Menu
Kroatia / Yleinen

Ruokafilosofiaa ja Splitin ravintolasuositukset

Kupillisen kahvia saa noin euron molemmin puolin. Pieni olut noin 4,50 €.

Kupillisen kahvia saa noin euron molemmin puolin. Pieni olut noin 3,50 €.

Matkoilla syön hyvin erilaisesti kuin kotona. Suomessa syöminen ritmittyy pitkälti työn vaatimusten mukaisesti. Aamulla on syötävä, jotta jaksaa lounastaukoon asti, sitten tulee lounas, tulee välipala, illalla vielä jotain. Tulee aamu, tulee ilta. Seuraava päivä. Syömisen säätää kello, nopeus ja helppous. Lomalla ja ulkomailla syön, kun on nälkä. Aamiainen saattaa venyä puolille päivin ja koostua vain tuoreista hedelmistä. Päivällä syön vain jotain pientä, kuten kevyen salaatin ja illalla nautiskelen viinistä, pääruoasta ja  ehdottomasti jälkiruoasta. Suomessa tulee myös syötyä enemmän välipaloja kuin ulkomailla. Käsi rohmuaa työkaverin tuomassa karkkilaatikossa tai jääkaapin ovi käy tiuhaan, kun sieltä tulee etsittyä herkkua mukaan sohvalle. Ei siis ihme, että usein paino putoaa matkoilla.

Paikalliset suosivat Kroatiassa erilaisia pikaruokapaikkoja. Esimerkiksi tästä kojusta sai herkullisia isoja täytettyjä leipiä itse valituilla täytteillä. Hinta alle 3 euroa.

Paikalliset suosivat Kroatiassa erilaisia pikaruokapaikkoja. Esimerkiksi tästä kojusta sai herkullisia isoja täytettyjä leipiä itse valituilla täytteillä. Hinta alle 3 euroa.

Ulkomailla ravintoloista pyrin välttelemään selkeimpiä turistiravintoloita, joissa hinta on usein korkea ja ruoka keskinkertaista. En käy myöskään kalleimmissa Michelin-paikoissa, vaikka saisin varmasti niissä mieleenpainuvan ruokaelämyksen. Selaan Tripadvisoria ja yritän löytää halvalla mahdollisimman hyvää. Katson, missä istuu paikallisia, tutkin ruokalistoja ravintolan ulkopuolella, kysyn paikallisilta suosituksia ja luen arvosteluja. Välillä saatan kuitenkin mennä johonkin vain hetken mielijohteesta, sillä en halua suunnitella lomaani liikaa etukäteen. Joskus tulee hittejä, joskus huteja. Välillä käy jopa niin, että paikallisia täynnä olevassa ravintolassa ruoka on kyllä halpaa, muttei erityisen hyvää ja palvelu turistia kohtaan saattaa lähennellä vihamielistä.

Splitissä on runsaasti ravintoloita, hinnat ovat kohtuulliset ja yhtä pettymystä lukuunottamatta olimme kohtuullisen tyytyväisiä. Sain etukäteen Suomessa varoitteluja, että Kroatia ei ole halpa maa ja että ruoka on lähes Suomen hinnoissa. Ihan täysin en tätä allekirjoittaisi, mutta toki paljon riippuu siitä, missä syö. Tässä arvosteluja niistä paikoista, joissa kävimme.

Pimpinella

Pimpinellan salaatti

Pimpinellan salaatti

IMG_5871

Mustaa risottoa

IMG_6163

Alkupala merenelävistä kahdelle

IMG_5866 Ensimmäisenä iltana kävimme aivan hotellimme vieressä sijaitsevassa pienessä konobassa nimeltään Pimpinella. Kyseessä on pienehkö, vaatimattomasti sisustettu, syrjässä sijaitseva edullinen taverna, joka koostuu pienestä ulkoterassista ja sisätilasta. Pöydissä näkee sekä päivällä että illalla lähes pelkästään paikallisia ja heitä tervehditään sydämellisesti kätellen. Me saimme ihan hyvää ja asiallista palvelua, vaikkakaan mistään sydämellisyydestä ei voitu puhua. Jos on epävarma, mitä tilaa, kannattaa kysyä suosituksia tarjoilijalta. Ruoka on yksinkertaista ja konstailematonta ja annokset koostuvat vain muutamasta raaka-aineesta.

Testasimme ensimmäisenä päivänä Pimpinellan salaattia (purkkitonnikalaa ja fetaa – ihan hyvää, mutta osaisin toki itse tehdä vastaavaa) ja mustaa risottoa. Toisella kertaa herkuttelimme isolla merenelävistä koostuvalla alkupalalautasella sekä tarjoilijan suosittamalla risotolla kauden vihannesten kera. Yksinkertaista, hyvää ruokaa, jossa raaka-aineiden annetaan maistua. Alkupala kahdelle, kevyt pääruoka, puoli litraa talon viiniä sekä jaettu kakkupala jälkiruoaksi maksoi hieman alle 40 euroa. Miinuksena se, että talon viini (valkoviini) tuli aika lämpimänä ja lasien mukana pöytään tuotiin pieni, täynnä jääpaloja oleva astia. Tarkoitus oli siis, että viinin sekaan laitetaan jääpaloja, jotka viilentävät juoman. No, maassa maan tavalla!

Creme de la Creme

IMG_5905 IMG_5906 IMG_5907 IMG_5908 IMG_5912Splitin vanhan kaupungin kaduilla satuimme pysähtymään ihailemaan kauniin näköistä näyteikkunaa, jossa komeili upea hääkakku. Kurkistimme sisään kahvilaan ja vitriinistä meitä tervehti toinen toistaan herkullisemmat kakkupalat. Kauniin valkoisesta sisustuksesta ja upeista kakuista päättelimme, että paikassa on varmasti hinnat kohdallaan. Mitä vielä! Kakkupalat alkaen 17 kunaa (2,20 euroa)! Jätä ravintolassa jälkiruoka väliin ja poikkea täällä, jos olet Splitissä. Et tule pettymään.

Makrovega

IMG_5914 IMG_5916 IMG_5917  IMG_5922En juurikaan syö enää nykyään lihaa, joten olin iloisesti yllättynyt, kun löysin vanhan kaupungin kaduilta pelkästään kasvisruokaa tarjoavan ravintolan. Sain jopa miehen lähtemään mukaan, vaikka hän taisi lihansyöjänä olla hieman skeptinen, saako hän edes vatsaansa täyteen. Heti sisälle tultuamme olin iloisesti yllättynyt, miten viihtyisältä sisustus näytti. Kaikki ituhippeily loisti poissaolollaan. Ravintolassa on tarjolla päivittäin vaihtuva menu, joka tehdään joko täysin vegaanisena tai vegetaristisena. Menu koostuu alkukeitosta, salaatista ja isosta lautasellisesta pääruokaa, joka sisältää aina 3 – 4 eri pienempää ruokaa. Menu maksaa 60 kunaa eli alle 8 euroa hengeltä ja kyllä siitä ihan iso mieskin tuli täyteen. Lautaselle mahtui sekä miehelle että minulle täysin uusia tuttavuuksia, joten tässä paikka, jossa pääsee testaamaan erilaisia makuja. Ehdottomasti suositan kasvissyöjille, sillä muuten Kroatiassa ruokavalio saattaa rajoittua yksipuolisesti salaattiin ja kasvispitsaan. Jälkiruoaksi saatavilla on myös ihania kakkuja ja muita leivonnaisia.

Bistro Toc

IMG_5950 IMG_5946 IMG_5948Bistro Toc sijaitsee hieman ydinkeskustan ulkopuolella, mutta silti varsin keskeisellä paikalla. Terassi näytti viihtyisältä ja oli jo alkuillasta mukavan täynnä ruokailijoita, joten päätimme pistäytyä syömään hetken mielijohteesta. Palvelu oli ystävällistä ja meidät huomioitiin heti ja ohjattiin pöytään. Kroatiassa oli pakko maistaa kalaa, joten tilasimme molemmat annokset grillattua meriahventa. Saimme kokonaisen grillatun kalan perunoiden ja vihannesten kera. Jälleen kerran yksinkertaista ja ehdottoman herkullista. Jälkiruoaksi kokeilin heidän talon suklaakakkuaan ja se oli jopa parempaa kuin Creme de la Cremen vastaavat. Aivan täydellinen suussasulava, kostea, suklainen ruokaorgasmi. Tämä oli mielestäni matkamme paras ruokakokemus.

Wine and cheese bar Paradox

IMG_5974 IMG_5975Etsimme tätä kuuluisaa ja Tripadvisorissa ylistettyä viini- ja tapaspaikkaa niin pitkään, että ilta oli ehtinyt jo pimetä ennen kuin käännyimme oikeaan suuntaan oikeasta kadunkulmasta. Vihdoinkin Paradoxin kyltit näkyivät ja löysimme perille. Suosittelen varaamaan pöydän, sillä paikka oli tupaten täynnä kun saavuimme. Onneksi kahden hengen pöytä ehti juuri vapautua, niin pääsimme istumaan.

Kroatilaiset viinit ovat yllättävän hyviä, vaikkeivat ne olekaan läheskään yhtä tunnettuja kuin vaikkapa espanjalaiset tai italialaiset. Kroatiassa viinitilat ovat hyvin pieniä, joten tuotanto ei riitä vientiin tai silloin pitäisi sekoittaa eri tilojen viiniä yhteen, mikä ei luonnollisestikaan ole hyvä ratkaisu. Paradoksissa kannattaa antaa tarjoilijalle vapaat kädet suositella loistavia paikallisia viinejä. Henkilökunta on todella ystävällistä ja he osaavat kertoa lisätietoa viineistä ja suositella juustojen tai kinkun kanssa sopivia vaihtoehtoja. Tunnelma on mukavan intiimi ja rento. Valikoima juustoja sekä kinkkua ja kaksi lasia viiniä maksoi noin 50 euroa.

Lopuksi se pettymys – Fife

IMG_6021 IMG_6024Tätä paikkaa en voi suositella. Menimme Fifeen, koska paikka oli edullinen ja hyvällä sijainnilla. Ihmisiä (turisteja) riittää tungokseen asti, joten todennäköisesti joudut istumaan tuntemattomien kanssa samaan pöytään. Mitään intiimiä, rauhallista tunnelmaa on turha odottaa. Tämä paikka on vatsan täyttämistä varten. Palvelu oli nopeaa ja meille löytyi pieni kahden hengen pöytä tungoksen keskeltä. Ruoka tuli (hälyttävän) nopeasti. Olin tilannut risottoa merenelävien kera ja annokseni oli mauton, vetinen ja maistui siltä kuin olisin itse lämmittänyt mikrossa kolme päivää vanhaa ruokaa. Annokset olivat todella isoja ja yhdestä olisi riittänyt hyvin kahdelle. Asiakaskunta näytti koostuvan pääosin nuorista turisteista, jotka vaikuttivat olevan varsin tyytyväisiä jättiläismäisiin annoksiin ja pieniin hintoihin. Itse en kuitenkaan vakuuttunut, enkä voi suositella paikkaa. Jostain arvostelusta luin, että Fife on joskus ollut paikallisten työläisten suosima paikka, josta sai hyvää kotiruokaa todella edullisesti. Paikan maine alkoi kiiriä turistien keskuudessa ja siitä vinkattiin joissakin matkakirjoissa. Loppu oli historiaa: hinnat alkoivat nousta ja laatu kärsiä. Paikalliset lähtivät, turistit jäivät. En tiedä, netissä on myös ylistäviä kommentteja tästä paikasta, joten mene ja koe itse.

Millaisia ruokapaikkoja te suositte matkoillanne?

2 Comments

  • Maarit Johanna
    9 syyskuun, 2014 at 11:56 pm

    Ompa hyviä kuvia! Ootte selkeästi nauttineet lomasta 🙂 Mahtavaa että löytyi niitä elämyksiäkin. Meidän Kreikan matka on edelleen mielessä ja suhtaudun kyllä skeptisesti ravintoloihin turistikohteissa. Blogiarvosteluja on kyllä aina kiva lukea, tietääpä sitten mihin kannattaa ehdottomasti mennä ja mitä välttää.

    Reply
    • sandra
      10 syyskuun, 2014 at 7:13 am

      Kiitos! Suosituissa turistikohteissa on joskus jopa vaikea löytää muita kuin turisteille suunnattuja ravintoloita – varsinkin esimerkiksi Kreikassa tai vaikkapa Kanarialla. Eikä siinä mitään, joskus niistäkin saa toki hyvää ruokaa, mutta välillä vastaan voi tulla ylihintaisia pettymyksiä.

      Mites siellä Akureyrissä on ravintola- ja kahvilatarjonta?

      Reply

Leave a Reply