Menu
Yleinen

Rahan käyttö ulkomailla

Oletko joskus pähkäillyt, miten toimia rahan kanssa ulkomailla? Kannattaako vaihtaa rahaa Suomessa, maksaa ostokset euroissa vai paikallisessa valuutassa ja miten toimia, jos kortti livahtaa automaattiin? Entisenä pankkilaisena tuli aina silloin tällöin vastaan tilanteita, joissa asiakkaat olivat joutuneet jos nyt ei pulaan, mutta kinkkisiin tilanteisiin korttien ja käteisen kanssa ulkomaan reissuilla. Itse olen matkustanut jonkin verran ja myös työn puolesta miettinyt järkevimpiä tapoja rahan käyttöön Suomen ulkopuolella, joten ajattelin, että kenties omista vinkeistä voisi olla joillekin hyötyä. Ja jaa ihmeessä omia vinkkejäsi kommenttiboksissa, niin saadaan tästä mahdollisimman kattava paketti :).

Pidä mukanasi vähintään kaksi luottokorttia – ja eri pankeista

Tämä on kenties neuvoista parhain, sillä ei ole yksi tai kaksi kertaa, jolloin tutuilta on hävinnyt kortti tien päällä. Itse olen hankkinut käyttööni tarkoituksella sekä Visan että Mastercardin, jotta on kaksi korttityyppiä, joista valita. Jos sinulla on käytössä hieman harvinaisempi kortti, kuten American Express, valitse toiseksi korttityypiksi yleinen Visa. Toinen neuvoni on, että ota kortit eri pankeista. Aina silloin tällöin pankeilla on muutaman tunnin mittaisia huoltokatkoja, jolloin kortit eivät toimi. Katkot ovat varsin harvinaisia, mutta et halua niitä juuri silloin, kun sinun pitäisi maksaa hotelliyöpymisiä tai vuokra-autoja. Huomioi myös, että erilaisissa korteissa voi olla takana sama pankki luotonantajana. Esimerkiksi Finnair Mastercard ja Tuohi-kortti ovat molemmat Nordea Rahoituksen myöntämiä. Säilytä myös kortit eri paikoissa, toinen mukana lompakossa ja toinen matkatavaroissa/hotellin turvakaapissa.

Lennot ja majoitus kannattaa maksaa kortin luottopuolelta

Tällöin saat itsellesi enemmän turvaa esimerkiksi konkurssitilanteessa. Lisäksi moniin luottokortteihin sisältyy matkavakuutus (suppeahko yleensä, joten ihan tämän varaan en välttämättä jättäisi), jonka saa yleensä käyttöönsä vain, jos koko tai valtaosa matkasta on maksettu luotolta. Huom! Jos maksat joidenkin lentoyhtiöiden myöntämillä luottokorteilla, voit kerryttää samalla lentopisteitä.

Yleensä paikallista valuuttaa kannattaa nostaa automaatista

Tässä on toki maakohtaisia eroja, mutta itse enää hyvin harvoin vaihdan käteistä mukaani ennen matkaa. Lähes aina paikallisesta automaatista nostaminen käy edullisemmaksi. Pohjoismaissa en vaivaudu edes nostamaan käteistä, sillä kortti käy lähestulkoon joka paikassa.

Nosta käteistä pankin automaatista

Jos käteistä on pakko nostaa, pyrin suosimaan pankin seinässä tai sisällä tuulikaapissa olevaa automaattia ja käytän sitä pankin aukioloaikoina. Tähän on muutama syy. Ensinnäkin yleensä pankin edusta on varsin hyvin ympäröity valvontakameroilla sekä usein paikalla saattaa olla ihan ihmisvartijakin. Lisäksi mikäli tarvitset jostain syystä apua automaatin käytössä, pankin henkilöstö on todennäköisesti turvallisin apu. Mikäli myös automaatti imaisisi korttisi sisään jostain syystä, pankkikonttorilla saattaa olla avain, jolla kortin saa pois automaatista. Eniten välttelisin turistialueiden automaatteja, jotka sijaitsevat baarikadun varrella.

Maksa paikallisessa valuutassa

Korttikone tai asiakaspalvelija saattaa kysyä sinulta, haluatko maksaa euroissa tai paikallisessa valuutassa. Paikallinen valuutta on yleensä edullisempi vaihtoehto.

Isoihin rahansiirtoihin käytä Transferwisea tai vastaavia

Tämä koskee esimerkiksi tilannetta, jossa olet pidemmän aikaa ei-euromaassa ja avaat pankkitilin kyseisessä maassa. Itselläni oli esimerkiksi australialaisessa pankissa dollaritili, jonka saldon halusin suomalaiselle pankkitililleni. Ei kannata tehdä suoraan pankkisiirtoa tililtä toiselle, sillä pankki kurssaa valuutat yleensä varsin epäedullisesti. Pahimmillaan saattaa olla, että rahat siirtyvät ensin välittäjäpankkiin (esimerkiksi australialaiselta tililtä Iso-Britanniaan, jolloin siirto kurssataan dollareista punniksi) ja sieltä kotimaiseen pankkiin (jossa raha kurssataan taas punnista euroiksi). Päälle tulevat vielä normaalit palvelumaksut. Pahin vaihtoehto on nostaa koko summa käteisenä ja tuoda se toiseen pankkiin. Kannattaa siis käyttää luotettavia rahansiirtopalveluita, kuten Transferwisea.

Tarkista kortin maarajaukset

Joidenkin pankkien korteilla voi asettaa maarajauksia. Käy tarkistamassa ne ennen matkaa verkkopankista ja päivitä sopivaksi. Samalla kannattaa katsoa, että käyttörajat ovat riittävät sekä ostoksiin että automaattinostoihin.

Varmista luottorajasi riittävyys

Joissain tapauksissa esimerkiksi hotellit ja autovuokraamot tekevät aikamoiset katevaraukset luottokorteilta, joten varmista, että luottorajasi on riittävä. Itselläni 5000 € luottoraja on riittänyt tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta jokaisella on erilaiset tarpeet. Huomioi myös, että katevarauksen vapauttamisessa saattaa joskus olla viivettä, joten haluat, että luottorajassa on hieman tyhjää ”puskuria”.

 Jos korttisi katoaa tai varastetaan

Ensinnäkin pidä hyvää huolta korteista ja ole hieman varuillasi näppäillessäsi pin-koodia. Älä anna kenenkään mennä verhon taakse tai takahuoneeseen korttisi kanssa, vaan pidä kortti koko ajan näkyvissä. Erityisesti jos maksat lähimaksulla, pyydä kuitti, josta varmistat hinnan (tässä olen huomannut täällä Maltalla virheitä pari kertaa eli on veloitettu enemmän kuin ostos). Jos huomaat kortin kadonneen, soita heti sulkupalveluun. Mikäli huomaat, että korttiasi on väärinkäytetty, tee rikosilmoitus poliisille ja korvauspyyntö luotonmyöntäjälle tai pankkikorttien tapauksessa pankille. Yleensä rikosilmoitus tulee olla tehtynä ennen kuin voit hakea korvausta. Kannattaa myös tarkistaa ulkomailla tilitapahtumat vaikka mobiilipankista hieman tavallista aktiivisemmin, niin huomaat heti, jos tilillä on jotain epäilyttävää.

Yleensä erikseen maksaminen ei onnistu

Tällä ei ole niin väliä, jos matkustat yksin tai perheenä, mutta kaveriporukan kanssa tämä voi aiheuttaa päänvaivaa. Suomessa on äärimmäisen tavallista, että pöytäseurueen laskun voi maksaa yhdessä tai erikseen, mutta monessa maassa tätä käytäntöä ei ole. Tätä varten voi olla hyvä pitää jonkin verran käteistä mukana, jotta voit maksaa oman osasi. Toinen vaihtoehto on toki maksaa vuorokertoina.

Tässä olivat vinkkini. Maalaisjärjellä pärjää siis varsin pitkälle, mutta välttämättä ihan kaikkia asioita ei tule jokaisella mieleen. Olisiko sinulla vielä omia vinkkejä lisättäväksi?

2 Comments

  • Ode
    20 heinäkuun, 2018 at 11:59 am

    Hyviä vinkkejä! Itse myös muistutin aina pitämään verkkopankkitunnukset mukana, helpottaa kummasti pankkiasiointia ja tunnistautumista, oli se asiointi sitten verkkopankissa, puhelimessa tai ihan miten vaan. Ja puhelimeen muistiin oman pankin asiakaspalvelun puhelinnumero ja sulkupalvelun numero, niin ei tarvitse niitä hädän ja kiireen keskellä alkaa etsimään.
    T. ex pankkitäti

    Reply
    • Sandra
      22 heinäkuun, 2018 at 7:00 am

      Totta, tuo on hyvä! Sulkupalvelun numero on kanssa toinen, joka kannattaa tallettaa kansainvälisessä muodossa puhelimeen.

      Reply

Leave a Reply