Loputon lento Australiaan

”Nyt hihnalle laukku ja viimeinen kuppi naamaan. Täältä pilvien päältä voin muistaa tämän maan. Ei mulla oo tarkkaa suuntaa, mä menen minne sattuma johtaa…”

Moikka kaikki ja terveiset täältä kirjaimellisesti maailman toiselta puolelta. Saavuttiin tänne eilen aamulla eli Suomen aikaan torstai-iltana. Fiilikset on olleet epäuskoiset, en voi vaan tajuta, että vihdoinkin olen täällä. Samalla väsymys on vienyt innostuksesta sen kaikista suurimman terän, mutta eiköhän sekin asia korjaannu parin hyvin nukutun yön jälkeen.

Lennoista sitten. Meidän lento lähti Suomesta keskiviikkona kahdelta päivällä. Aika oli ihanteellinen, sillä saatiin nukkua yö kunnolla ja lähteä kentälle vasta aamusta yhdeksän aikoihin. Matka kentälle kesti kolmisen tuntia, joten aikaa jäi syödä vielä isot salaatit ennen koneeseen astumista. Välin Helsinki – Lontoo operoi Finnair, joten pääsin minäkin testaamaan sky bistron toimivuutta. Siitä on kirjoitettu jo paljon, joten päädyn vain toteamaan, että oman suppean kokemuksen perusteella kärry ehti luoksemme ihan kohtuullisessa ajassa ja muutenkin kaikki toimi odotetulla tasolla. Ei siis ollut mitään ylimääräistä sählinkiä. Me tosin otinmme vain valkoviinit, joten ruokatarjoilun toimivuudesta ei voi kovin kattavasti sanoa. Minusta idea on kiva, että pääsee itse valitsemaan, mitä haluaa syödä. Luksuksena on sanottava vielä, että koneessa oli sen verran väljää, että viereemme ei tullut ketään istumaan. Meillä oli siis yksi ekstratuoli käytössä, joten lehtien lukeminen sujui astetta mukavammin.

Saavuimme Heathrown kentälle ihan aikataulussa. Jännitin vähän etukäteen, miten osaan suunnistaa niin isolla kentällä, mutta huoleni oli täysin turha. Kaikki opasteet olivat niin selkeät, että löysimme vaivattomasti tiemme oikeaan paikkaan ja oikealle portille. Kävimme kentällä taas syömässä, kun emme koneessa olleet ottaneet ruokaa. Onneksi odotin sinne asti, sillä ruokavalikoimaa oli vaikka millä mitalla lähtien terveellisistä vihersmoothieista aina pikaruokaloihin asti. Vastoin ennakko-odotuksiani ruoka ei ollut mitenkään erityisen kallista ja hieman reilulla kuudella eurolla ostin itselleni ruokaisan ”superfood”-salaatin. Oli hyvää. Miehen oli pakko maistaa fish n’ shipsejä, joka paljastui niin rasvaiseksi annokseksi, ettei edes raavas mies saanut sitä kokonaan alas. Muutenkin kenttä (tai siis oma terminaalimme, jossa pysyimme) vaikutti kaikin puolin kivalta ja saimme ihan mukavasti odotusajan (reilu 5 tuntia) käytettyä. Ainoa miinus oli latauspisteiden vähyys. Tai siis latauspiste löytyi, mutta vain kaksi pistorasiaa toimi ja toinen siten, että omaa laturia piti pitää koko ajan painaa kiinni pistorasiaan.

Lento Hong Kongiin tapahtui Cathay Pacificillä, joka oli minulle ennestään uusi tuttavuus. Lento lähti Lontoosta vasta yhdeksän aikoihin illalla, joten lensimme läpi yön. Yllätyksekseni tälläkin lennolla meillä oli rivillämme yksi ylimääräinen paikka ja heti iltaruoan ja yhden elokuvan jälkeen, näytinkin jo seuraavalta:

Eipä tuo toinen voinut vastustaa kiusausta ottaa kuvia 😉

Valitettavasti en oikein saanut kunnolla unen päästä kiinni. Lento oli vähän töyssyinen ja yhdestä lisäpenkistä huolimatta en oikein löytänyt hyvää asentoa. Muuten minulla ei ollut mitään valittamista. Ruoka oli perustavaraa ja täytti vatsan. Elokuvavalikoima oli oikein hyvä ja mukana oli edustettuna muun muassa kaikki tämän vuoden Oscareita kahmineet pätkät. Katsoinkin niin Birdmanin, Theory of Everythingin ja Imitation Gamen.

Hong Kongissa meillä ei ollut kuin vajaa kolme tuntia odotteluaikaa ja se meni hujauksessa. Latasimme puhelimet ja selailimme netissä ja ihmettelimme lukuisia kieltoja ja ohjeistuksia. Liukuportaissa kuului jatkuvasti ääni, joka muistutti pitämään kaiteesta kiinni ja varomaan askeliaan. Vessoissa oli monta ohjelappusta sekä jonkinlainen toilet superviser tai muu vastaava, joka tuntui valvovan, etteivät ihmiset roskaa vessoja ja pesevät kätensä tai jotain. Ei mennyt kauaakaan, kun meidän oli aika taas ahtautua viimeiselle etapille kohti Australiaa. Tällä kertaa meille ei käynyt kovin hyvää tuuria, vaan jouduimme ahtautumaan tiiviisti pieneen tilaan. Edessä oli jatkuvasti kitisevä kolmevuotias, jota vanhemmat eivät yrittäneetkään saada hiljaiseksi. Lennolla ruoka ei ollut mitään ihmeellistä. Vihannekset olivat nahistuneita ja liha vetistä. Pääsimme kokeilemaan/ näkemään meille suomalaisjunteille erikoisia ruokalajeja. Maistoin pehmeältä tofulta näyttävää annosta, joka oli kyllä tofusta tehty, mutta makeaa ja sen oli tarkoitus olla jälkiruoka. Katselin myös aamulla ihmeissäni viereisessä penkissä olevaa rouvaa, joka veti hyvällä halulla omaa annostaan. Puurolta näyttävää limaista mömmöä, jossa oli säilykelihan näköisiä klimppejä. Yummyy!

Lopulta pääsimme Australiaan ja loputtomaan tarkistusjonoon, jossa ensin katsottiin passit ja tutkittiin maahantulo- ja Ebola-kortit. Vietimme jonossa lähes kaksi tuntia ja olimme sentään jonon ensimmäisessä neljänneksessä. Tämän jälkeen haimme rinkkamme, jotka olivat onneksi löytäneet perille ja siirryimme matkalaukkujen tarkistusjonoon, jossa laukut läpivalaistaan ja virkailija vielä tutkii kaikki. Nopeasti luoksemme tuli kuitenkin virkailija, joka pyysi nähdä maihintulokorttimme. Me olimme ruksineet, että tuomme maahan puutavaroita, siemeniä, vaatteita, joissa on maa-aineksia sekä että meillä on lääkkeitä/huumeita/aseita (nämä oli tosiaan niputettu samaan kategoriaan). Mies kysyi, mitä tavaroita meillä tarkalleen on ja vastasin, että manteleita ja joitain lääkkeitä. Saimme vihreän leiman korttiimme ja pääsimme lähtemään ilman mitään tarkastuksia. Siinä vaiheessa olin niin poikki, että en osannut edes iloita tästä. Matkamme jatkui vielä bussilla keskustaan, rautatieasemalta paikallisjunalla tunnin matkan päähän Cranbourneen ja sieltä taksilla muutaman kilometrin päähän tätini luokse.

Olimme lopulta matkanneet noin 45 tuntia käytännössä nukkumatta. Voin kertoa, kun illalla pääsin yhdeksältä laittamaan pään tyynyyn, uni tuli sekunneissa. Nukuin yön kuin tukki ja heräsin aamulla kuuden jälkeen. Nyt täällä on aamu. Kirjoittelen tätä tekstiä, kuuntelen vieressä tuhisevaa miestä ja erikoisia lintujen ääntelyitä ulkona ja rentoudun. Tälle päivälle ei ole erikoisia suunnitelmia. Ajattelin vain kerätä voimia ja olla. Pidämme tänään Suomi-teemaisen illan eli teemme karjalanpiirakoita sekä katsomme Puhtaat valkeat lakanat -tv-sarjaa.

Väsyttää vielä niin paljon, ettei oikein osaa kertoa mitään erityisemmin 🙂

 Palaillaan!