Menu
Malta

Kotiutumista Maltalle

Täältä Maltalta Lucifer-lämpöaallon kourista vain terve! Hikistä on, ulkona on kuin saunassa ja suihkussa saa käydä vähintään kahdesti päivässä. Vaihtaisin tämän sään toistaiseksi oikein mielelläni Suomen sateisiin, mutta onneksi pääsen kuumuutta pakoon ilmastoituun asuntooni. Eli loppujen lopuksi kaikki on oikein hyvin, kun vain asiat osaa nähdä oikealla tavalla. Pari päivää sitten tuli täyteen kolme kokonaista viikkoa Malta-nimisellä kivisellä saarella asustelua, ja vihdoinkin alkaa tuntua, että olen kotiutumassa tänne. Välimerellinen elämäntyyli on paikoin hyvin erilaista kuin mihin olen tottunut erittäin jämptissä koti-Suomessa tai Australiassa, ja mielessä on jo monta hauskaa pientä yksityiskohtaa elämän kummallisuuksista täällä. Niissä voisi olla hyvä postauksen aihe ensi kertaa varten, mutta malttamattomimmat voivat vaikka tutustua Juha Vuorisen kirjaan Maltan mieleni, jossa Juha kertoo tuskastuttavasta reilusta vuoden oleskelusta Maltalla perheensä kanssa. Vaikka Juhan kirjoitustyyli ei ehkä omasta mielestäni yllä ihmiskunnan kirjallisten saavutusten korkeimpaan kärkikastiin, on hän koonnut yksiin kansiin monta hauskaa yksityiskohtaa Maltasta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että kirjassa on nostettu esiin oikeastaan kaikki mahdollinen, mikä Maltassa on vialla, mutta oman kolmen viikon kokemukseni jälkeen olen sitä mieltä, ettei tämä nyt niin kamala paikka ole :D.

Töissä sujuu jo aika hyvin ja olen oppinut suurimman osan päivittäisistä rutiinijutuista. Muuten päiväni koostuvat aika hyvin rannalla makoilusta, salilla hikoilusta ja kämppisten kanssa hengailusta. Saarta on tullut tutkittua harmittavan vähän, mihin on varmasti suurimpana syynä ollut kuumuus, joka ei ole suuremmin innostanut tallustelemaan keskipäivällä kuin sen aivan ehdottoman minimin. Mutta huomenna vapaapäivänä aion uhmata aurinkoa ja suunnata pääkaupunkiin Vallettaan, sillä pikaisen visiitin perusteella se on todella kaunis ja tunnelmallinen paikka. Hetkeksi voisi jopa erehtyä luulemaan, että on Italiassa.

Opiskelurintamalta kuuluu myös hyviä uutisia. Olin hieman harmissani siitä, että minulta jää työn vuoksi väliin kaikki alun tutustumisviikot, mutta onneksi ainejärjestöni lupasi lisätä minut uudelleen fuksilistalle, kun päätän palata opintojen pariin. Sain myös hyväksiluettua jokaisen kurssin, joita pyysin. Eikä tässä vielä kaikki. Keskusteltuani opinto-ohjaajan kanssa hän olisi sitä mieltä, että aiemmalla taustallani voisin muutamien lisäkurssien jälkeen hypätä suoraan maisteriopintoihin! Tämähän sopisi minulle oikein loistavasti ja voisin valmistua viiden vuoden sijasta jopa kahdessa! Eikö olisikin aivan mahtavaa! Kaikki palaset tuntuu loksahtelevan paikoilleen vihdoinkin.

Mitä tässä voisi sanoa. Elämä hymyilee yhtä aikaa auringon kanssa. Kaikki alkaa sulautua uomiinsa ja rutiinit tuovat järjestystä päiviin. Malta tuntuu ainakin toistaiseksi hyvältä. Kaikki siis hyvin täällä etelärintamalla.

2 Comments

  • Susanna
    11 elokuun, 2017 at 7:29 pm

    Kävin vuosi sitten Maltalla risteilyn muodossa ja paikalliset vaikuttivat ystävällisiltä 🙂 hintataso näytti myös olevan halpa, jopa ihme kyllä halvempaa kuin Kroatiassa josta annan plussaa. Lautalla pääsee myös Sisiliaan. Myös Italiassa on nyt +40C helteitä ja ukkosta välillä

    Reply
    • Sandra
      14 elokuun, 2017 at 9:56 am

      Mielestäni on ehkä hieman halvempaa kuin Kroatiassa, jossa hinnat ovat varmaan nousseet vuosi vuodelta. Ruoka ei ole kaupoissa mitenkään erityisen halpaa, toki hieman halvempaa kuin Suomessa. Ukkosta tai vettä ei ole kuulunut, mutta ei haittaisi ollenkaan 😀

      Reply

Leave a Reply