Henkilökohtaista

Tervetuloa!

joulukuu 1, 2017
Tasmania mountains

Hei, ja tervetuloa uudistuneen blogini pariin. Mahtavaa, että löysit tänne!

 

Välillä on vaikea uskoa, että olen pitänyt blogia jo päivälleen kolme ja puoli vuotta. Kesäkuun ensimmäinen päivä 2014 sai alkunsa The Present is Perfect ja julkaisin ensimmäisen postaukseni Rantapallossa. Olin jo vuosikausia lukenut muita lifestyle- ja matkailublogeja ja imenyt niistä inspiraatiota arkeeni. Halusin palavasti aloittaa oman blogin ja jakaa ajatuksiani elämästä ja matkailusta. Aluksi blogini tarkoituksena oli toimia kanavana kaukokaipuuni purkamiseen ja helpottaa päässäni pyörivien sekavien ajatusten jäsentämistä. Asuin tuolloin vielä Suomessa ja olin juuri valmistunut yliopistosta kauppatieteiden maisterin tutkinto kourassani ja olin aloittelemassa varsinaista työuraani. Jo pitkän aikaa oli kuitenkin tuntunut siltä, että halusin elämältä jatkuvan suorittamisen sijasta enemmän vapautta, seikkailuja, uusia maita ja kokemuksia.  Tasapainottelin vapauden kaipuun ja vakauden tuoman turvallisuuden välillä, ja tunsin olevani tienhaarassa.

Matkablogin aloittaminen oli minulle symbolisesti merkittävä ensimmäinen askel uudella polulla. Se aloitti tapahtumasarjan, joka vei minut kahdeksi vuodeksi Australiaan ja sen jälkeen Maltan saarelle, jossa asun nyt. Sen ansiosta tutustuin ihmisiin, jotka eivät kokeneet, että kaiken jättäminen ja maailmalle lähteminen olisi hullu ja tuhoontuomittu idea. Sain mahtavia kommentteja, kannustusta, ja kenties jopa pystyin itsekin kannustamaan ja rohkaisemaan muita samankaltaisten aiheiden kanssa painivia.

Twelve apostles

Koko tämän ajan matkablogini seurasi mukanani. Se kasvoi ja kehittyi kanssani, muotoitui ja jäsentyi. Välillä toki blogin kanssa oli suvantovaiheita, eikä kirjoittaminen inspiroinut ollenkaan. Pääasiassa tämä on ollut kuitenkin rakas harrastus, jota olen tehnyt mielelläni. Kolmen ja puolen vuoden jälkeen koen, että on aika kehittää blogia taas piirun verran eteenpäin. Olen jo noin vuoden verran kirjoitellut englanninkielistä blogia tässä osoitteessa, ja pitkän harkinnan päätteeksi päätin tuoda myös suomenkielisen blogini tälle sivustolle.

 

Blogini aihepiiri käsittelee edelleen itselleni ajankohtaisia asioita, ulkosuomalaisuutta, elämääni Maltalla sekä tietenkin tulevia reissujani. Jatkossa pyrin kuitenkin keskittymään yhä enemmän motivoiviin postauksiin, tavoitteiden saavuttamisen käsittelyyn ja syvällisempiin kirjoituksiin, joissa pohdiskelen elämää ja sen ilmiöitä matkailun tai ulkomailla asumisen näkökulmasta. Tulossa on soolomatkailua, reissuja Euroopassa ja kolmekymppisen seikkailunnälkäisen naisen elämää tilanteessa, jossa maailma on avoinna.

Mielelläni kuulen palautetta, mielipiteitä ja ehdotuksia koskien niin sisältöä kuin blogini ulkonäköäkin. Varmasti viilaamista riittää vielä pitkään, ja tuskin koskaan tulee täysin valmista. Kiitos jo tässä vaiheessa kaikille, jotka ovat pysyneet blogini kyydissä pitkään ja tervetuloa kaikille uusille, jotka ovat sattuneet eksymään tälle sivulle.

Näihin sanoihin ja tunnelmiin toivotan hyvää joulukuun ensimmäistä päivää ja lähden juhlistamaan blogini 3.5-vuotista taivalta!

  • Reply
    Jerry / Pako Arjesta
    joulukuu 1, 2017 at 8:28 am

    Laitetaan kommentti nyt mieluummin tälle puolelle :). Halusin vain tulla sanomaan, että onneksi olkoon blogin uusista tuulista!

    Tuo oli muuten hyvin sanottu, että elämäsi ”näytti hyvältä, muttei tuntunut miltään”. Erityisesti somen parissa puuhaavat ihmiset pyrkivät varmasti liiankin usein juuri siihen, että se miltä kaikki näyttää, on tärkeintä. Se sai minutkin pohtimaan, toiminko joissain asioissa niin, mutta voin onneksi todeta itselleni, etten ole lähtenyt sille polulle. Esimerkiksi kun olen ravintolassa syömässä tai viettämässä iltaa kavereiden kanssa, jos päätän ottaa kuvan ja esimerkiksi jakaa sen Instassa yms., haluan tehdä sen mahdollisimman nopeasti, ettei se häiritse tilannetta ja sitä oikeaa fiilistä. Eli tärkeintä itselleni on se tilanteen aiheuttama tunne, mutta haluan silti välillä myös jakaa sitä maailmalle vaikkapa kuvien kautta. Saatoin hieman eksyä aiheesta, mutta tällaisia ajatuksia heräsi :).

    Mitä tulee blogin sisältöön, luen erittäin mielelläni itsekehitykseen ja itsetutkiskeluun liittyviä syvällisempiä juttuja matkatarinoiden yms. ohessa. Eli jatka samaan malliin ja tsemppiä ”uuteen blogiin” :)!

    • Reply
      Sandra
      joulukuu 1, 2017 at 8:59 am

      Onkohan muuten sattumaa vai ei, mutta sinulta taisi tulla ensimmäinen kommentti myös tuolloin 3 ja puoli vuotta sitten! Samanlainen kannustava ja hyvänmielen kommentti!

      Olen ehdottomasti samaa mieltä, että nykyisenä somen aikakautena se, miltä asiat näyttävät ja kuulostavat tuntuvat menevän sen edelle, mitä asiat oikeasti ovat. Esimerkiksi juuri se, että kuvia muokataan loputtomasti ja pyritään representoimaan kaikki täydellisenä. Mielenkiintoista on myös se, että jopa matkakohteiden valinnassa painaa nykyään niiden instagrammattavuus!

      Samoin Jerry luen sinulta mielelläni vastaavia itsekehitykseen viittaavia postauksia. Muistan, että pidit aiemmin varsinaisesti aiheeseen liittyvää blogia. Onko se enää olemassa?

      • Reply
        Jerry / Pako Arjesta
        joulukuu 1, 2017 at 7:44 pm

        Vau, jos tosiaan noin oli :D! Enpäs tiennytkään! Kiva kuitenkin kuulla, että näin on päässyt käymään ;).

        Olen oppinut vuoden sisään kokeneemmilta instaajilta sen, että matkakohteesta voisi ennakkoon selvittää Instan kautta, mistä saa ne parhaat kuvat (missä on järkeä), mutta en kyllä lähtisi valitsemaan kohdetta pelkästään sillä perusteella. Mutta toisaalta oma Instani onkin blogin sivutuote, eli asia voisi olla toisin, jos se olisi ihan ammatti.

        Kiva kuulla! Yritän niitä väsäillä aina silloin, kun saan inspiraatiota, mutta noita oivalluksia ei ehkä tule tarpeeksi usein, että osaisin tehdä niitä säännöllisesti. Pidin kauan sitten sitä blogia, mutten ole kirjoittanut sinne mitään enää vuosiin. Hassua, että muistit vielä sen, koska en usko, että 99,99 prosenttia lukijoistani edes tietää siitä :P.

        • Reply
          Sandra
          joulukuu 2, 2017 at 7:34 am

          Näin on tosiaankin, koska ensimmäisen blogin ensimmäinen kommentti jää aina mieleen.

          Totta, jos itselle Instagrammaaminen olisi ammatti tai jos edes saisin rahaa siitä, niin toki sitä katsoisi enemmän ammattimaisemmasta vinkkelistä. Vielä edelleen päivätyö vie sen verran aikaa, että ihan kaikkeen ei pysty :P.

          Mä luin itse asiassa ensiksi tuota Samurai-blogia, sillä tuohon aikaan hain paljon tietoa itsensä kehittämisestä. Oli yllättävän vaikea löytää suomeksi blogeja aiheesta, ja tykkäsin blogisi kirjoitustyylistä. Opettelin silloin tuntemaan itseäni paremmin, ja voin sanoa, että blogisi vaikutti merkittävästi siihen, että myönsin itselleni, ehkä alitajuntaisesti, että haluan lähteä vähän erilaisempaan suuntaan elämässäni. Sitten kun perustin ensimmäisen blogini, ja sain sinulta ensimmäisen kannustavan kommentin ja opin myöhemmin, että olit myös tuon toisen minua auttaneen blogin takana, tuntui että jotain pientä ”johdatusta” siinä oli! Hieno sattuma ainakin!

          • Jerry / Pako Arjesta
            joulukuu 4, 2017 at 5:53 pm

            Woooow :O! Aika huikeaa, että kaikki meni noin :O!

            Ensinnäkin on ihan mahtavaa kuulla, että pystyin auttamaan ainakin jollain tasolla siinä, että lähdit toteuttamaan omia unelmiasi ja elämään elämää, joka on oikeasti sinua itseäsi! Ei paljon suurempaa kohteliaisuutta voisi ollakaan :). En sano tätä kehuakseni itseäni, mutta en ihan kauheasti usko sattumiin, joten uskon, että tuolla kaikella oli merkityksensä. En siis puhu kohtalosta vaan siitä, että lähdit juuri alitajuisesti (tai tietoisesti) hakeutumaan tiettyjä asioita kohti ja samalla vedit puoleesi ihmisiä ja juttuja, jotka tukivat tuota uutta suuntaa. Hienoa tietää, että minusta on ollut hyötyä :D!

          • Sandra
            joulukuu 7, 2017 at 5:00 am

            Uskon ihan samaan alitajuntaisen toiminnan voimaan, ja sitä kautta siihen, että asiat, jotka on määrä tapahtua, tapahtuu. Kyllä todellakin on ollut hyötyä, kiitos siitä!

Leave a Reply