Explore

Viro

Matkat Viro

Tallinna ei petä koskaan

tammikuu 4, 2019

Helsingistä Tallinnaan matkustaminen on lähes yhtä helppoa kuin reissu Tampereelle. Ei siis ihme, että Tallinna vetää suomalaisia puoleensa vuosi vuoden jälkeen (vaikka matkustajamäärät ovatkin laskussa). Edullinen alkoholi ei kenties houkuttele entiseen tapaan, vaan haluaisin uskoa, että yhä useampi tulee Tallinnaan mieluummin ruokaelämysten perässä. Heti tapaninpäivän jälkeen suuntasin itsekin Tallinnaan. Tällä kertaa ensikertalaisen kanssa, jolla no, sanotaanko, että aivan väärät mielikuvat koko Virosta ja sen pääkaupungista. Meillä oli aikaa…

Viro

Bastionin tunnelit Tallinnassa

heinäkuu 31, 2016

Yksi hieman vähemmän tunnettu nähtävyys Tallinnassa on Bastionin tunnelit, jotka ainakin allekirjoittaneelle olivat yksi must see -kohde. Tunnelit sijaitsevat vanhassa kaupungissa aivan Kik in de köök -tornin kupeessa. Sivumainintana sanottakoon, että tornin nimi tarkoittaa ”katsoa tai kurkistaa sisään keittiöön” ja nimi juontaa juurensa ajasta, jolloin tunnelissa työskentelevät vartijat pystyivät tirkistelemään tallinnalaisten keittiöihin, mikä ärsytti paikallisia. Anyway, tornien juuresta pääsee sisälle tunneleihin, jotka ”löydettiin” uudelleen vasta 2000-luvun alkuvuosina. Tunneleihin…