Ura ja opiskelut

Viikko yliopistoa takana…

syyskuu 3, 2018

Moikka ihanaiset! Tämä blogi on elänyt vahvasti itseni mukana. Aikoinaan The Present is Perfect profiloitui pitkälti Australia-aiheisena matkablogina ja tietotoimistona, mutta nyt kirjoittajan elämä on siirtynyt vahvasti Suomen kamaralle takaisin koulun penkille. Tämä on elämääni nyt, ja se tulee kenties näkymään jonkin verran blogissa. Ei huolta, matkailuaiheet tulevat edelleen olemaan vahvasti läsnä  ja uusia reissuja on taas suunnitteilla :).

Tänään on kulunut viikko yliopistoa ja huh, huh, miten paljon aktiviteettia viikkoon on mahtunut. Tavallisten orientaatio-opintojen ja kurssien lisäksi mukaan on mahtunut hirveä määrä uusia kasvoja sekä näin vanhalle mieletön määrä iltaohjelmaa. Maanantaina lähdimme tutkimaan Tampereen keskustaa tuutorien voimin ja päätimme illan Bar Passioniin (mikään ei ole muuttunut sitten viimekertaisten opiskeluaikojen). Tiistaina vietimme Tampereen yliopiston harjoitustoimituksen tiloissa lautapeli-iltaa ja pääsin häviämään Kimblessä. Keskiviikkona olikin ensimmäiset opiskelijabileet ja torstaina darrapiknik. Osallistuin näistä kaikkiin tapahtumiin. Perjantaina lähdin mielelläni maaseudun rauhaan lataamaan akkuja. Töitä olen yrittänyt rääpiä milloin olen ehtinyt ja kun mukaan laskee kaikkiin uusiin ihmisiin tutustumisen ja muut uudet asiat, olen ollut ihan rikkipoikkiväsynyt.

Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että lähdin aktiivisesti mukaan moneen juttuun. Samoin aivan kohta lähden Särkänniemeen, jossa vietetään opiskelijoille suunnattua syysfestiä. Pääsylipun illaksi sai vain alle kympillä, joten lähdin mukaan. Huomenna olisi sitten Pispalan kaupunginosaan tutustuminen, keskiviikkona yliopiston avajaiset ja torstaina haalaribileet… Että ei tästä viikosta taida sen rennompi tulla. Kestävyyskuntoa tarvitaan! Toivottavasti myös ymmärrätte, jos blogi ei päivity superüberaktiivisesti.

Mitä tulee itse opiskeltaviin asioihin, tykkään ihan mielettömästi! Ainakin alun pintapuolisella tunnustelulla tämä tuntuu niin omalta jutultani, että ei tosikaan. Olen ollut luentojen jälkeen ihan täpinöissäni ja nipistellyt itseäni, että kuuluuko opiskelun tuntua oikeasti näin kivalta. Höpöttelisin ja hehkuttelisin mielelläni lisääkin, mutta ihan pian pitää suunnata seuraavaan juttuun kohti Särkänniemeä.

Palaillaan seuraavalla taas matkajutuilla ja astetta ruotsalaisemmissa tunnelmissa.

Onko muuten muita, jotka ovat aloittaneet opintoja nyt syksynä?

  • Reply
    Jonna Lempipaikkojani
    syyskuu 3, 2018 at 12:18 pm

    Mulla alkoi kanssa viikko sitten opinnot 😁 ja allekirjoitan tuon väsymyksen. Uusia juttuja, uusia kasvoja niin että päässä surisee. Mutta hyvällä tavalla. Minä kyllä joudun jättämään kaikki bileet välistä, sillä muuten ei jaksaisi kotona arkea pyörittää, kolme lasta tarvitsee kans äitiä. Ja lisäksi yritän tehdä myös työkeikkoja aina välillä. Muistan kuinka stressasit etukäteen, että muut ovat sinua nuorempia. Miten kävi? Itselleni oli vähän yllätys, etten ollut edes ryhmäni vanhin vaan yli 40-vuotiaitakin oli mun uusissa opiskelukavereissa.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 4, 2018 at 4:45 am

      Hei, onnea opinnoista! Missä opiskelet? Ihan ymmärrettävää, meilläkin yksi perheellinen joukossa, ja ei tietenkään pääse iltariekkumisiin mukaan. Meilläkin varmaan ryhmässä on yksi noin 40-vuotias (?), eli en ole edes vanhin 😀

      • Reply
        Jonna / Lempipaikkojani
        syyskuu 4, 2018 at 5:23 am

        Kiitos 🙂 Opiskelen siis kasvatustiedettä Helsingin yliopistossa ja valmistun varhaiskasvatuksen opettajaksi muutaman vuoden päästä. meillä (ehkä alasta riippuen) tosi monella oli jo joko lastenhoitajan tai muu vastaava tutkinto takana, työvuosiakin monilla useita ja perheellisiäkin useampi.

        • Reply
          Sandra
          syyskuu 12, 2018 at 5:46 pm

          No kuulostaapa kivalta, oot varmasti luonnonlahjakkuus siinä 🙂

  • Reply
    Emma
    syyskuu 10, 2018 at 7:42 am

    Näitä sun opiskelujuttuja on tosi kiva seurata! Kerro meille jossain vaiheessa enemmän myös niistä opintojen sisällöistä, olisi kiva lukea minkälaisia kursseja opiskelet!

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 12, 2018 at 6:00 pm

      Oi, kiva jos kiinnostaa :). Mielellään kerron lisää, kun itselle vähän aukeaa asiat enemmän.

  • Reply
    Merja / Merjan matkassa
    syyskuu 13, 2018 at 7:01 pm

    Opiskelijaelämä kuulostaa rankalta 🙂 mutta hyvällä tavalla. Kiva kuulla, että opinnot ovat lähteneet hyvin käyntiin ja ala tuntuu mieluisalta. Tänä syksynä on muuten useampi tuttu palannut koulun penkille.

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 15, 2018 at 6:37 am

      Moni bloggaaja on myös kertonut palaavansa opiskelemaan – liekö joku kolmekymppisten villitys. Ei se liian rankkaa ole, kun ei mene kuin yhteen aktiviteettiin per viikko 😀

  • Reply
    Periaatteen Nainen
    syyskuu 14, 2018 at 7:38 pm

    Oih, noissa opintojen alkamisissa on aina ihan mahtava fiilis – hienoa, että olet hypännyt täysillä mukaan! Rentouttavaa viikonloppua!

    • Reply
      Sandra
      syyskuu 15, 2018 at 6:37 am

      Kiitos paljon ja samoin sinulle 🙂

Leave a Reply