Monessa blogissa on viime aikoina pyörinyt julkaisemattomia, muokkaamattomia, ”epäonnistuneita” reissukuvia, joissa kameraan on onnistuttu pysäyttämään jokin ikimuistoinen pelleilme tai hauska tilanne. Itse kävin läpi omaa kuva-arkistoa ja harmittelin ehkä hieman tätä digikameroiden aikaa, jolloin ”pilalle menneen” otoksen pystyy poistamaan alta aikayksikön. Filmikamera-aikaan tuli räiskittyä kuvia sieltä täältä ja hyvä, jos muutama rullan kuva oli onnistunut. Nyt tilanne on toinen. Kamerat ovat parempia, samasta tilanteesta voi hyvin napsaista 20 kuvaa ja valita vain parhaimmat ja kuvankäsittely tarjoaa vielä loputtomat mahdollisuudet ehostaa kuvia ennestään. Onneksi löysin kuitenkin muutamia hauskoja taltioituja hetkiä, vaikka varmaan kaikista pahimmat on valitettavasti deletoitu.

Työkavereiden kanssa Tallinnassa. Istutaan parhaillaan ravintolassa ja odotetaan annoksia. Ei ihme, kun palvelussa oli toivomista, kun asiakkaatkin oli vähän mitä sattuu.

Tässä on peura ajovaloissa -ilme Kroatiassa. Mut yllätettiin täysin, kun olin selailemassa ravintolan ruokalistaa.

Tämä on joku ihan random :P. Vähän sellainen kakka haisee -ilme.

Ihan kuollut, kun kävelimme hotellilta Dubrovnikin vanhaan kaupunkiin ylämäkeä yli 30 asteen suorassa auringonpaahteessa.

Ai, miten niin mua ei hyväksytä gladiaattorielokuvan jatko-osaan?!

Mymmeli-ilme Tallinnan kahvilassa

Olimme olleet tutustumassa Turkissa Efesoksen rauniokaupunkiin. Lämpötila nousi lähemmäksi 40 astetta, eivätkä rauniot juuri tarjonneet varjoa. Reissun jälkeen olo oli, no, vähän nuutunut.

Sama tilanne kuin yllä.

Viinimaistelussa hakemassa refillingiä.

Kreikassa alkoi jo kyllästyttää, kun kuvattiin koko ajan ja näytin parhaan leijona-ilmeen kuvaajalle.

Juuri heränneenä Samoksella.
Jeps, eli tältä näytän oikeasti.
8 Comments
Jenna / Journey Diary
5 huhtikuun, 2015 at 8:33 amHuippuja otoksia! 😀 Tää oli kyllä hauska haaste!
Sandra
5 huhtikuun, 2015 at 9:06 amKiitos! Oli tosi hauska! 🙂
Jerry / Pako Arjesta
5 huhtikuun, 2015 at 5:07 pmItse en ole uskaltanut osallistua tähän, koska edes ne ”onnistuneet” otokset eivät ole onnistuneita xD. Mutta tämä oli hauska juttu :)!
Ps. Laitoin blogihaasteen. Käy katsomassa sopisiko se sinulle :).
http://www.rantapallo.fi/pakoarjesta/brandiuskollisuus/
Sandra
6 huhtikuun, 2015 at 1:25 amUskaltaisit nyt! Ei se niin kamalaa ole ;).
Kiitti, käyn vilkaisemassa 🙂
Jerry / Pako Arjesta
6 huhtikuun, 2015 at 12:42 pmKuuluisia viimeisiä sanoja xD. ”How bad can it be?” 😛
Sandra
6 huhtikuun, 2015 at 4:34 pmNo älä nyt xD. Ei tässä itsekään mikään supermodel ole 😀
Jenna
10 huhtikuun, 2015 at 7:07 amHeh, tää haaste on kyllä ollut aivan mainio 🙂 Hauskoja kuvia!
Sandra
10 huhtikuun, 2015 at 7:31 amIhan paras haaste aikoihin! On ollut hauska katsoa muiden kuvia!