Motivoivat postaukset

Voiko kunnianhimon ja reissaamisen yhdistää?

heinäkuu 6, 2016

Reissaaminen ja kunnianhimo? Voiko noita kahta yhdistää mitenkään? Olen aina tykännyt tehdä töitä ja nautin, kun saan uusia haasteita ja tilaisuuden oppia uutta. Olen myös aina pitänyt opiskelusta ja erityisesti lukio- ja yliopistoajoista, jolloin sain usein kokea sitä löytämisen iloa, kun ympäröivästä maailmasta paljastui jokin uusi piirre tai kun erilaiset mielipiteet haastoivat totuttuja ajatusrakenteitani ja jouduin perustelemaan tai välillä muuttamaan kantaani johonkin. Saan myös virtaa, kun voin vaikka työssä kokea positiivista stressiä, joka pakottaa saamaan asioita aikaiseksi ja menemään välillä mukavuusalueen ulkopuolelle. Haluan haastaa itseäni oli kyse sitten treenaamisesta, opiskelusta tai töistä ja kilpailla pahimman vastustajani, itseni, kanssa.

e913680b821cef939c39bdb44abd57ef

Pitkään ajattelin, että työ on ainoa areena, jossa voin toteuttaa kunnianhimoani. Kuitenkin tavallaan kilpailevana voimana olen aina tuntenut poltetta ulkomaille, matkustamaan, reissaamaan, seikkailemaan. Lähdinkin viime vuonna Australiaan ja aion lähteä sinne uudestaan nyt syksyllä. Tämä on unelmani ja tätä oikeasti haluan nyt tehdä. Minulla on nyt viisumi myönnettynä, eikä koskaan tule uutta tilaisuutta sitä enää uudestaan saada, jos se jää nyt käyttämättä. Kuitenkin paloni lähteä ulkomaille tarkoittaa todennäköisesti käytännössä taas yhtä vuotta niin sanotuissa hanttihommissa, joiden ansiosta voin kieltämättä pitää katon pääni päällä ja leivän kädessäni, mutta jotka eivät ammatillisella kasvun, kehittymisen ja uuden oppimisen saralla tarjoa kovinkaan paljon uutta. Saan varmaan taas monotonisesti vuoden ajan tarjoilla olutta, pedata sänkyjä, laskea seteleitä, pakata vihanneksia ja toistaa rutiininomaisesti samoja fraaseja. Voin sanoa, että viimeisimmät kuukaudet mieleni on jo huutanut haasteita, aivoni pähkinöitä purtavaksi ja se uranaisen elämä on alkanut jälleen näyttäytyä houkuttelevalta. Samalla tavoin kolmenkymmenen ikävuoden lähestyessä ja seuratessani ikätovereideni urakiitoa välillä sitä pohtii, onko jo liian vanha tekemään vuoden kestäviä reissuja jälleen kerran, kuten aiemmassa postauksessani kirjoitin. Kestääkö CV:ni vielä yhtä vuotta hanttihommia?

1303171518-ef300a8665238831b10c9e896aa06661

Samalla tavalla kuten olen aiemmin selaillut äkkilähtöjä, olen nyt käynyt läpi työpaikkailmoituksia ja kaiholla miettinyt, mitä kaikkia uusia haasteita työrintamalla olisi tarjolla. Mielenkiintoisia tehtäviä tuntuu olevan netti väärällään ja sormet melkein syyhyävät halusta alkaa kirjoittaa hakemuksia. Hienojen uraskenaarioiden edessä oloni on kuin karkkikaupassa olevalla pienellä lapsella, joka himoitsee notkuvia hyllyjä ja erilaisten vaihtoehtojen kirjoa, mutta samalla tietää, että nyt on odotettava joskus kaukaisuudessa siintävää karkkipäivää. Tässä olenkin käynyt mielessäni sisäistä painia ja pohdintaa, miten voisin yhdistää urahaasteet sekä reissauksen elämäntyylinä. Elämäntapa, jossa ei hirveästi haluaisi asua talvia Suomessa, tarkoittaa usein pakostakin pätkittyä työsuhdetta ja johtaa yleensä työskentelyyn erilaisissa kesä-, kausi- ja sesonkitöissä, joista ei paljon etene ja joiden työtehtävät hallitsee kohtuullisen nopeasti. Kun asuu toisessa maassa, on myös aina maahanmuuttaja ja joutuu usein aloittamaan eritasoisista töistä kuin niistä, joita omassa kotimaassaan teki. Kyllähän sitä voi nopeasti työllistyä ravintoiloihin, baareihin, siivoojaksi, feissariksi, rakennustyömieheksi, hotelleihin tai myyjäksi kauppoihin, mutta haluanko tehdä sitä oikeasti loputtomasti? Toki on olemassa aloja, kuten sairaanhoitajat, joita tarvitaan kaikkialla ja työllistyminen lienee sujuvampaa koulutusta vastaaviin tehtäviin myös ulkomailla. Itse en kaupallisella tutkinnollani näihin kuitenkaan lukeudu. Toki yksi vaihtoehto olisi jäädä sitten pysyvämmin ulkomaille (äiti, älä nyt pelästy), mutta toistaiseksi tämäkin kortti on mielessä vain ajatuksen tasolla, kun lähes kaikki tärkeät ihmiset ovat kuitenkin Suomessa.

loves_large-e1290026180218

Toisaalta jos taas hakisin koulutustani vastaavia töitä, niin uskaltaisiko sitä edes ottaa vastaan haastavia työtehtäviä, jos arvostaa vapaa-aikaa korkealle ja haluisi, että työpäivän jälkeen on energiaa ja aikaa muuhunkin? Ikäiseni naiset ovat varmaan jo viimeiset 50 vuotta pohtineet, miten he voivat yhdistää perheen ja työn ja vihdoinkin alkaa näyttää siltä, että he, jotka niin haluavat, voivat saada molemmat. Voinko minäkin saada yhdistettyä uran ja reissuelämän? Sukupolvelleni ominaiseen tapaan haluaisin kaiken, heti, nyt ja valmiina, vaikkei tosielämä aina toimikaan niin. Haluaisin elämästä joka saralla mahdollisimman paljon irti. Haluaisin sekä matkustella että haastaa itseäni enkä haluaisi tinkiä kummastakaan. Voisinko minäkin jotenkin ryhtyä nykyään suosituksi diginomadiksi, joka elättää itsensä läppärinsä avulla, jolloin töitä voi tehdä vaikka rannalla maailman toisella puolella? Tämä tuntuu ainakin tällä hetkellä kaukaiselta vaihtoehdolta, sillä en ainakaan äkkiseltään koe osaavani mitään, mitä voisin kaupallistaa ja etänä myydä. Tai ehkä en vain osaa ajatella riittävästi outside the box.

0713903718546040e9305e2f6d01057c

Joku voisi kysyä, etteikö sitten reissaaminen ja asuminen ulkomailla ole muka tarjonnut haastetta, opettanut uutta ja laajentanut maailmankuvaa. No totta hitsissä on! Vuosi tuttujen kuvioiden ulkopuolella on opettanut itsetuntemusta, antanut roppakaupalla varmuutta ja sen kautta rentoutta omaan eloon ja toimintaan, karistanut ennakkoluuloja ja opettanut hyppäämään erilaisiin tilanteisiin ja luovimaan uusissa ja oudoissakin paikoissa. Vaikka matkustelu ja ulkomailla asuminen tuokin eteen omanlaisiaan haasteita, ei sitä voi verrata niihin haasteisiin, joita työ tai korkeakouluopinnot voivat tarjota. Ei, vaikka miten tässä on julistettu matkailun ilosanomaa, niin ei se toimi lääkkeenä jokaiseen sairauteen.

Mikä on tässä vaiheessa varmaa, on se, että olen lähdössä Australiaan. Mistä löydän itseni sen jälkeen, en osaa vielä sanoa. Sen tiedän, että tulen haalimaan elämääni haasteita tavalla tai toisella. Aika näyttää, tulevatko haasteet työpaikan, opintojen, ulkomaille asettumisen vai näiden yhdistelmän muodossa, mutta joka tapauksessa niitä tulee olemaan. Minut tuntevat tietävät, että saan asioita nopeasti ja päättäväisesti tehtyä, kun hommaan ryhdyn. Vaikeaa on nyt suunnan päättäminen, kärsimättömyys ja odottaminen.

Onko ruudun toisella puolella ketään muuta, joka tuskailee samanlaisten ajatusten parissa? Vai onko joku, joka on onnistunut yhdistämään reissaamisen ja erilaisen elämäntyylin itsensä ammatilliseen ja älylliseen haastamiseen?

  • Reply
    lottams
    heinäkuu 6, 2016 at 2:38 pm

    Samoja pohdintoja täällä. Ura on aina ollut mulle se tärkein tavoite, pienenä en halunnut leikkiä kotia vaan kauppaa, ja kuljin helmet kaulassa äidin korkokengissä kolme puhelinta kädessä… 😀
    En ole viettänyt pidempiä aikoja ulkomailla muuta kuin vaihdossa ja työharjoittelussa (6 ja 3 kk), mutta silloinkin on aina ollut jo valmiina joku päämäärä, miksi matkalle lähden ja mitä siellä teen, minne menen. Valmistuin amk:sta viime joulukuussa, ja nykyinen pätkätyöni loppuu lokakuun lopussa. Sen jälkeen maailma on avoin.
    Vaan kun 50% minusta haluaisikin eka kertaa vanhempien luota muuton jälkeen asunnon jossa asua pidempään kuin vuoden, työn joka jatkuu pidempään kuin vuoden ja säännölliset lomat. Eipä mene yksiin sen 50%:n kanssa joka haluaisi ottaa ja lähteä, nimenomaan nyt kun ei ole sitä asuntoa eikä työtä eikä juuri muutakaan mikä täällä pidättelisi….
    Onneksi tässä on vielä aikaa pallotella, eikä tarkoitus ole nostaa kytkintä heti marraskuun eka päivä kun juuri ja juuri on työpaikan oven perästään sulkenut 😀

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 7, 2016 at 6:45 am

      Heh heh, on ollut ihan samanlaiset leikit. Kauppaa ja pankkia on leikitty täällä. Ihan pikkusena tajusin maalata kiviä leppäkertuiksi ja kärräsin niitä naapurissa kottikärryllä ja koitin myydä :D. Kertoo jotain luonteesta ehkä :).

      Ajattelen hyvin samoin kuin säkin nyt. Puolet musta haluaa maailmalle rypemään ja kokemaan ja toinen puoli haluaisi oman asunnon ja itsenäisen säännöllisen elämän. Ajattelen kuitenkin, että ehkä myöhemmin ei ole samanlaista mahdollisuutta tai haluakaan lähteä epävarmasti reppureissailemaan ties minne hostellin perukoille ja roadtripeille, mutta säännöllisen vakituisen elämän saa aina.

      Näin ulkopuolisena kallistuisin ehkä sun kohdalla lähtemisen kannalle. Kuten itsekin sanoit, nyt mikään ei pidättelisi Suomessa. Voisit ehkä koittaa vaan vaikka puolta vuotta tai muutamaa kuukautta jossain ja jos se riittää, niin sitten vain takaisin Suomeen ja työn hakuuun. En tiedä, itse teet toki päätökset, mutta yleensä ihmiset katuu enemmän asioita, joita ei tehneet kuin niitä, joita teki.

  • Reply
    Johanna Hulda - Discovering Sunbeams
    heinäkuu 6, 2016 at 9:38 pm

    Vähän samoja juttuja olen pohtinut, tosin ehkä enemmänkin siitä näkövinkkelistä että miten elättää itsensä ulkomailla joutumatta niihin hanttihommiin. Maailmaakin pitäisi päästä parantamaan. Amkissa tajusin, että ratkaisu taitaa olla kehitysyhteistyöalalle lähteminen – siitä ei ainakaan haasteita puutu. No, vuoden päästä pitäisi olla maisterin paperit kourassa, maailma avoinna ja kokemusta alan töistäkin jonkun verran, mutta mullapa onkin sellainen fiilis, että haluaisin rakentaa pysyvämmän elämän ja kodin Portugaliin. Se ei ole mikään maailman suurin kehitysvarojen lahjoittajamaa, enkä tiedä mitä muitakaan töitä voisin kuvitella tekeväni pidempään! Siis sellaisia, joilla tulisi toimeenkin. Jotenkin on silti luottavainen olo sen suhteen, että kyllä maailma aina lopulta nakkaa eteen jonkun hienon tilaisuuden, johon tarttua. Jos ei kehitysyhteistyö- niin sitten ihan vaan paikalliselta ympäristöalalta, toivon mukaan. Saa nyt kuitenkin nähdä, mihin tässä päädytään.

    Mutta tää oli kiva ja rehellinen postaus. Ja ihanaa, että oot kuitenkin lähdössä takaisin sinne Ausseihin! 🙂

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 7, 2016 at 6:49 am

      Mielenkiintoinen tilanne sulla kieltämättä. Pysyvämpi elämä Portugalissa vai unelmien työt. Upea asia on ainakin se, että olet löytänyt sellaisen jutun, mitä tykkäät tehdä ja se on jo puoli voittoa. Uskon, että elämä, maailma, universumi, whatever tuo eteen sulle hienon tilaisuuden, kuten itsekin sanoit ja pystyt sen kautta yhdistämään työt ja Portugalin, kun vaan pidät silmät auki ja aktiivisesti etsit niitä tilaisuuksia.

      Onneksi sulla on myös aikaa, kun on vielä vuosi valmistumiseen. Toivottavasti asiat ratkeaa juuri niin kuin oot toivonut 🙂

  • Reply
    Noora
    heinäkuu 6, 2016 at 10:39 pm

    Toi ensimmäinen kappale oli kuin melkein suoraan mun kynästä. Aika lailla samoja asioita olen tällä hetkellä mielessäni pyöritellyt, reissaamisen ja työelämän yhdistämistä. Tosin vähän eri vinkkelistä. Mulla kävi vähän aikaa sitten onnenpotku, sain vakkaripaikan ja hyvin koulutustani vastaavan työn aika monen vuoden yrittämisen jälkeen. Vakituista työpaikkaa arvostan varsinkin näillä talousnäkymillä erittäin korkealle. Hyvin samaa työtä tein sitä ennen sijaisena useamman vuoden. Ihan kivasti pääsin koko ajan lomille, ainakin lyhyille sellaisille ja näkemään maailmaa. Mutta tällä hetkellä taas halu maailmalle on paljon kovempi kuin mitä lomapäivät antavat myöden. Elän mielestäni tällä hetkellä hyvin täydellistä aikaa sille, että olen valmis ja kyvykäs reissaamaan ja seikkailemaan, mutta parin viikon pyrähdykset eivät riitä. Haluan enemmän, paremmin, kauemmas. Mutta työni osana isompaa työyhteisöä ei ole kovin spontaani, ja mun pitäisi tietää menoni ja lomahaluni hyvin paljon etukäteen. Mikä tuntuu tällä hetkellä kahlitsevalta. Työstäni en haluaisi luopua, sillä oonhan juuri saavuttanut sen, minkä eteen tein paljon töitä ja mun työ sopii mulle mainiosti. Mutta miten karata sieltä maailmalle… Olen tässä vähän miettinyt, että kerään kasaan rahaa ja otan vaikka puoli vuotta palkatonta vapaata, sitten kun pääomaa on tarpeeksi kasassa. Toisaalta kutkuttaa tuo sun tilanne, siitä kun olisi helpompaa irtautua aina kuin siltä tuntuu. Mutta ymmärrän myös enemmän kuin hyvin sen, että työltään haluaa myös mielekkyyttä ja haasteita, ei vain palkkaa. Mutta mun mielestä pitää tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta. Ei välttämättä sitä mikä tuntuu järkevältä. Järkevä ehtii olla sitten koko lopun aikuisikänsä 🙂 Tsemppiä valintoihin ja sori kilometriavautumisesta 😀

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 7, 2016 at 7:01 am

      Kiitos avautumisesta! Mun tilanne on oikeasti todella samanlainen kuin sun. Sain valmistumisen jälkeen koulutustani vastaavan työn isosta yrityksestä, joka tarjoaa paljon mielenkiintoisia ja erilaisia työtehtäviä. Muutin työn takia toiselle, pienemmälle paikkakunnalle ja jos olisin jatkanut hommissa, edessä olisi ollut joko pysyvämpi asettuminen kyseiselle paikkakunnalle tai sitten Helsinkiin saman firman palveluksessa. Tykkäsin töistä ja vakituisesta elämästä, säännöllisistä tuloista ja varmuudesta opiskeluajan kitkuttelun jälkeen. Oli kerrankin rahaa tehdä reissuja, mutta lomia oli tosiaan vain se muutama hassu viikko vuodessa ja huomasin vähän ajan päästä eläväni vain niitä lomia varten. En osannut oikein nauttia nykyhetkestä, kun koko ajan haikailin matkalle. Eteen tuli sitten tilaisuus lähteä ulkomaille, joten päätettiin miehen kanssa lähteä. Hain ja sain virkavapaata vuodeksi. Nyt sain jatkoa siihen toisen vuoden. Tämän ajan olen elättänyt itseni niillä hanttihommilla. Mulla on siis ”kunnon” työpaikka, johon palata (tai voisin siis hakea työtä kyseisen firman sisältä), mutta en tiedä, haluanko asettua vieläkään niin vakavaan elämään.

      Kiitos neuvoista. Onneksi on vielä mahdollisuus lähteä Australiaan toiseksi vuodeksi. Ehkä ehdottaisin sulle myös virkavapaan tai palkattoman vapaan kysymistä töistä. Sitten olisi vielä paikka, johon palata, jos siltä tuntuu 🙂

      • Reply
        Noora
        heinäkuu 7, 2016 at 9:45 pm

        Oho, todella samaltahan tässä alkaakin tilanteet tuntua! Jotenkin huojentavaa huomata, että en todellakaan paini yksin näiden ongelmieni ja pohdintojeni kanssa. Mä oon huomannut itsessäni nyt tuon ilmiön, että lähes elän niitä lomiani varten. Ei mulla tosin oikeasti mikään tylsä arki ole, eikä töihinkään meno haittaa, voisin paljon kamalampaakin työtä tehdä. Mutta toukokuussa kun seikkailin pari viikkoa Perussa ja muualla, niin töihinpaluu oli hirveän rankka. Olin tosi pahalla tuulella seuraavat kolme viikkoa (eli siihen asti että jäin seuraavalle lomapätkälle :D). Mitä kivempaa lomalla on ollut, sitä raadollisempaa on paluu aikataulujen ja ennalta päätettyjen asioiden pariin. En tiedä pitäisikö sanoa uskovani kohtaloon, mutta juuri kun olin itse tajunnut ahdistuvani siitä, että työt rajoittaa elämääni ja päättänyt, että pidempi loma olisi tarpeen, sain parilta muultakin suunnalta samansuuntaista viestiä. Yksi työkaveriki ehdotti mulle samana päivänä tuota asiaa, tietämättä mitään mun kriiseilystä. Ja muutenkin nyt tuntuu siltä, että päätös siitä että mä otan taukoa ja lähden seikkailemaan on tuntunut oikealta ja huojentavalta. Töissä olokaan ei ole nyt niin ahdistanut, kun tiedän että se mun vapaus siellä jossain odottaa 😀

        • Reply
          Sandra
          heinäkuu 11, 2016 at 3:02 pm

          Mutta näin se on! Universumi antaa vihjeitä, mihin suuntaan mennä ja on oma asia, osaako pysähtyä niitä kuuntelemaan. Erityisesti tuo, kun olet päätöksen tehnyt, ja se että on tullut huojentava tunne, on merkki siitä, että olet tehnyt oikean valinnan. Muistan, kun itse tein päätöksen lähteä, niin sinä iltana jotenkin koko pohdintaurakka purkautui tunnin itkuna :D.

          Nyt sitten vaan suunnitelmia tekemään ja onnea päätöksestä!

  • Reply
    Anna | Muuttolintu.com
    heinäkuu 7, 2016 at 2:18 am

    Samantyylisiä ajatuksia oon pyöritellyt itsekin jo muutaman vuoden ajan, eli et ole yksin! Kauan siinä kesti ennen kuin me keksittiin jonkinnäköinen ratkaisu. Oli pakko miettiä, mikä itselle on tärkeintä, ja aloittaa päätöstenteko siitä. Me tehdään parasta aikaa kovasti töitä tuon diginomadiuden eteen. Siinä voi muutama vuosi mennä mutta toivottavasti ei liian pitkään. Toivon tietysti, että olisin keksinyt tämän paljon aikaisemmin, mutta elämä menee niin kuin se menee. Vielä on paljon mietittävää, mutta onpahan ainakin se suunta, mitä kohti mennään. Sitten pitäisi vielä keksiä miten pystyisi yhdistämään rakkauden treenaamiseen reissaamiseen, mutta miulla on semmoinen kutina, että siihenkin ratkaisu keksitään. Uskon muuten myös, että niiden aukkojen merkitys CV:ssä tulee vähenemään, koska reissaamaan lähtemisestä on tullut niin yleistä. Sen sijaan, että työnantaja kysyy mitä teit sen ajan, ne tulee kysymään, että miten hekin voisi tehdä saman 🙂

    Nauti täysillä tokasta aussivuodesta. Veikkaan, että sen aikana on aikaa miettiä mitä haluat tehdä. Ehkä ne ajatukset selkiytyy?!

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 7, 2016 at 10:55 am

      Ihana kuulla, etten ole ainoa näiden ajatusten kanssa! Itsekin olisin ehkä lukion jälkeen tehnyt osittain erilaisia valintoja, mutta elämää tämä kaikki on ja toisaalta en tiedä, missä olisin, jos olisin päättänyt toimia erilailla silloin. Toivottavasti saavutatte tuon tavoitteen. Ainakin täytyy sanoa, että sun blogi on mennyt mun mielestä tosi paljon eteenpäin siitä parin vuoden takaisesta! Ehkä sekin yksi etappi tavoitteiden saavuttamisessa.

      Toivottavasti toinen vuosi Ausseissa selkeyttää ajatuksia. Ehkä. Lähden nyt toiselle vuodelle ihan erilaisessa elämäntilanteessa ja paljon muuttuneena ihmisenä. Tuntuu, että olisin aikuistunut viidellä vuodella viimeisimmän vuoden aikana. Parhaimmassa tapauksessa olen vuoden kuluttua selkeämmässä tilanteessa (i wish :D).

  • Reply
    laura / to travel is to live
    heinäkuu 7, 2016 at 3:28 am

    Saman asian kanssa kamppailtu täälläkin. Mulla ei vielä koskaan ole ollut sellaista työtä, josta ihan oikeasti nauttisin päivittäin. Hotellityö oli töistä mielenkiintoisin ja sitä jaksoin hyvin alkuun, mutta kolmen vuoden jälkeen olin saanut tarpeekseni respatyöskentelystä ja varsinkin yövuoroista, ja pakenin ausseihin, mikä olikin hyvä ratkaisu. Nyt menossa toinen tutkinto, jonka toivon laajentavan mun työllistymismahdollisuuksia niin, että työpaikkojen suhteen on enemmän valinnanvaraa ja voin vielä löytää sellaisen paikan, jossa oikeasti viihdyn, joka on sopivan vaihteleva ja monipuolinen ja tarjoaa myös sopivasti haastetta. Sitten kun sellaisen löydän, tuntuu paikoilleen asettuminenkin varmaan (toivottavasti) luonnollisemmalta, työn motivoidessa muunkin kuin palkan takia. Siihen asti taidan olla vielä vähän tuuliajolla ja kaikenlaiset pätkätyöt ulkomaillakin kiinnostaa, esim. suomalaisten sukellusfirmojen toimistohommat Thaimaassa 😀 Koitan hyödyntää harjoittelumahdollisuuksia nyt mahdollisimman hyvin, jotta voisin hyötyä niistä myös tulevaisuudessa. Mielessä on nyt jonkun aikaa ollut ajatus yhdistää markkinointi ja matkailuala, mutta saa nähdä.

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 7, 2016 at 9:13 am

      Mulla on ollut ihan samanlaiset ajatukset: yhdistää viestintä/markkinointi ja matkailu! Ei mullakaan ole oikein sellaista työtä ollut, josta voin sanoa nauttineeni. On vain ollut ok kivoja paikkoja, joissa on suurimman osaa päivästä ihan ok olla, mutta ei mulla ole mitään intohimoista kutsumusta mihinkään. Vähän ehkä tuuliajolla jossain mielessä olen siis itsekin. Suomessa myös nuo talvet vetää mielen matalaksi muutenkin, oli työ sitten miten ihmeellinen tahansa.

      Toivottavasti se oma paikka löytyy. Ehkä me päädytään molemmat sinne Thaimaaseen opettamaan sukellusta! 😀

  • Reply
    Helena
    heinäkuu 7, 2016 at 11:57 am

    Samanlaisia ajatuksia täälläkin. Itsellä tosin kävi niin että lähdin reissuun heti valmistumisen jälkeen ennen kuin minkäänlaista urakehitystä oli ehtinyt tapahtuakaan. Ennen valmistumista ahdisti pelkkä ajatuskin 8-4 oravanpyörään siirtymisestä ja täältä kun palaan niin CV:ssä komeileekin jo reilu 2 vuoden aukko ilman mitään ”oikeita töitä”. Vaikka tämän tekemäni ratkaisun turmiollisuudesta tulevaisuuden urakehitykselle kaikki varoittelevatkin ( ja ovat todennäköisesti oikeassa) en silti tekisi mitään toisin. Omasta mielestäni elämä on liian lyhyt murehtimaan sitä mitä yhteiskunta ja muut ihmiset odottavat sinun tekevän. Ehkä pitääkin alkaa tosissaan harjoittamaan jotain uusia taitoja joita voi sähköisessä muodossa kaupallistaa ja pyrkiä tähän ”digital nomad” elämäntyyliin 😀

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 7, 2016 at 12:18 pm

      Kiitos tästä kokemuksesta. Jos jossain vaiheessa teet siirtymän tuohon kahdeksasta neljään -elämään, olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia, oliko noista ”välivuosista” haittaa vai oliko suurin pelko omien korvien välissä. Toki ikätoverit ovat ehkä ehtineet saavuttaa jonkinlaista urakehitystä ja itsellä on sitten ”kirittävää” sen suhteen, mutta en tiedä, karsastavatko työnantajat nuorena opiskelujen jälkeen pidettyjä välivuosia. Tai sitten ruvetaan tähän mystiseen digital nomad -elämään, jos keksitään, mitä osaamista myydään :D.

  • Reply
    sim
    heinäkuu 10, 2016 at 2:52 pm

    Sanoisin että riippuu pitkälti tavoittelemastaan urasta ja ambition tasosta että onko välivuosilla merkitystä ja miten paljon on; on väistämättä ammatteja joissa urakehitys herkästi kärsii ”myöhäisestä aloituksesta”, kuten vaikkapa huippu-urheilija, lääkäri tai lakimies. Toisaalta on yhtä monta ammattia joissa on ihan sama minkä ikäisenä tai minkälaisten paussien jälkeen niihin astuu – etenkin nykyään kun ura hommassa X voi väistämättä vaatia uudelleenkouluttautumista hommaan Y; tämä kehitys tulee jatkossa vain lisääntymään, joten hiukan viiveellä myös työnantajien suhtautuminen siihen.

    Provosoivasti esitän väitteen että jos joku tietty huippu-ura juuri siinä ainoassa unelma-ammatissa olisi sinulle niin hirveän tärkeä, et olisi edes pohtimassa tätä asiaa.

    Rehellisyyden nimissä on pakko todeta että on olemassa vielä harmillisen monta työnantajaa/pomoa jotka eivät ymmärrä muuta kuin vanhanmallista ”yhden uran” putkea aikaisin aloitettuna. He katsovat helposti ylen vähänkään erilaisia tapauksia, mutta se asenne on onneksi poistuvaa maailmaa, ja sukupolvenvaihdoksen myötä myös poistuvaa asennetta.

    Rohkeasti siis eteenpäin sillä tyylillä mikä tuntuu omalta – ja ilman pelkoa siitä ettei sitä voisi vaihtaa. Suurimmassa osassa ammatteja ihmiselämään mahtuu monta uraa, aloitti ne melkein milloin vain. Tervetuloa takaisin tänne etelään siis! 🙂

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 12, 2016 at 12:47 pm

      Kiitos ja kiitos rehellisestä kommentista. Tiedostan, että edelleen on ”vanhan liiton” työnantajia, jotka nyrpistelevät välivuosille, aukoille CV:ssä tai vaikkapa ihan etätöille. Vaikka he ovat varmaan vähenemässä päin, niin silti näiden ihmisten mielipiteille ja tämän ajattelumallin mukaiselle yrityskulttuurille ei voi vain kohauttaa olkiaan, sillä he ovat edelleen muun muassa tekemässä rekrytointipäätöksiä.

      On ihan totta, että koskaan mulla ei ole ollut mitään yhtä tiettyä kutsumusta tai unelma-ammattia, vaan olen vain ajautunut kaupalliselle alalle ja rahoitusalan tehtäviin. Jos näin olisi, en olisi tässä lähdössä taas Australiaan, vaan todennäköisesti siinä unelma-ammatissa tai vähintäänkin kovaa vauhtia menemässä siihen. Tätähän tämä ihmiselämä on, yritetään pyristellä eri voimien ristitulessa ja koetetaan löytää mahdollisimman hyvä kompromissi toiveiden ja realiteettien välille.

      Kiitos! Odotan, että Melbourneen tulee kohtuullisia ilmoja ja sitten tulen sinne!

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    heinäkuu 10, 2016 at 7:08 pm

    Tältä osin maailma on varmaan muuttunut tai muuttumassa sitten meikäläisen ikävuosien 20-30 vuotta tienoilla. Tuolloin järjestys vielä oli jokseenkin kaikilla opiskelut, työpaikka, asunto – ehkä vielä lapset ja kesämökkikin – ja vasta sen jälkeen maailma. Jos hyvin kävi, niin toki sitä maailmaa saattoi yhdistää työhönkin ja samoin, jos hyvin kävi, niin hyvällä koulutuksella sai sen verran hyvinpalkatun homman bonuksineen, että lomilla saattoi matkustaa kauaskin – mutta rajoitteena toki edelleen ne hyvin rajalliset lomat. Omassa ikäluokassani vapaehtoiset irtiotot ovat vielä pitkälti synonyymi sille, että tuo tyyppi ei ole töihinsä sitoutunut, mutta toki irtiotot työpaikkojen välissä jo nykyisin ymmärretään, koska YT-neuvotteluja ja irtisanomisia on niin paljon. No, omalta osaltani nämä valinnat tuottanevat kohta, jo ennen virallista eläkeikää, tilanteen, että voin lopettaa työt, lopullisesti ja panostaa kaikkeen muuhun, myös matkailuun – mutta tuskin silti 2-3 kuukautta pitempään tulemme silloinkaan olemaan maailmalla, eli pidämme tukikohdan kotimaassa – kotiin kun on kuitenkin aina kiva palata!

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 12, 2016 at 12:56 pm

      Kiitos paljon tästä kommentista. Näen kyllä ajattelussa pienen kuilun eri ikäluokkien välillä ja ymmärrän hyvin, että olet päätynyt hommaamaan työt, perheet ja kesämökit ja sitten käyttänyt rahaa ja aikaa lomailuun, kun sille on ollut aikansa ja paikkansa. Näin olisin varmaan itsekin tehnyt, jos sinä.

      Ehkä se on siinä, kun on viettänyt lapsuutensa 90-luvun laman jälkimainingeissa ja nähnyt sen, miten ne hyvät työt ja uralle kaikkensa antaminen voidaan viedä nopeasti pois ja miten epävarmuus kaikessa lisääntyy koko ajan. Ehkä se on muokannut omia arvoja pois siitä, että keskittyisi rakentamaan vain turvallisen ja vakaan elämän itselleen, kun koko ajan alitajunnassa on se mahdollisuus, että se voidaan viedä pois ja voin kuolla huomenna. Työn ja koko maailman ennustettavuus on ehkä vaikeampaa kuin ennen, joten on kai helpompi keskittyä nauttimaan siitä konkreettisesta nykyhetkestä. Siksi reissulle nyt, ei sitten joskus 🙂

      • Reply
        salaine
        heinäkuu 12, 2016 at 10:40 pm

        Pakko kommentoida myös tässä kohdassa koska samoja on koettu täälläkin. Tai siis olen sitä ikäluokkaa, että maailma vasta aukeni. Mentiin interrailille, kibbutsille jne. Sitten opiskeltiin, mentiin naimisiin, töihin, lapsia, auto ja talo yms. Lomilla kierreltiin Euroopassa, jos rahaa oli. Itse olin vakavasti harkinnut lähteväni lukion jälkeen Ruotsiin opiskelemaan mutta tapasin aviomieheni ja kaikki se jäi. Tein perhettä. Varsinaista uraa lähdin tekemään vasta yli kolmekymppisenä ja uran luonnin myötä on avautunut mahdollisuus (siis rahaa) matkusteluun. Ainoa hidaste tosin on vapaa-ajan vähyys. Lapset on nyt isoja eli jollain tavoin olen tyytyväinen sittenkin tähän järjestykseen eli olen kärsivällisesti kasvattanut ja hoitanut perhettä ja nyt minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni ja vielä rahaakin tähän, koska vakinainen työ. Sellaisen neuvon annan, että usko siihen, että elämä kantaa aina. Muista se!

        • Reply
          Sandra
          heinäkuu 14, 2016 at 8:56 am

          Kiitos kokemuksestasi ja kommentista. On varmasti omalla tavallaan vapauttavaa aikaa myös nyt, kun lapset ovat isoja ja voi keskittyä toteuttamaan omia haaveitaan ja kartuttamaan erilaisia kokemuksia. Tuo muistutus oli hyvä. Pitäisi itsekin relata välillä enemmän ja muistaa tosiaan se, että elämä kantaa ja se, mitä toivoo, niin sen voi oikeasti saavuttaa. Pitää vaan vähän varoa sitä, mitä toivoo, koska elämä voi oikeasti viedä juuri sinne ;).

  • Reply
    Helena
    heinäkuu 11, 2016 at 4:12 am

    Itse painiskelin näiden samojen tunteiden kanssa juurikin vuosi sitten kun tein valintaa yliopistojen tai yliopistottomuuden suhteen. Tarjous oli neljästä eri yliopistosta, mutta silti oli todella lähellä etten karannut hiihtokeskukseen Kanadaan. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin että kahden vuoden reissailun jälkeen on aika oikeasti edetäkin johonkin elämässä. Voihan sitä lähteä taas uuteen reissuun kun on edes jonkin verran tehty jotain ”oikeitakin hommia” välissä. Kuitenkin olen älyttömän onnellinen siitä, että alunperin lähdin maailmalla. Olisin muuten luultavasti juuri valmistumassa aivan täysin väärältä alalta. Omat haaveeni ja tavoitteeni ovat muuttuneet aivan valtavasti reissuvuosien aikana ja en voisi olla niistä enempää kiitollinen. Monet toki näkevät tämän ulkomailla opiskelun jännittävänä seikkailuna, mutta ei tämä kyllä ole sitä tavallista arkea kummempaa. Toki lomilla ja vapaapäivinä mukaan mahtuu pieniä seikkailupoikasia, mutta samalla tavalla niitä tulisi toteutettua Suomessakin opiskellessa.

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 12, 2016 at 1:03 pm

      Kiitos omien kokemusten jakamisesta. Ihan hyvä valinta varmaan kahden vuoden jälkeen tehdä jotain ”oikeita hommia” ja sitten reissaus maistunee taas entistäkin paremmalta. Se, että on elänyt vapaata ja huoletonta aikaa, antaa varmaan sellaisen rauhan hetkeksi ainakin, ettei tarvitse katua sitä, että olisi jäänyt matkustelusta jotenkin paitsi.

  • Reply
    Tanja/Levoton Matkailija
    heinäkuu 11, 2016 at 10:41 am

    Mielenkiintoinen juttu! Mulla on suunnitelmissa lähteä Uuteen-Seelantiin työviisumilla ensi vuoden lopussa. Tällä hetkellä olen lähes sataprosenttisen varma että lähden. Olen ollut työttömänä melkein 7 kuukautta, eikä loppua näy. Miksi siis jäisin Suomeen sisälle istumaan kun voisin kokeilla onneani Uudessa-Seelannissa? Voisin saada sieltä edes jotain työkokemusta. Työviisumilla lähtö Australiaan kiinnostaisi myös, ja aikaakin olisi sillä täytän 25 ensi vuonna.
    Toki olisi kiva tehdä oman alan töitä Suomessa, mutta ne näyttävät olevan täysin kiven alla. Olen siis restonomi, valmistuin viime vuoden joulukuussa. Toisen tutkinnon opiskelu on käynyt mielessä, mutten yhtään tiedä mitä haluaisin opiskella. Mulle ns. välivuosi kaikesta voisi olla hyvä vaihtoehto, jos vaikka Uusi-Seelanti selkeyttäisi mitä haluan.

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 12, 2016 at 1:05 pm

      Kuulostaa sille, että Uusi-Seelanti voisi olla kaikkea, mitä nyt tarvitaan. Turha sitä työttömyyttäkään on pitkittää, paremmalta näyttää se, että olet lähtenyt ulkomaille hommiin (koska jotain töitähän sieltä varmasti löytyy ellei ole liian nirso). Oleskelu ulkomailla voi myös antaa hyvää etäisyyttä elämään Suomessa ja ehkä ne palaset sitten loksahtaa kohdilleen 🙂

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    heinäkuu 11, 2016 at 1:04 pm

    Tuo on juuri niin vaikeaa pohdintaa. Nyt kun meillä vielä soppaan on sekoitettu yksi pieni 1-vuotias neiti, niin kaiken yhteensovittaminen on kyllä melkoista. Välillä olen halunnut lisää haastetta työelämässä, välillä taas olen ollut tyytyväinen, kun lomien pitäminen omaan tahtiin ja välillä ekstralomatkin on olleet niin helppoja. Tuntuu, että kaikkea on mahdoton saada. Pääasia kai kuitenkin on, että niihin omiin valintoihin on tyytyväinen, ja hyväksyy sen, että täydellistä elämä ei koskaan kuitenkaan voi olla. Ihan mielettömän hienoa se taas sitten voikin olla, vaikkei ihan jokainen asia olekaan juuri niin kuin se unelmissa olisi.

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 11, 2016 at 3:11 pm

      Ehkä se on niin, että ihan kaikkea ei voi 100 % saada ja pitäisi olla vain tyytyväinen, kun voi elää omannäköistään elämää. Uskon, että pienen lapsen kanssa kuvio on vielä asteen tai toisenkin verran monimutkaisempi ja täytyy punnita asioita vielä laajemmalta kantilta. Välillä on hyvä muistaa se, kun salaa kadehtii ikätovereiden uraa ja vakiintumista ja mukavaa elämää, niin ehkä toisella puolella joku voi kadehtia mun vapautta ja reissuja. Who knows 🙂

      • Reply
        sim
        heinäkuu 13, 2016 at 1:39 am

        Tuo on muuten hyvä pointti; vaikka monesti muuten väitetään, on ihan fakta että _kaikkea_ ei voi saada. Kärjistetysti voi sanoa että mitä vaan voi saavuttaa, mutta ei kaikkea.

        • Reply
          Sandra
          heinäkuu 14, 2016 at 8:53 am

          Ollaan me kuitenkin rajallisia ihmisiä, vaikka sitä ei haluttaisi myöntääkään. 🙂

  • Reply
    Suvi
    heinäkuu 11, 2016 at 4:58 pm

    Ymmärrän hyvin ajatuksiasi! Alle 30-vuotiaana et ole minusta kuitenkaan liian vanha menemään. Hyvä kun uskallat nyt ja matkat voivat avata myös uusia mahdollisuuksia. Sitten kun on perhe ja pienet lapset, niin lähteminen muuttuu haastavammaksi. Itse voisin harkita nomadin elämää lastenkin kanssa, mutta mies ei siihen suostuisi. Omat haaveet tulee suhteuttaa myös toisen puoliskon haaveisiin. Onneksi molemmat tykätään noin muuten matkustaa. Mutta aihe ja pohdinta on myös itselle siinä mielessä tuttua, että ajattelin kirjoittaa pian blogini puolelle, että miten olen muuttunut matkustajana ja muuttaako ikä/perhe ihmistä.

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 12, 2016 at 12:35 pm

      Kuulostaa mielenkiintoiselta aiheelta, kirjoita ihmeessä. Kyllähän perhe muuttaa pakostikin ihmistä, kun pitää ottaa ihan erilailla huomioon muita. Itse olen siinä mielessä onnekkaassa (?) elämäntilanteessa, että olen nyt vapaa tekemään oikeasti ihan mitä itse haluan, eikä tarvitse ottaa muita ihmisiä, asuntolainoja tai lemmikkejä huomioon. Ehkä pitäisi ottaa tästä elämäntilanteesta mahdollisimman paljon irti 🙂

  • Reply
    Emma
    heinäkuu 12, 2016 at 10:32 am

    Mä oon tuskaillut vähän samojen ajatusten parissa myös ikäni. Heräsin matkustelemaan (ja sain onneksi mahdollisuuden matkustaa myös työn puolesta) vasta päälle parikymppisenä ja vaihtoonkin lähdin vasta toista tutkintoani tehdessäni 35-vuotiaana 😀 Jos voisin antaa neuvon nyt nuoremmalle itselleni, niin patistaisin kaikkiin mahdollisiin seikkailuihin ja kv-kokemuksiin mitä vaan ikinä mieleen juolahtaa, töitä ja uraa ehtii kyllä tehdä! On myös niin monta ovea, jotka sulkeutuu 30-v kieppeissä (working holiday viisumit, monet mahdolliset apurahat ja stipendit ulkomaisiin yliopistoihin jne.) että sitä ennen kannattaa ottaa kaikki irti niistäkin. Mutta ei peli ole menetetty sen 30 vuoden jälkeenkään: työelämässä on mahdollista tehdä irtiottoja opintovapaalla, vuorotteluvapaalla ja mahdollisilla ulkomaan komennuksilla. Where there’s a will there’s a way!

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 12, 2016 at 12:33 pm

      Kiitos! Juuri tätä viestiä tarvitsin juuri nyt! Nostan hattua, että ”uskaltauduit” vaihtoon vielä päälle kolmekymppisenä, koska itsellekin olisi nyt aika hankalaa mennä juuri parikymmentä täyttäneiden joukkoon tai ehkä tuntisin oloni ulkopuoliseksi siinä joukossa.

      Onneksi työelämä mahdollistaa irtiotot (olen itsekin virkavapaalla, vaikka se välillä unohtuukin).

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    heinäkuu 13, 2016 at 3:11 pm

    Mä just tänään julkaiisin pitkään luonnoksissa olleen jutun siitä, että ollaan päätetty lähtee talveksi (tai pidemmäksi aikaa, who knows mitä tapahtuu) maailmalle kun ei tällainen ”normaali” elämä olekaan ihan mun juttu. Köpikseen tullessani haaveilin hetken aikaa hyvästä työstä ja urasta, mutta nopeasti tajusin, että muut jutut on mulle tärkeämpiä.
    http://www.rantapallo.fi/murumou/levoton-sieluni-ei-rauhoitu-talveksi-taas-maailmalle/
    Mä uskon, että kaikki menee niin kuin on tarkoitettu, ja sun urahaaveet toteutuu kyllä vielä! Ja eihän sekään mahdotonta ole, että Australiasta löytäisit jotain muuta kuin hanttihommia 🙂

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 14, 2016 at 8:51 am

      Ihan loistava oli tuo sun postaus, luin sen tänä aamuna ja pystyin samaistumaan kuvailemaasi levottomuuden tunteeseen ja siihen miswanting-tilanteeseen, että luulet, että jokin elämäntyyli on sinua varten ja sitten jossain vaiheessa heräät, että et oikeasti ole ollut kosketuksissa itseesi.

      Jotenkin tuo, kun ostin liput Australiaan nostatti niin suuren innostuksen, että tiedän sen olleen oikea päätös nyt. Eikä sitä tosiaankaan tiedä, mitä sieltä löytää. 🙂

  • Reply
    miraorvokki
    heinäkuu 13, 2016 at 7:59 pm

    Voi Sandra mitä ajatuksia! Voin allekirjoittaa monen ajatuksen 🙂 Nää taitaa olla näitä lähestyvän kolmenkympin kriisejä. Nautitaan hetkestä kun voidaan ja tehdään päätöksiä kun siltä tuntuu. Mä uskon salaa aika paljonkin kohtaloon ja uskon siihen että elämä vie sinne minne on tarkoitus 🙂 Ihanaa reissua sinulle!

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 14, 2016 at 8:48 am

      Kiitos Mira! Ehkä tämä on tätä kolmenkympin orastavaa kriisiä ja sitä, että ei sitä aikuisuutta voi paeta loputtomiin. Aikuisuudessa ehkä parasta on kuitenkin se, että voi oikeasti itse päättää, mitä tällä ajalla tekee ja millaisen siitä aikuisuudesta rakentaa. Elämä vie sinne, minne kuuluukin ja elämä kantaa yllättävän hyvin. 🙂

  • Reply
    Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
    heinäkuu 13, 2016 at 9:50 pm

    En tiedä onko se naisjuttu vai tietynlaisen ihmistyypin juttu vai sittenkin jotain, joka jollain lailla kalvaa ja mietityttää ihan kaikkia, mutta kyllä sitä usein joutuu miettimään , että minkä tien valitsisi kun kaikki kiinnostaisi. Haastava työ antaa ja palkitsee, mutta kostautuu usein siinä, ettei sitä vapaa-aikaa tai energiaa panostaa siihen sitten enää olekaan. Sitten on töitä, jotka jäävät sinne työpaikalle kello neljä sieltä lähtiessä eivätkä stressaa vapaa-ajalla tai valvota öisin, mutta eivät myöskään jaksa pidemmän päälle innostaa. Sen oikean tasapainon löytäminen on se Graalin malja…

    Reissaaminen on kuitenkin ihan varmasti sellainen asia, joka palkitsee paitsi nyt, myös sitten vanhempana kun on jotain mitä katsoa ja tietää eläneensä <3

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 14, 2016 at 8:46 am

      Niin, ehkä tämä ylimiettiminen on enemmän naisten juttu, sillä en ole muistaakseni kuullut miesten koskaan valittavan samoista asioista. Kaipa se elämä parhaimmillaan on juurikin sitä tasapainoa, eikä sitä, että on täysillä kaikkea, koska täysillä kaikkea on vaikea/mahdoton saavuttaa tai ainakaan ylläpitää.

      Yritän kanssa miettiä sitä, että tekee sellaisia ratkaisuja, joiden kanssa on helpompi elää sitten kiikkustuolissa. Reissut tuovat ainakin jotain kerrottavaa ja muisteltavaa erilailla kuin tietokoneen ääressä vietetyt työtunnit. 😀

  • Reply
    Hanneli /duunireissaaja
    heinäkuu 14, 2016 at 7:04 pm

    Kyllä mä sanoisin, että tekemättä jääneet asiat kaduttaa ihmisiä enemmän kuin tehdyt asiat. Paitsi työnteon suhteen: aika harvoin kuulee, että joku harmittelisi että olispa tullut tehtyä enemmän töitä elämässään. Mä olen itse tällainen työhullu, enkä voisi ajatellakaan olevani pois töistä kovin pitkää aikaa. Onnekseni pääsen töissä matkustamaan, joten mun ei tarvikaan olla aina lomalla päästäkseni reissaamaan. Tietty tiedän ettei mun työmatkat ihan vastaa yleistä käsitystä kivoista ulkomaanmatkoista. Pääasia on että itse tykkään. Loppujen lopuksi elämässä ehtii tehdä aika paljon, jos vaan haluaa ja saa aikaiseksi. Joten sinne vaan maailmalle, hyvillä mielin.

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 15, 2016 at 9:32 am

      Aivan totta, tekemättömät asiat tuppaa kaduttamaan enemmän enkä tiedä, onko kukaan koskaan katunut maailmalla vietettyjä vuosia. En ole ainakaan kuullut. Työmatkoillakin voi olla ihan mukavaa, paljon on omasta asenteesta kiinni. Jos olen ollut työmatkalla esim ke – pe, olen yrittänyt ottaa lennot vaikka sunnuntaille, niin pääsee samalla tutustumaan vähän kohteeseenkin ainakin sitten lauantaina.

  • Reply
    Meidän matkassa / Monna
    heinäkuu 14, 2016 at 10:18 pm

    Tosi mielenkiintoinen aihe ja varmasti sellanen mikä.meitä kaikkia reissuhulluja vähän väliä mietityttää ja kyllä liittyy myös tuohon lähenevään maagiseen 3 ja 0 -lukuun 😀 Mun mielestä oli mielenkiintoista lukea Satu Rämön Islantilainen voittaa aina kirjasta kuinka islantilaiset saattavat vaihtaa kokonaan omaa alaansa neljän vuoden välein ja me ollaa Suomessa niin kapeakatseisia, että jo lukion jälkeen muka pitäisi tietää mitä elämältään haluaa hah! Ja sitten stressaillaan että menettääkö kaiken jos hetkeksi ottaa irtioton ”normaalista” kaikkien suosimasta ja ylistämästä arjesta ja työnteosta, joopajoo sanon minä 🙂 Ei siis muuta kuin tsemppiä toiseen vuoteen ehkä joku päivä perästä tullaan 😉 Tai ainakin nyt lomalle toukokuussa! :p

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 15, 2016 at 9:30 am

      Täytyy nyt ehdottomasti katsoa, löytyiskö tuota kirjaa kirjastosta (oli varattu kaikki, tarkistin). Ehkä sitä elää vaan jossain ihmeen kuplassa, että miten pitäisi olla ja elää, vaikka todellisuudessa itsehän sen elämänsä rakentaa. Ehdottomasti, tervetuloa vaan!

  • Reply
    Virpi /Täynnä tie on tarinoita
    heinäkuu 15, 2016 at 3:43 pm

    Ymmärrän nuo pohdinnat, mutta silti haluan sanoa, että mene maailmalle ja nauti! Kyllä se elämä kantaa ja tuo eteen juuri ne tilanteet ja tilaisuudet jotka on sinulle tarkoitettu. Kuulostaa ehkä kliseeltä, mutta niin se vain on. Ja pääseehän sieltä maailmalta aina takaisin Suomeen, elämään sitä kahdeksasta neljään, viikonloput vapaata ja 4 viikon vuosiloma-elämää, vaan miksi se ei kuulosta ollenkaan niin kiehtovalta kuin vuosi maailmalla, Australiassa! 😀

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 18, 2016 at 1:20 pm

      Niinhän se on, että takaisin pääsee aina ja yllättävän helposti sitä jää taas kiinni normaaliin kahdeksasta neljään -elämään, jos siihen takaisin haluaa. Ongelmahan taitaa olla se, että kun matkustamisen makuun pääsee ja miten reissun jälkeen arki ja rutiinit tuntuu mukavilta, niin äkkiä tavallinen elämä alkaa kyllästyttää ja mieli halajaa taas maailmalle. 🙂

  • Reply
    Miika ♥ Gia | matkakuume.net
    heinäkuu 15, 2016 at 9:12 pm

    Voin lohduttaa: työelämässäkin olevana reissaaminen sujuu kyllä. Parhaassa (?) tapauksessa pystyt yhdistämään työn ja reissaamisenkin, vaikka työmatkailu onkin kyllä ihan erilaista kuin normimatkailu.

    Kirjoittelimmekin tuonne blogiin rtw:ltä palattua siitä miten vuoden matkakassa on saatu hankittua ja osa siitä on tullut ihan nimenomaan työssäolosta vuorottelukorvausten muodossa, osa esimerkiksi omistusasunnon vuokraamisesta. Perhevapailla reissaaminenhan on aivan loistava juttu jos bebe vaan sattuu olemaan reissuhenkinen tapaus – vain toisen vanhemman tarvitsee fiksata lomiaan.

    Niin moni unohtaa ajatella mitä kaikkea se työ ja ura mahdollistaa muutakin kuin pelkän pallon jalkaan. Elämäntapahippinäkin toki pärjää ja saa elää jatkuvasti vapaata elämää. Sitten tosin kannattaa miettiä onko se ihan oikeasti vapaata, sillä onhan siinäkin omat kommervenkkinsä.

    Hyvä juttu että pohdit näitä asioita – ja erinomaisen hieno juttu on se että olet lähtenyt! Niin moni jää vain jahkailemaan sen sijan että tekisi asialle jotain. Uskon, että päädyt loistavaan lopputulemaan vielä! 🙂

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 18, 2016 at 1:17 pm

      Totta! Hyvä pointti tuo, että työ ja ura mahdollistaa myös asioita, kuten minulle Australiaan lähdön ja matkailun muutenkin. Seurasinkin paljon teidän vuorotteluvapaavuotta ja erityisesti sen taloudellisia puolia. Hienosti olitte saanut toteutettua haaveenne ja varmasti upea kokemus oli.

  • Reply
    Lotta | Watia.fi
    heinäkuu 17, 2016 at 3:40 am

    Tuttuja fiiliksiä. Mä aina mietin, että ”tää on nyt mun viimeinen tämmönen pidempi reissu”, mutta ei vielä yksikään ole ollut oikeasti viimeinen. Ja miksi pitäisikään. Nykyään on niin paljon normaalimpaa ja helpompaa tehdä useita työuria eikä yhtä pitkää koko elämän kestävää duuniputkea. Musta näin on kivempaa. Itse pysyn tällä hetkellä yhdistämään sopivasti matkailun ja työn ja toivottavasti näin on myös tulevaisuudessa.

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 18, 2016 at 1:10 pm

      Toivottavasti me pystytään pitämään yllä tätä elämäntyyliä mahdollisimman pitkään ja vielä tavalla, mikä tyydyttää itseäänkin. Onneksi vähän poikkeavammatkin uraputket tai -portfoliot tulee yleistymään.

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    heinäkuu 17, 2016 at 9:02 pm

    Tosi hyvä postaus, luin tän heti kun julkaisit. Niin samoja mietteitä. Toistaiseksi me ollaan nyt Suomessa ainakin seuraavat pari vuotta avomiehen töiden takia, sen jälkeen ollaan vapaita lähtemään mihin vain. Mullakin on opinnot vielä kesken, että eipä sitä tästä kauheasti mihinkään olisi järkeä lähteäkään juuri nyt, ja olinhan mä juuri siellä Kiinassa. 😀 Pienemmillä reissuilla siis mennään! Tulevaisuudessa löydetään itsemme toivottavasti työn merkeissä jostain päin maailmaa vähän pidempienkin jaksojen ajan. 🙂

    • Reply
      Sandra
      heinäkuu 18, 2016 at 1:08 pm

      Kuulostaa erittäin hyvältä ja kyllähän sitä pari vuotta Suomessa jaksaa, kun tietää, että pääsee pois sitten aikanaan. 😀

Leave a Reply