Menu
Australia

Mikä on Australiassa hyvää, mikä huonoa?

Nyt olen taas palannut Australiaan melkein  kolmen viikon Bali-kokemuksen jälkeen ja tunnelma on vähän samanlainen, kun tulee Suomeen etelään tai itään suuntautuneen ulkomaanmatkan jälkeen. Kaikki näyttää niin siistiltä, organisoidulta, helpolta ja tietenkin myös kalliilta. Länsimaan edut ja kiroukset ovat jälleen käsinkosketeltavia. Pienen poissaolon jäljiltä nykyisen kotimaansa näkee jotenkin raikkaimmin silmin ja maan sekä hyvät että huonot puolet erottuvat erilailla. Kokosinkin yhteen pienen leikkimielisen koosteen siitä, mikä mielestäni on erityisen hyvää Australiassa ja mikä taas saa välillä hajottamaan ja rankasti.

Hyvää Australiassa

Ilmasto

Tästä ei tietenkään pääse yli eikä ympäri. Erityisesti toki täällä etelässä Melbournessa sää saattaa vaihdella tunninkin sisällä polttavasta auringonpaahteesta viimaiseen tuuleen ja vesikuuroon, mutta eivät huonotkaan säät vedä vertoja Suomen talven kylmyydelle, harmaudelle ja pimeydelle. Olen nyt koko yhdeksän kuukautta elänyt pelkkää kesää eikä ole tullut ikävä lunta tai kylmyyttä. Tälle viikolle on luvattu jopa neljänkymmenen asteen lämpötiloja, enkä malta odottaa!

IMG_4514

Ilmapiiri

Rentous, ”no worries” -asenne, avoimuus, ennakkoluulottomuus, erilaisuus ja sen hyväksyminen. Toki täälläkin on rasismia, mutta toisaalta isoon maahan pääasiassa mahtuu hyvin erilaisia mielipiteitä, elämäntyylejä ja maailmankatsomuksia. Jos täällä haluaa olla, tulee noudattaa lakeja ja yleisiä normeja, mutta muuten saa olla aika hyvin sellainen kuin on, kun antaa muidenkin kukkien kukkia. Pidän myös tietynlaisesta välittömyydestä, siitä miten julkisissa liikennevälineissä tai kaupoissa on hyväksyttävää jutella ihmisten kanssa. En myöskään näe täällä sellaista samanlaista tiukkapipoista suorittamisen kulttuuria kuin Suomessa. Elämän ei tarvitse olla raskasta tai vaikeaa, hampaat irvessä sisulla suoritettavaa koettelemusta, joka palkitaan sitten joskus eläkepäivinä, vaan täällä on välillä (lue: aina) ihan ok ottaa rennosti. En ole täällä oikeastaan nähnyt tilaisuutta, juhlaa tai tilannetta, jossa ei otettaisi rennosti.

Työelämässä on paljon hyvää

Jos ei ole turhan ronkeli töiden suhteen, työllistyminen on täällä helpompaa kuin Suomessa. Yleensä voit kävellä ravintolaan tai kauppaan, tuoda CV:n tai resumén ja jos käy hyvin, saatat saada kutsun muutaman tunnin trial shiftiin ja jos se menee nappiin, pääset varsinaisiin töihin. En tiedä, miten laillista se on, mutta toisaalta myös irtisanominen on täällä helppoa. Sinulle voidaan vaan ilmoittaa, ettei tarvitse enää tulla ja that’s it. Palkkataso on aika korkea, ja pelkällä minimipalkalla tulee täällä toimeen ja matkakassaa kerrytettyä.

IMG_5122

Luonto ja eläimet

Vastaavaa eläimistöä ei ole missään muualla, joten tätäkään ei tarvinne perustella. Australia on myös valtavan iso manner, ja nähtävää riittää useiksi vuosiksi. Tykkään siitä, että eri kaupungessa ja eri alueilla on aivan erilainen tunnelma ja että saman maan sisällä voit kokea niin lumisia laskettelurinteitä, syksyistä ruskaa, aavikkoa, sademetsiä kuin trooppista kuumuuttakin.

IMG_5509

Huonoa Australiassa

Talojen eristys

Kuumalla viilennys toimii yleensä hyvin, mutta talvella kylmyyttä ei pääse pakoon mihinkään. Yleensä ulkona on lämpimämpää kuin sisällä ja monesti joudut pukemaan sormikkaat ja kaulaliinat sisätiloissa. Taloja lämmitetään takan avulla, mutta kun hiillos sammuu, kylmyys hiipii taas kaikkialle. Esimerkiksi aamuisin talvella saattaa olla niin kylmä, että hengitys höyryää sisällä.

Netti ja puhelinverkkoyhteydet

Jos sanon, että Balilla oli parempi netti, en valehtele. Australiassa maksat edelleen datasta, eikä esimerkiksi netflixin katselu kännykällä ole käytännössä mahdollista. Suomessa sain puhelimeeni rajattoman netin ja tarpeisiini riittävän määrän puheminuutteja ja tekstareita kymmenellä eurolla, mutta täällä maksan rajallisesta mobiilidatasta, puheluista ja tekstareista noin 60 dollaria kuussa. Yhden perheen nettikulut (netti kotona ja perheenjäsenten kännyköissä mobiilidata) voi olla useita satoja dollareita kuussa. Sekä netti- että puhelinyhteydet ovat myös aika huonot isojen kaupunkien keskustoja lukuunottamatta. Saattaa hyvin olla, että puhelimessasi ei ole verkkoa, kun lähdet Melbournen keskustasta junalla 20 minuuttia esikaupunkeihin päin, saatika syrjäisemmälle maaseudulle.

IMG_5013

Sukupuoliroolit

Tämä näkyy sekä politiikassa (keski-ikäisiä miehiä) että työelämässä, jossa nainen on aina se, joka jää kotiin hoitamaan lapsia. Julkisessa keskustelussa annetaan erikoisen paljon huomiota, jos joku näkyvässä tehtävässä oleva nainen tekee töitä vielä raskauden loppuvaiheessa tai palaa töihin nopeasti synnytyksen jälkeen. Työelämässä on myös selkeästi naisten ja miesten töitä, eikä esimerkiksi rakennusalan töihin naisilla ole juurikaan asiaa. Miesvaltaisilla aloilla työskenleviltä naisilta olen kuullut kurjia kokemuksia työpaikkakiusaamisesta, siitä, ettei oteta tosissaan tai esimerkiksi suljetaan täysin työporukan ulkopuolelle.

Julkinen liikenne

Ratikkaverkosto isojen kaupunkien sisällä on usein ihan ok, mutta kun mennään vähänkin kauemmas, kaikkialle pitää melkein ajaa omalla autolla. Junaverkosto on mitätön, busseilla kulkeminen liian hidasta ja usein lentämistä kalliimpaa.

Eläinten oikeudet tietyin osin

Toisaalta eläinten oikeudet ovat hyvin tapetilla, mutta sitten on jotain itsestäni uskomattomia juttuja. Esimerkiksi se, että Australiasta kuljetetaan laivoilla suuria määriä eläviä nautoja ja muita eläimiä teurastettavaksi Aasiaan ja Arabimaihin. Eläimet joutuvat kestämään pitkän ja raskaan laivamatkan enkä halua edes ajatella, millaisissa oloissa, millaisin välinein ja millaisin toimintatavoin teurastus tapahtuu. Tästä puhutaan kyllä, mutta ilmeisesti kyseessä on liian hyvä bisnes, että tätä toimintaa oltaisiin kieltämässä.

IMG_5617

Kulttuurin ohuus

Tämä on abstraktimpi kokemus, jota on vähän vaikea muotoilla sanoiksi. Aboriginaalikulttuuria lukuun ottamatta maana Australia on nuori, eikä tänne ole mielestäni ehtinyt kehittyä sellaista kulttuurista kerrostumaa kuin esimerkiksi Euroopassa on. Monet australialaiset ovat jollakin tavalla hieman näköalattomia, sivistymättömiä. Urheilu on korkeinta kulttuuria, omaa osavaltiota pidemmällä ei olla koskaan käyty, eikä halutakaan käydä, hienoimpiinkaan juhliin puetaan sinnikkäästi varvassandaalit eikä muun maailman menosta tiedetä mitään.

IMG_5016

Jos ajattelen isoa kokonaiskuvaa, niin minun on kuitenkin myönnettävä, että Australia on mielestäni parempi maa elää kuin Suomi. Ilmasto ja ilmapiiri ovat omalla kohdallani merkittävämmät tekijät, jotka kääntävät voiton Australian puolelle. Kuitenkin Suomessa asuvat ystävät ja perhe ovat niin tärkeitä, etten usko, että koskaan tulen lopullisesti jäämään tänne. Huonoin puoli Australiassa on kuitenkin maan etäisyys Euroopasta.

9 Comments

  • Meri / Syö Matkusta Rakasta
    16 joulukuun, 2015 at 6:32 am

    Mielenkiintoinen havainto toi kulttuurijuttu.

    Reply
  • sim
    16 joulukuun, 2015 at 7:12 am

    Näitä havaintoja on aina mielenkiintoista lukea miten eri ihmiset mitkäkin asiat kokevat, kiitos siis listasta! Sattumalta Anu Perthistä juurikin teki gallupia samoista pointeista, kts. http://lifeinenglish-australia.blogspot.com.au/2015/12/parhaat-ja-arsyttavimmat-puolet.html – ja itse olen käsitellyt omia yhä paikkansapitäviä kantoja jo muutama vuosi sitten tässä postauksessa: https://australiaan.wordpress.com/2012/05/22/top-bottom-51-asiaa/

    Pari kommenttia pitää myös ilmaista noihin pointteihisi:

    – Väitän että 20min päässä Melbournen keskustasta et vielä pääse kännykkäverkosta eroon, et ainakaan jos olet Telstran asiakas ja käytät puhelinta joka tukee täällä käytettyjä taajuuksia. Tässäpä myös huomio tänne matkustaville: Suomessa kännykät käyttävät osin eri taajuuksia ja siellä myytävät puhelimet eivät välttämättä tue täällä käytettyjä taajuuksia. Käyttökokemuksen heikkouden syy voi siis olla myös omassa puhelimessa. Mobiilidatasta samaa mieltä; karkeasti $10/GB-luokassa liikkuva hinnoittelu ei hirveästi kannusta videoita katselemaan.

    – Samaa mieltä talojen eristyksestä; vanhemman rakennuskannan eristys todella on aika olematonta – tai ei, ihan suoraan olematonta, ei ”aika”. Sen sijaan takkalämmitys ei kyllä ole mikään normi – yleisin lämmitysmuoto on ns. gas ducted heating ja kakkosena tulee yleistyvä reverse cycle eli ilmalämpöpumppu. Aika harva takalla lämmittää. Suurimman osan taloista saa näillä pysymään kohtuulämpiminä, mutta kokemuksen hinnan näkee seuraavassa kaasu/sähkölaskussa ja yhtäkkiä se lämpö ei paljon lämmitäkään 😉 Uusissa taloissa tilanne on yleensä jo huomattavasti parempi.

    – Kulttuurin ohuuteen en uskalla kovin syvälle tarttua kun itselläkin on ns. korkeakulttuurin harrastus aika vähissä (enkä harrasta paikallistakaan uskontoa, AFL:n seuraamista). Noin yleistuntumalla kuitenkin ainakin Melbournessa on kyllä kulttuuria tarjolla joka lähtöön. NGV:n Ai Weiwei/Andy Warhol-näyttelystä saanee ensiapua, ja museot ovat kyllä muutenkin IMO maailmanluokan paikkoja. On ehkä totta että ”oma” kulttuuri on ohutta historian lyhyyden takia, mutta se ei tarkoita etteikö kulttuuria olisi saatavilla runsain mitoin, vaikka sitten osin muualta lainattuna.

    Reply
    • Sandra
      16 joulukuun, 2015 at 9:30 am

      Kiitos kommentista. Tätä oli mielenkiintoista lukea. Itselläni on Optuksen liittymä, ja välillä junareissulla yhteys häviää yllättävän nopeasti keskustan jälkeen. Samoin Brisbanessa oli sama ongelma, kun menin autolla 10 minuuttia keskustasta pariksi yöksi paikalliseen asumukseen ja siellä oli joku katvealue, jossa ei 3G verkkoa ainakaan ollut ollenkaan.

      Lämmityksestä on kokemusta tosiaan vain sukulaisten luota ja muutamasta paikasta, jossa on satunnaisesti ollut. Ja olen tosiaan kuullut kommenttia noista talven kaasulaskuista 😀

      Todellakin erityisesti Melbournessa on paljon kulttuuritarjontaa saatavilla. Tarkoitin kulttuurilla enemmän kuin teatteria, oppeeraa, taidetta yms., mutta en osannut oikein kuvata sitä selkeästi. Koko tämä kohta olikin niin abstrakti, että siihen oli vaikea tarttua. Tarkoitan enemmänkin ihmisten välisiä toimintatapoja, käytäntöjä, käyttäytymismalleja, ajattelutapaa ja viestintää, ”hengen sivistystä”, yhteiskuntaan vuosisatojen aikana kerääntynyttä historian, ajattelumallien, arvojen, uskonnon, uskomusten ja kaiken muun vastaavan kerrostumaa, joka vaikuttaa ihmisten elämään tänäkin päivänä. Nuoressa valtiossa tämä on pakostakin ohuempaa kuin vaikkapa jossain Italiassa. Ei välttämättä huonompaa, mutta ohuempaa.

      Mielenkiintoisia juttuja linkkasit. Unohdinkin mainita tuon kahvin ylivoimaisuuden täällä Melbournessa. Ei taida mennä Suomen sumpit enää alas. Lisäksi ravintolatarjonta, erityisesti aasialaisen ruoan monipuolisuus on huippua. Pienet yritykset ja aktiivinen yrityselämä tuovat virkeyttä. Ihmisillä on tavoite olla oman onnensa seppiä – ainakin itse olen aistivinani tällaista mielialaa täällä.

      Reply
      • sim
        16 joulukuun, 2015 at 1:51 pm

        Tuo Optus selittää osan ongelmista ja mikäli puhelin on yli vuoden-pari vanha ja tuotu Suomesta, sillä selittyy helposti osa – toki syrjäseuduilla on katvealueita vaikka millä mitalla, mutta oikeasti Australiassa on teknisesti (ja aika hyvin väestönpeitollisestikin) maailman parhaisiin lukeutuva kännykkäverkko.

        Musta tuntuu että tuo kulttuurin syvyyden / mataluuden aspekti tulee esille vain vähän eri tavalla täällä kuin monessa muussa paikassa. Kun ”Australialaisuus” on aika pitkälle syntynyt monien kulttuurien yhdistymisestä, sen rikkaus tuleekin kenties enemmän siitä monimuotoisuudesta ja ”leveydestä” kuin ”syvyydestä”. Ei tosiaan välttämättä huonompaa tai parempaa, mutta erilaista.

        Reply
        • Sandra
          16 joulukuun, 2015 at 2:05 pm

          Saattaa hyvinkin olla vika Optuksessa/ kännykässä/ käyttäjässä. Jos ajattelee Australian laajuutta, niin kyllähän (Telstralla) hyvä kuuluvuus on. Olen vain Suomessa tottunut elämässäni siihen, että puhelin ja netti toimii 99,9 % aina, mutta täällä kännykkä on usein vain SOS/ei verkkoa -tilassa. Eihän näitä kahta maata voi kuitenkaan suoraan verrata. Myös Suomessa elämäni on keskittynyt enemmän kaupunkeihin, mutta täällä on tullut matkustettua jumalan selän takana ja elettyä 3 kk ilman verkkoa puhelimessa (kun työskentelin farmilla). Sinänsä myös subjektiivinen kokemus tämä.

          Voi, osasit sanoa niin paljon paremmin tuon Australian kulttuurin ulottuvuuden. Tosiaan kyse on leveydestä enemmän kuin syvyydestä. On ollut hienoa kokea elämää myös tällaisessa maassa, jossa väestö on aidosti heterogeenistä ja ihmiset tuovat mukanaan omaa kulttuuriaan ja tapojaan. :).

          Reply
  • Anna
    30 joulukuun, 2015 at 8:38 am

    Tykkään lukea näitä juttuja Australiasta, on niin mielenkiintoista lukea miten joku toinen on kokenut samat asiat, niin kuin Simkin mainitsi. Talojen huono eristys on korkealla ylhäällä ykkösenä meikäläisen huonojen puolten listalla. Ja surkea rakentamisen laatu, yleisesti ottaen. Ihan uskomatonta, että me muutettiin viime vuonna upouuteen asuntoon, jossa ei ole kyllä minkäänlaista eristystä. Luulin, että nykyään jo uusiin rakennuksiin laitetaan kaksinkertaiset ikkunat mutta ei. Lämpö karkaa hetkessä. Ja meillä on ollut lukemattomia muita ongelmia asunnon kanssa, joita ei voisi kuvitellakaan tapahtuvan Suomessa.
    Eläinten oikeudet ei itsellä olisi tullut mieleen. Tuo kuljetus on kyllä surullista. Toisaalta ainakin siihen asti täällä lehmät saavat edes arvokkaamman elämän kuin Suomessa, kun Suomessa niiden pitää elää ahtaissa navetoissa talvet. Täällä lehmät saavat pureskella heinää ulkona ympäri vuoden ja tilaa riittää.
    Täällä Melbournessa enemmän ahdistaa, kun ulos lähdettäessä pitäisi aina olla niin viimeisen päälle. Olisin innoissani jos joskus juhliin voisi lähteä flipflopeissa! 🙂
    Itse viihdyn myös Australiassa paremmin ilmaston ja yleisen ilmapiirin takia. Suomessa on jotenkin ahdistava ilmapiiri ja enemmän negatiivisia ihmisiä.

    Reply
    • Sandra
      1 tammikuun, 2016 at 1:11 am

      Voin allekirjoittaa ehdottomasti tuon ilmapiiriasian. Täällä tuntuu olevan rennompaa ja letkeämpää, vähemmän valittamista. Huomasin kanssa, että ainakin bilettämään täällä lähdetään viimeisen päälle mekoissa, kiharoissa ja korkkareissa, kun Suomessa farkut ja tennarit voi olla ihan ok. Mutta muuten olen kokenut Melbournen aika rennoksi pukeutumisen suhteen. Ei täällä kukaan katso perään, vaikka millaisissa rytkyissä sitä liikkuisi. Vähän samanlaista kuin Tampereella ;).

      Reply
    • sim
      10 tammikuun, 2016 at 11:55 pm

      Mielenkiintoinen pointti tuo pukeutuminen – itseäni ei paljon ns. perinteinen bilettäminen kiinnosta, joten lienee jäänyt huomaamatta. Muussa elämässä kun kokemukset ovat vähän päinvastaisia; täällä voi kyllä esim. liike-elämässä pukeutua paljon rennommin kuin missään Euroopassa, eikä voida mielestäni varsinaisesti sanoa että katukuvassa ihmiset olisivat mitenkään erityisen tyylikkäitä. Tämä on omasta mielestäni ehdottoman positiivinen juttu. Aussien ”tyylittömyys” on kansainvälisestikin tunnistettu seikka – joku vuosi sitten The Economist kirjoitti Australia-erikoisnumerossaan jossa maata kuvaillaan aika osuvasti:

      ”His analysis is consistent with plenty of superficial observations about Australia: the relative absence of conspicuous consumption (and, it has to be said, a certain lack of style in everyday dress); the evident democracy of the beach and the park; the practice of passenger and driver sitting side by side in taxis; the general amiability of discourse; the pervasiveness of a café society based, for the most part, on small enterprises producing their own excellent coffee (Australia, inventor of the “flat white”, has all but seen off Starbucks, which closed 61 out of its 85 Australian cafés three years ago, having found that anything it could do the Aussies were already doing better).”

      Reply
      • Sandra
        11 tammikuun, 2016 at 9:29 am

        Olen samaa mieltä sun kanssa. Mielestäni varsinkin naisilla näkyy yöelämässä enemmän mekkoa ja korkkaria kuin Suomessa, mutta muuten ainakaan Melbournessa ei ole koskaan hävettänyt liikkua missään hirveissä rytkyissäkään. Shortsit, toppi, sandaalit on se arkipukeutuminen…

        Lainaus erityisesti Starbucksia koskien on niin totta. Jos multa kysytään, niin ylihinnoiteltua kamaa ja lähes joka kahvilasta saa täältä parempaa.

        Reply

Leave a Reply