Menu
Latvia / Yleinen

Arkistojen kätköistä: Riika 2010

Nyt on siitä harvinainen tilanne, että tiedossa ei ole yhden yhtä tulevaa ulkomaanmatkaa. Syksy etenee kovaa vauhtia, kaamosaika lähestyy, päivät lyhenevät, mutta en ole tällä kertaa suunnitellut lähteväni pakoon ulkomaille. Tavoitteena on nyt saada vähän säästettyä rahaa tulevaa varten ja olen muun muassa elvyttänyt säännöllisen säästämisen ASP-tililleni, joka oli lähes täysin unohduksissa opiskelujeni ajan. No, nyt ainoa lohtuni on muistella menneitä matkoja ja kaivella naftaliinista vanhoja digikameralla otettuja valokuvia. Päätin aloittaa palaamalla ajassa takaisin neljän vuoden päähän Riian matkalle.

Matkaan lähdimme tamperelaisen opiskelijan parhaimmalla ystävällä – Ryanairilla, joka oli aloittanut edulliset lennot Riikaan. Olin 22-vuotias ja älyttömän innoissani ensimmäisestä yhteisestä matkasta. Meillä ei ollut kovin paljon rahaa, mutta jotenkin tuolloin köyhänä opiskelijana pelkkä leivos kahvilassa tai ilmaisen konsertin kuunteleminen oli jotain niin mahtavaa, että en edes kaivannut mitään ylellisiä puitteita. En halua nykyäänkään menettää tuota asennetta, vaikka käyn töissä ja taloudellinen tilanteeni on parempi kuin muutama vuosi sitten. En edelleenkään halua edes totuttaa tai turruttaa itseäni liian hyvään. En halua, että vain superlatiivein höystetyt elämykset tuntuvat joltain, vaan haluan onnistua tuntemaan iloa ja onnea myös pienistä ja yksinkertaisista asioista. Tässä on yksi matkafilosofiani kulmakivistä.

IMG_2179Perillä meillä ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia. Kiertelimme kaupungissa, nautimme ulkoilmakonserteista, shoppailimme, istuimme kahviloissa, ihastelimme katutaiteilijoita ja kuvasimme sympaattisia, shakkia pelaavia vanhoja herrasmiehiä.

IMG_2192 IMG_2202 IMG_2185 IMG_2186

IMG_2250 IMG_2256Riian keskustasta jäi mieleen toisaalta kauniit vanhat rakennukset ja toisaalta sivukatujen ränsistyneet kerrostalot, lukuisat upeat ja täynnä elämää olevat puistot, kadun varsien kukkakaupat ja keskustan läpi virtaava joki. Joen rannalla vuokrattiin polkuveneitä ja tietenkin halusimme kokeilla niillä menoa. Tästä veneilystä muodostui yksi lyhyen matkamme kohokohdista.

Bongailimme myös suomalaisia nimiä rakkauslukkoja täynnä olevan sillan kaiteista.

IMG_2223 IMG_2224 IMG_2232 IMG_2235Syöminen oli yksi ykkösjutuista Latvian matkalla. Kahviloiden vitriinit pursuilivat toinen toistaan herkullisempia edullisia leivoksia, joita raahasimme jopa kotiin asti. Olimme oli myös saanut päähämme, että meidän oli pakko saada paistettuja pelmenejä, ja niinpä metsästimme niitä ympäri Riikaa. Onneksi joku paikallinen latvianvenäläinen vinkkasi meille rautatieaseman kupeessa olevan paikan, josta saimme ison lautasellisen paistettuja pelmenejä majoneesin kanssa.

IMG_2184

Hotellihuoneessa oli vielä pakko vetää kakkuähkyt

Hotellihuoneessa oli vielä pakko vetää kakkuähkyt

Tulihan sitä vähän shoppailtua itsekin ja hankin matkalta tuon mustan hatun, joka tuolloin oli minusta niin cool! Matkan jälkeen aloitin muuten ensimmäisen nyt jo kuopatun blogini bloggerissa, jossa kerroin kaikki yksityiskohdat matkalta ja kuvasin jokaisen ostoksen päälläni.

IMG_2245Matkan viimeisenä iltana lähdimme keskustaan drinkeille ja satuimme istumaan terassille, johon hetken päästä tuli esiintymään todella taidokkaasti soittanut bändi. Ilta alkoi viiletä, tarjoilijat toivat pöytiin kynttilöitä, tarjosivat meille viltit ja sytyttivät vielä tulisoihdut lämmittämään ja valaisemaan. Ilta oli tunnelmaltaan aivan ikimuistoinen, kaikki palaset vain loksahtivat kohdalleen ja nautimme täysin siemauksin. Joimme tuona iltana elämämme ensimmäiset ja parhaat mojitot, joista myöhemmin muotoitui meille ”se juttu”. Nykyään meillä on tapana jokaisella matkalla juoda viimeisenä iltana paikalliset mojitot.

No Comments

    Leave a Reply