Jos minun pitäisi antaa jokin neuvo nuoremmalle itselleni, se olisi jotakin ylläolevan otsikon kaltaista.
Suomi on valtavan homogeeninen maa. Vuosisatojen ajan me hämäläiset, pohjalaiset ja savolaiset olemme asuneet mäntyjen ja kuusien siimeksessä. Raivanneet kivikkoisia peltoja, kalastaneet järvien rannoilla, paistaneet leipää uunissa. Vähitellen olemme rakentaneet jonkinlaisen yhtäläisen tarinan tai kuvitellun todellisuuden siitä, millaisia me olemme aina olleet ja millaisia meidän tulee aina olla.
”Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.” ”Kel’ onni on, se onnen kätkeköön.” ”Ei tehrä tästä ny numeroo.”
Mitä näitä nyt on.
Itsekin ajattelin pitkään, että asioiden pitää mennä tietyn kaavan mukaan: meidän kaikkien pitäisi pyrkiä keskiluokkaisen palkkatyöläisen ihanne-elämään ja odotella auvoista loma-aikaa heinäkuussa ja eläkeläisen kissanpäiviä. Ei saisi erottua liikaa niin hyvässä kuin pahassakaan. Ei pröystäillä, ei olla olevinaan, ei olla liian erilainen.
Keskiluokkaisen palkkatyöläisen elämässä ei ole yhtään mitään pahaa, päinvastoin. Tulen itsekin varsin tavallisesta suomalaisesta perheestä ja ollut melkein koko työelämäni tyytyväisenä erilaisissa palkkatöissä. Ongelma on se, jos yksilöt yrittävät kaikki sulloutua samaan muottiin, vaikka he sisimmässään haluaisivat jotain muuta.
Valitettavan usein kuulen, että ihmiset haaveilevat erilaisesta muutoksesta: alanvaihdosta, uuden opiskelusta, talvesta etelän lämmössä, maailmanympärysmatkasta ja mistä tahansa muusta, mutta eivät uskalla toteuttaa haaveitaan erilaisista syistä. Osa ajattelee, että hän on liian vanha, osa lykkää haaveita jonnekin hamaan tulevaisuuteen, osa pelkää aukkoa CV:ssä. Tiedän, että joillakin on ylitsepääsemättömiä esteitä enkä halua ylimielisesti vähätellä niitä. Silti sanon sen, että moni näkee esteitä siellä, missä niitä ei todellisuudessa ole. Maailma on oikeasti mahdollisuuksia täynnä.
Matkusta
Matkustaessa näkee erilaisia tapoja järjestää elämä ja yhteiskunta. Osa tavoista on tehokkaampia, osa rennompia, osa painottaa perhesuhteita, osa muodollisuuksia, osa kokoaa varallisuuden pienelle eliitille ja osa jakaa kaiken mahdollisimman tasan. Osa menee naimisiin rakkaudesta, osa taloudellisen hyödyn vuoksi ja osa vanhempien järjestämänä. Toisissa kulttuureissa ja perheissä vanhemmat toivovat lapsistaan lääkäreitä ja opettajia, ja toisissa vain sitä, että lapset toteuttavat omia intohimojaan. Osassa uskonnoista ei syödä sianlihaa, toisissa ei nautaa ja kolmannessa ei sallita ehkäisyä. Varmasti osa tavoista on selkeästi parempia kuin toiset, mutta suurin osa tavoista on vain erilaisia kuin mihin Suomessa on totuttu.
Itselleni asuminen Melbournen kulttuurisessa sulatusuunissa oli silmiäavaava kokemus. Kaupunki on yritteliäs, kokeileva, innostunut, taiteellinen ja etenkin monen hyvin erilaisista taustoista tulevan ihmisen koti. Siellä kukaan ei odottanut, että olet samanlainen kuin kaikki muut, vaan erilaiset tavat, tottumukset ja uskomukset ohitettiin olankohautuksella. Se oli vapauttavaa. Sen jälkeen olen yrittänyt tuoda tuon kaupungin ilmapiiriä osaksi omaa elämänasennettani. Lähdin kolmekymppisenä opiskelemaan journalistiikkaa, koska kirjoittaminen ja viestintä ovat aina olleet intohimojani. Perustin oman yrityksen, eikä maailma romahtanutkaan käsiin. Hyvin todennäköisesti muutan vielä joskus ulkomaille, ja uskon edelleen, että elämä kantaa.
Kyseenalaista
Kiitos internetin, blogien ja vlogien, on ollut hieno löytää esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat rohkeasti tehneet omaa juttuaan ja menestyneet siinä. On inspiroivaa päästä seuraamaan ihmisiä, jotka ovat synnyttäneet uusia aloja ja luoneet liiketoimintaa paikkoihin, joita ei ollut olemassakaan 20 vuotta sitten. Myös historiasta löytyy runsaasti mielenkiintoisia ihmisiä, jotka ovat tähyilleet yli sen, mitä näkyy nyt: yrittäjiä, visionäärejä, tutkijoita, tutkimusmatkailijoita ja kyseenalaistajia, jotka ovat uskaltaneet ajatella, että mitä jos Maa kiertääkin Aurinkoa eikä toisinpäin. On ollut heitä, jotka ovat uskaltaneet taistella ympäröiviä normeja vastaan, koska he ovat uskoneet ne vääriksi ja uskoneet siihen, että maailma voi olla parempi. Uteliaisuus, kysymysten esittäminen ja rohkea toiminta ovat aina ohjanneet ihmiskuntaa kohti jotakin uutta ja erilaista.
Eli olen sitä mieltä, että kannattaa kyseenalaistaa asioita ainakin oman pienen elämän mittakaavassa. Voi aloittaa jostakin ihan pienestä. Jos on aina ajatellut, että ei voi mennä yksin matkalle, niin mitä jos ottaa ja lähtee sooloreissulle. Jos on jo monta vuotta haaveillut nelipäiväisestä työviikosta, mitä tapahtuisi, jos ehdottaisit tätä pomolle? Se sijaan, että annat sisäisen äänesi lukea ”sitten kun” -mantraa, opeta sitä kysymään kepeästi ”mitä jos” ja ”miksi ei”.
Saatat yllättyä.
22 Comments
Iida in Translation
28 heinäkuun, 2019 at 11:10 amOlipa hyvä ja rohkaiseva postaus! Samaistuin tähän tosi paljon.
Olen ajatellut jossain vaiheessa, että eihän sitä nyt matkustaa voi kuin kerran vuodessa lomilla ja muuten rämpiä keskiluokkaisen ideaalissa toimistotyöarjessa. Monesti pieni muutos aikaansaa isoja – kun uskalsin ekan kerran lähteä sooloreissuun, uskalsin alkaa kuuntelemaan omia toiveitani muissakin asioissa. Kun vaan vielä uskaltaisi jatkaa tätä uskaltamisen kierrettä omassa elämässä! <3
Sandra
1 elokuun, 2019 at 8:31 amVoi kiitos!
Pienin askelin se tapahtuu, ja kuten sanoit, yksi muutos avaa ovia seuraavalle ja siitä asiat alkavat rullaamaan lumipalloefektin myötä. Anna itsellesi aikaa ja kuuntele itseäsi. Oma mieli osaa usein luotsata oikeaan suuntaan <3
Mari
28 heinäkuun, 2019 at 2:37 pmNiin hyvä kirjoitus! Hyvä ohje kaikille – ikäänkin katsomatta.
Sandra
1 elokuun, 2019 at 8:31 amVoi kiitos Mari!
Reissu-Jani
28 heinäkuun, 2019 at 5:05 pmMoni elää sitku ja mutku maailmassa (ja mitä näitä elämän ruuhkavuosia onkaan) – suosittelen kokeilemaan nytku maailmaa ja toteuttamaan ne unelmat, pienetkin, jo nyt. Itse tein viisi vuotta sitten ”vain kolme kuutta” pitkän irtioton töistä (olin ollut jo alalla lähes 20 vuotta) ja lähdin matkalla Kaakkois-Aasiaan ja Oceaniaan. Kyllä kannatti — once in the lifetime juttu, niinkuin sanotaan.
Olisi pitänyt tehdä se matka aiemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Sandra
1 elokuun, 2019 at 8:35 amEhdottomasti parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Monesti ajattelen itsekin, että olisi pitänyt vaikkapa opiskella viestintää ja journalistiikkaa jo silloin 10 vuotta sitten, eikä markkinointia, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa.
Kannatan nytku-elämää täysillä. Siitä tulee jännä tapa, kun vain ottaa ja toteuttaa unelmia nopeasti, kun niiä putkahtaa mieleen. Ihan mahtava tuo sun irtiotto!
Lili
29 heinäkuun, 2019 at 8:17 amHyvin sanottu! Maailma siellä tai täällä ei ole huonompi tai parempi, se on vain erilainen ❤️ Kaikki on aina näkökulmasta kiinni. Kolme vuotta Lontoossa opetti monta muutakin asiaa, mutta tämä on ehkä se suurin oppi. On aivan turha seurata muita, kun voi tehdä just niin kuin itse haluaa. Se vaatii vaan uudenlaista ajattelua, kaavoista ulos ja toimeen! Aina on niitä, jotka katsovat pahalla silmällä, mutta sitä varten pitääkin oppia oma paha silmä viestillä: ”really?”
Sandra
1 elokuun, 2019 at 8:38 amHaha, juuri noin! Usein ne ihmiset, jotka tekevät vahvasti omaa juttuaan, ovat enemmänkin kannustavia ja tsemppaavia. Ne ihmettelevät ja paheksuvat, jotka eivät ikinä uskaltaisi edes kuvitella tekevänsä mitään erilaista :).
Moni sanoo, että elämästä voi oppia paljonkin asumatta koskaan missään muualla. Varmasti näinkin, mutta itselleni ulkomailla asuminen on ollut yksi suurimmista oppimiskokemuksista.
Sanni
29 heinäkuun, 2019 at 9:08 amIhana, lohdullinen ja toiveikas postaus 😊 Nostaa mieleen ne omat unelmat ja niitä kohti kulkemisen tärkeyden.
Sandra
1 elokuun, 2019 at 8:38 amKiitos Sanni! Ihana kuulla 🙂 <3
Pirkko / Meriharakka
31 heinäkuun, 2019 at 2:08 pmOma ratkaisuni oli lopettaa palkkatyöt jo n. kolme vuotta ennen eläkeikää – enkä ole sitä ratkaisua katunut kertaakaan!
Takana oli jo muutama vuosi sitä ennen ottamani runsaan puolen vuoden sapattivapaa ja ehkä osittain sen innoittamana päätin oltuani vain 1,5 vuotta taas takaisin töissä, että tämä ei (enää) ole minun juttuni. Mennee osittain samaan sarjaan kun joku muukin jo kommentoi, että tee asioita nyt, ei tulevaisuudessa, sillä siitä tulevaisuudesta ei koskaan tiedä!
Sandra
1 elokuun, 2019 at 8:41 amTodella rohkea päätös, sillä todella moni olisi varmasti päättänyt sinnittellä vielä viimeiset vuodet. Valitettavasti elämästä ei koskaan tiedä, joten ehdottomasti kannattaa elää nytkun-elämää. Teilläkin on ollut mahtavia seikkailuja palkkatyön lopettamisen (ja toki myös sen ohella) jälkeen 🙂
Jenna / Citylights & Sunsets
31 heinäkuun, 2019 at 4:19 pmIhanan elämäniloinen ja inspiroiva postaus! Itsekin olen tällä hetkellä tyytyväinen ammatinvalintaani ja odotan myös työelämän alkamista tämän kohta alkavan viimeisen opiskeluvuoden jälkeen. Tiedostan kuitenkin sen, että jossain kohtaa voi alkaa oravanpyörässä pyöriminen tökkiä ja heti sen hetken tullessa olisi aika tarkkailla tilannetta uudelleen. Tällä hetkellä haaveilen kouluharkan tekemistä ulkomailla ensi kesänä ja aionkin tehdä kaikkeni tuon haaveen toteuttamiseksi. Mukaan täytyisi raahata koko perhe ja miehen lomat pitäisi osua samaan kohtaan, eli ihan kaikkeen en voi itse vaikuttaa. Aina voi yrittää ja haaveilla. Pääasia, että liikkuu välillä pois mukavuusalueeltaan 🙂
Matkustaminen on kyllä paras sijoitus itseensä, ainakin omalla kohdallani. Huomenna alkava Lontoon reissu esimerkiksi on ihan käsittämättömän piristävä asia tähän hetkeen ja mukaan jää varmasti muistot loppuelämäksi. 🙂
Sandra
1 elokuun, 2019 at 8:44 amHieno kuulla, että olet omalla alalla ja mitä sinua olen seurannut, uskon että se sopii sulle loistavasti :). Mullakin fiilikset oravanpyörän vs. vapaan elämän välillä liikkuu sinne tänne. Välillä tekee mielellään paljon töitä ja sitten on kiva ottaa rennommin. Mutta ei sitä ikuista lomaakaan jaksaisi. Tasapaino kaikessa on parasta.
Toivottavasti sun haave ulkomaanharjoittelusta toteutuu. Toki liikkuvia osia on enemmän kuin perheettömällä, mutta haaveilu ja suunnittelu on myös omalla tavallaan voimaannuttavaa 🙂
Anna
1 elokuun, 2019 at 10:49 pmMaailma on avoin sanon omalle lapselleni melkein 20-vuoden kokemuksella eri maissa maailmalla. Tosin ikävä Melbourneen jäi, ne ihmiset, ilmasto, ympäristö…Suomi on hyvä maa, mutta välillä suomettaa, ei voi mitään. Kiitos Sandra hyvästä blogista jatka samaan malliin, ajatusmaailmasi on upea 🙂
Sandra
4 elokuun, 2019 at 8:24 amVoi kiitos Anna! Sama ikävä Melbourneen on edelleen ja vaikka Suomi on loistava maa asua, onhan täällä kaiken tasaisuuden ja turvallisuuden vastapainona tietty noh… tylsyys. Kyllä me vielä päästään Melbourneen 🙂
Eveliina | Korkkarit rinkassa
2 elokuun, 2019 at 5:45 pmWow tämä oli ihan kuin olisi vienyt sanat suustani! Itseäni jotenkin helpotti se, kun ymmärsin päästää irti niistä nuoruuden naiiveista ajatuksista ja odotuksista.
Millaista työtä arvostetaan? Mistä saisi tarpeeksi rahaa? Milloin teen lapsia (kun niin kuuluu) ja naimisiinkin mennään totta kai jo vähintään ennen kuin täytän 25 vuotta. Parhain oppi on ollut se, että tekee sitä mistä nauttii ja jatkaa intohimoisesti niitä asioita missä kehittymisessä tuntee niitä onnistumisen tunteita. Ei sitä kuulu elää vain silloin, kun on se neljän viikon vuosiloma. Jos silloinkaan. Ainiin ja tietty kokeilunhalu ja yritteliäisyys! Ne joko opettavat tai palkitsevat. Useimmiten palkitsevat. 😉
Sandra
4 elokuun, 2019 at 8:26 amVoi kiitos Eveliina! Samanlaista asennetta on aistittavissa myös sun blogista :). Itsellä kesti yli 25 vuotta päästä eroon mainitsemistasi ajatuksista, mutta viimeisen 5 vuoden aikana on vähitellen karistanut vanhoja ajattelumalleja ja kaavoja. Yritteliäisyys ja kokeilu kannattaa aina – on ainakin taas yhtä kokemusta rikkaampi!
Periaatteen Nainen
3 elokuun, 2019 at 7:34 amMä olen itse jo elänyt monta vuotta silleen onnekkaasti, että teen työt kotona oman aikataulun mukaan ja saan priorisoida. Ei se arki sen ihmeellisempää ole, mutta vapaa-aikaa ja vapautta tuntuu olevan enemmän kuin perus päiväduunissa, vaikka tietty sitten välillä painetaan viikonloppuisin. Ylipäänsä kannustan aina omannäköisen elämän rakentamiseen, oli se sitten sitten tavan toimistotyötä tai esimerkiksi omavaraisuuden tavoittelua jossain syrjäseudulla. Yhteiskunta muuttuu ja maailma ylipäänsä niin vauhdilla, että mikään tämän päivän ratkaisu ei varmasti ole ikuinen niin kuin taas 50 vuotta sitten oli.
Sandra
4 elokuun, 2019 at 8:29 amIhan mahtavaa, että olet saanut luotua omannäköisen arjen ja hankkinut lisävapautta elämiseen. Olet niin oikeassa siinä, että maailma muuttuu valtavasti. Jos miettii vaikka, millaista elämä oli 70-luvulla versus nyt. Homopareja ei nähty televisiossa, Neuvostoliitto porskutti eteenpäin, kukaan ei unelmoinutkaan kotitietokoneista tai sosiaalisesta mediasta. Se, mikä on normaalia ja arkipäiväistä, on muuttunut täysin. Normit eivät ole ikuisia, ne ovat olemassa vain ihmisten kollektiivisissa mielissä.
Emilia/Merkintöjä maailmasta
3 elokuun, 2019 at 3:24 pmIhana postaus, kiitos tästä <3 Mulla ollut paljon samantapaisia ajatuksia ja kolahti silläkin, että olen viime aikoina tehnyt muutoksia elämässäni, kyseenalaistanut ja tehnyt asioita sen eteen, että unelmani toteutuisivat.
Mulle tuli tästä mieleen yksi postaukseni, jonka kirjoitin alkuvuodesta: https://www.merkintojamaailmasta.fi/muut-merkinnat/miten-tahan-tultiin/
Ihanaa kesän jatkoa!😊
Sandra
4 elokuun, 2019 at 8:30 amKiitos samoin! Onnea omien unelmiesi tavoittelussa. Käyn ehdottomasti lukemassa postauksen 🙂