkkärit noin kuusi seitsemän euroa. Pullollisen paikallista viiniä saa edullisimmillaan noin 10 € hintaan. Tarjoilijalle kannattaa jättää 10 % tippiä, sillä heidän palkkansa on vain noin nelisen euroa tunnilta.

Haluatko seurata postauksiani ja arkeani Maltalla? Blogin löydät Facebookista ja minut Instagramista

 

  • Reply
    Silene
    heinäkuu 24, 2018 at 6:28 am

    Kiitos, oli taas mielenkiintoista luettava! Maltalaiset syövät myös hevosenlihaa ja etanoita (tomaattikastikkeessa), Mgarrissa on muutama hyvinkin arvostettua hevosenlihan ravintola, alkupalana on useun etanat (en syö kumpaakaan, mutta paikalliset tykkäävät)

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 24, 2018 at 3:57 pm

      Oi, kiitos vinkistä! Itse pidän kyllä molemmista ja mielellään testaisin myös näitä paikallisten suosimia paikkoja! 🙂

  • Reply
    Martina
    heinäkuu 29, 2018 at 10:15 am

    Näyttääpä herkulliselta! En osannut itsekään mainita yhtäkään maltalaista ruokaa ennen tätä postausta. Mielikuva oli, että saarella syödään italialaistyyppistä ruokaa ja mereneläviä, mutta esimerkiksi kani tuli yllätyksenä. Ei olisi yhtään hullumpi idea lähteä Maltalle ruokamatkalle. 🙂

    • Reply
      Sandra
      elokuu 1, 2018 at 2:45 am

      Kani tuli itsellenikin uutena, vaikka toki sitä esimerkiksi Kreikassa syödään myös. Italialaisia vaikutteita näkyy valtavasti. En yhtään pidä huonona ajatuksena lähteä Maltalle ruokia maistelemaan. Ehkä paikallinen keittiö ei ole niin mahtava kuin Italiassa, mutta kun vain löytää hyvät ravintolat, ei pety varmasti ainakaan.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    elokuu 4, 2018 at 6:52 am

    Maltalainen alkupalalautanen ja mustekala, siinä olisi mun suosikit tältä lukemalta. Tällaisia juttuja ruokakulttuurista on mukava lueskella, jotka perustuu pitkäaikaisempaan kokemukseen maasta. Malta on itsellä vielä käymättä, mutta eiköhän se ajankohtaiseksi tule lähivuosina! Tiesän sitten kyllä kenen blogia luen ennen reissua 🙂

    • Reply
      Sandra
      elokuu 7, 2018 at 10:07 am

      Haha, kiitos! Itse valitsisin kyllä samat suosikit kuin sinä 🙂

  • Reply
    Rosa
    elokuu 4, 2018 at 8:37 pm

    Kiinnostava postaus. En ole koskaan törmännyt maltalalaiseen ruokaan tai juttuun aiheesta. Käyvätkö paikalliset ulkona syömässä? Päättelin tarjoilijoiden palkoista, että annokset ovat kuitenkin aika hintavia paikalliseen palkkatasoon nähden.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 7, 2018 at 10:09 am

      Itse asuin aika ulkomaalaisalueella, jossa hinnat aavistuksen korkeammat. Kyllä paikallisetkin käyvät välillä ulkona syömässä, mutta ehkä enemmän hieman eri alueella kuin Sliemassa. Kahvilla ja pienissä pubeissa näkee paljon paikallisia maltalaisia.

  • Reply
    Emilia/Matkan varrella
    elokuu 5, 2018 at 4:52 pm

    Oh, mustekala ja sinisimpukat menevät harvoin pieleen <3 Ilahduttavan monia vege- ja kalavaihtoehtoja esim espanjalaiseen tai italialaiseen keittiöön verrattuna.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 7, 2018 at 10:11 am

      Niinpä! Ne ovat ehdottomia suosikkejani! 🙂

Leave a Reply