Menu
Australia

Vihdoinkin Tasmaniassa!

Ensinnäkin on ollut kiva huomata, että Rantapallon Facebook-sivuilla jaetun Australian reissun kuluja käsittelevän postauksen ansiosta viikon lukijamäärä on pompannut ylöspäin huimalla 1500 lukijalla. Vau! Toivottavasti mahdollisimman moni teistä pysyy mukana seuraamassa seikkailujani myös jatkossa. Erityisesti nyt, kun tuntuu, että pelkästään tämä Tasmanian reissu tulee olemaan yhtä lentoa paikasta toiseen ja upeampia kokemuksia toinen toisensa jälkeen. Voin sanoa kokemuksesta, että Uusi-Seelanti on luontonsa puolesta yksi maailman parhaita paikkoja, mutta ei tämä paljoakaan sille häviä. Olen ollut täällä vasta kaksi päivää ja nähnyt mahtavia vesiputouksia, jylhiä vuoria, suloisia pikkukyliä ja rauhoittavia järvimaisemia. Mihin tahansa päänsä kääntää, luonto yllättää monipuolisuudellaan ja vaihtelevilla maisemillaan. Olen myös tutustunut hauskoihin persooniin ympäri maailmaa ja viettänyt yön tähänastisen elämäni hienoimmassa ja vastaavasti elämäni kamalimmassa hostellissa. Kun toisessa löytyi yli 50 euron samppanjapullo ilmaisen ruoan hyllyltä, toisessa tiskialtaassa odotti torakka ja jääkaapissa homeisia makkaroita. Tästä ja kaikesta muusta lisää myöhemmin, kun pääsen paremman netin ääreen.

IMG_5832

IMG_5828

IMG_5839

IMG_5840

Kirjoittelua hidastaa myös se, että kannettavani laturi hajosi! Se on tehnyt kuolemaa jo melkein vuoden ja jatkuvan retuuttamisen vuoksi se taisi kohdata viimeiset päivänsä. Onneksi ryhmämme oppaalla on mukana Macbook, niin saan lainata laturia ainakin seuraavat pari päivää. Muutenkin ryhmämme on todella kiva. Ikähaitari liikkuu 18 ja 70 välillä ja kansallisuuksiin mahtuu niin australialaisia, hongkongilaisia, italialaisia, hollantilaisia kuin brittejäkin. Opas on retkellä vasta toista kertaa, mutta jotenkin tuo rastatukkainen resupekka, jolla on varpaankynnet maalattu sinisiksi ja joka aloittaa oluenjuonnin välittömästi hostellilla, onnistuu selviytymään, improvisoimaan ja naurattamaan ryhmäläisiä. Välillä kokemukset tällä retkellä ovat olleet niin absurdeja, etten tiedä, miten pitäisi reagoida. Ehkä mukana oleva sydneyläinen 22-vuotias tyttö kiteytti kaiken parhaiten näin: ”This is an experience with a capital E. I just try to take as much pictures as I can, otherwise no one is going to believe me back home”.

IMG_5849

IMG_5851

IMG_5853

IMG_5871

IMG_5881

IMG_5884

IMG_5888

IMG_5892

Kuten kuvista näkyy, olen päässyt näkemään jo aimo annoksen upeaa luontoa. Olen tehnyt kolmen tunnin vaelluksen vesiputouksille, kivunnut ja hypännyt alas hiekkadyyneiltä, syönyt lounasta järven rannalla katsellen horisontista kohoavia vuoria, käynyt vadelmafarmilla, vesinokkaeläimiä bongaamassa ja lukuisissa pienissä kylissä, joissa aika tuntuu olevan pysähtynyt. Tällä hetkellä istun niityllä, aurinko on laskemassa, mutta linnut jaksavat yhä laulaa. Taustalla kohoavat sinivihreät vuoret, jotka jatkuvat kaikkialle, mihin vain jaksan katsoa. Jossain kaukana määkii lammas, mutta liikenteen ääntä ei ole kuulunut koko päivänä. Vieressä harmaapäinen 70-vuotias kauluspaitaan ja neuleeseen pukeutunut, vain italiaa puhuva herrasmies opettaa kiinalaisille tytöille italialaisia sanoja ja nauraa, kun raukat yrittävät sanoa r-kirjainta italialaisen sensuellisti. Tämän parempaa kulttuurivaihtoa ei voi olla.

IMG_5901

IMG_5951 (1)

IMG_5953

IMG_5960

IMG_5973

IMG_5976

Täällä sitä olen, maailman toisella puolella. Olen yksin ja yhtä aikaa yhdessä muiden kanssa. Tunnen yhteenkuuluvuutta ihmisen kanssa, jotka eivät tiedä minusta juuri mitään, jotka eivät puhu kieltäni tai jotka eivät tiedä maastani mitään. En voisi olla onnellisempi missään muualla. Kotini on kaikkialla. Tällä viikolla Tasmaniassa, ensi viikolla jossain muualla.

Jos haluat seurata juttujani reaaliaikaisesti ja autenttisemmin, minut löytää snapchatista nimellä sandra.nenonen. Käy myös tykkäämästä blogistani Facebookissa (https://www.facebook.com/thepresentisperfect/), niin saat tiedon aina uusimmasta postauksesta.

2 Comments

  • Meri
    5 tammikuun, 2016 at 2:58 pm

    Kauniita kuvia. Hyviä seikkailuiden jatkoja, täällä seuraillaan. 🙂

    Reply
    • Sandra
      5 tammikuun, 2016 at 9:29 pm

      Kiva kuulla, kiitti!

      Reply

Leave a Reply