Menu
Ruotsi

Syysloman suunnitelmat

Blogissa on ollut hetken aikaa taas hiljaisempaa, mutta tänään on kivoja suunnitelmia. Suuntaan vielä aamuisella nopeasti yliopistolle, mutta sitten lähden Ruotsiin! Tässä ollaankin oltu jo kaksi kuukautta ilman reissuja, joten nyt pitää palkita itsensä arkisesta aherruksesta. Aika on hurahtanut sellaisella nopeudella, että välillä pitää nipistää itseään. Eilenhän vasta aloitin yliopiston! Samalla tuntuu, että pieni breikki tulee nyt tarpeeseen, koska loppuvuosi tulee olemaan kiireinen. Luentoja on neljänä päivänä viikossa sekä siihen päälle tulee 20 + tuntia töitä.

Mutta siihen matkaan! Lennän suoraan Tampereelta, joten ehdin hyvin hoitaa parit koulujutut ennen lomia. Liian harvoin on tullut hyödynnettyä omassa kaupungissa sijaitsevaa lentokenttää. Olen lentänyt sieltä viimeksi kuutisen vuotta sitten, joten ihan kiva nähdä, miltä paikka näyttää. Jos joku on muuten käynyt Kalmarissa, vinkkejä nähtävyyksistä (linnan jo tiedän) sekä ruokapaikoista saa antaa 🙂

Aktivoidun taas enemmän Instagramin puolella, joten sieltä voi seurailla fiiliksiä Ruotsista. 

Kellään muulla syyslomasuunnitelmia?

No Comments

    Leave a Reply