Menu
Suomi

Ensimmäinen kosketus Lappiin – Vierailu Joulupukin Pajakylässä

Reindeer

Viime kesänä matkasin elämäni ensimmäistä kertaa Lappiin – tai ainakin Rovaniemelle asti. Rovaniemen ehdottomasti kuuluisin ja vieraillun nähtävyys on Joulupukin Pajakylä. Vaikken erityisesti joulusta välitäkään, halusin silti päästä näkemään paikan ja ylittämään Napapiirin. Voisi ajatella, että Joulupukin kylä on auki vain talviaikaan, mutta ei, paikka on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Ja pakko sanoa, että vaikka oli korona ja vaikka oli kesä, kyllä tuossa paikassa jotain taianomaista tunnelmaa oli.

Kesä oli varsinkin näin korona-aikaan mainio aika vierailla kylässä. Turvavälien pitäminen oli todella helppoa, ja muutenkin turvallisuudesta oli huolehdittu hyvin. Joulupukkia pääsi edelleen tapaamaan, mutta suojapleksin läpi. Tässä hieman esimakua, mitä Pajakylässä voi tehdä:

Ylitä Napapiiri

Joulupukin Pajakylällä voit ylittää Napapiirin rajan ja astua arktiselle alueelle. Rovaniemi sijaitsee kätevästi vain kahdeksan kilometrin päässä Napapiirin rajasta, joten tämä on käsittääkseni maailman ainoa paikka, jossa rajan voi ylittää näin kätevästi. Ainakaan tuskin missään muualla sitä voi tehdä joulumusiikin soidessa.

Artic circle / napapiiri Artic circle Sandra Artic circle Isak

Shoppaile!

Voin vain kuvitella, miten normaalioloissa parhaimpana sesonkiaikana tämä paikka kuhisee aasialaisia shoppailijoita. Paikka tarjoaa kaikkea jouluista ostettavaa, Suomi-matkamuistoja ja Lappi-henkistä tavaraa. Taisi itsellekin tarttua poromuki ja jotain muuta pientä.

joulupukin kylä ostokset Joulumaa Shopping at Santa's Village

Tapaa joulupukki

Santa's village Rovaniemi Joulupukin paja Joulupukin paja sisältä Joulupukki

No tietenkin täällä pääsee tapaamaan itse Joulupukin. Itse asiassa kylässä oli pukkeja ihan kaksin kappalein. Ensimmäinen oli sniikisti tuotu ihan alkuun joulutavarakaupan kylkeen, ja toinen (se ”oikea” pukki oli sitten sisemmällä kylässä). Kumpaakaan pukkia ei saanut kuvata, sillä tilassa oli valokuvaaja, joka otti pukin kanssa yhteiskuvan. Sen sai sitten halutessaan ostaa (olisiko siitä pyydetty noin 25 – 35 euroa, en muista enää).

Joulupukin paja oli mielestäni todella hienosti toteutettu. Ainakin lapsilla mielikuvitus pääsee valloilleen, ja voi melkein kuvitella, miten leluja nikkaroidaan ja pakataan lahjapapereihin. Sisäänpääsy on ilmainen. Nyt pajassa oli tyhjää, mutta talviaikaan joulupukin juttusille joutuu varmasti jonottamaan jopa tunteja.

Syö ja juo

Ruoka- ja juomapaikkoja löytyy myös. Ensin ajattelimme, että jätämme Pajakylän ravintolat turisteille, mutta nälkä yllätti ja päädyimme Kotahovi-ravintolaan. Kyseessä on pienehkö, tunnelmallinen puukota-ravintola, joka tarjoilee muun muassa loimutettua lohta ja poronkäristystä. Lohi loimutetaan silmiesi edessä. Sen valmistuksen katsominen on hauska ohjelmanumero, ja lohi oli myös todella hyvää. Samoin ruotsalainen seuralainen maistoi ensimmäistä kertaa poroa ja puikulaperunamuussia ja myhäili myös tyytyväisenä.

Kotahovi Rovaniemi syömässä Kotahovi rovaniemi sauteed reindeer Lettu ja lakkahillo

Tapaa poroja!

Olen itse niin etelän kasvatti, että näin ensimmäistä kertaa elämässäni poroja! Niitä pääsee rapsuttelemaan ja ruokkimaan Joulupukin Pajakylässä viiden euron hintaan. Tämä oli rauhallisena aikana yllättävän kiva kokemus. Porot olivat tyyniä (paitsi kun näkivät ruokaa), eivätkä olleet moksiskaan ihmisistä (olimme ainoat asiakkaat).  Mukaan tulee opas, joka kertoi mielenkiintoisia yksityiskohtia porojen elämästä ja kyseisten yksilöiden luonteista.

White reindeer rovaniemi poroja reindeer hut

Vaikka odotin Joulupukin Pajakylän olevan keinotekoisen turistinen paikka, meillä oli loppujen lopuksi todella hauska päivä. Tampereen tytölle lappiestetiikka ja porot olivat sopivan eksoottisia sekä loimulohi ja poronkäristys olivat positiivinen yllätys. Iso merkitys onnistuneeseen päivään oli myös sillä, että isot massat loistivat poissaolollaan. Varmasti luminen talvimaisema tuo omalla tavallaan tunnelmaa, sesongin ulkopuolisessa ajassa on omat plussansa.

Joulupukin kylässä

Lisää paikkoja Suomessa:

Vinkit Tampereelle

Vaasa

Rauma

Pori

 

12 Comments

  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    7 maaliskuun, 2021 at 10:14 am

    Minä en olekaan kunnolla käynyt Rovaniemelle. Tai joskus olen jopa yöpynyt siellä, mutta yleensä matka on jatkunut nopeasti ja en ole tutustunut kaupunkiin lainkaan. Kaupunki kuulostaa kuitenkin kivalta, niin voisihan sitä seuraavalla Lappiin suuntautuvalla matkalla olla pari yötä myös Rovaniemellä!

    Reply
    • Sandra
      13 maaliskuun, 2021 at 1:52 pm

      Kaupungissa on ihan mukavasti palveluita ja hyviä ravintoloita, mutta mitenkään kauniiksi ei paikkaa voi sanoa. Luonto ympärillä on toki näkemisen arvoinen.

      Reply
  • Kohteena maailma / Rami
    10 maaliskuun, 2021 at 5:36 pm

    Voin sanoa, että viime viikolla näytti Joulupukin Pajakylässä ulkotiloissa varsin erilaiselta 😀 Mutta sisätilat tietysti ovat ympäri vuoden samat. On muuten aika hiljainen paikka nyt, kun 97% ulkomaalaisista turisteista loistaa poissaolollaan. Tai ei loista, synkkäähän tämä on Suomen ja Lapin matkailulle.

    Oli joka tapauksessa kiva tuolla käydä, sillä sen verran oleellinen osa Joulupukki on Suomen matkailua.

    Reply
    • Sandra
      13 maaliskuun, 2021 at 1:54 pm

      Oli mustakin tosi kiva käydä. Kurjalta tuntuu paikallisten yrittäjien vuoksi, mutta toivottavasti ensi jouluna on jo eri meininki.
      Lumiset maisemat varmasti tuovat omanlaisensa tunnelman.

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    10 maaliskuun, 2021 at 7:31 pm

    Oltiin Rovaniemellä joskus kesällä ja pitihän sitä, vaikka kesä olikin, niin pistäytyä tuollakin. Vähän hassua toki keskellä kesää 🙂 Juuri silloin noilla kulmilla kiinnosti enemmän napapiiri, tuolla taisi saada siitä leiman passiinkin!

    Reply
    • Sandra
      13 maaliskuun, 2021 at 1:54 pm

      Olisiko saanut? Voi hitsi, olisi pitänyt se hankkia!

      Reply
  • Katja /Lähtöselvitetty
    12 maaliskuun, 2021 at 8:11 am

    Myös minä olen vieraillut tuolla kesällä. Joulupukin tapaaminen oli hieman absurdi tilanne, kun pukki ei ollut mitään supliikkimiehiä. Myöhemmin kuulinkin, että pukki oli vaihtunut tuoreeseen tulokkaaseen juuri tuolla viikolla – hän ei siis ollut vielä päässyt rooliin kunnolla. Pukin kanssa otettu valokuva ei myöskään houkutellut ostamaan, kun jokaisella suomalaislapsella taitaa kuitenkin olla kokemus joulupukista jo valmiina. Eniten meille tuotti huvia tuo valokuvausseinä, joka näkyy sinunkin kuvassasi oven vasemmalla puolella. Sen kanssa otettuja kuvia meillä on monta versiota kotona 🙂

    Reply
    • Sandra
      13 maaliskuun, 2021 at 1:57 pm

      Siitä valokuvaseinästä oli kiva bongailla julkkiksia. Meille sattui oikein mukavat pukit, ehkä vähän hassuja vitsejä 2020 (mun poikakaverille: ”Sandran joulutoive on, että autat siivoamisessa enemmän”). Kiva fiilis kuitenkin jäi kokemuksesta.

      Reply
  • Paula - Viinilaakson viemää
    14 maaliskuun, 2021 at 6:22 am

    Olen käynyt Joulunpukin Pajakylässä sekä kesällä, että talvella, ja tykkäsin, että kesä oli ihan parasta aikaa siellä. Ei ollut ruuhkaa eikä kylmää. Joulupukille ei ollut jonoja eikä syömäänkään. Joulun aikaan siellä on ihan hirveä kuhina ja ruuhka. Joulupukin kylä on tosi kiva paikka varsinkin lasten kanssa. Toisella kerralla olimme jopa yötä siinä sellaisissa pienissä saunallisissa mökeissä. Samoin olemme tykänneet myös SantaParkista, joka on ihan pajakylän vieressä.

    Tuota Pirkon mainitsemaa leimaa en ole uskaltanut passiin ottaa kun olen kuullut, että jotkut ovat joutuneet vaikeuksiin kun passissa on ollut epävirallisia leimoja. Vaikka mieli kyllä tekisi.

    Reply
    • Sandra
      27 maaliskuun, 2021 at 1:00 pm

      AAah, hyvä tietää! Kannattaa varmaan ottaa ehkä vanha passi mukaan, jos haluaa leiman muistoksi.

      Reply
  • Eveliina / Reissukuume
    14 maaliskuun, 2021 at 10:20 pm

    Me piipahdimme Joulupukin pajakylässä tammikuussa, kun olimme palaamassa Saariselältä. Itselleni paikasta jäi hieman aavemainen tunnelma, sillä osa puodeista oli kiinni eikä paikalla ollut meidän lisäksi kuin yksi pariskunta. Tyhjyydessä pauhaavat joululaulutkin tuntuivat lähinnä ahdistavilta. Enää olisi puuttunut ruosteinen natiseva kyltti, niin kauhuleffafiilis olisi ollut valmis 😀

    Surullista, miten korona näkyi paikassa. Voin kuvitella, että ”normiaikana” tunnelma ja meininki on aivan toinen.

    Reply
    • Sandra
      27 maaliskuun, 2021 at 1:01 pm

      Apua, kuulostaa kurjalta! Kesäaikaan kuitenkin muutenkin osaa odottaa rauhallisuutta tuolla. Toivotaan, että ensi talvi olisi täynnä kuhinaa.

      Reply

Leave a Reply