Menu
Elämä

Muutosten syksy/kevät

Syyskuu etenee nyt kovaa vauhtia eteenpäin ja ennen Suomessa ollessani syyskuu on aina jollakin tavalla tuonut muutoksia elämään. Syyskuu merkitsi yliopistossa ollessani opintojen alkua ja uusia mielenkiintoisia kursseja ja kun olin siirtynyt työelämään, juuri syyskuussa muutin uudelle paikkakunnalle ja aloitin uudessa työpaikassa. Jopa pienemmässä mittakaavassa syyskuu on aina ollut kuukausi, jolloin tehdään ryhtiliike rennon kesän jälkeen, ostetaan kalenteri, täytetään sen sivut uusilla harrastuksilla ja aloitetaan taas säännöllinen kuntoilu. Sama pyörä pyörii vuodesta toiseen.

IMG_5084-001

Toisella puolella maapalloa syyskuu merkitsee puolestaan kevään tuloa. Eurooppalaisiin puihin ilmestyy lehtiä, aurinko alkaa lämmittää yhä enemmän, kesäisiä mekkoja näkyy katukuvassa ja kaupungit täyttyvät keväisistä tapahtumista ja festivaaleista. Se, mikä ei ole muuttunut, on se, että taas jälleen oma elämä on ollut aikamoisessa myllerryksessä ja välillä on tuntunut siltä, ettei itse edes pysy kärryillä kaikessa, mitä tapahtuu. Koko ajan on ollut menossa, ettei ole ehtinyt edes pysähtymään ja käsittelemään kaikkea, mitä on meneillään. Olen päättänyt nyt yrittää ottaa itselleni vähän rauhoittumisaikaa, tehdä omia juttuja ja saada ehkä jotain järjestystä omaan pääkoppaan.

IMG_5062

Osa on jo arvannut tai osannut kysellä asiasta, joten miksi sitä enää salailemaan. Suurin muutos tällä hetkellä on se, että ainakin toistaiseksi jatkan matkaani yksin Australiassa. Olen matkannut itärannikkoa pohjoisesta alas Melbourneen, johon aion jäädä todennäköisesti seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Yritän etsiä kaupungista töitä ja myös asunnon jossain vaiheessa. Tähän päätökseen ei liity sen suurempaa dramatiikkaa, vaan päätös on yhteinen ja tehty sulassa sovussa. Halusin kuitenkin kertoa tämän tässä blogissakin, sillä asia on vaikuttanut hiljaiseen postaustahtiin ja ehkä tarkkasilmäisimmät ovat osanneet jo lukea rivien välistä, että jotain on tapahtunut. Kaikki on kuitenkin hyvin ja menen positiivisin mielin kohta kevättä ja orastavaa kesää.

IMG_5085

Tällaistä täällä. Odottavin ja positiivisin mielin olen tulevan suhteen kaikesta huolimatta.

9 Comments

  • Jerry / Pako Arjesta
    19 syyskuun, 2015 at 9:50 am

    Se on hauskaa, miten ihmiset yhdistävät eri asioita eri vuodenaikoihin :). Itselläni syksy oli pitkään vain ”masennuksen” alku, eli pimeyden ja kylmyyden saapuminen ärsytti. Kuitenkin 2013 ensimmäisen Tokion reissun jälkeen syksy on aina muistuttanut Japanista, mikä tarkoittaa siis kovaa matkakuumetta :P. Onneksi sinne päästään taas tänä vuonna :).

    Tietysti on hyvä juttu, että tienne erkanivat hyvissä väleissä, mutta on se silti aina harmillista, kun noin käy :/. Olet kuitenkin sen verran positiivisen kuuloinen, etten sano turhaan mitään ”jaksamisia” yms., koska välttämättä sellaista ei nyt erikseen tarvita. Sanon kuitenkin sen, että joskus jonkin vanhan täytyy poistua tehdäkseen tilaa uudelle – tässä tapauksessa uudelle elämälle ja elämäntyylille, joka huokuu blogistasi. Hyvää jatkoa Australiaan :).

    Reply
    • Sandra
      19 syyskuun, 2015 at 12:49 pm

      Kiitos Jerry, taas kerran. Yritän tuttuun tapaani ajatella positiivisesti, mutta on myönnettävä, ettei se aina kovin helppoa ole ollut. Toivottavasti kevät tuo mukanaan vähän aurinkoa tänne ”risukasaankin”, ainakin sitä odotan kovasti.

      On myönnettävä, etten itsekään ole ollut mikään syksyihminen, sillä rakastan kesää ja lämpöä ja sen loppuminen aina harmittaa. Syksy on usein tuonut mukanaan hirveän kaukokaipuun, kuten sinulla Japanin suhteen. Tämä vuosi on oikeastaan poikkeus, enkä malta odottaa kevättä ja kesää Melbournessa. Toivottavasti pääset taas sinne Japaniin! 🙂

      Reply
      • Jerry / Pako Arjesta
        21 syyskuun, 2015 at 7:54 am

        Eipä kestä :). Kiitos itsellesi postauksesta! Muista myös, että jos positiivisuus olisi helppoa, kaikki olisivat sellaisia ;). Eli joskus ei kaikki mene ihan putkeen, mutta silloin se positiivisuus juuri mitataan. Negatiivisuus ei tuo koskaan positiivisuutta, mutta positiivisuus tuo. Olet kuitenkin Australiassa, joten taitaa olla vaikea estää sitä auringonpaistetta :D.

        Kaukokaipuuta ei taida pahemmin tulla, kun on jo kaukana täältä valmiiksi. Hienoa, että siis odotat tätä syksyä/kevättä innolla! Kiitos, pääsemme Japaniin taas ensi kuussa, koska varasin meille yllätyslennot viime viikolla ;).

        Reply
  • Tiia/reisereise
    19 syyskuun, 2015 at 11:58 am

    Olet rohkea, kun kerroit asiasta blogissasi. On varmasti haikea ja vaikea se hetki, kun toinen haluaa jäädä Australiaan ja toinen palata Suomeen. Mutta me elämme vain kerran ja uskon siihen, että omia unelmia tulee saavutella, vaikka se ei aina helppoa ole. Kyllä muakin jännitti, kun muutin Vaasaan ja poikaystävä jäi Helsinkiin (vaikka meillä melko lyhyt välimatka silti on), mutta on se ihan eri asia nähdä joka päivä, kun ehkä kerran kuussa.
    Siellä on sitten jo kohta kevät ja kesä tulossa. Nauti auringosta! 🙂

    Reply
    • Sandra
      19 syyskuun, 2015 at 12:52 pm

      Kiitos Tiia! Itse asiassa tilanne on se, että olemme molemmat Ausseissa, mutta asumme toistaiseksi eri kaupungeissa. Joka tapauksessa välimatkaa on reilusti yli tuhat kilometriä, joten ei tule kovin usein nähtyä enää. Katsotaan sitten, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta toistaiseksi mennään näin.

      Toivottavasti teidän etäsuhde kestää välimatkan 🙂

      Reply
  • laura / to travel is to live
    19 syyskuun, 2015 at 12:39 pm

    Me ollaan kahden viikon päästä jo kotona ja odotan niin että pääsen taas kunnon syksysäiden luokse! Vaikka varmaan sitten kun siellä oikeasti olen niin kaipaankin enemmän aurinkoa 😀 Instassa oon seuraillut sun matkaa ja oot ehtinyt jo vaikka ja mihin! Reippaampaa touhua kun meillä, jumituttiin aina pidemmäksi aikaa ties mihin 🙂 Rohkeaa kun olet noin avoin. Meilläkin mahtui vuoteen myös aikoja jolloin oltiin erillään, pisimmillään 2 kuukautta, mutta en ole blogissa sitä niin avannut kun postaustahtikin oli niin harvaa. Yhdessä kuitenkin päätettiin loputa reissata matka loppuun ja katsotaan millaiseksi tulevaisuus sitten muodostuu Suomessa. Tsemppiä Melbourneen, toivottavasti löytyy mieleinen työ ja asunto! 🙂

    Reply
    • Sandra
      19 syyskuun, 2015 at 12:56 pm

      Voi kiitos Laura omien kokemusten jakamisesta. Mietin pitkään, laitanko tätä asiaa blogiin, mutta sitä oli jo niin moni kysellyt ja arvuutellut, että koin helpommaksi olla avoin. Jossain vaiheessa kävi hankalaksi kiertää sanamuodoissa sitä, että ei puhu enää meistä vaan pelkästään itsestäni eikä kuvissa enää näy meitä molempia.

      Itse olisin voinut jäädä pidemmäksikin yhteen paikkaan, sillä nyt on aika väsynyt olo jatkuvan reissaamisen suhteen. Univelkaa on kertynyt ja kaipaisi muutamaa päivää ihan vain röntöstellen sängyssä. Kuitenkin onnistuin tuhlaamaan lyhyessä ajassa sievoisen summan rahaa, ja nyt olisi tarvetta asettua tienaamaan taas lisää. Toivottavasti työ löytyy 🙂

      Reply
  • hennamaria.j
    24 syyskuun, 2015 at 2:57 pm

    Kiitos ihanista jutuista Sydneystä, palaan sinne vielä <3 Laitathan lisää ig-kuvia, nyt kun olet taas nettiyhteyksien keskellä. Toivon sinulle ihanaa Australian kevättä ja kaikkea hyvää! Kaikki tulee menemään hyvin 🙂

    Reply
    • Sandra
      25 syyskuun, 2015 at 2:24 am

      Voi kiitos! Päivittelen taas, kun olen vihdoinkin sivistyksen keskellä. Jos muuten olet snapchatissa, niin sieltäkin minut löytää nimimerkillä sandra.nenonen 🙂

      Reply

Leave a Reply