Australia Motivoivat postaukset

Toinen vuosi Australiassa – olenko jo liian vanha?

huhtikuu 22, 2016

Olen ollut kuukauden Suomessa Australiassa vietetyn vuoden jälkeen ja ehtinyt vähän kuulostella omia tuntojani tulevan suhteen. Riittikö minulle yksi ”välivuosi” ulkomailla ja maistuisiko tavallinen aikuinen elämä hyvältä vuoden mittaisen reppureissauksen jälkeen? Viime aikaiset tapahtumat ovat pysäyttäneet miettimään, pitäisikö minun vain hyväksyä elämän realiteetit ja heittää romukoppaan nämä haihattelun ja villin vapauden unelmat, joita olen tässä jo jonkin aikaa vaalinut. Missä kohtaa elämässä kulkee se veteen piirretty viiva, kun kaksikymppisen pilvenhattaraiset suunnitelmat kaventuvat kolmekymppisen järkevyyteen ja aikuiseen vastuulliseen elämään? Seuraavia asioita olen viime aikoina pohtinut:

URA: Tässä kun seuraa samaan aikaan valmistuneiden tai samanikäisten kollegoiden esimiestehtäviä, kiinnostavia asiantuntijapestejä ja urien nousukiitoa, ei voi olla ajattelematta, putoaako itse kelkasta. Haluaako kukaan palkata kolmekymppistä ekonomia, joka on huidellut maailmalla erilaisissa casual-hommissa useamman vuoden? Teenkö itselleni tässä karhunpalveluksen, jonka seurauksista kärsin koko työurani ajan? On myös myönnettävä, että itsekin alkaa vähitellen kaivata vaativampia työhaasteita radioiden myynnin ja vihannesten pakkaamisten jälkeen. Tuntuu, että aivot surkastuvat ja taidot häviävät. Toisaalta voisin ihan yhtä hyvin olla tässä kolme neljä vuotta lasten kanssa kotona tai muista syistä pois työmarkkinoilta. Loppujen lopuksi (työ)elämä on nykyään niin epävarmaa, että ehkä on turha murehtia liikaa omasta urasta, sillä monihan päätyy esimerkiksi kokonaan uudelle alalle jossain vaiheessa työikäänsä.

Kaikkia duunarihommia on tullut kokeiltua!

Kaikkia duunarihommia on tullut kokeiltua!

ELÄKE: Hassuahan tätä on miettiä tässä vaiheessa, mutta järkevä taloustyttönä haluan, että tulevaisuuteni on taloudellisesti turvattu. Paras tapa kerryttää eläkettä on tietekin tehdä töitä mahdollisimman paljon mahdollisimman hyvällä palkalla mahdollisimman nuoresta mahdollisimman vanhaksi, mikä pakostakin pätkittyy ja vaikeutuu, jos haluaa käyttää aikaa myös matkustamiseen. Toisaalta en usko, että oma ikäluokkani tulee välttämättä koskaan nauttimaan samankaltaisia työeläkkeitä kuin nykyiset eläkeläiset, joten vapaaehtoinen eläkesäästäminen on mielestäni järkevä vaihtoehto. En myöskään usko, että itse tulen viettämään tulevia eläkepäiviäni joskus vuosikymmenten päästä Suomessa, vaan jossakin ilmastollisesti miellyttävämmässä edullisemman elintason maassa. Joka tapauksessa sisäinen järjen ääneni sanoo, että tässä vaiheessa on hyvä päätös alkaa laittamaan 100 – 200 euroa kuussa pelkästään hamaa tulevaisuutta varten ja sijoittaa tuo raha osakkeisiin hyvin hajautettuna. Näin siis alan tekemään.

IMG_4261

VARALLISUUS: Ikätoverini ostelevat omistusasuntoja ja rakennuttavat omakotitaloja, kun itse asun joko vuokralla tai tällä hetkellä vanhempieni nurkissa. Eikö olisi vain järkevää hankkia vakituinen työpaikka, ostaa asunto ja elää kuten muutkin ”normaalit” ihmiset? Toisaalta oma asunto sitoo mielettömästi yhteen paikkaan ja joustaa kohtuullisen huonosti elämäntilanteiden muutoksiin. Joka tapauksessa olen nyt vakavasti alkanut harkita oman pienen kaksion ostamista jossain vaiheessa vuoden parin sisällä. Olen säästänyt nyt noin 10 % siitä hinnasta, mitä arvioisin omassa budjetissani olevan asunnon maksavan ja päättänyt suurinpiirtein ne asuinalueet, jossa kämppäni pitäisi sijaita. Haluan ostaa asunnon hyvältä sijainnilta, jolloin sen vuokraaminen mahdollisten pidempien matkojen tai ulkomaille muuttamisen ajaksi olisi helpompaa.

IMG_3432

LAPSET: Jo kymmenen vuotta olen ajatellut, etten koskaan halua lapsia tai vähintäänkin, ettei asia ole itselleni ajankohtainen. Kun kolmenkymmenen ikävuoden rajapyykki alkaa häämöttää edessä, on pakostakin alettava ajatella oman biologiansa rajallisuutta ja tehtävä oikeasti päätös, aikooko lapsia hankkia (jos niitä edes saa) vai ei. Nuorempi siskoni saa ensimmäisen lapsensa kuukauden päästä, mikä tietyllä tapaa myös muistuttaa itseäni omasta ikääntymisestäni. Kuitenkin en edelleenkään tunne mitään halua hankkia lapsia, vain ainoastaan pientä painetta ajatella asiaa vakavasti ikäni puolesta. Jos koskaan aion ryhtyä tähän puuhaan, on sen minusta lähdettävä puhtaasta halusta saada omia lapsia, ei mistään ”koska kaikilla muillakin on”- tai ”se kuuluu tähän ikään” -paineesta tai mistään itsekkäästä ”en halua jäädä vanhana yksin”-ajattelusta. Niin kauan kuin en lapsia sydämeni pohjasta halua enkä ole valmis sitoutumaan 20 vuoden mittaiseen kasvatusprojektiin, en aio ottaa asiasta painetta.

Serkkuni tyttären ristiäisissä

Serkkuni tyttären ristiäisissä

PARISUHDE: Pakkohan tätäkin asiaa on miettiä, kun takana on 7 vuoden mittainen suhde. Jos haluaa lähteä vaikka vuodeksi ulkomaille, mitään parisuhteita ei kannata solmia, ellei toisella osapuolella satu olemaan juuri samanlaiset suunnitelmat. Kun ikä lähenee kolmeakymppiä, aika moni potentiaalinen tyyppi on myös vakaasti varattu eikä välttämättä uusia ihmisiä tapaa samalla lailla kuin nuorempana. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että turha tätä asiaa on murehtia, kun sooloillessakin on kivaa ja saapahan yksin ainakin päättää täysin omista menoistaan ja tekemisistään.

Kaiken tämän pohdinnan jälkeen mihin päädyttiin? Ikä on vain numeroita, enkä ole liian vanha yhtään mihinkään.

Tästä syystä laitoin hakemuksen toisen vuoden viisumiin ja se kilahti tunnin sisällä myönnettynä sähköpostiin! Syksyllä siis kutsuu Australia!!!

  • Reply
    Laura / My Passport Pages
    huhtikuu 22, 2016 at 3:43 pm

    Onnea hyvästä päätöksestä ja uudesta viisumista! Itse olen aina ollut sitä mieltä että mitään isoja päätöksiä elämässä ei tulisi tehdä ”siksi kun kaikki muutkin” tai ”näin kuuluu tehdä”-ajatuksella (lainkuuliaisuus sun muut yhteiskunnan etujen väärinkäytöt toki on sitten eri juttu, mutta ei nyt mennä siihen kun ei tässä asiassa ole oleellisia.. ;)). Jos vain on mahdollista, pitää miettiä mikä valinta tekee itsensä onnelliseksi pitkässä juoksussa. Toki moni valinta voi myöhemmin kaduttaa, mutta yhtälailla näin voi käydä, teki sitten sen perusteella mitä itse haluaa tai mitä muut/yhteiskunta odottaa, mutta ainakin toisessa tapauksessa sentään se päätös on valintavaiheessa edes tuntunut hyvältä! Vaikuttaa siltä, että tässä kohtaa asiaa on tullut kuitenkin aika laajalti ja kypsästi pohdittua, joten AIVAN MAHTAVA JUTTU!! 🙂

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 22, 2016 at 11:24 pm

      Kiitos kovasti! Ajattelen itsekin ihan samoin, että vaikka myöhemmin jokin päätös kaduttaisi ja tekisi ehkä toisin, jos voisi uudestaan päättää, jo pelkästään se, että on tehnyt oman sydämen mukaisen valinnan, helpottaa. Elämä kannattaa oikeasti elää kuten tuntuu. Ja toisaalta nuo ”siihen ikään mennessä on oltava tehtynä sitä ja sitä” ovat loppujen lopuksi äärettömän aika- ja kulttuurisidonnaisia juttuja, vaikka itsestä ne voisi tuntua ainoilta oikeilta vaihtoehdoilta ja siltä ”normaalilta” elämältä. Ei tarvitse esimerkiksi kuin mennä muutama sukupolvi taaksepäin, kun naimisiin mentiin 18-vuotiaina ja kolmenkympin tietämillä oli jo iso lapsikatras ympärillä.

  • Reply
    jonna hannula
    huhtikuu 22, 2016 at 4:06 pm

    Niin tuttua tekstiä ja ajatuksia! Olen myös tullut siihen tulokseen, että ikä on vain numeroita! Joudun itsekin nykyään usein miettimään olenko liian vanha tähän ja tähän juttuun, mutta koen itseni nuorekkaaksi, vaikka peili näyttää totuuden kuvan….Välillä tunnen itseni myös kaveripiirissä ja sukulaisten sisällä kummajaiseksi,
    kun en halua sitoutua mihinkään, teen töitä keikkaluontoisesti ja reisssailen. No, tämä on kai sitten tätä minun näköistä elämää, josta tykkään!

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 22, 2016 at 11:25 pm

      Ihan mahtavan kuuloista! Uskon myös, että kaveripiirissäsikin moni ehkä salaa kadehtii tai ihailee elämäntapaasi, vaikkeivat olisi itse halunneet tai uskaltaneet tehdä samaa. 🙂

  • Reply
    Anu
    huhtikuu 22, 2016 at 4:29 pm

    Mittarissa 28 vuotta, ja voi vitsit, ymmärrän täysin nuo sun ajatukset ja pohdinnat.

    Muutin itse viime syksynä Hollantiin opiskelemaan uutta kandintutkintoa, ja täällä sitä ollaan taas fuksina, kun vanhat opiskelu- ja työkaverini vakiintuvat ja elävät sitä ”aikuista elämää”. Välissä sitä miettii, oisko pitänyt vaan jäädä Suomeen, mutta katunut olen tasan nolla kertaa. Tämä oli mulle oikea valinta. Olen siitä varma.

    Tekisikö se, että jäisit Suomeen rakentamaan uraa ja perustamaan perhettä, sua onnelliseksi? Tekstistäsi päätellen ei. En usko, että kukaan on tyytyväinen, jos elää vain sen mukaan, mitä ”kuuluu” tehdä. Lisävuosi Australiassa kuulostaa mahtavalta! 🙂

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 22, 2016 at 11:27 pm

      Ihanaa, että on toisia ”sielunsiskoja” tässä asiassa. Itsekin mielessä vilahtaa takaisin koulunpenkille palaaminen, vaikka 28-vuotias näyttääkin ehkä vanhukselta alle parikymppisten joukossa. Mutta siis ihan sama. Koko ajan enenemässä määrin ihmisten elämä ei mene sitä vanhaa tuttua rataa, vaan tehdään erilaisia valintoja ja koko ajan niistä tulee hyväksyttävämpiä.

  • Reply
    Laura / Laura's Itinerary
    huhtikuu 22, 2016 at 4:44 pm

    Oikein! Kerran tässä eletään ja se on SUN elämä! Yritän kovasti aina ajatella, että elä nyt, elä kuten huomista ei olisi (helpommin toisinaan sanottu kuin tehty), ja silloin elämästä pitää nauttia. Mene ja mauti! 30v ei oo vanha, sitä en suostu uskomaan! 🙂

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 22, 2016 at 11:28 pm

      Kiitos! Tää on just omaa elämää ja tuskin sitä sitten kiikkustuolissa harmittaa, ettei mennyt vaan lauman mukana. On ainakin jänniä juttuja kerrottavana jälkipolville. 😀

  • Reply
    Nomadi
    huhtikuu 22, 2016 at 5:01 pm

    Mahtavaa! Olen muistaakseni jo aiemminkin kannustanut sinua sanomalla, etta ainahan sita ehtii aloilleen asettua – mutta sen kun kerran tekee, on paljon vaikeampaa lahtea. Oma vaatimaton mielipiteeni on, etta lahteminen kannattaa aina 🙂 Itse ylitin sen kolmenkympin rajapyykin jo muutama vuosi sitten, eika aloilleen asettuminen edelleenkaan tunnu miltaan vaihtoehdolta. Sita paitsi, saattaahan sulle sielta Ausseistakin loytya niita haastavia tyotehtavia, omistusasunto, parisuhde ja vaikka vauvakin jos elama niin kuljettaa. Tsemppia matkaan!

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 22, 2016 at 11:31 pm

      Niinpä! Ei sitä koskaan tiedä. Ja joka tapauksessa elämällä on tapana heittää välillä ihan kuperkeikkaa ja voi olla, että löydän itseni vuoden jälkeen jostain ihan muualta, mistä olin kuvitellut. Kun on asettunut johonkin, lähteminen on tosiaan heti vaikeampaa, kun joutuu ns. heittämään hukkaan asioita, joihin on investoinnut (työ, asunto, siihen laitettu remppa ja sisustus yms). Rohkeutta se vaatii myös ihan erilailla.

  • Reply
    Sara I Sara's Fab Life
    huhtikuu 22, 2016 at 5:14 pm

    Tuossa lapsi asiassa olen juuri miettinyt samaa, vaikka olenkin vasta 22w. Mutta koska en voi saada biologisia lapsia ja aina mainitaan adoptio, mutta mitä olen (vähän huonoin tuloksin) googlaillu ja etsinyt, siitä löytyy lopulta todella vähän oikeaa tietoa. Adoptoijilta, ei siis adoptiopalvelun infoja. Adoptoida saa aikasintaan 25-vuotiaana ja adoptio prosessi kestää yleensä (ainakin ulkomailta) yli 5 vuotta. Ehkä huonossa tapauksessa 10? Mikäli päätän vasta 30 vuotiaana että haluan äidiksi, voi olla että olenkin jo 40-vuotias kun lapsen saan. Ja se ei hirveästi innosta. Kun sain kuulla, rupesinkin miettimään tarkemmin, haluanko lapsia vai onko se minulle vain yhteiskunnan normi. Tällähetkellä päädyin 2 vaihtoon. Tosin ikinä tiedä, jos törmää siihen unelmien mieheen ja mieli muuttuu. Itse asun juurikin kaksiossa, hyvien yhteyksien päässä helsingissä ja kehäradan varrella. Parisuhde on minulle ehdoton, vaikka en lapsia haluaisikaan. Miehen täytyy kyllä sitten olla samoilla linjoilla matkustamisen kanssa.

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 22, 2016 at 11:34 pm

      Kiitos paljon, kun jaoit henkilökohtaisen kokemuksesi. Kyllä itsekin näen itseni parisuhteessa tulevaisuudessakin, vaikka sen isompi perhe ei välttämättä koskaan ole ollut itselleni se unelma. Toivottavasti kuitenkin lapsiasia ratkeaa sinulle sopivaan lopputulokseen ja tiedän monia 40-kymppisiä, jotka tulevat silloin ensimmäistä kertaa äideiksi ja ovat aivan mahtavia siinä hommassa.

  • Reply
    Maarit Johanna
    huhtikuu 22, 2016 at 5:28 pm

    Ihan varmasti kaihertaa mielessä kaikenlaiset toimeentuloon liittyvät asiat, mutta se on toki se osa ihmisen eloa täällä ja välillä on pakko stressata 😀 Minusta koskaan ei ole liian vanha mihinkään mikä tuntuu hyvältä ja mielessä siltä oikealta ratkaisulta. 🙂
    Mie välillä salaa haaveilin, että Markku olisi saanut firman sisäisen siirron Perthiin ja olisin ite voinut tulla perässä working holiday viisumilla, mutta sellaisista ei ole ollut puheita. Vaikka niin rankasti olen haaveillut! 😀

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 22, 2016 at 11:35 pm

      Voi, mäkin alan nyt haaveilla siitä teidän puolesta, niin voitte tulla mua sitten moikkaa! :D. En osaa kuitenkaan olla ihan täysi pilvilinnoissa elävä huithapeli, vaan toimeentulo, eläkkeet ja muu kuitenkin mietityttää välillä. Olen realisti ja silti haluan elää tällein epäjärkevällä tavalla.

  • Reply
    sonjanette | FIFTYFIFTY
    huhtikuu 22, 2016 at 5:28 pm

    Kiinnostavaa pohdintaa! Nuo ovat kaikki varmasti monille syitä olla lähtemättä Australiaan ylipäänsä ollenkaan, joten mahtavaa, että lähdet jo toistakin kertaa! Esteitä tämän kaltaisille irtiotoille löytyy aina, mutta en usko että tulet katumaan toistakaan vuotta down underissa. Itse olen 26-vuotias ja ollut nyt pian neljä vuotta työelämässä, mutta syksyllä jättäydyn pois ja lähden opiskelemaan luovaa kirjoittamista Orivedelle. Vaikeinta oli tehdä päätös lähtemisestä, mutta kun hyväksyminen tuli sähköpostiin, päätös oli lopulta helppo. Vähän niin kuin sulla. 🙂

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 23, 2016 at 7:44 am

      Onneksi olkoon! Olen itse kotoisin Oriveden suunnalta ja kouluni käynyt siellä, ja Oriveden kirjoittajakoulu on kyllä ihan arvostettu paikka! Koska opintosi alkavat? Aiotko muuttaa Orivedelle, Tampereelle tai jonnekin lähelle?

      Olen ihan samaa mieltä, että päätöksen tekeminen on kaikista vaikeinta ja itse hieroin myös päätöstä ulkomaille lähdöstä varmaan lähemmäs 10 vuotta (!) ennen kuin sen uskalsin tehdä. Ajattelin, että jos en nyt lähde, niin jokainen vuosi tekee lähtemisestä vaan vaikeamman. Päätöksen tekemisen jälkeen kaikki muut vaiheet sujuivat helposti 🙂

      • Reply
        sonjanette | FIFTYFIFTY
        huhtikuu 23, 2016 at 6:51 pm

        Kiitos! 🙂 Muutan Orivedelle, asun siellä opistossa viikot ja viikonloput olen sitten pääasiassa Helsingissä, joskus varmaan Tampereellakin. 🙂 Oon kyllä tosi innoissani! En oo koskaan asunut noin pienessä paikassa ja siellä ei varmaan kauheasti muuta tekemistä olekaan kuin lukea ja kirjoittaa, mikä kuulostaa aika ihanalta. Ja onhan siinä tietty Tampere lähellä. 🙂 Joo, huomaan itekin, että mitä vanhemmaksi tulee, sen pelokkaammaksi heti tulee. Kaksi vuotta sitten ei tehnyt yhtään pahaa ilmoittaa pomolle, että lähden Ausseihin kahdeksi kuukaudeksi, että eipäs kirjoitetakaan uutta sopparia. Mutta nyt tää oli pidempi prosessi, joka onneksi päättyi näin. 🙂 Jee, hyvä me!

        • Reply
          Sandra
          huhtikuu 24, 2016 at 11:37 am

          No totta ei Orivedellä ole erityisemmin tekemistä. Cafe Herkkuhetki on ainoo kohtuu hyvä kahvila eikä siellä oikein muuta ole. 😀 Saat ainakin kirjoittaa ja lukea ja varmasti tietenkin tutustut muihin, jotka opiskelee siellä. Onnee meille!

  • Reply
    jonna / Lempipaikkojani
    huhtikuu 22, 2016 at 6:23 pm

    Ehdottomasti kannattaa lähteä, jos siltä tuntuu! Tosiaan jokaisen kannattaa elää sellaista elämää kuin itse haluaa eikä tehdä asioita kuten ”kuuluu”. Toki, jos aidosti näin itse haluaa, niin ei vakityössä ja aloilleen asettumisessa mitään vikaa ole. Ja itse haluan myös muistuttaa, etteivät ne omistusasunnot ja lapsetkaan ulkomaille lähtemistä estä. Eikä ikä… Itse olen ollut ulkomailla ilman lapsia ja nyt kolmen lapsen äitinä uudestaan. Enkä kadu lainkaan. Kokoaikatyöpaikkaahan mulla ei ole ja itselläkin välillä tulevaisuuden eläkkeet jne mietityttävät. Mutta onneksi tosiaan itsekin voi säästää 😉

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 23, 2016 at 7:48 am

      Totta! Olen kuullut monen varttuneemmankin kokemuksia ja he ovat lähteneet tosiaan vakitöistä, myyneet omakotitalon ja ottaneet lapset mukaansa. Ihailtavaa rohkeutta minusta. Eikä tosiaankaan ”normaalissa” elämässä rivitalonpätkineen ja farmariautoineen ole mitään pahaa, jos sitä itse haluaa. Itse asiassa nyt, kun itse tekee niitä asioita, jotka tuntuvat itsestä hyvältä, osaa myös iloita muiden talo-, työ- ja vauvauutisista jotenkin ”puhtaammin” ja kokonaisvaltaisemmin, kun on vain mielissään siitä, että läheiset ihmiset saavuttavat haluamiaan asioita.

  • Reply
    Marimente
    huhtikuu 22, 2016 at 6:33 pm

    Hienoa pohdintaa ja voin niin samaistua lähes jokaiseen noista seikoista, jotka käy täälläkin päässä mielessä päivittäin. Todella helpottavaa huomata, että meitä on varmasti monia, jotka kieriskellään näiden samojen kysymysten äärellä. Ihan huippua että teet niin kuin oma sydän sanoo kaikesta paineesta ja järkevyyssyistä huolimatta – sitä tietä koitan itsekin pitää yllä, ettei elämästä tule muiden miellyttämisen kehto. Ja nyt kun inspiroit niin tajusin, että vielä ehtisi itsekin tutkia Ausseja W&H-viisumillalla, kun tänä vuonna mittariin kilahtaa 29 vuotta 😉

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 23, 2016 at 7:50 am

      Sä ehtisit kuule lähteä vielä molemmille vuosille! Mua yllätti, miten paljon kommentteja tämä postaus sai täällä blogissa ja Facebookissa, mutta huomaa, että ihmiset oikeasti miettii näitä. Iso osa reissaajista/ matkabloggaajista on näitä 25 – 35 -vuotiaita, jotka pohdiskelee, miten yhdistää elämän realiteetit ja omat reissuhaaveet.

      Mutta hei, mieti sitä WH-viisumia! Pois pääsee aina, jos ei tykkää!

  • Reply
    Anna / Muuttolintu
    huhtikuu 22, 2016 at 8:03 pm

    On kyllä niin tuttua pohdintaa. Ite oon jo kolmenkympin rajapyykin ylittänyt, eikä tunnu missään. Ns. Normaalia elämää ei ainakaan lähitulevaisuudessa tulla elämään. Mutta kuka sen määrittelee, mikä on normaalia elämää? Miksi pitäisi tehdä niin kuin muut? Pitää tehdä niin kuin itse hyvältä tuntuu ja mikä tekee onnelliseksi. Oon itse joutunut uhraamaan paljon uramahdollisuuksia tämän elämäntyylin vuoksi ja niin tuun tekemään tulevaisuudessakin, ainakin näillä näkymin. Uskon, että se on sen arvoista. Uraputki kärsii ja lapsien saamista on mietitty, mutta ainakin toistaiseksi reissuelämä tuntuu oikealta päätökseltä. Voihan se olla että vielä fiilikset muuttuu nopeastikin. Mutta et todellakaan ole ainakaan liian vanha! 🙂

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 23, 2016 at 7:53 am

      Siis mitä! Sä yli kolmekymmentä! Nyt on pakko sanoa, että mä olen kuvien perusteella luullut sua aina maksimissaan 25-vuotiaaksi, olet kyllä sairaan nuorekkaan näköinen! Ehdottomasti ei pidäkään tehdä kuin muut, mutta välillä on musta hyvä pysähtyä pohdiskelemaan valintoja eri kantilta ja ottaa huomioon myös näitä toimeentulo- yms. asioita. Kyllä mä toivon, että tulevat työnantajatkin arvostaisi näitä ulkomaankokemuksia, koska itselleni nämä on antaneet ainakin mielettömästi itsevarmuutta, mikä näkyy myös tavassa tehdä töitä ja kestää stressiä.

  • Reply
    Meidän matkassa / Monna
    huhtikuu 22, 2016 at 11:06 pm

    Hihii niin tuttua pohdintaa! Sä vaan puit sen sanoiksi ja mä pyörittelen omassa pienessä päässäni 😀 Taidetaan olla samaa ikäluokkaa joten ihan ehkä aiheellistakin pohtia tuollaisia, mutta ONNEKSI kirjoitit loppuun tuon että kuuntelit sydäntä etkä ns. järjen ääntä, hienoa!!! 🙂 Jokainen elää elämäänsä juuri niin kuin parhaaksi tuntee, eikä todellakaan pidä ajatella miten asioiden ”pitäisi” olla, vaikka sorrun tuohon itsekin ihan joka päivä.

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 23, 2016 at 7:56 am

      Mä oon vaan liian pitkään kuunnellut järjen ääntä tai en oikeastaan ole kuunnellut mitään ääntä, vaan mennyt vain sieltä, mistä kuuluu mennä. Nyt olen päättänyt elää toisin. Kuuntelen sydäntä, mutta kuuntelen myös järjen ääntä siinä mielessä, että otan vain hallittuja riskejä ja pidän mahdollisuuksia auki.

      Vaikuttaa siltä, että moni pyörittelee näitä asioita omassa päässään ja ihan tosi hienoa, että saa vertaistukea muilta samanmielisiltä. 🙂

  • Reply
    KMP
    huhtikuu 22, 2016 at 11:47 pm

    Mitähän tuohon sanoisi alkuun… Et tosiaan ole liian vanha. Itse olen 43-vuotias, kolmen lapsen äiti ja 20 vuotta työelämässä ollut, paitsi äitiyslomat ja hoitovapaat. Olemme lähdössä kesällä (myös) toista kertaa Australiaan miehen työn perässä, tällä kertaa Melbourneen 😊 ja nyt irtisanoin itseni vakituisesta työstä. Toivon että saisimme yhdessäoloa perheen kesken, uusia kokemuksia ja itse voisin löytää vielä – vaikka tässäkin iässä – uusia uria työelämääni. Toisaalta pelottaa kaikki lähtemiseen liittyvä ja erityisesti lasten koulut sekä työttömäksi jääminen, mutta toisaalta odotan uusia mahdollisuuksia ja kokemuksia, jopa periaattella ”kerranhan täällä vain eletään”. Enkä usko olevani liian vanha lähtemiseen tai uusiin juttuihin. Toki menen lasten ehdoilla ja se rajoittaa omia ratkaisuja, mutta ehkäpä tämä antaa koko perheelle jotain mitä lähtemättä jättämisellä ja ”eihän-noin-vaan-voi-tehdä” -asenteella ei saavuttaisi.
    Tarkoituksenani oli tällä (jaarittelulla) toivottaa sinulle tsemppiä ja avaraa mieltä uusiin kokemuksiin; Ei ikä ratkaise vaan enemmänkin asenne. 🍀

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 23, 2016 at 8:01 am

      Ihan mahtavaa ja suuri hatunnosto rohkeudesta. Juttelin Australiassa toisen sinne muuttaneen suomalaisen perheellisen kanssa ja hän puhui juuri tuosta ”eihän noin voi tehdä” -asenteesta, joka Suomessa paljolti on. Ulkomailla kohtaa kuitenkin niin paljon ihmisiä, joiden elämäntilanne ja valinnat ovat niin erilaisia, eikä kukaan ihmettele, jos joku lähtee vakityöstä toiselle puolelle maailmaa ja päätyy vaikka huonompiin hommiin siellä.

      Melbourne on aivan mahtava kaupunki. Varmaan oletkin ehkä löytänyt kyseisen blogin, mutta tästä blogista: https://australiaan.wordpress.com löytyy ihan älyttömästi hyvää tietoa ja faktaa erityisesti Melbournesta ja lapsiperheen näkökulmasta.

      Kiitos ja tsemppiä myös teille! 🙂

  • Reply
    Miffa
    huhtikuu 23, 2016 at 1:52 am

    Siis nää pohdinnat oli ihan kun omasta päästä. Ihana lukea ne näin selkeesti jäsenneltynä, kun oman pään sisällä se ajatus laukkaa aina aiheesta toiseen miten sattuu 🙂 Oon tainnut tähän aiheeseen liittyen kommentoida jotain aikaisemminkin, mutta ite lähdin siis nyt 26-veenä vielä Jamaikalle vaihtoon, kun valmistuminen ei innostanut, ja nyt oon aikalailla 99% varmasti päättänyt lähteä loppuvuodesta Ausseihin. Oon halunnu sinne niin kauan, että tuntuis jotenkin typerältä jättää kokemus väliin vaan siksi, että ”pitäis” asettua. (+ iski myös tajuntaan se, ettei WH:ta voi saada kun kolmekymppiseks 😀 )
    Perjaatteessa 26 on vielä supernuori, mut just toi kun kaverit valmistuu ja saa ylennyksiä ja kaikkea, niin väkisin aina välillä iskee päähän se fiilis, että pitäis itsekin keskittyä uranluontiin yms. Mutta juuh, suunnitelmissa olis, että viisumi lähtee hakuun kesällä heti kun palkkaa tulee 🙂
    Musta on upeeta, että lähet vielä toiselle rundille ja jotenkin tosi kiva lukea sun kokemuksia, kun tuntuu et suurin osa Ausseista bloggaajista on tyyliin lukion jälkeistä välivuotta viettäviä, niin ei jotenkin osaa samalla lailla samaistua niihin kokemuksiin 🙂

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 23, 2016 at 8:05 am

      Allekirjoitan tuon tunteen täysin. Itsekin musta tuntuu, että olen tosi nuori, mutta lähipiirissä ihmisillä on jo niin aikuinen elämä, että pakostakin tekee vertailuja siihen. Ihan mahtavaa kuitenkin, että olet päätynyt hakemaan viisumia ja uskon, että et tule tätä katumaan.

      Aikanaan luin kanssa paljon Australiaan wh-viisumilla lähteneiden blogeja, mutta niiden kirjoittajat olivat tosiaan hieman eri elämäntilanteessa (lukion päättäneitä tai au paireja), joten oli ehkä vaikea samaistua kaikkeen bilettämiseen ja siihen elämään. Halusinkin muun muassa tästä syystä kirjoittaa aika avoimestikin omista kokemuksista ja pohdinnoista, koska ajattelin, että varmaan on muita noin kolmekymppisiä, jotka painiskelee samanlaisten ajatusten kanssa :).

      Ihanaa kevättä ja erityisesti mahtavaa Aussi-vuotta. Jos olet suuntaamassa Melbourneen, niin laita viestiä, niin mennään vaikka kahville! 🙂

  • Reply
    Tiia
    huhtikuu 23, 2016 at 7:32 pm

    Kiitos taas mainiosta tekstistä! Ja edellisille kommentoijillekin fiksuista ajatuksista.

    Taidetaan olla samanikäisiä, ja ihan samoja ajatuksia olen pyöritellyt: maailmalle tekisi mieli varsinkin nyt, kun hyvin vielä voi, mutta toisaalta ne urakehitys-, asunto- ja perheenperustamisasiat huolestuttavat… Jotenkin silti uskon, että harvemmin tunteella tehdyt valinnat ovat kovin vääriä.

    Sekin kyllä mietityttää, että myös omassa kotimaassa olisi vielä kamalasti näkemistä. Ehkä sitäkin silti osaisi taas eri tavalla arvostaa, jos olisi välillä pidemmän aikaa muualla. 🙂

    • Reply
      Sandra
      huhtikuu 24, 2016 at 11:41 am

      On ollut kyllä ilo lukea näitä kommentteja ja muiden samankaltaisia ajatuksia. Mä uskon kanssa samaan, että tunteella tehdyt valinnat ei ole koskaan väärä valinta, vaikka myöhemmin ehkä ajattelisi, että olisi toiminut toisin jos olisi uudestaan samassa tilanteessa. Follow your heart and that shit.

      Omassa kotimaassa on näkemistä ja Euroopassa. Mulla olisi hirveä hinku tutkia Euroopan maita, kun kaikki on niin lähellä ja ”halvasti” saavutettavissa (Ausseihin verrattuna).

  • Reply
    Jonna / Lempipaikkojani
    huhtikuu 29, 2016 at 2:08 pm

    Innostuinpa kirjoittelemaan oikein postauksen siitä millaista on lähteä ulkomaille lapsiperheenä. http://www.rantapallo.fi/lempipaikkojani/2016/04/29/millaista-on-muuttaa-ulkomaille-lasten-kanssa/ Osittain siis tämän sinun postauksesi inspiroimana 🙂 Niin moni tuntuu pähkäilevän milloin on sopiva aika lähteä ulkomaille ja milloin ei enää (muka) voi. Kannustan siis omalla esimerkilläni toteuttamaan omia haaveitaan kaikissa elämänvaiheissa! Itselle oli tärkeää saada lapset nuorena eikä se elämä niihin lapsiin todellakaan loppunut 🙂

    • Reply
      Sandra
      toukokuu 1, 2016 at 1:29 pm

      Kiitos, onpa kiva kuulla, että postaus inspiroi. Ihan mahtavaa, että tuot esiin omat kokemuksesi, kun yllättävän monella on vähän kärjistäen sellainen ajatus, että kun on lapsia, haaveet ja unelmat on sitten siinä eikä ulkomaille vain voi lähteä, vaikka sehän ei ollenkaan ole niin. Omien haaveiden toteuttaminen on todellakin mahdollista kaikissa elämäntilanteissa, kuten kirjoititkin! 🙂

  • Reply
    Niina
    heinäkuu 1, 2016 at 12:22 pm

    Olipas tosi osuva teksti. Itse oon kanssa syksyllä lähdössä Australiaan (ekaa kertaa) ja täysin samat ajatukset pyörii päässä. Moni kavereista rakentaa uraa ja perhettä ja mä haluan vaan nähdä maailmaa enkä tiedä yhtään millaista uraa haluaisin rakentaa, vaikka tutkintokin löytyy jo. Takaraivossa kuitenkin hakkaa se ajatus, että oon 26v. ja pitäisi tietää jo mitä elämältään haluaa. Tosi paljon oon jotenkin joutunut uskottelemaan itselleni, että on hyvä päätös lähteä reissuun ja tää on just mulle oikea ratkaisu. Tottakai matka pelottaa, muttei mitää kivaa ikinä tapahdu jos ei uskalla hypätä tuntemattomaan 🙂

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 6, 2016 at 11:31 am

      Et ole musta ollenkaan liian vanha ja voin kertoa, vaikka ensi kuussa täytän 29, niin ihan samalla tavoin mietin koko ajan, mitä haluan tehdä. Se on helppoa joillekin, joilla elämän sävelet on selkeät, mutta oikeasti maailmaan mahtuu paljon ihmisiä, joille ehkä koko elämä on jatkuvaa hakemista ja etsimistä eikä sitä välttämättä koskaan ”löydä” mitään. Uskon, että matka on sulle juuri oikea ratkaisu ja voi johtaa elämän ihan uusille urille. 🙂

  • Reply
    Anne
    heinäkuu 1, 2016 at 9:20 pm

    Kiitos tästä postauksesta. Mulla kilahtaa mittariin 31 ihan kohtapuoliin ja vuoden takaisen eron seurauksena on takaraivossa kolkutellut aussivuosi, ”nyt tai ei koskaan” tyylisesti. Isoimpana esteenä oli kuitenkin ollut juurikin tämä ”olenko jo liian vanha” argumentti. Tänään tajusin että todennäköisesti tulen katumaan enemmän viisumin hakematta jättämistä, kun hakemista, joten painoin submit nappia ja reilun tunnin päästä viisumi kilahti sähköpostiin. Talven tullessa siis mennään!

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 6, 2016 at 11:21 am

      Ihan mahtavaa!! Itselläkin on tuore ero takana, joka on muuttanut itseäni vielä lisää ja antanut kimmoketta lähteä ”nyt tai ei koskaan”-meiningillä vielä enemmän. Jos olet tulossa Melbournen suunnalle, niin laita ihmeessä viestiä, niin voidaan käydä vaikka kahvilla. Mukava tavata muitakin ”vanhempia” reppureissaajia. 🙂

  • Reply
    Merja
    heinäkuu 9, 2016 at 12:52 pm

    Tosi paljon samoja fiiliksiä ja mietteitä sun tekstissä ja kommenteissa! Oon just tekemässä viimeisiä 1/3 farmipäiviä tokan vuoden WH-viisumia varten ja monta kertaa oon kyseenalaistanu onko tää stressi ja rahattomuus sen arvoista, mutta kun oon jo 30-v. ja alunperinkin halusin olla 2 vuotta täällä, niin oon palannut aina siihen että kyllä se on niiden extrakuukausien arvoista!

    Tässä iässä varsinkin huomaa sen eron kotiin asettuneilla kavereilla ja reissaajilla. Onhan tää tosi iso rahallinen ”uhraus” lähteä kun ottaa kokonaisuuden huomioon, mutta nää vuodet ulkomailla ja muut matkat on just sitä parasta omassa elämässä. Jos joku päivä haluaa asettua ja perustaa perheen, se vaihtoehto on kotona odottamassa – tai se voi tapahtua ihan eri olosuhteissa mitä luulis. Asettuukin ulkomaille perheineen. Ei vaan voi tietää, mutta omaan intuitioon ja vihjeisiin siitä mikä itseä kiinnostaa ja mikä tekee onnelliseksi voi todellakin luottaa!

    Tosi siistiä, että oot tulossa takas. Luin sun blogia läpi ennen matkaa ja sain paljon vinkkejä ja reissufiilikset vaan nousi. 🙂

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 11, 2016 at 3:05 pm

      Kiitos paljon ja kiva kuulla, että blogista on ollut hyötyä! Hyvä kuulla, että olet itsekin päätynyt sille kannalle, että rahallinen ja ajallinen uhraus on kuitenkin loppujen lopuksi ollut sen arvoista, vaikka ikätoverit kiitää urallaan eteenpäin. En tiedä, ollaanko kuitenkaan eläkeläisenä erityisemmin erilaisessa elämäntilanteessa kuitenkaan verrattuna jo paikalleen asettuneisiin ja uraa luoviin ikätovereihin nähden (samalla lailla varmaan maataan vaipoissa kuitenkin).

      Kiitos paljon kommentista ja tsemppiä täydestä sydämestä farmihommiin! Kärsimystähän se välillä on, mutta toivottavasti lopussa kiitos seisoo.

  • Reply
    Inkeri
    syyskuu 27, 2018 at 11:17 am

    Olen itse 35, enkä jaksa enää stressata. ^_^ Takana 7 asuinmaata, viisi kieltä, 2 tutkintoa.. Sairastuin 29- vuotiaana uupumiseen ja masennukseen juurikin näiden hullujen ulkoisten paineiden takia. Täydellinen ura, täydellinen suhde, jänniä kokemuksia vaan lisää, kielitaitoa, ulkomailla asumista, hieno titteli TÄNNE JA HETI! Ei ihme jos pää vähän nitisee. 😉 Olen elämyshakuinen erityisherkkä. Tarkoittaa käytännössä sitä, että säännöllisesti saatava uusia stimulantteja (äärimmäisiäkin), mutta keho ja mieli tarvitsee säännöllisesti latautumista ja yksinoloa. Tätä on opeteltu, ja jonkinlainen balanssi saavutettu. Oma koti, rutiinit, mutta pari kuukautta vuodessa muualla ja suurin osa kv- kavereita Suomessa asuessa. Ura tulee kun on tullakseen. Koin myös itse valtavaa ahdistusta ”aivot menee hukkaan, tyhmenen tms.” ja pöh.. olisikin vähän pienemmät aivot ja vähemmän toimintaa. 😀 Iso ongelma hanttihommissa on tosin turhautuminen. Yritän harjoittelulla päästä takaisin haastavempiin hommiin. Kolmenkympin vaiheilla ulkoiset paineet saattavat saada ihan hullut mittasuhteet. Tekee ihan hyvää jutella 70-90- vuotialle, joilta löytyy perspektiiviä. Elämän opettelu on pitkä polku eikä valmiiksi tule ikinä .. kannattaa nauttia matkasta ja hyväksyä epätäydellisuutensa. 🙂

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 28, 2018 at 6:35 pm

      Aivan ihana kommentti sinulla, ja tekstisi huokuu oikein sellaista elämänviisautta, jota arvostan. Samaistun todella paljon tilanteeseesi. Muistan kun siinä 25-vuotiaana olin ihan burn outin partaalla kaikista paineista ”menestyä”. Vasta nyt alan vähitellen löytää itselleni sellaista sopivalta tuntuvaa juttua.

      Kuvailisin itseäni sellaiseksi ekstrovertiksi introvertiksi, joka ei ole ujo, tutustuu helposti pintapuolisesti uusiin ihmisiin ja viihtyy erityisesti ulkomaalaisten kanssa. Silti tavallasi kaipaan omaa rauhaa ja latautumista ja omien juttujen parissa touhuamista. Kun on tämän tunnistanut itsessään, on paljon helpompi jaksaa arjessa.

      Ja ehdottomasti pitäisi viettää enemmän aikaa vanhempien ihmisten kanssa. Sieltä saa erilaista näkökulmaa asioihin. Ja kun toinen puhuu kuusikymppisistä kakaroina, niin oma kolkyt jotain ei tunnukaan missään.

      Kiitos vielä hirveästi kun kommentoit ajatuksella 🙂

Leave a Reply