Australia

Reilu kolme kuukautta farmitöissä – mitä ajasta jäi käteen?

elokuu 20, 2015

Australian working holiday -viisumia on mahdollista pidentää yhdestä vuodesta kahteen, jos työskentelee vähintään kolme kuukautta tai 88 päivää suurten kaupunkien ulkopuolella maatalous-, rakennus- tai muutamalla muulla tarkasti määritetyllä toimialalla. Aiemmin myös palkaton vapaaehtoistyö eli ns. wooffaus kelpasi toisen vuoden viisumin saamiseen, mutta juuri muuttuneen lainsäädännön mukaan jatkossa ainoastaan palkkatyö kelpaa. Itse olen vihdoinkin suorittanut vaadittavan ajan ja jopa vähän yli sen työskentelemällä kesäkurpitsan, lebanonilaisen kesäkurpitsan, chocon, kurpitsan (button squash – mikä se onkaan suomeksi) ja chilin pakkaajana ja poimijana Dalbegissa pohjoisessa Queenslandissa noin 200 kilometrin päässä Townsvillen kaupungista. Kokemus oli opettava, hajottava, ikimuistoinen ja tuskastuttava kaikkea samaan aikaan. Miten siisteihin sisätöihin tottunut kaupunkilaistyttö selvisi kokemuksesta, mitä tuli opittua ja mitä jäi päälimmäisenä mieleen?

IMG_4693 IMG_4695

  1. Opin, että minusta on ”paskaduuniin”

 Onhan se myönnettävä, että vihannesten poimiminen tai pakkaaminen ei ole mitään suurinta herkkua. Toistat periaatteessa samaa työvaihetta tuhansia kertoja ja samalla kuuntelet, miten aivosolusi tekevät itsemurhaa. Selkää särkee, seisot koko päivän, välillä on tuskastuttavan kuuma, välillä hyytävän kylmä ja joka sekunti on oltava tarkka ja nopea. Päivät saattavat venyä yli kahteentoista tuntiin ja vapaapäivää voi joutua odottamaan kaksi viikkoa. Vaikka käytän termiä paskaduuni, loppujen lopuksi työ ei ollut ylitsepääsemättömän kamalaa. Välillä jopa nautin, kun sain tehdä työtä, jossa ei tarvitse paljon miettiä tai tehdä monimutkaisia päätöksiä. Tappavan tylsää se kuitenkin loppuvaiheessa oli, ei siitä pääse yli eikä ympäri.

IMG_4793

Kesäkurpitsan pakkaajat työskentelevät sisällä traktorin vetämässä boomissa.

Kesäkurpitsan poimijat työssään. Poimijat leikkaavat puukolla kesäkurpitsat irti puskista, keräävät ne ämpäriin ja tyhjentävät hihnalle, joka kuljettaa vihannekset vesisuihkun kautta pakkaajille.

Kesäkurpitsan poimijat työssään. Poimijat leikkaavat puukolla kesäkurpitsat irti puskista, keräävät ne ämpäriin ja tyhjentävät hihnalle, joka kuljettaa vihannekset vesisuihkun kautta pakkaajille.

Squashin pakkaaminen tapahtui vajassa. Itse erikoistuin tähän ja pakkasin joka toinen päivä muiden tyttöjen kanssa kesäkurpitsaa ja joka toinen päivä itsenäisesti squashia. Sain paremmat tunnit ja vaihtelua työpäiviin, joten squash oli lempipuuhaani.

Squashin pakkaaminen tapahtui vajassa. Itse erikoistuin tähän ja pakkasin joka toinen päivä muiden tyttöjen kanssa kesäkurpitsaa ja joka toinen päivä itsenäisesti squashia. Sain paremmat tunnit ja vaihtelua työpäiviin, joten squash oli lempipuuhaani.

Aluksi pelkäsin, olisinko kaikista huonoin ja heikoin, mutta loppujen lopuksi suoriuduin työstä ihan hyvin. Työ kuin työ, kun sen tekee hyvällä työmoraalilla ja parhaansa yrittämällä, syntyy tuloksia. Pääsin nopeasti viikon työntekijäksi ja sain monia muita enemmän työvuoroja, joten opin, että tällaisesta akateemisesta siistin toimistotyön tekijästä on tarpeen vaatiessa mihin vain päätänkään ryhtyä. Kaikki on mahdollista.

2. Opin sietämään epähygieenisiä ja alkeellisia oloja

Asuin reilu kolme kuukautta käytännössä peltivajassa. Tein ruokaa keittiössä, jossa vilisti muurahaisia, torakoita ja sisiliskoja. Vietin koko päivän pellolla, jossa pöly ja lika pinttyivät kaikkiin vaatteisiin ja hiuksiin. Kävin suihkussa, jonka viemäri oli täynnä muiden hiuksia ja karvoja. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta kolme kuukautta karisti viimeisetkin siisteysfriikin rippeet. Kaikkeen tottuun ja silti voi ajatella, että suurin osa maailman väestöstä asuu vieläkin huomattavasti alkeellisimmissa olosuhteissa.

Vessa

Vessa

Pariskuntien keittiö

Pariskuntien keittiö

Iso keittiö (siivottuna)

Iso keittiö (siivottuna)

Täällä kokkasi parhaimmillaan 40 henkeä.

Täällä kokkasi parhaimmillaan 40 henkeä.

Suihku

Suihku

Huoneemme

Huoneemme

 

3. Opin elämään tiiviisti yhdessä 40 ihmisen kanssa

Jaoimme asuintilat parhaimmillaan yli 40 backpackerin kanssa. Ikä vaihteli 21-vuotiaasta 32-vuotiaaseen, kansallisuus israelilaisesta kanadalaiseen ja madacascarilaiseen. Luonteisiin mahtui jos jonkinlaista kulkijaa: kaikkea äänekkäästä bilehileestä postraumaattisesta stressistä kärsivään armeijan veteraaniin. Kaikkialle joutui jonottamaan ja kaiken joutui jakamaan. Meillä oli kolme suihkua, joista tytöt käyttivät yhtä. Työpäivän jälkeen suihkuun saattoi jonottaa neljä ihmistä, jolloin hermoa kiristi, jos joku viivytteli puoli tuntia ja kulutti kaiken lämpimän veden. Ruoanlaitossa jouduit jonottamaan, että pääsisit käyttämään edes yhtä keittolevyä. Meillä oli käytössä yksi hidas tietokone, johon joutui myös usein jonottamaan vuoroaan. Myös pyykinpesukoneita oli vain yksi toimiva, joten joskus laitoin kellon herättämään ennen kuutta vain, että ehtisin laittaa koneellisen pyörimään ennen muita.

IMG_4708 IMG_4709 IMG_4690

Tiiviissä yhteisössä jouduit jakamaan myös oman yksityiselämäsi kuin big brother -talossa konsanaan. Jos joillakin oli jotain sutinaa, koko farmi tiesi yksityiskohdat alta aikayksikön. Kenellä oli kuukautiset, kenellä sukupuolitauti, kuka on ollut kenenkin kanssa, kuka oksensi yöllä vessassa – kaikki tiesivät kaiken kaikesta. Farmi muodosti oman pienen maailmansa ja tiivis yhteiselo teki meistä läheisiä hyvässä ja pahassa. Paljolta joutui sulkemaan silmänsä, oma kärsivällisyys kasvoi huomattavasti ja oman tilan tarve pieneni.

4. Opin elämään ilman teknologiaa

Farmi sijaitsi 100 kilometrin päässä lähimmästä kylästä eikä netti toiminut kunnolla missään. Meillä oli yksi signaalipaikka. Jos seisoi keittiön oven luona tuolilla ja piti kännykkää ilmassa, saattoi saada peräti kaksi palkkia signaalia ja puolessa tunnissa onnistui jopa lataamaan yhden kuvan instagramiin. Blogin päivittämiseen ei ollut tuollaisella netillä ollenkaan inspiraatiota. Toisaalta farmilla oli täysin eristyksissä muusta maailmasta, mutta toisaalta ilman nettiä eläminen pakotti keskittymään hetkeen ja ihmisten kanssa olemiseen. Kukaan ei räplännyt puhelinta ruokapöydän ympärillä eikä kukaan ollut koko ajan räpsimässä selfietä. Ja sitten kun sinne Facebookiin vihdoinkin meni, totesi vaan, että ihan samat jutut siellä edelleen pyörii eikä ollu jäänyt mistään paitsi.

IMG_4766 IMG_4774 IMG_4771

Ilman teknologiaa aikaa jäi muun muassa bilettämiseen. Kerran viikossa työnantaja järjesti meille sausage sizzlen, joka aina välillä järjestettiin jollain omalla teemalla. Kuvissa käynnissä toogabileet.

Ilman teknologiaa aikaa jäi muun muassa bilettämiseen. Kerran viikossa työnantaja järjesti meille sausage sizzlen, joka aina välillä järjestettiin jollain omalla teemalla. Kuvissa käynnissä toogabileet.

5. Opin tulemaan toimeen pomojeni kanssa

Samassa pihapiirissä asui ja eli myös työnantajapariskunta perheineen. Mainitsin heidän mielialavaihteluistaan ja luonteestaan jo aiemmassa postauksessa. Erityisesti varsinainen esinainen saattoi yhdessä hetkessä olla todella aurinkoinen ja mukava ja viiden minuutin päästä huutaa kurkku suorana. Osa työntekijöistä sai lähteä, jos joku heissä tai heidän työskentelytavoissaan ei miellyttänyt. Muutamassa sekunnissa ihmiset tuomittiin joko hyviksi tai huonoiksi ja jo tehtyä tuomiota oli vaikea muuttaa. Itse en ottanut kertaakaan yhteen pomopariskunnan kanssa, vaan tulin heidän kanssaan aina ihan hyvin juttuun. Viimeisenä iltana he tarjosivat minulle viinipullon ja istuimme yhdessä jutustelemassa elämästä. Hyviä muistoja jäi kaikesta. Toisaalta pystyin asettumaan myös heidän asemaansa. Ei varmasti ollut helppoa jakaa omaa elämää satojen backpackerien kanssa vuodesta toiseen.

Omistajapariskunta

Omistajapariskunta

6. Opin, millaista on paikallisten aussifarmareiden elämä

Farmillamme sijaitsi pieni kauppa ja baari, joka toimi kyläläisten kohtauspaikkana. Iltaisin moni paikallinen farmari tuli istumaan baariin, juomaan olutta, katsomaan rudbya ja todennäköisesti samalla tiirailemaan nuoria backpackerityttöjä. Joihinkin paikallisiin tuli tutustuttua paremmin ja yksi kutsui meidät kerran kotiinsa juhlimaan. Paikallisten elämä junnasi aikalailla samaa rataansa. Aamulla aikainen herätys viiden kuuden tienoilla, pitkä ja hikinen päivä maataloustöissä ja illalla vapaa-ajan viettoa juomisen, humalassa ajamisen, pilven polttamisen ja villisikojen ja krokotiilien (laittoman) metsästyksen parissa. Me ulkomaalaiset työntekijät toimme heille kenties jonkinlaisen tuulahduksen vieraista kulttuureista ja tavoista ja herätimme muuten nukkuvan maatalousyhteisön eloon edes muutamaksi kuukaudeksi.

7. Tietenkin käteen jäi hieman säästöjä

Kun työt alkoivat, sain onnekseni ihan mukavasti työvuoroja ja onnistuin säästämään vuokran ja verojen jälkeen 500 – 800 dollaria viikossa parhaimmillaan. Tämä antoi hyvän startin seuraavalle siirrolleni eli huolettomalle viikolle Cairnsissa rentoutuen ja sukellellen. Vielä nykyään viisumiin voi saada jatkoa myös tekemällä vapaaehtoistyötä, mutta itse halusin oikean palkkatyön ja rahaa. Farmilla, jossa olin, maksettiin tuntipalkkaa lain mukaisen minimipalkan verran ja päälle superannuation, mikä ainakin omasta mielestäni on huomattavasti parempi kuin payment per bucket yli tehdyn työn mukaan maksettava korvaus.

8. farmilla oli aikaa pysähtyä miettimään omaa elämää

Vaikka työ vei suurimman osan päivästä, vapaa-aikana tekemistä ei juuri ollut, joten sain rauhassa miettiä, mitä haluan seuraavat vuodet tehdä. Suomeen on suunnitelmissa palata ensi vuoden keväällä, ehkä huhtikuun lopulla ja viettää kesä Suomea kiertäen ja ehkä jotain kesätöitä tehden. Tämän jälkeen palaan Australiaan vielä toiseksi vuodeksi ja jatkan tätä huoletonta elämästä nauttimista. Suomeen pysyvästi muuttaminen, vakituinen työ, pysyvä asuinpaikka ja päivästä toiseen samanlaisena toistuva rutiininomainen elämä tuntuvat todella kaukaisilta. Elämä on oikeasti parempaa täällä Australiassa ja pelkkä Suomen uutisotsikoiden lukeminen saa entistä varmemmin vakuuttumaan, että oli oikea valinta lähteä tänne. Ainoastaan perhettä ja ystäviä on ikävä, ja se on ainoa syy tulla Suomeen ensi kesäksi.

IMG_4660

Jos joku siellä ruudun toisessa päässä pohtii, kannattaako ja uskaltaako lähteä maailmalle, oli se sitten Australiaan tai jonnekin muualle, niin oikeasti kannattaa. Elämä muualla, omien rajojen kokeileminen ja itselle vieraiden asioiden tekeminen – kuten tämä farmityö – antavat aivan uudenlaista perspektiiviä omaan elämään. Suomessa on liian helppoa olla kyseenalaistamatta ja kritisoimatta omia valintoja ja elämäntyyliä, mutta pienen välimatkan päästä asiat näkee paljon selvemmin.

Joten kannattaa uskaltaa.

Tykkää blogistani Facebookissa ja pysy mukana Australian seikkailussani.

 

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    elokuu 20, 2015 at 9:03 am

    Kiitos, todella mielenkiintoinen postaus! 🙂

    • Reply
      Sandra
      elokuu 20, 2015 at 3:15 pm

      Voi, kiva kuulla, että tykkäsit 🙂

  • Reply
    Simo
    elokuu 20, 2015 at 10:08 pm

    Kiva postaus!
    Heti eka kappale kosketti itteäni, paskaduuneja näin muutaman vuoden Suomessakin tehneenä. Eihän ne herkkua oo, mut jonkun nekin on tehtävä ja korvauksetkin on kohtuu kohtuullisia työn vaativuuteen nähden 😀
    Toivottavasti itselläkin tulis joskus vastaan mahis oppia toi neloskohta…

    • Reply
      Sandra
      elokuu 20, 2015 at 11:11 pm

      Kiitos Simo! Tosiaan ja ei se loppujen lopuksi niiiin paskaa ole. Tylsää vain, mutta niin on välillä toimistossakin. Sain myös samaa rahaa säästöön kuin Suomessakin toimistoduunistani, joten täytyy olla tyytyväinen.

  • Reply
    lena / london and beyond
    elokuu 23, 2015 at 12:05 pm

    Huippu postaus, Sandra! Kiva kun taas päivittelet:) Mielenkiintoista kuulla Australian juttuja ja tarinaa elämästä siellä. Tuollainen irtiotto kiinnostaisi itseäkin joskus. Samoissa ajatuksissa olen kuin sinä. Suomi ei sinällään houkuta (ja ne Suomesta tulevat uutisetkin masentavat koko ajan), perhe ja ystävät ovat niitä joita on ikävä. <3

    • Reply
      Sandra
      elokuu 27, 2015 at 4:38 am

      Kiitos Lena! Ihanaa taas palata päivittämään kuulumisia. Vähän olen ehtinyt blogimaailman keskusteluja seurata, mutta en ole itse päässyt niihin osallistumaan. Toivottavasti sulle on joskus mahdollista toteuttaa irtiotto, jos siitä kerran haaveilet. Tällä hetkellä kahdeksasta neljään -työhön palaaminen tuntuu tosi kaukaiselta. Samoin Suomessa tuntuu olevan niin masentava, pää pensaaseen -ilmapiiri, että en usko, että sinne lopullisesti palaan ainakaan vähään aikaan.

  • Reply
    Jerry / Pako Arjesta
    syyskuu 8, 2015 at 9:09 am

    Mielenkiintoista luettavaa todellakin :). En nyt ihan usko, että olen heti ensimmäisenä hyppäämässä Australian koneeseen, jotta pääsen farmitöihin, mutta on hienoa nähdä, mihin kaikkeen ihminen pystyy sopeutumaan :).

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 11, 2015 at 12:17 am

      En jotenkaan näkisii sua ensimmäisenä noissa töissä, vaikka varmasti pärjäisit, jos vain niin päättäisit 🙂

      • Reply
        Jerry / Pako Arjesta
        syyskuu 11, 2015 at 7:48 am

        Uskon, että pärjäisin, jos oikeasti haluaisin, mutta ekaksi pitäisi haluta xD

        • Reply
          Sandra
          syyskuu 19, 2015 at 8:56 am

          Juu, ei todellakaan ole sellaista, että sitä tulisi vapaaehtoisesti tehtyä. Mutta kun farmityöllä saa viisumiin vuoden lisää, niin koin sen riittävänä motivaattorina itselleni. 🙂

Leave a Reply