Menu
Pohdinnat

10 hyvää asiaa Suomesta ja suomalaisista

Minun Suomeni on koti, turvapaikka, lintukoto. Kylmä maa tuolla kaukana Pohjolassa, josta kuitenkin löytyy lämmin sisus. Hellyttävän kotikutoinen, arkinen, ja silti niin toimiva, moderni ja siisti. Rehti, suorasanainen, aito.

Kotimaani, joka on antanut minulle paljon.

Look

Tämä postaus on omistettu Suomelle ja meille suomalaisille. Kaikelle hyvälle meissä.

Lehmär Kallenautio Metsä3

Olemme aitoja

Olemme rehellisiä, aitoja, suorasanaisia, tokaisemme asiat kuin ne ovat. Meihin voi luottaa. Emme ole ehkä parhaimpia sokerikuorruttamaan sanomisiamme, mutta se, mikä ulos tulee, on yleensä totta.

Äitiyspakkaus

Kyllä, olen nukkunut ensimmäiset kuukauteni äitiyspakkauksen pahvilaatikossa. Onhan siinä jotain aika hienoa, kun valtio muistaa jokaista syntyvää lasta pakkauksella kaikkea tarpeellista. Tämä tuntuu olevan yksi parhaiten brändätty tuote maailmalla, joka tunnetaan Australiaa myöten. Hyvä me!

Ilmainen koulutus

Suomi on kaikin puolin hyvä maa opiskella. Olen saanut ilmaisen opetuksen ensimmäiseltä luokalta maisteriksi – joskus jopa tuplamaisteriksi asti! Olen saanut koulussa ilmaisen lämpimän ruoan, tukiopetuksen, luokkaretket ja jopa tukea opiskeluuni yliopistoaikana lähes 500 euroa kuussa. Olen liiankin onnekas.

Turvallisuus

Kukat2 Kukat

Suomesta sanotaan usein, että se on hieman tylsä maa, mutta tylsyyden vastapainona tulee turvallisuus. Turvallisuus siinä merkityksessä, että kaduilla eivät räjähtele autopommit tai itsemurhapommittajat, tulivuoret eivät purkaudu eikä istuvaa hallitusta ja hallitsijaa yritetä syrjäyttää väkivaltaisesti. Turvallisuus myös siinä mielessä, että asioihin voi luottaa ja tiedän, että jos haluan joku päivä palata Suomeen, tuo maa ottaa minut vastaan.

Sisukkuus

Suo

Olen yrittänyt selittää ruotsalaiselle kämppikselleni sisukkuuden syvintä olemusta. Sitä, että asiat tehdään, vaikka olisi pirun vaikeaa, hammasta purraan vain kovemmin yhteen. Elämä Suomessa on toki nykyään huomattavasti helpompaa kuin aikoina, jolloin hallan tuhoama sato oli elämän ja kuoleman kysymys ja jolloin pellot raivattiin hevosen ja kirveen voimin umpimetsän keskelle. Silti meissä on jokin hieman sadistinen piirre, joka saa nautintoa, kun jokin on epämukavaa. Vaikka sauna olisi polttavan kuuma, silti heitetään lisää löylyä. Mennään avantoon uimaan keskellä 20 asteen pakkasta ja sen jälkeen kieriskellään lumessa. Ruisleipääkin meillä mainostetaan lauseella: ”kovaa kuin elämä”.

Vahvat naiset

Minä

Saimme äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa vuonna 1906. Täytämme yliopistot ja toivottavasti pian myös suuryritysten hallituspaikat. Myös julkisen elämän toisella puolen on lukemattomia vahvoja naisia, joista ei kirjoiteta tarinoita. Isoäitini oli minun ikäisenä tehnyt jo 12 vuotta työtä miehensä maatilalla heräten joka aamu viideltä lypsämään lehmät. Hän oli synnyttänyt 6 lasta, haudannut yhden, pitänyt kodin pystyssä ja miehen ruodussa. Kunnioitan.

Luonto

Metsä2 Helvetinjärvi Metsä3

Suomea ei voi olla mainitsematta ilman luontoa. Maltalla olen kaivannut Suomesta kaikista eniten avaraa ja vihreää maisemaa, puita, hiljaisuutta, kuusimetsän huminaa, sammalen tuoksua ja järviä. Ja marjoja – voi että, miten olen ikävöinyt halpoja ja hyviä suoraan metsästä kerättyjä marjoja!

Marjat

Verkkopankkitunnukset, joilla voi tunnistautua

Pieni asia, jota arvostaa maailmalla. On huomattavasti mukavampaa kirjautua verottajan sivuille kätevästi toisesta maasta verkkopankkitunnuksilla, kuin mennä tuntikausiksi jonottamaan tunkkaiseen virastoon. Valtaosan virallisista asioista voi hoitaa netissä, ja tämä helppous on jotakin, joka Suomen ulkopuolella ei todellakaan ole itsestäänselvyys.

Kirjastot

Kaikista Suomen julkisista palveluista kirjasto saa gallupeissa aina korkeimmat arvioinnit. Tällaiselle kirjatoukalle kirjasto on todellinen aarreaitta. Se löytyy jokaisesta pienestä kunnasta, ja pursuilee kirjoja, lehtiä, elokuvia, musiikkia ja kaikki ilmaiseksi. Voit jopa tehdä toiveita, mitä uutuuksia haluaisit tilattavan ja saat tiedon, kun toivomasi kirja on saapunut. Arvostan!

Tasapuolisuus

Järvi

Vaikka Suomen tasapäistävästä ilmapiiristä on tässä blogissa kuultu valitus jos toinenkin, arvostan kuitenkin, että olen syntynyt maassa, jossa minulla on aidosti ollut mahdollisuus tulla ihan miksi haluan. Varakkuuteni, perhetaustani tai sukupuoleni eivät ole sanelleet sitä, mitä voin olla. Olen kiitollinen, että olen syntynyt maahan, jossa voin opiskella mitä haluan, elättää itseni miten haluan, valita kumppanikseni kenet tahansa haluan tai olla valitsematta. Suomesta on hyvä ponnistaa, lähteä tutkimaan maailmaa. Suomen passilla ovet avautuvat helposti moneen maahan. Suomalaisena on myös helppo olla maailmalla. Meistä tiedetään sopivan vähän ja sopivan mukavia asioita, että voimme muuallakin olla ihan mitä tahansa.

Suomi on antanut minulle identiteetin rakennusaineita, rakkaan äidinkieleni, turvallisen paikan kasvaa, vahvan koulutuksen ja mahdollisuuden olla mitä vain haluan.

Ja se on aika paljon se.

#suomi100

2 Comments

  • Sisko
    10 joulukuun, 2017 at 6:58 pm

    Jälleen hyvä kirjoitus! Nostit hyviä pointteja esille. Moni ei niitä itsestään selvyyksiä edes tule ajatelleeksi, esimerkiksi noita verkkopankkitunnuksia.

    Reply
    • Sandra
      13 joulukuun, 2017 at 8:04 am

      Kiitos Sisko! Moni pieni asia on Suomessa ollessa itsestäänselvyys, jonka arvon huomaa vasta muualla.

      Reply

Leave a Reply