Ihan tähän alkuun haluaisin vinkata mielestäni aivan ihanasta ja mielenkiintoisesta parin matkabloggaajan alulle laittamasta #seikkailijattaret-projektista, jonka tarkoitus on tuoda yhteen seikkailuhenkisiä ja elämyshakuisia suomalaisia naisia. Jokaisen, joka haluaa inspiroitua elämyksellisistä reissujutuista, kannattaa käydä tykkäämässä ryhmän Facebook-sivusta ja lisäksi instagrammissa katsastaa hashtagilla #seikkailijattaret löytyviä kuvia ja alkaa seuraamaan @seikkailijattaret-profiilia – inspiraatio on taattu!
Tämä projekti sai itsenikin hieman miettimään itseäni matkailijana – olenko minä nyt mikään kunnon seikkailija ollenkaan? En ole ainakaan aina ollut, vaan suurimman osan aikuisiästäni elämäni on ollut aika tavallista ja tylsää, enkä ole oikein tehnyt mitään erikoista mainitsemisen arvoista. Olen opiskellut tunnollisesti, käynyt töissä kohtuullisen tunnollisesti, mennyt aikaisin nukkumaan, maksanut säntillisesti laskut ajallaan ja palauttanut kirjastokirjat ennen eräpäivää. Olen ollut aika kiltti ja mukautuva, peruskohtelias ja joustava. Harvasta asiasta minulla on ollut mitään vahvaa mielipidettä ja harva asia on kuumentanut tunteitani puoleen tai toiseen. Harva kokemani asia on saanut sydämen pamppailemaan, adrenaliinin virtaamaan ja jättänyt terävät muistot aivojeni sopukoihin palautettaviksi mieleen yhtä elämänmakuisina kuin tapahtumahetkellä. Matkoilla olen toki käynyt aina, mutta sielläkin olen pysytellyt pääasiassa tutuissa ja turvallisissa turisteille suunnatuissa nähtävyyksissä, siisteissä hotelleissa, turvallisissa länsimaalaisille suunnatuissa ravintoloissa ja kanssakäymiset ovat pitkälti rajoittuneet muiden turistien tai matkailualalla työskentelevien kanssa seurustelemiseen ja kevyeen small-talkiin. Mikä seikkailijatar minä siis olen?
Tein uudelle vuodelle yhden ainoan lupauksen. Lupasin itselleni olla rohkeampi, testata ruumiini ja mieleni rajoja ja mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle koko ajan ja jatkuvasti haalien uusia enemmän tai vähemmän räjäyttäviä kokemuksia. Haluan mennä koko ajan eteenpäin, kovemmin, voimakkaammin, suuremmin. Haluan ajatella suuremmin, elää suuremmin. Esimerkiksi tänään testasin omaa jaksamistani kiipeämällä kohtuullisen jyrkkää nousua vaativalle vuorelle. Nousu ei ollut kevyt, mutta yllätyksekseni selvisin siitä kohtuullisen hyvin. Rehellisesti sanottuna en olisi uskonut itsestäni sitä ja joku pieni ääni sisälläni epäili, jaksanko sittenkään, mutta onneksi hieman isompi ääni kannusti eteenpäin. Olin vahvempi ja sinnikkäämpi kuin luulinkaan. Vuoren huipulla koko nousun vaatima vaiva unohtui ja keskityin vain nauttimaan mielettömistä maisemista. Elämä oli juuri sellaista kuin se parhaimmillaan voi olla, ja siitä tunteesta haluan pitää kiinni ja sitä haluan jatkossa tavoitella.
Ehkä tämä irtiotto elämästä Suomessa on laskettavissa seikkailuksi. Ainakin minulle, minun omassa pienessä mittakaavassani tämä on ollut sitä. Olen tehnyt lukuisia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni, kokeillut rajojani ja hypännyt tuntemattomaan ja epävarmuuteen. Olen hengissä, nenä pinnan päällä ja suunnittelen koko ajan parempia ja suurempia siirtoja. Ehkä minustakin tulee joku päivä seikkailijatar.
Mikä on rohkeinta, mitä sinä olet tehnyt?
12 Comments
Jerry / Pako Arjesta
6 tammikuun, 2016 at 2:23 pmTodella hieno postaus :)! Upeaa, että haastat itseäsi ja olet asettanut tuollaiset tavoitteet tälle vuodelle. Suunta vain ylöspäin!
Vastaus kysymykseesi: Tämä ei nyt ole mikään huima juttu, mutta sanoisin, että rohkeimpia tekojani on kolme, joista olen todella ylpeä, vaikka ne eivät mitään adrenaliinin täyteisiä olekaan :P. Intin vaihto sivariin, koulun lopettaminen kesken ja Helsinkiin muuttaminen.
Sandra
6 tammikuun, 2016 at 10:01 pmNoi jutut vaatii paljon rohkeutta, erityisesti ehkä kaksi ensimmäistä. Toimiminen tiettyä normia ja yleisiä tapoja vastaan kysyy ehkä enemmän rohkeutta kuin mikään muu, vaikka siitä ei adrenaliinia saakaan.
Jerry / Pako Arjesta
7 tammikuun, 2016 at 9:07 amTotta, juurikin tuo normia vastaan toimiminen on yleensä hankalaa. Australiaan lähtöhän on ihan samaa kategoriaa sen kanssa, vaikka se nykyään alkaa ollakin jo vähän hyväksyttävämpää :).
Sandra
7 tammikuun, 2016 at 10:10 pmTuntuu, että nykyään vähintään joka viides tekee tuollaisen ”irti oravanpyörästä” -tempauksen, joten en koe tässä olevan mitään niin ihmeellistä ulkopuolisesta katsottuna. Mutta itselleni tämä vaati paljon miettimistä ja rohkeuttakin. Useamman vuoden pohdiskelin, uskaltaisinko lähteä ulkomaille. Opiskeluaikana halusin lähteä vaihtoon, mutta sitten se vaan jäi tekemättä. Onneksi sentään nyt!
Jerry / Pako Arjesta
8 tammikuun, 2016 at 3:13 pmTekipä sitä usea tai harva, rohkeaa se on silti :).
Maarit Johanna
6 tammikuun, 2016 at 6:06 pmEi mulla muuta, ku että aika järjettömän inspiroivia kuvia! Jos näissä ei oo seikkailua, niin ei sitte missään ole 🙂 Minusta voi olla seikkailija, vaikka ei istuisi mihinkään tiettyyn muottiin. Mie tykkään kirjoittaa hotellipostauksia ja kaupunkijuttuja, mutta toisaalta ihan parasta on patikkaretket lähimaastossa ja roadtripit eeppisiin kohteisiin. Kaipa jokainen seikkailee omalla tavallaan sellaisten ”helppojen” matkojen vastapainoksi 🙂
Sandra
6 tammikuun, 2016 at 9:59 pmJust näin Maarit. Mä miellän sut kunnon seikkailjaksi. Mieti nyt kaikki Islannin reissut, Huippuvuoret yms. Niin kadehdittavia paikkoja 🙂
Hanna
7 tammikuun, 2016 at 6:30 pmOsui ja upposi, etenkin tuo osio missä kuvailit elämääsi Suomessa ennen Australiaan muuttoa. Tunnistin siitä ehkä vähän liikaa itseni! Nuorempana sitä uskalsi lähteä ulkomaille töihin ja vaihtoon enempiä suunnittelematta ja ketään tuntematta täysin tuntemattomaan paikkaan. Nyt elämä on hektisen työelämän takia muuttunut laiskanpulskean mukavuudenhaluiseksi ja helposti matkakohteet tulee valittua sieltä mistä aita on matalin -tuttua ja turvallista. Tästä pitäisi pyristellä eroon ja suunnata askeleet kohti uusia seikkailuja, luottaen siihen että kyllä elämä kantaa. Life begins at the end of your comfort zone! 🙂
Sandra
7 tammikuun, 2016 at 10:15 pmKyllä Hanna elämä kantaa ja monet asiat on loppujen lopuksi helpompia kuin ajattelee. Mullekin vaikeinta Ausseihin lähdössä oli tehdä se päätös ja kertoa se muille. Sen jälkeen kaikki on ollut enemmän tai vähemmän helppoa ja nyt olenkin ollut täällä jo kymmenen kuukautta melkein. On ollut aika voimaannuttavaa huomata, että mä pärjään toisessa maassa, pärjään englannilla tilanteessa kuin tilanteessa ja onnistun rakentamaan tänne ihan normaalihkon elämän. Välillä elämä on täälläkin muodostumassa liian arkiseksi ja sitten täytyy vain yrittää pyristellä siitä pois! Tuo on niin totta, mitä sanoit 🙂
sim
10 tammikuun, 2016 at 11:45 pmHyvä postaus! Sitä tosin ei kannata jäädä miettimään että onko seikkailija vai ei, muiden mielipiteellä tai käsityksellä sen suhteen kun ei ole mitään merkitystä. Pääasia että itsestä tuntuu hyvältä (tai haastavalta, tai mitä hakeekaan).
Muista kommenteista tuli mieleen tämä kirjoitukseni reilun vuoden takaa; https://australiaan.wordpress.com/2014/10/30/ei-noin-voi-tehda/ – jos etenkin Suomessa lähtee tekemään jotain vallitsevaa normia vastaan niin sanomistahan siitä tulee aika nopeasti. Pääpointti lienee olla välittämättä siitä, vaikka se voikin joskus olla vaikeaa.
Sandra
11 tammikuun, 2016 at 9:24 amTuo on niiiin totta! Suomi on kuitenkin aika homogeeninen maa eikä erilaisia elämäntyylejä ja valintoja aina ohiteta pelkällä olankohautuksella. Eikä samanlailla välttämättä ole vertaistukea tai esimerkkejä muista, jotka ovat tehneet jotain normien vastaista.
ainoemilia
13 helmikuun, 2016 at 7:16 amSiulla on tosi mielenkiintoinen blogi (vasta muutaman kirjoituksen ehtinyt lukea) ja ainakin sen perusteella todellinen seikkailijatar! 🙂