Menu
Ura ja opiskelut

Harkkapaikka, jaksaminen, opinnot

Kuva

Mun tavoitteena oli valmistua kandiksi tänä keväänä. Nyt on ollut pakko myöntää itselleen, että se ei tulekaan tapahtumaan. Oli pakko hyväksyä, että kokopäiväisen harjoittelun, kandin, parin kurssin ja osa-aikatyön yhdistäminen ei onnistu ilman seitsemänpäiväistä työviikkoa, enkä jaksa sitä nyt.

Aloitan harjoittelun ensi viikolla

Ensin hyviin uutisiin. Aloitan journalistiikan opintoihini kuuluvan harjoittelun ensi viikon maanantaina. Kivaa, innostavaa, jännittävää. Tuntuu hyvältä keskittyä johonkin uuteen ja erilaiseen. Normaalisti opinnoissa harjoittelukaudet ajoittuvat kesään, mutta olen iloinen, että voin aloittaa sen jo nyt. Olen suoraan sanottuna aivan kypsä opiskelemaan ja tekemään työtä päivästä toiseen pienessä 33 neliön asunnossani. Ihanaa päästä pois, edes hieman ihmisten ilmoille.

Droppasin kandiseminaarin

Tein eilen päätöksen lopettaa kandiseminaarin kesken. En vain pysty keskittymään tutkielmaan ja harjoitteluun yhtäaikaisesti. Tuntuu oman identiteetin vastaiselta luovuttaa, koska olen oppinut vain puremaan hammasta ja puskemaan projektit läpi. Olen äidinmaidossa perinyt jonkinlaisen suomalaisen sisun siemenen, jolla mennään läpi esteestä kuin esteestä. En tiedä, onko se korona vai muu väsymys, mutta jäljellä ei ole mitään supervoimia, joista ammentaa. Nyt on pakko höllätä. Uusi yritys sitten syksyllä.

Tehokkuusparadoksi

Olen koko opintojen ajan tehnyt töitä yhtäaikaisesti 2–5 yritykselle. Osalle ihan pieniä projekteja ja osalle säännöllisemmin. Tämä psykedeelinen ratkaisu tuntuu sopivan omaan luonteeseen, koska voin päivän tai viikon aikana tehdä vaihtelevasti eri asioita. Samalla se luo omaan mieleen sellaisen hullun paradoksin. Opinnoissa seuraan, miten muut etenee hurjan nopeasti ja keräilee opintopisteitä ja itsellä on aina vähiten kursseja (noin 3 periodissa) käynnissä. Sitten töissä on se sama tunne, että tekee todella paljon vähemmän kuin työkaverit, jotka on töissä siis normaalit viisi päivää viikossa. Tässä ei ole mitään järkeä. Itse siis tiedän, että omat päivät ja viikot on täynnä tekemistä, ja silti samalla tuntuu, että kullakin eri osa-alueella olen se vähiten tekevä tyyppi.

Pispalassa

En enää edes muista, miltä tuntuu tehdä normaalisti vain yhtä työtä 5 päivää viikossa. Saatika keskittyä vain yliopisto-opintoihin, joiden pitäisi ilmeisesti vastata ihan kokopäivätyötä. Yksi herättelevä hetki itselleni oli se, kun kaverini kertoi käyvänsä improteatteriharrastuksessa. Ensimmäinen mieleeni tuleva ajatus oli se, että miten ihailtavan erikoista, että jollain on harrastuksia, joita tehdään vain puhtaasti omaksi iloksi. Itse siis kyllä harrastan tyyliin liikuntaa, mutta teen sen siitä saatavan hyödyn takia. Tajusin, että olisipa kiva, jos itsellänikin olisi voimia johonkin ”hyödyttömään”.

Lisää aikaa, kiitos

Eli tästä lähtien yritän ottaa rauhallisemmin. Rajoittaa tätä säntäilyä miljoonan tehtävän, työn ja projektin välillä. Ottaa lisää aikaa ihan vain olemiseen ja johonkin hyödyttömään. Tehdä asioita omalla tahdillani vertaamatta muihin.

Saa nähdä, kauanko päätökseni pitää.

 

 

4 Comments

  • Jenny
    13 helmikuun, 2021 at 1:54 pm

    Hiljentäminen kuulostaa hyvältä, välillä pitää tehdä jotain ei-niin-hyödyllistä, että jaksaa. Onnea harkkapaikasta ja tsemppiä harjoitteluun!

    Reply
    • Sandra
      6 maaliskuun, 2021 at 7:49 am

      Kiitos paljon Jenny <3

      Reply
  • Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    23 helmikuun, 2021 at 11:09 pm

    Tuo kuulostaa hyvältä ratkaisulta! Sitä paitsi, kun on ”liian monta rautaa tulessa” saattaa käydä helposti niin, että mikään ei mene hyvin. Hieman hölläämällä voi hyvinkin käydä niin, että ne asiat joihin keskittyy, sujuu paljon paremmin! Tsemppiä!

    Reply
    • Sandra
      6 maaliskuun, 2021 at 7:49 am

      Kiitos! Joo, pari viikkoa hiljentymistä tuntuu hyväältä. Tsemppiä myös sulle kevääseen!

      Reply

Leave a Reply