Varasin pari päivää sitten lennon takaisin Suomeen. Olen kohta ollut vuoden täällä Australiassa ja kliseisesti sanottuna aika on mennyt kuin siivillä. Tuntuu, ettei siitä ole kuin muutama hassu kuukausi, kun porukat saatteli lentokoneeseen ja aloitin vatsa perhosia täynnä tämän tapahtumarikkaan matkan. Paljon olen ehtinyt näkemään, mutta nyt sitä tajuaa, miten paljon Australiaa on vielä näkemättä. Ei täällä yksi vuosi riitä mihinkään! Joka tapauksessa takaisin ollaan tulossa. Lento on Etihadilla ja Air Berlinillä. Ensin lennän reilut 14 tuntia Abu Dhabiin, josta matka jatkuu Berliinin kautta Suomeen. Kokonaismatka-aika on vain 27 tuntia, kun Australiaan tullessa lensimme lähemmäs 35 tuntia.
Palaaminen Suomeen herättää aika ristiriitaisia ajatuksia. Olen sekä innoissani että kauhuissani yhtä aikaa. Toisaalta on aivan ihana nähdä perhettä, koiria ja ystäviä. Odotan paljon Suomen kesää, yöttömiä öitä, grillausta, höpöttämistä viinilasin kanssa vanhempien kesähuoneessa, reissaamista Suomessa, keväisillä kaduilla kävelyä, kun sora on poistettu ja alta paljastuu asfaltti, luonnon ihailua kun kevät tekee tuloaan, uimista järvessä ja tietenkin kaikkien suomalaisten herkkujen (lue: suklaat, karkit, lakut) syöntiä. Odotan, että näen koirien reaktion, kun tulen takaisin vuoden reissun jälkeen. Tunnistaako ne mua enää vai sekoaako ne onnesta?
Pari kesää sitten olin isovanhempien kanssa Kotkassa
Toisaalta tuntuu oudolta palata. Vuoden aikana kotona on tapahtunut aika paljon, ja tilanne, johon tulen palaamaan on todella erilainen kuin se, josta lähdin. Samalla varmaan itsekin on muuttunut, ja en tiedä, tuntuuko kaikki tutulta ja vieraalta yhtä aikaa. Olenko vuoden aikana ehtinyt vieraantua omasta vanhasta elämästäni? Näyttääkö Tampere pieneltä ja tylsältä miljoonakaupungin keskustassa elämisen jälkeen? Pystynkö juomaan suomalaista kahvia? Miltä Suomen ilmapiiri tuntuu? Uutisista ja perheen puheista päätellen tilanne ei ole ainakaan parantunut vuoden takaisesta. Onko musta tullut sellainen kaikkien inhoama travellersnobi, joka ylenkatsoo kaikkea Suomessa, kun maailmalla osataan tehdä paremmin? Vai olenko oppinut arvostamaan Suomea enemmän?
Sitten kesän aikana pitäisi tehdä aika paljon kauaskantoisia päätöksiä oman elämän suhteen. Haluanko oikeasti pitkittää tätä nuoruuden ja vapauden vaihetta ja jatkaa reissaamista? Pitäisikö kuitenkin yrittää asettua Suomeen? Mitä teen töiden suhteen, sillä olen tällä hetkellä virkavapaalla? Etsinkö jotain muuta työtä vai jatkanko uran luomista nykyisessä työpaikassani? Siis mun sydän sanoo, että tätä reissaamista mä haluan tehdä, mutta tietty huoli toimeentulosta hiipii mielessä. Mun ympärillä ihmisillä, ja siis mua nuoremmilla ihmisillä, alkaa olemaan tutkinnot, vakituiset työpaikat, asuntolainat ja lapsia, kun mä vaan huitelen ties missä casual-töissä enkä tiedä mitään huomisesta. Löydänkö mitään uutta työtä, kun uutisista ja ihmisten puheista päätellen se on nyt Suomessa lähes mahdotonta? Sergein kanssa pitäisi myös saada asiat selvitettyä, sillä hän haluaa toistaiseksi pysyä Suomessa. Mun koko elämä, vaatteet, huonekalut ja omaisuus on sullottu kaappeihin ja vanhempien autotalliin ja sillä pitäisi saada joku selkeys. Niin monta asiaa, jotka pitäisi ratkaista ja selvittää. Vähän mietityttää tämä kaikki, ja se ehkä syö kovimman terän innostuksesta.
Mitä fiiliksiä muilla on ollut Suomeen paluusta, kun olette viettäneet pidemmän ajan maailmalla? Miten paluu on sujunut?
40 Comments
Tanja/Levoton Matkailija
7 helmikuun, 2016 at 10:45 pmHyvä ja mielenkiintoinen postaus. Pisin aika mitä olen ollut pois Suomesta on ollut vähän alle 4 kuukautta. Olin vaihdossa Irlannissa, enkä koko aikana puhunut oikeastaan ollenkaan suomea. Vaihdon jälkeen oli ihan kiva palata takaisin Suomeen, mutta olisin hyvin voinut jäädä myös Irlantiin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, lähden ensi vuoden lopulla Uuteen-Seelantiin working holiday viisumilla. Uuden-Seelannin wh-viisumin jälkeen haluaisin mennä wh-viisumilla myös Australiaan, ja se pitäisi toteuttaa aika äkkiä Uuden-Seelannin jälkeen, koska täytän ensi vuonna 25. Välillä sitä miettii pitäisikö vain jäädä Suomeen ja asettua aloilleen, mutta tiedän että katuisin myöhemmin sitä ennen lähtenyt kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Joten nyt yritänkin panostaa töiden löytämiseen, jotta saisin matkakassan kasaan Uutta-Seelantia varten 🙂
Nauti vielä Australiasta ennen Suomea, on se niin ihana maa. Ja syö paljon TimTameja, niitä mulla on ikävä 😛
Sandra
8 helmikuun, 2016 at 10:50 pmJuu siis on aivan pakko hamstrata TimTameja vähän Suomeenkin, että pärjään kesän :D. Kuulostaa hienoilta sun suunnitelmat ja onhan sulla vielä monta vuotta aikaa mennä wh:lla Australiaankin, kun itse täytän tänä vuonna jo 29! Itsekin haaveilen vielä vuodesta Uudessa-Seelannissa, mutta sitä varten tarvitsisi säästöjä ja aika paljon. Toivottavasti työtä löytyy ja pääset Uuteen-Seelantiin ja sitten vielä Ausseihin! 🙂
Jasmin
7 helmikuun, 2016 at 11:47 pmMä asui vuoden Kiinassa ja Suomeen paluu oli sen jälkeen viimeinen asia mitä elämältä halusin. Ehkä siitäkin johtuen mulle oli älyttömän vaikeaa sopeutua takaisin Suomeen ja neljä kuukautta paluun jälkeen lähdin pysyvästi enkä ole päätöstä katunut 🙂 Mulla on kavereita jotka saa tänä keväänä kandin paperit ja mulla on edessä vielä kolme vuotta opiskeluja mikä vähän hirvittää – senkin puolesta että tekisi mieli vaan lähteä taas reissaamaan sen sijaan että järkeilisin ja hoitaisin koulun ensin pois alta. Valintoja valintoja 😀 Mutta turha noita asioita on etukäteen msuta murehtia! Jos Suomessa tuntuu hyvältä niin sitten tuntuu ja jos ei niin ainahan sieltä pääsee pois!
Sandra
8 helmikuun, 2016 at 10:57 pmMielenkiintoinen tuo sun tarina. Aina sanon kaikille muille, että kannattaa reissata eikä stressata liikaa, kun muut ”etenee” elämässä, ei tän tarvi menn minkään käsikirjoituksen mukaan, mutta totta kai sitä aina tulee mietittyä, että onko heittänyt omasta elämästä vuosia hukkaan.
Tuo on totta, että Suomesta pääsee aina pois ja kummasti helpottaa ajatus, että lokakuussa voin paeta taas talvea!
Teea | Curious Feet
8 helmikuun, 2016 at 12:07 amItsellä on mielessä pyörinyt vähän samat ajatukset vaikken pitkällä matkalla nyt ole ollutkaan. Monet kolmekymppiset ja paljon nuoremmat tekevät uraa, perustavat perheitä ja vakiintuvat aloilleen ja samaan aikaan itse hypin työpaikasta toiseen enkä osaa suunnitella elämää kovinkaan pitkälle. Tykkään asua Suomessa, mutta vapaus ja yllätyksellisyys ovat sen verran tärkeitä itselleni, että esimerkiksi monesta työpaikasta on tullut lähdettyä sen takia, että matkusteleminen olisi ollut hankalampaa jos olisin jäänyt. Elämä on niin epävarmaa ja siksi arvokasta, joten omaa tietä sitä on jokaisen kuljettava. Tasaisin väliajoin vaan pitää tarkistaa, että mitä sitä elämältä seuraavaksi haluaa 🙂
Sandra
8 helmikuun, 2016 at 10:58 pmTää oli niin hyvä kommentti, että voisin kehystää tämän ja laittaa seinälle, että voisin palata tähän joka päivä. Kiteytit kyllä mun ajattelun ihan täysin!
Salia
8 helmikuun, 2016 at 12:46 amKuulostaa niin tutulta… Itse muutin takaisin Suomeen viime kesänä kuuden vuoden jälkeen. Vieläkään en tiedä varmasti miltä täällä olo tuntuu, mutta pikkuhiljaa olen taas sopeutunut… Tuohon työt ja aikuistumis-juttuun olen päättänyt etten enää ota stressiä! Teen just niitä asioita mitä haluan, mitkä itestä tuntuu nyt hyvältä ja mielenkiintoiselta ja asetun sinne missä tuntuu hyvältä sit kun on oikea aina!
Tsemppiä paluuseen, kyllä se siitä pikkuhiljaa kun antaa itselleen aikaa sopeutua :),
Sandra
8 helmikuun, 2016 at 10:59 pmKuusi vuotta, huh! On varmaan ollut jos jonkinlainen käänteinen kulttuurishokki! Hyvä asenne, yritän kanssa itse olla stressaamatta! 🙂
sim
8 helmikuun, 2016 at 1:16 amOlen ollut kolme kertaa paluumuuttaja Suomeen ulkomailla asuttujen vuosien jälkeen, ja joka kerta se paluu on ollut vaikeampaa kuin itse muutto. Takaisin sopeutuu kyllä ajan kanssa jos asenne on kohdallaan, mutta kovin helposti käy niin että pelkkä sopeutuminen ei riitä ja ennemmin tai myöhemmin taas lähtee – ja joka kerta sen paluun todennäköisyys pienenee.. Mutta se on ihan ok, eli ei sitä paluun mahdollista vaikeutta kannata sen kummemmin stressata. No worries, she’ll be right 🙂
Mitä tulee ”aikuistumiseen” ja asettautumiseen niin siinä – kuten ei tietysti muussakaan – ei kannata tehdä jollain tapaa vain siksi että muutkin tekevät. Oman kutsumuksen mukaan vaan.
Sandra
8 helmikuun, 2016 at 11:07 pmTuo on varmaan se oleellinen kysymys, haluaako sopeutua vai ei. Elämään Ausseissa on helppo musta sopeutua, kun kulttuurina tää on niin monipuolinen ja avoin ja täältä (erityisesti Melbournesta ja ehkä muistakin isommista paikoista) löytyy jos jonkinlaista eläjää ja ajattelutapaa. Tän vuoden jälkeen Suomi näyttäytyy aika yhden totuuden ja elämäntyylin maana, jossa on vaikeampi olla omanlaisensa. En tiedä. Ehkä se on myös tää anonyymiys mikä täällä on, niin voi olla helpommin mitä haluaa. Suomessa taas on ehkä enemmän omia ystäviä ja vaikka vanhoja työ- tai koulukavereita, joiden elämää käyttää referenssinä omaan ja ehkä syntyy jotain painetta olla samankaltainen. Who knows…
sim
8 helmikuun, 2016 at 11:26 pmTuon anonyymiyden ja eräänlaisen vapauden kiteytti The Economist joitakin vuosia sitten mielestäni oikein hyvin tässä jutussaan: http://www.economist.com/node/15108690
Hanna
8 helmikuun, 2016 at 7:53 amTervetuloa takaisin! Täällä ainakin innolla odotellaan 🙂 Itse olin yhtäjaksoisesti Espanjassa 10 kk aikoinaan, olisin mielelläni jäänyt pitemmäksi ajaksi mutta opiskeluvelvoitteet sekä ikävät uutiset niin perhepiiristä kuin eräältä kaveriltakin saivat palaamaan kotiin heti kun työharjoittelu loppui. Sopeutumiseen kului aikaa, syksyinen Suomi tuntui kamalan kylmältä ja alkuun epäilytti mitähän tästä tulee. Varasin ahdistuksissani jo paluuta seuraavalle kuukaudelle uuden reissun Espanjaan ja sehän ei tietenkään sitä Suomeen sopeutumista yhtään helpottanut 😀 Ja vielä näin vuosien jälkeenkin tuntuu, että Espanja on tasavertainen koti mitä Suomikin ja monesti sinne muutto pyörii mielessä.
Sandra
8 helmikuun, 2016 at 11:09 pmIhana nähdä kohta Hanna! Sitten kesällä treffataan ehdottomasti! Mua helpottaa ajatus, että saan tulla kevääseen ja tiedän, että Suomen kesä on tulossa. En kyllä voi käsittää, miten kamalalta paluu syksyyn on tuntunut. Mä kyllä kannatan tuota Espanjaa, kuten tiedät 🙂
katareissaa
8 helmikuun, 2016 at 10:25 amNiin tuttuja tuntemuksia! Kotiinpaluu on ristiriitaista aikaa ja henkilökohtaisesti oon kokenut paluut raskaampina kuin lähdöt. Kotimaassa on toki tapahtunut joitain muutoksia, mutta verrattuna siihen, kuinka paljon itse on muuttunut ja maailmalla kokenut, saattaa tuntua että kaikki on ennallaan. Ja jatkon suhteen kannattaa mielestäni tehdä niin kuin sydän sanoo. Jos haluat matkustella vielä pari vuotta, miksi ihmeessä et tekisi niin? En muista kenenkään koskaan harmitelleen, että matkusteli ja näki maailmaa, kun taas liiasta työnteosta ja stressaavasta arjen pyörityksestä kuulee valitusta jatkuvasti. Tsemppiä! 🙂
Sandra
8 helmikuun, 2016 at 11:11 pmKiitos! Tuon mä tarvitsinkin kuulla! Saattaa tuntua kyllä, että mikään ei ole muuttunut ja että piirit on kotona niin pienet, ja se alkaa äkkiä ahdistaa. Samoin kun olen Sergein kanssa jutellut, niin hänkin odotti tosi paljon Suomeen paluuta, mutta sanoi, että aikamoinen shokki talvinen Tampere on Melbournen, Sydneyn ja Brisbanen jälkeen. 🙂
Nomadi
8 helmikuun, 2016 at 12:59 pmOnpa ihania kuvia Suomesta, ai kun tuli ikava Suomen kesaa! Mun mielipide tuosta ”pitaisiko asettua aloilleen vai jatkaa reissaamista” on se, etta aina ehtii asettua aloilleen, mutta sen kun kerran tekee on paljon vaikeampaa tehda se irtiotto ja lahtea. Eli ensin pitaa reissata niin kauan kuin silta tuntuu, sitten joskus jos alkaa tuntua reissuhalujen hiipumista niin sitten jaa aloilleen. Itse en ainakaan usko, etta kuolinvuoteella kaduttaisi, etten koskaan omistanut sohvaa tai jotain vastaavaa 😛
Sandra
8 helmikuun, 2016 at 11:14 pmNiin, ihminenhän yleensä katuu enemmän tekemättäömiä kuin tehtyjä asioita. Jos myös ajattelen, miten paljon olen vain yhdessä vuodessa ehtinyt kokea, en usko, että helposti samaa olisi tapahtunut Suomessa. Tunnistan, että kun oli aika hyvä työ ja mukava elämä Suomessa, niin aika vaikeeta oli tehdä päätös lähteä maailmalle, enkä usko, että tuo irtiotto tulee vanhemmiten yhtään helpommaksi.
Jenni
8 helmikuun, 2016 at 2:48 pmItselläni on reissukokemusta tosi vähän, joten olen varmaan vähän huono tähän vastaamaan 😀 MUTTA. Oon tosi paljon viime aikoina koittanut tasapainoilla sen välillä, että mikä olisi järkevää ja mitä taas haluaisin tehdä. Tuntuu, että olen kohta 30 (eli kolmen vuoden päästä…) ja en vieläkään tiedä, mitä elämältä haluaisin. Muuta kun reissata. Nykyinen työ ei oikein miellytä, mutta eipä ole tällä hetkellä muutakaan tiedossa. Nykyinen ammattikaan ei todellakaan ole mikään unelma-ammatti. Ensin ajattelin, että lähdenpä syksyllä reissuun kun työt päättyvät. Nyt saattaakin olla, että ne jatkuvat vuoden loppuun. Kysyttiinpä minulta mielipidettä vakipaikastakin. Vakityö olisi todella järkevää ja fiksua ja jotain, mitä minulla ei ole koskaan ollut. MUTTA (taas se mutta) en todellakaan halua siirtää mahdollista, vaivaista n. 3kk reissua loputtomiin. Yritän muutenkin ajatella tätä asiaa niin, että työkokemusta kerkeää saamaan kyllä ja töissä kököttämään monta vuotta vielä. Matkustaa haluaisin mahdollisimman paljon vielä kun olen nuori. Kuten joku tossa ylempänä totesi, niin aloilleen asettumisen jälkeen se lähteminenkin voi olla haastavampaa. Haluaisin olla vertaamatta itseäni muihin, mutta hankalaa se on. Tuntuu, että kaikki lähipiirissäni ovat löytäneet juttunsa ja heillä on itse kullakin joku tai useampi seuraavista; vakityö, (kiva?) ammatti, oma asunto, perhe jne… Kovasti yritän kuitenkin miettiä, että mitä se on, mitä minä haluan elämältäni. Tuntuu, että vielä ei ole noiden edellämainittujen juttujen aika.
sim
8 helmikuun, 2016 at 10:49 pmTuli tästä mieleen ystävällisesti huomauttaa että se asunto, vakiotyöpaikka tai lapsetkaan eivät ole este muutoille vaikka niin voisi tuntuakin – ja vaikka joidenkin mielestä niin olisi. Omista kokemuksista sen tiimoilta täällä: https://australiaan.wordpress.com/2014/10/30/ei-noin-voi-tehda/
jujukas/Lempipaikkojani
9 helmikuun, 2016 at 10:16 amMä niin komppaan tätä 😀 Me asuimme miehen kanssa ennen lapsia ulkomailla ja ajattelimme, ettei enää lasten kanssa tule lähdettyä… Sitten oli 6 vuotta myöhemmin tilanne, että talo valmis, 3 lasta tehty ja kaikki mallillaan. No, tuli tilaisuus lähteä ulkomaille ja niin sitä lähdettiin. Nyt olemme asuneet yli 3 vuotta Saksassa ja hyvin on mennyt lastenkin kanssa.
Sandra
9 helmikuun, 2016 at 11:09 pmMä tunnen kanssa perheitä, jotka on lasten kanssa lähtenyt maailmalle. Just reilu vuosi sitten yksi tuttavaperhe laittoi firman kiinni, talon myyntiin ja muutti Australiaan kahden lapsen kanssa ja samalla kun yksi oli mahassa. Eli pystyy sitä missä elämäntilanteessa tahansa, mutta ehkä ilman lapsia, asuntolainaa ja tällaisia vastuita se on vain helpompaa.
Sandra
9 helmikuun, 2016 at 7:27 amKiitos oman tilanteesi jakamisesta. Mitä jos kertoisit ihan suoraan töissä, että haluaisit tehdä 3 kk reissun ja pyytäisit palkatonta vapaata? Mitä ilmeisemmin susta tykätään työpaikalla, kun kerran vakituistakin paikkaa tarjoavat ja saattavat hyvinkin suostua tuollaiseen lyhyehköön poissaoloon erityisesti jos pystyt tekemään sen kesälomakauden ulkopuolella. Ihan tutulta kuulostaa nuo kaikki pohdinnat, mitä itse käyt läpi. En itsekään ole löytänyt sitä omaa juttuani, mutta välillä on hyvä vain päättää tehdä jotain. Eli heittäytyä johonkin, kokeilla sitä ja katsoa, miltä se tuntuu. Jos ei tunnu omalta, yleensä eteen tulee tilaisuuksia kokeilla jotain muuta. Tsemppiä! Toivottavasti tilanteesi ratkeaa.
Heidi
8 helmikuun, 2016 at 5:49 pmKiitos postauksestasi, mukava kuulla ajatuksiasi ja muiden lukijoiden kommentteja paluumuutosta. Ajankohtainen myös minulle, kun useamman ulkomailla työskentely vuoden jälkeen on nyt paluulippu Suomeen ja kovin on ristiriitaiset tunteet. Mukava palata kotimaahan tuttuun yhteiskuntaan, jossa on kasvanut ja varttunut, muualla sitä on kuitenkin aina vähän vieras omanlaisine tapoineen ja mieltymyksineen. 😉Mutta samalla hirvittää ajatus arkeen paluusta, ulkomailla ollessa kun jokainen päivä on itsessään erilainen ja pieni seikkailu. Jospa sitä kuitenkin nyt olisi eväitä nauttia tavallisesta suomalaisesta arjesta, kun todellakin arvostus esimerkiksi meidän luontoa kohtaan on kasvanut. Ja suomalaisten rehtiyttä. Ja yksittäisiä asioita, kuten kierrätys, puhdas juomavesi ja kauppavalikoima (raejuusto, rahkat, jäätelöt, leivät). 😊
Sandra
9 helmikuun, 2016 at 7:29 amRaejuusto, rahka, leipävalikoima, pullat, irtokarkit – niitä kaipaan. Tuo on kyllä se ulkomailla asumisen suola, että jokainen päivä voi hyvinkin olla pieni miniseikkailu, mutta kotona ei usein tapahdu mitään ihmeellistä, vaan arki rullaa päivästä toiseen aika samanlaisena. Ehkä sitä on itsekin vähän erilainen kotona, eikä ole niin avoin uudelle tai kokeile uusia asioita.
sonjanette | FIFTYFIFTY
8 helmikuun, 2016 at 9:03 pmKiinnostavaa pohdintaa. Itse olin neljä vuotta sitten vaihdossa Hollannissa viisi kuukautta. Sen aikana tapahtui ikään kuin puristettun niin paljon, että puoli vuotta kotiinpaluun jälkeen olin aivan horroksessa. Mikään ei oikein tuntunut miltään. Lisäksi tuntui siltä, että olisin ollut jonkin kuplan sisällä, jonka tapahtumat eivät jättäneet huomattavaa jälkeä elämääni Suomessa. Oli sama asunto, sama poikaystävä jne. Mutta kyllä se siitä! 😀
Haaveilen edelleen että asuisin jossain vaiheessa jossain päin maailmaa. Tuntuu kyllä, että se olisi ristiriidassa uran rakentamisen kanssa, mutta en tahdo ajatella vain niin. Nostan hattua päätöksellesi lähteä aikoinaan reissuun, et varmasti tule koskaan katumaan sitä. Ja Suomessa elämiseen sitten toki tottuu ajallaan, mutta täytyy olla itselleen armollinen, jos tuntuu siltä, että elämä on maailman tylsintä. 🙂
Sandra
9 helmikuun, 2016 at 7:33 amTässä se vähän tuli, mitä tässä olen pelännytkin. Tunnetta, että mikään ei tunnu Suomessa miltään ja että elämä on maailman tylsintä. Hih, onneksi sanoit, että niinkin voi käydä ja onneksi kai siitäkin voi toipua. Toivottavasti pääset jossain vaiheessa toteuttamaan haaveesi ulkomailla asumisesta, ehkä kenties vaikka työpaikan kautta. Onhan se rehellisesti sanottava, että aikamoinen pudotus omalla uralla tämä ulkomailla asuminen on. Samalla kollegat ja yliopistotutut on luoneet uraa ja edenneet esimiestehtäviin, ja itse tekee mitäkin hanttihommia tällä hetkellä. Kyllä mä silti olen onnellisempi näin, enkä vaihtaisi omaa tilannettani siihen, mitä mulla ennen oli.
Miffa
9 helmikuun, 2016 at 6:42 pmVitsi miten tuttuja fiiliksiä. Mä oon tällä hetkellä Jamaikalla vaihdossa (kuukausi takana, reilu 4 jäljellä) ja yritän kovasti pohtia eri vaihtoehtoja, miten voisin jatkaa täältä suoraan matkustelua Suomeen paluun sijaan. Aikaisemmista vaihdoista (10kk ja 6kk) oon palannut takasin koulun penkille ja samaistun täysin Sonjaneten ”horrokseen”. Tuntuu, että sellanen puol vuotta – vuosi on aina mennyt jonkunmoisen kulttuurishokin ja masistelun parissa. Välillä sitä miettii, et miksi aina pitää lähteä, kun palaaminen on niin vaikeeta.
Tällä kertaa koulu alkaa kuitenkin olla paketissa ja pitäis alkaa miettiä, mitä oikeesti haluaa tehdä. Kavereilla alkaa olla vakiduuneja ja välillä tuntuu, että pitäis vaan palata Suomeen ja metsästää joku kiva duuni ja asettua. Toisaalta ikää on kuitenkin vasta se 26 ja maailman vallotus houkuttelee huomattavasti enemmän kun uranluonti tällä hetkellä. Jostain pitäis kuitenkin rahaakin hommata, vaikka toisaalta luotan, et kyllä sitä aina jotain hanttihommia maailmaltakin löytää kun ei oo liian nirso. Netin välityksellä hoituva duuni olis sinäänsä unelma, kun vois olla aikalailla paikasta riippumaton. Kun keksis jonkun huipun bisnesidean, niin pistäisin oman puljun pystyyn varmaan samantie 🙂
Sandra
9 helmikuun, 2016 at 11:08 pmIhan samat ajatukset on pyörinyt päässä! Voi kun löytäisi jotain, mitä tehdä etänä ja jossa olisin niin hyvä, että joku voisi siitä maksaakin, niin avot, maailma olisi auki. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. Kuulostaa aika huippusiistiltä olla Jamaikalla vaihdossa, oon vähän kade! Sä oot tosi nuori vielä, aina ehtii vakiintua!
marikaw
11 helmikuun, 2016 at 7:43 pmPitäskö treffata kun tuut suomeen jos pyörähtelet HKI huudeilla jossain vaiheessa?!
Muuten mulla ei oo hirveesti annettavaa tähän, koska ite en oo vielä uskaltanut hypätä pois tästä perusarjesta ja lähteä maailmalle. Tällä hetkellä on aika kova kuumotus. Mun kaverit lähellä menee naimisiin ja tekee lapsia ja mä en tiedä kuuluuko se mun suunnitelmiin just nyt. 😀 Motivoit mua tällä ja siis jos vaan pystyt niin mä niin kannatan sitä että jatkat tota vielä ainakin sen toisen vuoden. <3
Sandra
12 helmikuun, 2016 at 9:09 amEhdottomasti treffataan, kun tulen Suomeen! Laitan heti viestiä, kun tiedän, että olen tulossa HKI:in, niin sovitaan treffit johonkin. Vuosi on mennyt ihan hirveen äkkiä, ja jotenkin ahdistaa ajatus siitä, että pitäisi nyt asettua mihinkään vakituiseen pitkäaikaiseen hommaan ja aikuiseen elämään. Mä seurailen kun mua nuoremmat lisääntyy ja saa hyviä työhommia, mutta en mä osaa kokea kateutta tai mitään. Voidaan sitten kahvikupposen ääressä avautua lisää näistä fiiliksistä (ja mä voin lisätä kuumotusta lähtee maailmalle). 😀
tinatina
12 helmikuun, 2016 at 11:45 amTein juuri viime viikolla päätöksen lähteä ensi syksynä Australiaan WH:n merkeissä ja sen suunnittelun myötä eksyin blogiisi. Mielenkiintoinen teksti ja paljon ajatuksia herättävä. Olin aikoinaan puoli vuotta vaihdossa Hollannissa ja vaikka se olikin mahtavaa ja opettavaista aikaa, musta oli ihanaa palata sieltä takaisin Suomeen. Jotenkin osasi arvostaa monia asioita uudella tavalla ja toisaalta oli vähän koti-ikäväkin niin siinä ne Suomen huonot puolet vähän tippuivat mielestä. 😀 Australia on tosin ihan eri puolella palloa, Hollannissa pystyi aina ajattelemaan että Suomi on vaan muutaman tunnin lentomatkan päässä.
Asiasta toiseen, olisiko sulla antaa vinkkejä hyvästä aloituskaupungista Australiassa? Harkitsen tällä hetkellä Sydneyn, Melbournen ja Cairnsin välillä. Lähtöpäivä tulee olemaan 1. marraskuuta (talvea ja kylmää pakoon). Mietin että missä esimerkiksi työmahdollisuudet olisivat optimaalisimmat.. 🙂
Sandra
14 helmikuun, 2016 at 12:53 amOnnittelut mahtavasta päätöksestä! Itsekin toivon, että ehkä arvostan Suomea uudella tavalla ja että kotiinpaluu sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Elämä on täällä ollut kuitenkin niin erilaista, että ehkä pientä sopeutumisvaikeutta saattaa olla.
Työmahdollisuudet on ehdottomasti paremmat Sydneyssä ja Melbournessa kuin Cairnsissa. Cairns on loppujen lopuksi pieni paikka ja enemmän turistinen. Kaikki meno keskittyy yhden kadun varrelle ja mun mielestä parasta Cairnsissa on se, mitä kaupungin ulkopuolella voi tehdä, eli Iso valliriutta, sademetsät yms.
Sydneyssä on jo hyvät ilmat tuohon aikaan. Melbournessa alkaa kevät tulemaan tuolloin, välillä voi olla 25 astetta ja välillä 15, välillä 40, mutta täällä vaihtelee sää aina jonkun verran. Jos haluat enemmän beach-elämää, Sydney on parempi. Melbournessa ei ole merta kaupungin ydinkeskustassa (toki noin 5 km päästä löytyy) eikä täällä pysty surffaamaan. Sydney on kaupunkina vaikuttavampi, sieltä löytyy upeita näkymiä ja kuuluisat rakennukset. Sydney on kalliimpi vuokriltaan ja muilta elinkustannuksiltaan, kun se on liike-elämän keskus. Melbourne on Sydneytä rennompi, täältä löytyy paljon eri kansallisuuksia, taidetta, kulttuuria, katutaidetta, hyviä kahviloita. Tämä on eurooppalaisempi tunnelmaltaan ja täältä löytyy mm. iso kreikkalais- ja italialaisväestö. Loka-marraskuu on Melbournessa parasta aikaa etsiä töitä, kun sesonki on alkamassa. Jos olet tehnyt aiemmin töitä tarjoilijana tai baareissa, niin CV:n kanssa vaan kiertämään paikkoja, niin varmasti töitä irtoaa. Isoin suomalaisyhteisö muuten löytyy Brisbanesta.
Vähän omien preferenssien perusteella ottaisin aloituskaupungiksi Sydneyn tai Melbournen. Itsellä on suunnitelmissa palata toiselle vuodelle loka-marraskuussa Melbourneen, mutta voisin ihan yhtä hyvin mennä Sydneyhinkin.
tinatina
16 helmikuun, 2016 at 9:05 pmVau, olipa kiva kun vastasit noin pitkästi ja kattavasti! Toki netti on pullollaan tietoa eri kaupungeista ja WH:sta ylipäätään, mutta on ihan eri asia kuulla oikeita kokemuksia ja vertailua. En ole koko blogiasi ehtinyt vielä lukemaan läpi, mutta vaikuttaa että hyvin oot ehtinyt siellä vuoden aikana kuitenkin näkemään paikkoja.
Tämänkin vaikuttamana ostin tänään lentolipun Melbourneen, jonne saavun marraskuun alussa 🙂 Siitä aion sitten töistä ym. riippuen lähteä itärannikkoa ylöspäin. Aikoinaan tullut pari viikkoa sitä itärannikkoa koluttua, mutta niin lyhyellä lomareissulla sai vasta pintaraapaisun tehtyä, tällä kertaa sitten vähän paremmalla ajalla. Kuulostaa kuvauksen perusteella ainakin monipuoliselta kaupungilta! Ja kyllähän sellaseen miljoonakaupunkiin kaikenlaista mahtuukin. Nyt vaan sitten päiviä laskemaan, enää reilut 9 kuukautta.. 😀
Sandra
17 helmikuun, 2016 at 10:32 pmVau ihanaa, onneksi olkoon! Nyt menee aika äkkiä, kun Suomessakin alkaa kevät tulemaan ja kesä menee aina nopeasti. Jos tarviit tsemppiä, seuraa tai mitä tahansa siihen alkuun, niin laita ihmeessä viestiä, niin voidaan mennä vaikka kahville tms. 🙂 Ja kysyä saa aina, jos tulee mitä vaan mieleen joko blogissa tai sähköpostilla. Myös sellainen Facebook-ryhmä kuin Australian suomalaiset on aika hyvä, siellä on kysymyksiä kaikesta maan ja taivaan väliltä. 🙂
tinatina
20 helmikuun, 2016 at 1:54 pmTodellakin hyvä, että tässä on ne Suomen parhaimmat vuodenajat (kevät ja kesä) edessäpäin ja hyvässä lykyssä ne olis tänä vuonna vähän paremmat edellisvuoteen verrattuna 🙂 Uudet tuttavuudet on aina tervetulleita, joten ehdottomasti mennään kahville ainakin! 🙂 Kiitos tuosta FB-vinkistä, siellä näyttää olevan aktiivista porukkaa ja hyvin saa infoa. Mulla onkin jo joitain kysymyksiä mielessä ja varmasti niitä tulee vielä lisääkin. Voisinkin laittaa sulle meiliä. 🙂
Sandra
21 helmikuun, 2016 at 12:34 pmKiva jos FB-sivusta on hyötyä. Ja ihmeessä kysymyksiä vaan tulemaan, jos tulee mitä vaan mieleen 🙂
laura / to travel is to live
25 helmikuun, 2016 at 7:16 pmSanoisin että jos yhtään tuntuu siltä että maailmalle on vielä kaipuu niin mene! Tietysti täytyy huomioda perhettä ja läheisiä Suomessa mutta jos tuntuu ettei täällä ole tällä hetkellä sellaista asiaa joka pitelisi Suomessa ja maailma tuntuu kutsuvammalta niin miksei. Aina voi palata Suomeen mutta myöhemmin voi taas olla vaikeampi lähteä reissaamaan. Mä olen ollut reissin jälkeen nyt melkein puoli vuotta (apua miten nopsaan aika menee) Suomessa, ja tuntuu etten vaan oikein vieäkään löydä paikkaani täällä ja ulkomaat houkuttelee edelleen enemmän. Nyt olen kuitenkin mielenkiintoisessa koulussa josta haluan ottaa kaiken hyödyn irti. Onneksi on myös erinomaiset kansainvälistymismahdollisuudet koulun puolesta joiden hyödyntämisestä aion ottaa selvää. Tuntuu vaan että sen maailmalla vietetyn vuoden jälkeen tajusin entistä paremmin että tää maailma on niin valtavan paljon enemmän kuin vaan se mitä täällä Suomessa on. Piirit tuntuu vähän turhan pieniltä (varsinkin täällä Kouvolassa) ja kaipaan aurinkoa, puheliaita ihmisiä ja semmoista spontaanimpaa elämää. En tiedä tulenko sopeutumaan Suomeen enää riittävän hyvin asuakseni täällä, aika näyttää. Ja tottakai se on paljon omasta asenteesta kiinni. Mutta jos joku muu maa tuntuu enemmän kodilta tai seikkailu kutsuu niin miksi ei 🙂
Sandra
25 helmikuun, 2016 at 11:17 pmUskon, että tuntuu pieniltä! En tiedä, tiesitkö, mutta asuin itsekin pari vuotta Kouvolassa ja kaipasin noita samoja asioita (plus hyviä ravintoloita ja kahviloita), siis kaipasin koko Suomessa tuota, mutta erityisesti Kouvola tuntui aika tylsältä paikalta, vaikka miten yritin sopeutua.
Kuulostaa hyvältä, että sulla on mahdollisuus koulun puolesta lähteä vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille. Jos jotain menneisyydestä muuttaisin, olisi se, että olisin lähtenyt vaihtoon ja jonnekin todella erilaiseen maahan. Silloin vain ajattelin, että haluan valmistua nopeasti (!) ja mennä töihin. Nyt sitten sitä maailmalla olemisen hinkua tässä paikataan.
Nyt menen puoleksi vuodeksi Suomeen, niin saa nähdä, miltä maa tuntuu. Mulla on onneksi mahdollisuus lähteä uudestaan Australiaan ja varmaan aion sen käyttää, kun ikäni puolesta se onnistuu vielä. Ehkä tulevaisuudessa voisin kuvitella asuvani Euroopassa, jolloin perhe ja ystävät olisivat kuitenkin kohtuullisen nopean ja edullisen matkan päässä. Seikkailut kutsuvat todellakin 🙂
laura / to travel is to live
26 helmikuun, 2016 at 8:15 pmLuinkin jonkun sun postauksen missä sivusit elämää Kouvolassa. Viihdyn koulussa (Kyamk) tosi hyvin, mutta silti houkuttais anoa siirtoa Helsinkiin jossa myös voi opiskella kyseistä alaa… katsotaan mitä teen. Ei Kouvolassa sinänsä mitään vikaa ole mutta en vaan voi kuvitella että asuisin siellä ”huvikseni”. Oon kyllä todella onnellinen että lähdin silloin restonomiopintojen aikana vaihtoon, se oli niin ainutlaatuinen kokemus ja hauskaa että nyt mulla on mahdollisuus lähteä uudestaan jos haluan. Mäkin oon ajatellut että jos nyt seikkailisin seikkailuni kaukomailla tässä lähivuosina (wh-vuosi Uudessa-Seelannissa ois unelma) ja sitten vois etsiä töitä jostain Euroopan maasta niin ois kätevä käydä perhettä moikkaamassa aina välillä 🙂
Sandra
2 maaliskuun, 2016 at 3:35 amKuulostaa hyvältä noi sun suunnitelmat! Wh Uudessa-Seelanissa on myös mulla tavoitteena ja onneksi suomalaiset voi hakea sinne 35-vuotiaaksi asti (esim brittien on oltava alle 30). Itse panin myös merkille, että Kouvolassa KYAMKin porukka vaikutti olevan tosi tiivistä ja uskon, että varmaan opiskeluaikana siellä voikin viihtyä ihan mukavasti. En itse ikinä kuitenkaan muuten vain muuttaisi sinne! 😀