Explore

Farmityö

Australia Yleinen

Farmitöihin Australiaan – mitä ottaa huomioon?

elokuu 27, 2015

Valtaosa backpackereistä haluaa etsiä farmityötä Australiassa, sillä se on keino ansaita itselleen lisävuosi working holiday -viisumiin. Kilpailu työpaikoista voi olla kiivasta ja toisaalta mahdolliset työnantajat tietävät, että aina joku epätoivoinen nuori on valmis tekemään töitä nopeammin, pidempiä päiviä ja pienemmällä palkalla. Miten sitten varmistaa itselleen hyvän farmityön saanti? Kokosin yhteen kysymyksiä, joita minulta on kysytty ja vastauksia niihin. Varoituksen sana, että kaikki perustuu omiin mielipiteisiini ja kokemuksiini, ja…

Australia

Reilu kolme kuukautta farmitöissä – mitä ajasta jäi käteen?

elokuu 20, 2015

Australian working holiday -viisumia on mahdollista pidentää yhdestä vuodesta kahteen, jos työskentelee vähintään kolme kuukautta tai 88 päivää suurten kaupunkien ulkopuolella maatalous-, rakennus- tai muutamalla muulla tarkasti määritetyllä toimialalla. Aiemmin myös palkaton vapaaehtoistyö eli ns. wooffaus kelpasi toisen vuoden viisumin saamiseen, mutta juuri muuttuneen lainsäädännön mukaan jatkossa ainoastaan palkkatyö kelpaa. Itse olen vihdoinkin suorittanut vaadittavan ajan ja jopa vähän yli sen työskentelemällä kesäkurpitsan, lebanonilaisen kesäkurpitsan, chocon, kurpitsan (button…

Australia

Elämää ja arkea farmilla

kesäkuu 14, 2015

Tervehdys ja pahoittelut yli kuukauden kestäneestä hiljaiselosta. Päivät ovat niin pitkälle toistensa kaltaisia ja raskaita, että blogia varten ei ole syntynyt mitään materiaalia. Käytännössä herään aamulla kuudelta ja pakkaan koko päivän laatikkoihin joko kesäkurpitsoja tai tavallisia kurpitsoja. Työ on intensiivistä ja todella kiireistä. Kesäkurpitsaa pakataan neljää eri kokoa ja jokainen koko pakataan erilailla ja jokainen kerros erilailla. Välillä pakkaamme myös kahta eri laatua, premiumia ja tavallista. Kurpitsaa pakataan…

Australia Yleinen

Tunnelmia farmilta

toukokuu 8, 2015

No niin, nyt sitä on oltu ensimmäistä viikkoa farmilla todellisella Australian maaseudulla. Miten olen kestänyt? Onko ollut kamalaa? Jaksanko loppuun asti?  Aluksi on sanottava, että Australiassa työpaikan valinnan kanssa on oltava todella tarkkana, sillä etenkin farmitöissä kusetetaan ja rankasti. Pahimmillaan mediassa on uutisoitu tapauksista, joissa Aasian köyhistä maista rekrytoidaan ihmisiä töihin hedelmänpoimintaan. Heidät lennätetään ja kuljetetaan jonnekin jumalan selän taakse farmille, ja he ovat jo heti korviaan myöten…