Menu
Australia / Yleinen

Visa Grant Notification ja viisumeiden hakeminen

Lähes neljä viikkoa siinä meni. Aika piti sisällään toiveikasta odotusta, epätoivon hetkiä, turhautumista ja ärsyyntymistä. Mistä on kyse? Haimme siis vajaa neljä viikkoa sitten Australian Working Holiday -viisumeita yhdessä mieheni kanssa. Itse sain myöntävän päätöksen parissa tunnissa ja kuvittelimme, että myös miehelläni myöntöprosessi kestäisi enintään muutaman päivän. Näin ei todellakaan ollut, vaan päätöstä saimme odottaa viikkotolkulla. Eilen keskipäivällä sähköpostiin kilahti kuitenkin viesti, joka alkoi sanoilla: ”This is to advise that you have been granted...”  ja voi, mikä riemu siitä ratkesi! Nyt se on totta! Me olemme lähdössä!

1498053-9-1343846788620

Kerron tässä postauksessa hieman tarkemmin viisumin hakemisesta keskittyen erityisesti viisumeihin, joista itselläni on kokemusta.

Mistä tietoa viisumeista?

Netti on pullollaan ohjeistuksia, blogikirjoituksia ja keskusteluja Australian viisumeiden hausta. Kannattaa katsastaa esimerkiksi Dundernewsin keskustelut sekä Australian maahanmuuttoviraston eli immin sivut,  joilta löytyy vastaus lähes mihin tahansa kysymykseen maan ja taivaan välillä. Samojen sivujen kautta viisumeita haetaan.

Milloin viisumi?

Käytännössä suomalainen tarvitsee Australiaan viisumin aina, tuli hän sinne vain parin viikon lomalle tai usean vuoden työkomennukselle. Yleisin viisumi on turistiviisumi, joka myönnetään normaalisti 3 kuukaudeksi ja sen hakeminen tapahtuu kätevästi netissä immin sivuilla. Käsittelyaika pitäisi olla noin yhden päivän, mutta silti viisumin hankintaa ei kannata jättää viime tinkaan. Turistiviisumilla työnteko tai -haku ei ole sallittua.

Toinen yleinen viisumi on 18 – 30 -vuotiaille nuorille tarkoitettu Working Holiday -viisumi, joka oikeuttaa vuoden oleskeluun ja työntekoon Australiassa, pitäen sisällään enintään 4 kuukauden opiskelun. Yhdellä työnantajalla ei saisi olla töissä kuin 6 kk, mutta tähän voi hakea poikkeuslupaa. Jos työnteko täyttää tietyt edellytykset, on mahdollista hakea viisumiin jatkoa toiseksi vuodeksi.

large

Viisumin myöntämiseen on tiettyjä edellytyksiä:

– Viisumia haettaessa on oltava vähintään 18 vuotta täyttänyt, mutta alle 31. Viisumi on voimassa vuoden myöntöpäivästä, joten ei haittaa, vaikka olisit täyttänyt 31 saapuessasi Australiaan. Kun saavut Australiaan, vuoden mittainen oleskelusi alkaa. Saat poistua maasta niin monta kertaa kuin haluat, mutta vuoden viisumisi kuluu koko poissaolosi ajan.

– Hakijalla ei saa olla huollettavia lapsia mukanaan.

– Hakijalla on oltava todistetusta vähintään 5000 AUD säästöjä, jotta hän voi ostaa itselleen paluulipun ja pystyy elättämään itsensä ensimmäisten kuukausien aikana

– Hakijalla on sellaisen maan passi, joka on solminut WH-sopimuksen Australian kanssa. Listan maista löydät täältä.

– Viisumia haettaessa on oltava Australian ulkopuolella.

– Jos olet oleskellut tietyissä maissa tai aiot tehdä töitä terveydenhuollon piirissä, joudut todennäköisesti toimittamaan terveystodistuksen hyväksytyltä lääkäriltä. Tätä pyydetään erikseen.

– Hakija ei myöskään saa olla vaaraksi australialaisille. Jos sinulla on rikosrekisteri, joudut ilmoittamaan tämän ja todennäköisesti toimittamaan lisäselvitystä rikkeestäsi tai rikoksestasi. Samoin viisumi voidaan evätä, jos olet kärsinyt vakavista mielenterveydellisistä ongelmista ja olet sitä kautta vaaraksi muille Australiassa. Sinulla ei saa myöskään olle rästissä olevia velkoja Australian hallitukselle.

large1

Miten hakea?

Paras tapa hakea viisumia on sähköisesti immin sivuilla. Sivuilla voit myös luoda oman immiaccount-tilin, jonka kautta pystyt seuraamaan käsittelysi etenemistä ja mm. liittämään tarvittavia lisädokumentteja hakemukseesi. Viisumipäätöksen saa sähköpostiin.

Mitä maksaa?

Turistiviisumi eVisitor on mielestäni edelleen ilmainen. Working Holiday -viisumin hinta puolestaan nousee vuosi vuodelta ja tänä vuonna siitä sai pulittaa noin 300 euroa. Maksaminen käy yleisimmillä luottokorteilla.

Milloin tulee päätös?

Turistiviisumin palvelulupaus on yksi arkipäivä, joten päätöksen pitäisi kilahtaa nopeasti sähköpostiin. WH-viisumin palvelulupaus on 6 päivää ja Australian maahanmuuttoviraston tavoitteena on käsitellä 75 % viisumeista tuossa ajassa. Mieheni kohdalla käsittely kesti kuitenkin vajaat neljä viikkoa, vaikka hänen ei lopulta tarvinnut toimittaa mitään lisäselvityksiä.

Kun olimme odottaneet noin kaksi viikkoa, laitoimme sähköisen kyselyn immiin ja tiedustelimme, mitäköhän hakemuksellemme kuuluu ja olisiko jotain lisädokumentteja, joita voisimme toimittaa käsittelyä helpottaaksemme. Saimme automaattisen vastauksen sähköpostiin, jossa kerrottiin, että tiedusteluihin pyritään vastaamaan seitsemässä päivässä, mikäli vastaus kysymykseen ei löytyisi sähköpostin ohjeista tai lisätietolinkeistä. Emme saaneet mitään vastausta seitsemän päivän aikana.

Kun oli mennyt melkein neljä viikkoa, soitimme immin sivujen kautta löytyviin eurooppalaisia hakijoita palveleviin numeroihin ja tiedustelimme viisumipäätöksen etenemistä. Puhelimeen jonotimme noin 20 minuuttia. Toisessa päässä oleva ystävällinen henkilö kertoi, että joulun tienoilla hakijoiden määrä lisääntyy valtavasti ja moni haluaa tulla Australiaan juuri joulun tai uuden vuoden ajaksi, joten he ovat etusijalla myöntöprosessissa. Hän katsoi myös mieheni hakemuksen läpi ja sanoi, että hänestä kaikki näyttää olevan kunnossa, mutta hän ei pysty tekemään mitään päätöstä nopeuttaakseen. Seuraavana päivänä päätös kuitenkin tuli. Opiksi siis kaikille, että vuoden loppupuolella on hyvä varata reilummin aikaa omaa viisumikäsittelyä varten eikä tulisi missään nimessä varata lentolippuja ennen kuin viisumipäätös on tullut.

Joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Nyt ei muuta kuin lipun varaamisen kimppuun!

oz

12 Comments

  • Jerry / Pako Arjesta
    11 joulukuun, 2014 at 9:27 am

    Onnittelut vielä kerran, koska nyt se on sitten varmaa :)!

    Reply
    • Sandra
      11 joulukuun, 2014 at 7:31 pm

      Voi kiitos! Kyllä tässä vierähti iso kivi sydämeltä!

      Reply
  • lena / london and beyond
    11 joulukuun, 2014 at 10:49 am

    Jee, superkivaa reissun suunnittelua 🙂

    Reply
    • Sandra
      11 joulukuun, 2014 at 7:31 pm

      Kiitos! Se onkin ihana vaihe reissuun lähdössä 🙂

      Reply
  • Maarit Johanna
    11 joulukuun, 2014 at 2:10 pm

    Loistouutinen! Inhottavaa kuitenkin on odottaa jos sinä sait oman viisumisi jo niin helposti.
    Kiitos postauksesta, en tajunnut että minunkin pitää hakea viisumia. Markulle se taidetaan hoitaa työpaikan puolesta, joten olisin ollut kentällä vähän jumissa 😀

    Reply
    • Sandra
      11 joulukuun, 2014 at 7:33 pm

      Niin on! Sehän siinä olikin niin erikoista, kun alkoi jo heräämään kaikkia ihme epäilyksiä niistä vaihtoehdoista, jotka voisivat olla vialla.

      Hah, no hyvä, että tuli tässä ilmi. Et olisi meinaan päässyt maahan ollenkaan :D. Se olisi ärsyttänyt monen kymmenen tunnin matkustamisen jälkeen.

      Reply
  • jdJenna
    11 joulukuun, 2014 at 5:20 pm

    Hei mahtavaa, onnittelut!! 🙂

    Reply
    • Sandra
      11 joulukuun, 2014 at 7:33 pm

      Kiitos! Nyt on niin upea fiilis!

      Reply
  • marikaw
    11 joulukuun, 2014 at 6:55 pm

    Ihanaa että varmistui vihdoin! Nyt vaan sunnitelmat täysillä käyntiin. Onks lentoliput jo? 😀

    Reply
    • Sandra
      11 joulukuun, 2014 at 7:34 pm

      Niin on! Ei ole vielä, kun ei uskallettu hankkia, kun ei tiedetty varmaksi tuota viisumin saantia. Nyt voi sitten alkaa tosi mielellä katsomaan niitä lentoja 🙂

      Reply
  • Miila
    12 joulukuun, 2014 at 7:58 am

    Kiitos vinkeistä viisumin hakemiseen! Itselläkin haaveissa olisi WH Australiassa 🙂 Onnea myönnetyistä viisumeista ja jään innolla seuraamaan teidän matkan suunnittelua!

    Reply
    • Sandra
      12 joulukuun, 2014 at 7:51 pm

      Kiitos kommentistasi ja onnen toivotuksista! 🙂 En itsekään malta odottaa, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Välillä olen niin innoissani, etten meinaa pysyä nahoissani ja vatsassa lentelee perhosia ja välillä olen ihan paniikissa ja hermoilen kaikkea mahdollista epäolennaista.

      Reply

Leave a Reply