Motivoivat postaukset

Miten elää jatkuvassa muutoksessa ja epävarmuudessa?

heinäkuu 27, 2017

Aloilleen asettuminen, elämän rakentaminen ja pysyvyys ovat teemoja, jotka hieman pakostakin pullahtavat aina silloin tällöin mieleen kenelle tahansa kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvälle. Kun Facebook on jo reilut viisi vuotta täyttynyt kavereiden naimisiinmenoista, talon ostoista ja vauvauutisista ja omat pikkusisaruksetkin ovat olleet jo vuosia pysyvissä parisuhteissa, alkaa vähän jopa automaattisesti kysyä itseltään, onko itse etenemässä mihinkään elämässään. Alan olla jo siinä vaiheessa, että moni ikäiseni elää jo kovin vakiintunutta elämää, on jo hankkinut jälkikasvua ja edennyt urallaan. Välillä joutuu puolustelemaan muille valintojaan ja vastaamaan kysymyksiin siitä, koska alan vihdoinkin elää sitä oikeaa elämää ja mennä kunnon töihin.

 

Kun vaihtaa asuinmaata sellaiseen tahtiin kuin itse olen viime vuodet tehnyt, ei minnekään ole pystynyt rakentamaan mitään pysyvää. Esimerkiksi yhden vuoden aikana olen asunut Tampereella äitini nurkissa, siirtynyt siitä asumaan eri hostelleihin Australiaan, sitten vuokrannut asunnon Melbournesta, sitten taas reissannut ja asunut hostelleissa, palannut Suomeen isäni luokse ja parhaillaan majailen hostellissa Maltalla ja ensi viikolla muutan vuokrakämppään. Kaikki tämä muutos alle 12 kuukauden sisällä! En valehtele ja kiellä, etteikö tämä olisi raskasta, uuvuttavaa ja kuluttavaa. En väitä, ettenkö olisi väsynyt raahaamaan rinkkaa helteessä, kun olkanauhat hiertävät selkääni. En sano, ettenkö olisi välillä täysin kyllästynyt käymään läpi merkityksetöntä small talkia ihmisten kanssa, jotka joka tapauksessa jatkavat matkaansa huomenna. Enkä todellakaan kiellä, ettenkö olisi tuntenut välillä itseäni vanhaksi tädiksi alle kaksikymppisten kansoittamassa hostellissa, jossa nuo ihmisenalut kirkkain silmin ovat järkyttävän innostuneita tutustumaan toisiinsa, tekemään vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen, bilettämään ja vertailemaan bikineiden sopivuutta rusketukseensa. Kyllä, tämä kaikki väsyttää.

Koko aiempi elämäni aina 27-vuotiaaksi saakka on edennyt aika selkeän käsikirjoituksen mukaan, kuin parhaimmastakin oppikirjasta. Olen elänyt aika turvallisuushakuisesti enkä ole halunnut ottaa riskejä, jotka olisivat vaarantaneet opinnoissani edistymisen tai työllistymisen. Suoritin tunnollisesti loppuun kauppatieteiden tutkinnon, vaikka välillä bisnesmaailma ei tuntunut omimmalta jutulta (ja olen edelleen ylpeä siitä, että hoidin tuon kunnialla loppuun). En lähtenyt vaihtoon, en elänyt mitenkään erityisen villiä nuoruutta, en lähtenyt reppureissuille Eurooppaan. En uskaltanut käydä yksin matkoilla ulkomailla eikä mieleen tullut edes, että olisin omatoimisesti lähtenyt tutustumaan johonkin uuteen Suomen kaupunkiin. Pelkäsin kaikkea uutta liikaa. Mutta siitä hetkestä lähtien, kun päätin jättää turvallisen elämäni Suomessa ja lähteä Australiaan, on kaikki ollut toisin, aivan päälaellaan. Pelottiko minua ottaa tuo askel? Kyllä! Olin välillä aivan kauhuissani ja pelkäsin, etten löydä töitä, en pärjää englannilla virastoissa ja riudun koti-ikävän kourissa. En ole ikinä tehnyt elämässäni mitään, mikä olisi pelottanut yhtä paljon. Kuitenkin pelkoa suurempi tunne oli vapauden ja seikkailujen kutsu, ja päätin vain kuunnella tuota kutsua. Sillä tiellä olen edelleen.

Mitä tulee otsikon kysymykseen, miten elää jatkuvassa muutoksessa ja epävarmuudessa, ydinvastaus piilee varmaan tuossa edellä olleessa oivaulluksessa. Kun kokee saavansa elämäntyylistään niin paljon, on helpompi sietää epävarmuutta ja pelkoa. Vaikka kuluneet kolme vuotta ovat olleet täynnä jatkuvaa epävarmuutta toimeentulosta, töistä ja tulevaisuudesta, on niihin myös mahtunut enemmän kokemuksia kuin niitä edeltäviin kymmeneen vuoteen yhteensä. Yritän heittäytyä täysillä näihin kokemuksiin ja ottaa tilaisuuksista kaiken irti, ”saada rahalleni vastinetta”, eli saada mahdollisimman paljon elämyksiä vastineeksi menetetystä varmuudesta ja turvallisuudesta. Yritän myös aktiivisesti unohtaa epävarmuuden ja keskittymään asioihin, joiden tiedän olevan varmaa kaiken muutoksen keskellä. Herään joka aamu katto pääni päällä, tuolla jossakin on perhe, joka minua rakastaa, tilillä on rahaa ruokaan ja meri on kirkas ja aurinko paistaa. Mikä tässä nyt on niin huonosti? Tässähän on jo varmuutta enemmän kuin monella muulla ihmisellä maailmassa.

Lisäksi kun menet epävarmuusalueellesi, toimit ja elät siinä, vähitellen siitä tuleekin varmuusaluettasi. Kun on kerran muuttanut uuteen maahan, hankkinut sieltä töitä, ystäviä ja asunnon, toisella kertaa saman tempun tekeminen on huomattavasti helpompaa. Sinulle on kertynyt kantapään kautta hankittuja oppeja ja kokemuksia, joista voi ammentaa vastaavissa tilanteissa. Esimerkiksi nyt Maltalle muuttaminen muutaman viikon varoitusajalla ei tuntunut isolta jutulta, kun on jo pari kertaa tehnyt vastaavan homman Australiassa. Epävarmuus siis helpottaa, tai sitä oppii ainakin paremmin sietämään.

Kolmas asia, joka auttaa elämään epävarmuuden ja muutoksen keskellä, on tieto siitä, miten arvokkaita nämä ominaisuudet ovat nykymaailmassa. Uskon, että monessa työtehtävässä on hyötyä valmiudesta muuttaa uudelle paikkakunnalle tai uuteen maahan. Kun nykyinen työelämä muuttuu koko ajan suosimaan erilaisia pätkätöitä, projekteja ja freelancer-kausia ja (kevyt)yrittäjyyttä, ihmisiltä vaaditaan yhä enemmän kykyä sietää muutosta ja epävarmuutta, jopa kykyä ammentaa inspiraatiota ja voimaa siitä. Uskon, että kuluneen kolmen vuoden aikana olen hankkinut roppakaupalla näitä ominaisuuksia. Olen oppinut myös vahvasti luottamaan omaan pärjäämiseeni ja siihen, että elämä kantaa aina tavalla tai toisella.

Vaikka aiempi turvallisuushakuinen elämäni toi mukanaan hyviä puolia, samalla se ehkä osittain sulki silmäni näkemästä kaikkia ympärillä olevia mahdollisuuksia. Turvallisuus oli mukavaa, ja siihen oli helppo tuudittautua. Kuitenkin tietyllä lailla tämä epävarma elämäni auttaa pitämään aistit valppaina ja pakottaa keskittymään paremmin tähän hetkeen. Vaikka tasapainoilu epävarmuuden kanssa ei aina ole kovin helppoa, olen kuitenkin saanut tämän valinnan ansiosta elämääni enemmän kuin mistä olen joutunut luopumaan.

<3

 

  • Reply
    Tarantella
    heinäkuu 27, 2017 at 9:04 pm

    Ai että miten ihana postaus! Mä oon ihan kateellinen. Mulla ikää 60, mutta jatkuva kaukokaipuu riivaa. Mee vielä kun oot noinkin nuori. Kun abt 45 tulee mittariin niin kroppa alkaa hyytyä. Mieli ei!

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 28, 2017 at 5:47 pm

      Voi kiitos Tarantella! No välillä sitä tuntee olonsa, jos ei vanhaksi, niin kypsäksi ainakin joihinkin asioihin ;). Mutta sunhan ikäluokka on varmaan nykyään kovimpia matkailuhirmuja, että vaikka tänne Maltalle vaan, jos mieli kaipaa muualle!

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    heinäkuu 27, 2017 at 9:39 pm

    Pystyn samaistumaan moniin asioihin, vaikka mulla on ollut vähän toisin päin, että viime vuodet oon ottanut enemmän riskejä, nyt ensimmäisen vakityöpaikan johdosta tulee olemaan taas jonkin aikaa varsin vakiintunutta. Mutta niin kuin joskus aiemmin sanoin, se on jännä, miten yksi asia johtaa toiseen! Koska uskalsit lähteä Ausseihin silloin pari vuotta sitten, oot nyt löytänyt itsesi Maltalta ja myöhemmin opiskelemassa journalismia! 🙂 Asioita vaan alkaa tapahtua, kun kerran uskaltaa riuhtaista itsensä tutusta ja turvallisesta pois, mikä ei ole helppoa, koska tuttu ja turvallinen on usein niin petollisen mukavaa! 😀 Ja taas toisaalta voidakseen nauttia tutusta ja turvallisesta ainakin mun täytyy välillä päästä pois.

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 28, 2017 at 6:07 pm

      Parasta elämässä on pitää tasapaino asioiden välillä, ja on varmasti itsessään hienoa aikaa, että voit nyt nauttia noista vakityön hedelmistä. Mutta tosiaan, välillä tulee mietittyä, että missäköhän sitä olisi jos ei olisi tullut lähdettyä aikanaan Australiaan. Niin paljon jännää ja mielenkiintoista on tapahtunut sen jälkeen, etten mitään vaihtaisi pois! Silti voisin jossain vaiheessa nähdä itsenikin nauttimassa tutusta ja turvallisesta. 😀

  • Reply
    Terhi | VAGABONDA
    heinäkuu 30, 2017 at 7:25 pm

    Mä olen myös elänyt aika epävarmaa ja vaihtelevaa elämää viimeiset kymmenen vuotta, ja välillä olen kaivannut pysyvyyttä todella paljon. No, Tanskaan muutettuani ajattelin, että tässä se nyt on, paikka, jonne asetun. Ei kestänyt kuin puoli vuotta, kun aloin taas kaivata muutosta. Näiden kolmen Tanskan-vuoden aikana olen tehnyt pari pidempää reissua, mutta ei sekään ole riittänyt, joten piti keksiä jotain muuta.

    Huomenna onkin sitten viimeinen päivä vakituista työsuhdettani ja viikon päästä lähden kohti seuraavaa seikkailua. Tätä reissua ei toistaiseksi olla suunniteltu kuin kolme ensimmäistä päivää, joten ei ole mitään tietoa mitä tulee tapahtumaan 😀 Hyppään aivan tyhjän päälle, mutta tiedätkö: pitkästä aikaa tunnen taas eläväni.

    Minulle tällainen elämä on paljon jännempää ja palkitsevampaa kuin talon ostot, vauvat ja ylennykset – ainakin vielä toistaiseksi. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ja siksi onkin parempi vain elää tässä hetkessä ja tehdä sitä, mikä hyvältä tuntuu!

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 8:33 pm

      Mun mielestä kanssa elämän jännittävyys on aika kova lisäarvo, joka tästä elämäntyylistä tulee! Mä luulen kanssa, että jos asettuisin Suomeen, niin varmaan ensimmäisen vuoden jälkeen alkaisi jo jalkaa vipattamaan ja mieli rupeaisi kaivata uusiin seikkailuihin. Ehkä meihin joihinkin on jäänyt vain ripaus mustalaisverta.

      Äärettömän jännittäviä aikoja siis teilläkin elellään. Tsemppiä – jään seurailemaan kuulumisia blogistasi! 🙂

  • Reply
    Ira / Coconuts & Good Vibes
    heinäkuu 30, 2017 at 11:16 pm

    Olen samaa mieltä tuosta, että aistit pysyvät valppaina ja elää enemmän hetkessä kun ei elä ”vakinaista” ja turvallista arkea. Me ollaan reissailtu viime vuodet aika paljon työputkien välillä, ja seuraava epämukavuusalue voisikin sitten olla ulkomailla työskentely. Olisi kivaa vaihteeksi päästä syvemmälle paikalliseen kulttuuriin ja arkeen kuin mitä matkailijan näkökulmasta pääsee! Sun tekstit on tosi inspiroivia ! Meilläkin Malta on yksi monista vaihtoehdoista tällä hetkellä 🙂

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 8:30 pm

      Voi kiitos paljon! Kyllä tänne kivikasalle aina lisää suomalaisia mahtuu! Mä olen tykännyt toistaiseksi tästä ulkomailla asumisesta. On päässyt näkemään jo kahdessa maassa niin erilaista meininkiä, vaikka molemmat Englannin entisiä siirtomaita ovatkin. 😀

  • Reply
    Stacy Siivonen
    heinäkuu 31, 2017 at 11:58 am

    Mun elämässäni on varmaa ollut aina vain se, että joku dynamitoi minun suunnitelmani vakaasta ja turvallisesta elämästä. Parisuhteissa päädyin ensin avioeroon, kun satuin nyt naimaan sellaisen, jolle uskollisuus oli tuntematon asia. Toisesta liitosta tulin ulos leskenä. Duunit ovat aina olleet pätkää ja nollaa ja minut on irtisanottu milloin milläkin syyllä. Moni irtisanomisperuste on ollut laiton, mutta paskaakos teet. Sen lisäksi minulla vielä terveys petti eikä kukaan lääkäri tiennyt, mikä minua vaivasi ennen kuin itse sain sen selville. Siinä vaiheessa olinkin vanhan lääkärin uran vakavin tapaus ikinä. Mä olin saarnaajana amerikkalaisessa seurakunnassa ja sain sieltä potkut, koska minua pidettiin homoseksuaalina vastoin mitään todisteita. Ilmeisesti mun puolisoni oli kostanut mulle omat syrjähyppynsä.
    Epävarmuutta oppii sietämään vähän liian hyvin. Voinko painottaa tätä liikaa: Epävarmuutta oppii sietämään liian hyvin. Rupeaa ajattelemaan, ettei elämällä ole tarjottavana mitään hyvää. No, ei sillä olekaan, elämä on kuin nyrkkeilyrinki, jossa sinut hakataan erä toisensa jälkeen tajuttomaksi kanveesiin. Mutta niin ei voi ajatella.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 8:28 pm

      Oh, onpas sinulle annettu noita huonoja kokemuksia oikein saavikaupalla :(. En ollut kuullutkaan aiemmin tuosta amerikkalaisen seurakunnan saarjaanaja toimimisesta – kaikkea olet ehtinyt kokea!

  • Reply
    Ne Tammelat
    heinäkuu 31, 2017 at 4:04 pm

    Mielestäni on hienoa, että seuraat unelmiasi ja teet niistä totta! Pääasia on, että olet itse onnellinen. Ja sitten jos joku päivä huomaat, että matkustaminen ei nappaa, niin on joku paikka mihin palata.

    Jäin vielä käsi poskella tuijottelemaan ulos ikkunasta ja miettimään, että mitä hienoa tähän vielä osaisi sanoa, mutta ajatukset lähtivät harhailemaan sinne sun tänne, eli teksti toimi ja antoi myös itselle pohdittavaa 🙂

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 8:27 pm

      Voi kiitos. olipas kiva kommentti. Monesti muiden postaukset ovat saaneet itselläni samankaltaisen ajatusmyllyn päälle.

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    elokuu 1, 2017 at 9:53 am

    Oma ikäpolveni taisi vielä useimmiten edetä aika suoraviivaista polkua ylioppilastutkinnosta yliopistoon ja siitä vakituiseen työpaikkaan, omaan asuntoon, autoon ja kesämökkiin tai veneeseen ja irtiotot tehdään sitten vasta myöhemmin, vuorotteluvapailla tai jättäytymällä eläkesäästöjen ja kertyneen omaisuuden varassa viettämään vapaavuosia jo ennen eläkeikää. Tosin ne irtiototkin siinä vaiheessa ovat sitten jo varmaan keskimäärin hillitympiä, säilytetään asunto Suomessa ja ollaan maailmalla pätkissä. Suomalainen terveydenhoitokin on hyvä vaihtoehto jos kohdalle osuu jotain vakavampaa.
    Mutta ymmärrän hyvin, että nykymaailmassa on helppo lähteä maailmalle ”heti” ja ”vakipolut” kotimaassakin ovat vaikeammin löydettävissä.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 8:26 pm

      Ehkä se on se työelämän epävarmuus ja toisaalta myös nykyinen matkailun edullisuus ja helpommat mahdollisuudet tehdä ulkomailla töitä tai elää paikkariippumattomasti, jotka ovat saaneet nuoremmat ikäluokat valitsemaan tällaisen elämäntyylin.

      Pointti suomalaisesta terveydenhoidosta oli hyvä lisä tähän keskusteluun.

  • Reply
    Katariina
    elokuu 1, 2017 at 10:14 am

    Hienoa pohdintaa ja ihailtavaa rohkeutta heittäytyä uusiin haasteisiin ja tilanteisiin! Mä ajattelen, että kussakin hetkessä kannattaa elää niin kuin just sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Olet kuitenkin vielä tosi nuori, joten jos vakityö, perhe ja omakotitalo (ja mitä näitä nyt tähän sarjaan kuuluu) alkavat jossain vaiheessa houkuttelemaan, niin sitten vaan alat tekemään valintoja, jotka ohjaavat elämääsi tuohon suuntaan 🙂 Antoisaa eloa sinne Maltalle!

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 8:24 pm

      No voi kiitos. Ei tää aina niin rohkealta tai viisaaltakaan tunnu, mutta toistaiseksi olen ihan tyytyväinen elooni nyt :). Kyllä uskon, että Suomeen pääsee aina takaisin ja että siellä voi aloittaa sitten rakentamaan vakaampaa elämää, jos sitä jossain vaiheessa kaipaa.

  • Reply
    Virpi/Täynnä tie on tarinoita
    elokuu 2, 2017 at 8:48 am

    Hyvää pohdintaa ja eihän tähän muuta voi sanoa kuin että elä elämääsi juuri niinkuin se sinusta parhaalta tuntuu. Muiden mielipiteet ja ajatukset, ne ovat heidän tapansa elää ja ajatella. Olet vielä niin nuori, että ehdit vakiintua ja asettua aloilleen monet kerrat jos siltä tuntuu.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 8:02 pm

      Kiitos Virpi. Ehkä joku päivä, mutta siihen mennessä aion yrittää nauttia tästä elämänvaiheesta. Vapaus ja puolivallaton sinkkuelämä on myös ihan ok. 😉

  • Reply
    Anna | Tämä matka -blogi
    elokuu 3, 2017 at 11:04 am

    Voin sanoa omasta kokemuksesta, että elämään jatkuvassa muutoksessa ja epävarmuudessa tottuu ja sopeutuu, jos on pakko. Miehen sairauden myötä elämä ei mitään muuta olekaan ollut, kuin muutosta ja epävarmuutta.

    Muutos on muutosta – hyvää tai huonoa. Epävarmuuttakin oppii sietämään. Pahinta kai olisi näiden pelossa jättää tekemättä/kokematta jotakin.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 7:47 pm

      Totta Anna. Ja teidän kohdallanne tilanne on aivan toinen. Oma muutokseni ja epävarmuuteni on kuitenkin ihan pientä ja kevyttä teidän rinnalla, ja lisäksi täysin oman valintani tulos. Toivon mahdollisimman paljon voimia teille ja ihailen olen seurannut, miten olette kaikesta ikävästä huolimatta silti käyneet matkoilla ja kokeneet asioita. Kaikkea hyvää teille molemmille.

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    elokuu 3, 2017 at 6:19 pm

    Hurjasti olet vuoden aikana ehtinyt. Olet vielä niin nuori, että anna palaa vaan! Oma paikka löytyy kyllä aikanaan. Minä olen sitä sukupolvea jolloin perheet perustettiin melko nuorina. Oman kodin hankinta oli myös tärkeä. Kun katson tämän päivän nuoria aikuisia suurimmalla osalla (niistä jotka tunnen) ei ole mitään kiirettä perheen perustamiseen tai varman ja vakaan elämän löytämiseen. Mennään enemmän tunteella ja tehdään sitä mikä tuntuu kivalta. Jokainen rakentaa elämästään omannäköisen.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 7:43 pm

      Näinhän se on. Ehkä tämä on vain reaktiota yleiseen ilmapiiriin ja siihen, millaiseksi maailma ja työmarkkinat ovat muuttuneet. Opiskellaan pitkään, ollaan pätkätöissä ja sitten toisaalta matkustamisesta on tullut todella paljon halvempaa entiseen nähden – ihmekkös, kun ihmiset reagoivat sitten luuhaamalla maailmalla. Myös EU:n, hyvän kielitaidon ja erilaisten viisumimahdollisuuksien ansiosta on myös kätevämpää mennä töihin toiseen maahan.

  • Reply
    Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia
    elokuu 5, 2017 at 5:07 am

    Loppujen lopuksihan sulla on ihan kivasti asiat, eikö niin?

    Itse olen sitä ikäpolvea, lähempänä Meriharakan Pirkkoa kun just täytin 50, että ei sitä niin vaan seikkailemaan lähdetty. Oli itsestäänselvää hoitaa opinnot ja asunnonkin ostin jo vähän yli 20v koska mun äidin mielestä oli hirveää haaskausta asua vuokralla jne. Matkustellut olen kyllä aina, mutta toisaalta ollut hyvin vakiintunut monella tapaa. Miehestäni en luopuisi 😁 mutta noin muuten koen nykyään talon riippana joka sitoo paikalleen, kun haluaisin vielä ehtiä kokea sen vapauden että voit asua missä lystäät ja missä maassa lystäät.

    • Reply
      Sandra
      elokuu 5, 2017 at 7:38 pm

      Kyllä Jane, mulla on oikeastaan tosi hyvin asiat :). Silti välillä jatkuva muutos väsyttää ja aiheuttaa epävarmuutta, vaikka ehkä munkin tapauksessa tuo muutos on ihan itseaiheutettua. Kyllä varmaan itsekin jossain vaiheessa tulen ostamaan oman kämpän, mutta vielä kokisin sen ehkä liian rajoittavana. Ehkäpä teilläkin voisi olla jossain vaiheessa mahdollisuus asua Suomessa vaikka vain osan vuodesta ja reissata/asua vaikka talvet muualla? 🙂

  • Reply
    Jenni
    elokuu 6, 2017 at 8:26 pm

    Aikamoinen muutos kyllä tullut sun elämään! Mulla aika sama turvallinen tausta, ja suurin muutos oli nyt muuttaa Saksaan. Täällä kuitenkin mulla on mies ja lapset kanssa, joten mitään kovin hurjaa irtiottoa ei ole kyseessä. Välillä surkuttelen, että voiko mitään irtiottoa enää tehdäkään ja seuraavassa hetkessä mietin että haluaisinko edes? Jaa-a, elämä näyttää 😊

    • Reply
      Sandra
      elokuu 7, 2017 at 10:07 pm

      No onhan se iso juttu muuttaa Saksaan ja kyllä siinä miehen ja lasten kanssa on vielä enemmän sumplittavaa kuin itselläni. Elämä näyttää, jos päädytte vaikka jonnekin villille maailmanympärysreissulle joku kerta, mistä sitä tietää 😀

  • Reply
    Veera Bianca
    elokuu 20, 2017 at 4:11 pm

    Olipa paljon samaistuttavia asioita kirjoituksessasi! Vaikka moni minut tuntevakaan ei arvaisi, tietyllä tavalla olen todella turvallisuudenhakuinen, mutta elän silti erittäin epävarmaa elämää. Minulle turvallisuutta tuo hotellin tai lennon tarkka valinta, mutta pelkoa ja epävarmuutta tuo ajatukset asunnon ostamisesta tai perheen perustamisesta, haha 😀

    Itsekin olen tilanteessa jossa selväsi ystäväni alkavat lähettelemään hääkutsuja samalla kun itse ostan vaan lisää lentolippuja – jokainen ehdottomasti tavallaan, mutta olen entistä onnellisempi valitsemastani tiestä 😉

    • Reply
      Sandra
      elokuu 23, 2017 at 11:06 pm

      Sama juttu. Juuri juttelin 37-vuotiaan kämppikseni kanssa asiasta, ja tulimme siihen lopputulokseen, että parempi näin. Varmasti lapsien ja asuntolainojen kanssa olisi tietyllä tavalla enemmän murehdittivaa.

Leave a Reply