Menu
Kolmekymmentäkolme

Muistan todella hyvin sen päivän, kun täytin 15 vuotta. Ajattelin tuolloin, että tämä on se suuri väliinputoajavuosi; vuosi, jolloin en ole enää lapsi, muttei ihan aikuinen kuitenkaan.  Pääsisin ottamaan ensimmäisiä hapuilevia askelia aikuisuuden kynnyksellä. Kaikki elämässä oli vielä uutta ja kutkuttavan jännittävää, vähän kuin ensimmäinen vanhempien luvalla nautittu lasi kuplivaa makeaa siideriä tai katseiden kohtaaminen ihastuksen kanssa koulun käytävällä. Elämä oli yksi suloinen humala, ja olin tunsin olevani niin valmis sille kaikelle.

Tänä aamuna muistin tuon 15-vuotispäiväni ja ajattelin mielessäni, kuinkakohan monta vuotta siitäkin nyt oli. Jostain kumman syystä ensimmäisenä päähän putkahti intuitiivinen vastaus: noin kahdeksan vuotta. Piti oikein pysähtyä laskemaan, mikä se oikea vastaus oli. Ja melkein putosin sohvalta, kun tajusin, että siitä onkin jo aikaa 18 vuotta. En tiedä, mihin kymmenen vuotta on hurahtanut. En pysty käsittämään, että vuonna 2000 syntyneet eivät ole enää ala-asteella enkä sitä, että oma pikkusiskoni on jo yli kolmenkymmenen. Tai että itse olen nyt 33-vuotias.

Vaikka ajan kiihtyvä kuluminen välillä kauhistuttaa, en voisi olla kiitollisempi siitä, miten hyvin asiat ovat tällä hetkellä. Olen päässyt asumaan ulkomailla pariinkin otteeseen, tehnyt jo yhden maisterintutkinnon, saanut ympärilleni paljon tärkeitä ihmisiä ja onnistunut rakentamaan mielenkiintoisen arjen työnteon ja opiskelun ympärille. Olisin voinut luulla, että kaltaiseni matkailuun hurahtanut luonne olisi ollut ahdistunut koronakevään ja -kesän aikana, jolloin arkea ei pääse ”pakoon” ulkomaille, mutta näin ei ole ollut. Kotona, paikallaan, ihan vain tässä ja nyt köllötellen on ollut hyvä. Mitä enemmän vuosia on tullut mittariin, sen vahvemmaksi seesteisyys ja tyytyväisyys omaan elämääni ovat tulleet.

Juhlistin tätä päivää brunssilla Cafe Pispalassa, jossa olin käynyt vain kerran aikaisemmin. Pannukakku tomusokerin, voinokareen ja bourbon-siirapin kanssa maistui juuri niin täydelliseltä kuin se kuulostaakin (suosittelen testaamaan, pöytävaraus oltava). Vatsa pinkeänä olikin hyvä kivuta ylös pahamaineisia Pispalan portaita näköalatasanteelle, josta avautuu kenties Tampereen kauneimmat näkymät.

Pispalanharju

Eikä se onnistunut syntymäpäivä muuta vaadi.

No Comments

    Leave a Reply