Menu
Australia

Kirsikankukkia keväisessä Sydneyssä

Vaikka Melbourne on mahtava kaupunki, kyllä Sydney on myös omalla tavallaan todella vaikuttava. Sydney on vilkas, elinvoimainen, kansainvälinen, maailmankuulu – mielestäni ainoa Australian kaupunki, joka näyttää ja tuntuu suurkaupungilta. Tämä on sinänsä todella yllättävää, sillä asukasluvun perusteella Sydney ja Melbourne ovat oikeastaan lähes samankokoisia. Sydneyssä asukkaita on 4,3 miljoonaa ja Melbournessa 4,1 miljoonaa (Wikipedia),ja uskotaan, että muutaman vuoden kuluttua Melbournesta tulee Australian suurin kaupunki. Myös säiden puolesta Sydney vetää pidemmän korren, sillä jo pari viikkoa sitten sain nauttia yli kahdenkymmenen asteen lämpötiloista, kun tällä hetkellä Melbournessa on sellaiset rapiat viisi astetta. Sydney kirsikankukkineen oli kaunis. Suurimmat turistimassat eivät olleet vielä saapuneet ja kaikkialla pystyi aistimaan paikallisten innon, kun kevät eteni kohisten, pystyi pukeutumaan kevyemmin ja iltaisin istumaan ulkona terassilla. Jokainen suomalainen tietää varmasti tuon tunteen, kun lämmittävä kevätaurinko nostaa energiatasot monta pykälää korkeammalle ja palauttaa uskon parempaan elämään. Erityisesti tämä pätee Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, joissa pimeän, kylmän ja loputtoman talven jälkeen kevään saapuminen on parasta maailmassa ja potenssiin tuhat hienompaa kuin täällä.

IMG_5104 IMG_5105 IMG_5110

IMG_5128 IMG_5130 IMG_5140 IMG_5142

IMG_5148 IMG_5150 IMG_5152 IMG_5154 IMG_5157 IMG_5147

Sydneyssä ei tullut tehtyä mitään erityistä, mistä en olisi kirjoittanut aiemmassa Sydneytä käsittelevässä postauksessa. Kävelin kaupungilla, fiilistelin, pysähtelin kahville ja kuuntelemaan katusoittajia. Ei kai sitä sen kummoisempaa tarvisekaan tehdä. Siitä tulikin mieleen, että viikonlopuksi Melbourneen on myös luvattu hyvää ilmaa (sunnuntaina 21 astetta! ja näillä näkymin ensi viikon lauantaiksi 27 astetta!!!!) ja onnekseni itselläni on silloin vapaapäivä. Vaikka tarkoitus on käyttää osa viikonlopusta ankarasti töiden hakuun, uhraan varmasti osan pelkästään lämmöstä nauttimiseen. Teen siis tällä hetkellä töitä hostellissa asumista vastaan, mikä auttaa säästämään rahaa. Palkkaa tästä ei kuitenkaan saa, joten oikeita töitä pitäisi jossain vaiheessa löytää. Eilen kävin suorittamassa RSA:n eli responsible serving alcohol -kurssin, joka vastaa suomalaista alkoholipassia. RSA on käytännössä pakollinen, jos aikoo hakea töitä kahviloista, ravintoloista tai baareista, joita täällä on kuin sieniä sateella. Tässä vaiheessa olisin ihan tyytyväinen, jos saisin töitä viikonlopuiksi ja voisin sillä saada riittävästi rahaa ruokaan ja muihin menoihin. Jos kuitenkin jossain vaiheessa saan ihan kokopäiväisen työn, niin aion etsiä huoneen jostain vuokrakämpästä, sillä vähitellen tämä hostelliasuminen alkaa käydä rasittavaksi.

IMG_5162 IMG_5167 IMG_5165

Tällaisia kuulumisia täällä. Nyt täytyy mennä kokkailemaan aamupalaa nassuun, jotta jaksan siivota likaisia hostellihuoneluolia. Voisin muuten kirjoittaa kokonaisen postauksen siitä, millaisessa p****ssa ihmiset asuvat ja mitä kaikkea oksettavaa huoneista löytyy. Se on k-u-v-o-t-t-a-v-a-a, mutta kaikkeen täällä karaistuu ja pahimmat hienohelma-prinsessa-ominaisuudet ovat jo hioutuneet pois.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

4 Comments

  • Lotta Watia | Unagidon
    25 syyskuun, 2015 at 1:20 pm

    Oi miten kauniita kirsikankukkia ja ihanan vehreitä puistoja. Suomessakin on ihanan värikäs ruska juuri alkamaisillaan (tai pohjoisessa varmaan jo alkanutkin), mutta sitten kun tämä aika on ohi niin kyllä taas kelpaisi uusi kevät pimeän talven sijaan. 😉

    Reply
    • Sandra
      27 syyskuun, 2015 at 11:44 am

      Syksy on kyllä ihan kivaa aikaa Suomessa, mutta talven voisi skipata ihan kokonaan! Kyllä se uusi kevät sieltä taas tulee ja mikään ei voita Suomen kevättä kamalan ja pitkän talven jälkeen. 🙂

      Reply
  • Maarit Johanna
    28 syyskuun, 2015 at 6:54 pm

    Ihmeellistä miten siellä voi olla nyt kirsikan kukat täydessä loistossa 😀 Tuo käänteisyys tuntuu niin hassulta välillä.
    Haastoin sut: http://www.rantapallo.fi/paapilvissa/2015/09/28/kuinka-paa-pilvissa-syntyi-blogisitarina-haaste/

    Reply
    • Sandra
      8 lokakuun, 2015 at 10:42 pm

      Kiitos Maarit haasteesta… Tää on välillä niin outoa!

      Reply

Leave a Reply