Menu
Malta / Motivoivat postaukset / Pohdinnat

Ulkosuomalaisuuden parhaat puolet

Olen nyt viimeisimmät kolme vuotta asunut enemmän tai vähemmän Suomen ulkopuolella. En tiedä, voinko vieläkään kutsua itseäni aidoksi ulkosuomalaiseksi, mutta ainakin olen hyvää vauhtia tulossa sellaiseksi. Olen kaiketi nyt jossain välimaastossa, rajatilassa, tasapainoilemassa kuvitteellisen suomalaisuuden ja ei-suomalaisuuden trapetsilla. Edellisessä postauksessa avauduin hieman ikävästä, etäisyydestä ja niistä uhrauksista, joita ulkomailla asumiseni on aiheuttanut. En silti ikinä vaihtaisi tätä kokemusta pois, ja jos voisin tehdä tämän päätöksen uudestaan, lähtisin silti. Voin suositella tätä kokemusta jokaiselle muun muassa seuraavista syistä:

Näet entisen kotimaasi uusin silmin

11138553_10205313016958673_4319397236829341342_n

Suomessa ollessa ajattelin Suomen olevan Euroopan mallioppilas, tärkeä ja merkityksellinen, onnistunut, esimerkki muille. Maailmani oli hyvin Suomi-keskeinen, ja niinhän sen kuuluikin olla sellaisella, joka oli ikänsä siellä asunut. Kuvittelin, että suomalaisia arvostetaan maailmalla ja kaikkialla tiedetään menestyksemme jääkiekossa, PISA-tutkimuksissa ja teknologian käytössä. Ajattelin, että koko maailma kadehtisi äitiyspakkaustamme, hyvin eristettyjä talojamme ja aurattuja katujamme. Todellisuudessa Suomi on monelle tuntematon, kaukainen, kylmä, pieni, vähälukuinen maa jossakin Euroopan laidalla, joka on vähän kuin Ruotsi, mutta alkoholisoituneempi. Monelle olin ensimmäinen suomalainen, jonka vastapuoli kohtasi ja siitä, millainen olin, muodostui kaikkien suomalaisten stereotypia.

Toisaalta taas moni asia, jonka koki Suomessa ollessa huonoksi, näyttäytyykin aivan erilaiselta ulkomailla. Kouluruoasta tai katujen hiekoituksesta ei tule enää valitettua. Hanasta tuleva vesi maistuu taivaalliselta. Opintotuki tuntuu lahjalta, jota ei oikein edes koe ansaitsevansa. Pohjimmiltaan moni asia Suomessa on varsin hyvin.

Samalla on myös asioita, jotka Suomessa otti annettuna, mutta joita nyt ihmettelee maailmalla. Nyt tuntuisi oudolta, että alkoholia ei saa ostaa kaupasta yhdeksän jälkeen,  että ihmiset palauttavat pulloja kauppaan (kierrätys on siis mahtava asia), että hedelmät pitää muistaa itse punnita tai että verotiedot ovat julkisia ja kansallisen ihmettelyn ja kateuden aihe.

Näet itsesi uusin silmin

IMG_7617

Ulkomailla pääsee ottamaan etäisyyttä itseensä ja rooleihinsa Suomessa. Et olekaan enää tietystä koulusta valmistunut, tietyn tutkinnon omaava, tietyssä työssä ollut, jonkun lapsi tai vaikkapa tiettyä lajia harrastava. Ulkomailla olet konkreettisesti ilman näkyviä juuria, historiaa ja ympäristöön sidottuja rooleja ja odotuksia. Voit päättää olla kaikkea, mitä olit entisessä elämässäsi Suomessa tai sitten jotain aivan muuta. Voit helpommin kyseenalaistaa omia valintojasi, arvojasi ja toimintaasi. Voit kenties hieman vapaammalta pohjalta kokeilla ja rakentaa sitä ihmistä, jollainen haluat olla.

Läheisten kanssa vietetty aika on entistä merkityksellisempää

Kun läheisiä ei näe kovin usein, heidän kanssaan vietetty aika on kultaakin kalliimpaa. Sen kerran kun pääsen perheeni kanssa vaikkapa syömään, ei todellakaan tee mieli selata Facebookia puhelimella tai mennä omaan huoneeseen katsomaan Netflixiä. Olen läsnä aivan eri tavalla, kun olen Suomessa tai kun joku vaivautuu tulla minua katsomaan.

Voit yhdistellä parhaita tapoja eri maista

IMG_9922

Monia kenties ärsyttää, kun huomaamattaan tulee sanottua: ”Maltalla tämä tehtiin näin” tai ”Australiassa tämä oli kyllä paremmin”. Tarkoituksena ei ole retostella olemattomalla elämänkokemuksella tai kritisoida Suomea, vaan puhtaasti vertailla eri tapoja hoitaa sama asia ja pohtia, mikä olisi erilaisista toimintamalleista paras. Ulkosuomalainen näkee kenties jotkin asiat entisessä kotimaassaan tuorein silmin ja pystyy ehdottomaan vaihtoehtoista tapaa hoitaa jokin asia. Joskus netin palstoilla törmää näissä tapauksissa kommentteihin, että ”painu takaisin sinne maahan X, mikäli siellä oli asiat niin hyvin”. Tässä menee toisen ihmisen pointti onnistuneesti täysin ohi.

Otat vastuuta itsestäsi

IMG_9998

Toki vastuu itsestään pitää ottaa ihan missäpäin liikkuukaan. Kuitenkin ulkomailla puuttuu usein se tavallinen tukiverkko tai ainakin sen on usein joutunut luomaan itse aivan alusta uudestaan. Ulkomailla asuessa joutuu itse selvittämään byrokratian kiemurat, hakemaan töitä, etsimään sähkömiehen tai vaikkapa etsimään Google mapsin avulla lähimmän avoimen apteekin, jos vaikka sieltä löytyisi apua pahimpaan kuumehorkkaan.

Tutustut samanhenkisiin ihmisiin

14718852_10209426640116681_718501105151249780_n

Kun olin Suomessa, kukaan lähipiiristäni ei haaveillut ulkomaille muutosta. Kuitenkin Australiassa ja Maltalla tai muualla matkoillani olen tavannut paljon ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta lähteneet omasta kotimaastaan ja muuttaneet muualle erilaisten kokemusten, seikkailujen tai vapauden perässä. Heidän joukostaan löytyy usein yksilöitä, sekä suomalaisia että muunmaalaisia, joiden kanssa ajatukset elämän arvoista ja tarkoituksesta natsautuvat hyvin yhteen. Olen saanut reissujeni aikana lukuisia hyviä kavereita, muutamia ystäviä sekä valtavan määrän tuttuja, joiden kanssa on jaettu unohtumattomia kokemuksia ja käyty syvällisiä keskusteluja.

Muutama viikko sitten löysin vanhan tietokoneeni uumenista kansion, johon olin listannut muistaakseni vuonna 2012 kirjoittamiani tavoitteita tai asioita, jotka haluan elämässäni saavuttaa. Yksi listan kärkipään kohdista oli asuminen ulkomailla. Vasta tuota listaa lukiessani tajusin, että minähän parhaillani elän yhtä aikoinaan itselleni asettamaani tavoitetta. Jos joku ruudun toisessa päässä miettii, kannattaako ulkomaan kortti kääntää ja katsoa, niin ehdottomasti kannattaa! Suomeen pääsee aina takaisin, ja varmasti monta kokemusta rikkaampana.

2 Comments

  • Anna | Muuttolintu.com
    5 tammikuun, 2018 at 5:37 am

    Ihana postaus <3 En usko, että moni ulkomaille asumaan lähtenyt sitä katuu, kyllä se rikastuttaa niin paljon. Ja muuttaa ihmistä. En usko, että olisin sama ihminen jos en olisi ikinä lähtenyt. Tärkeimpänä pidän sitä, miten paljon maailmankuva on muuttunut ja minä itse siinä mukana. En usko, että pelkillä lyhyillä reissuilla siellä täällä ihan olisi ollut samanlaisia vaikutuksia, ainakaan samalla tavalla. Kotimaan näkee tosiaan myös erilaisessa valossa, niin hyvässä kuin pahassa.

    Reply
    • Sandra
      8 tammikuun, 2018 at 7:45 pm

      Kiitos Anna <3. Vaikka sitä sanotaan, että kotimaassa voi oppia itsestään ja elämästä aivan yhtä paljon kuin ulkomaillakin, niin kyllä tämä vain tavallaan on muuttanut ainakin mua. Ollut kasvattava kokemus vähän ravistella sitä turvallisuushakuista pientä tyttöä, joka jossakin syvällä sisimmässä asuu ja pakottaa mennä tutustumaan suureen maailmaan 😀

      Reply

Vastaa käyttäjälle Sandra Cancel Reply