Facebook muistuttelee, että kolme vuotta sitten elin jännittäviä aikoja. Maaliskuussa nousisin lentokoneeseen kädessäni vain yhdensuuntainen lippu Melbourneen Australiaan. Edessä olisi suuri tuntematon, mahdollisuuksien avaruus, kutkuttava ja pelottava samaan aikaan. En tiennyt, viihtyisinkö maassa yhtään, löytäisinkö töitä ja palaisinko maitojunalla Suomeen muutaman kuukauden jälkeen. Kaikista vähiten osasin aavistaa, mihin tuo yhdensuuntainen lentolippu minut lopulta veisi tai mitä tuo valinta saisi aikaan omassa elämässäni ja minussa itsessäni. Kuitenkin näin jälkiviisaana lähes kolmen vuoden jälkeen voin sanoa, että tuo päätös oli elämäni paras.
Opin, että pystyn toteuttamaan unelmani
Asuminen ulkomailla, eritoten Australiassa oli yksi suurimmista unelmistani, jonka toteuttaminen tuntui kuitenkin kaukaiselta ja vaikealta. Olinhan juuri valmistunut ja saanut vakituisen työpaikan, joten pelkäsin, että ajoitus olisi auttamattoman huono. Peloistani ja epävarmuuksistani huolimatta päätin kuunnella sisintäni ja lähteä. Se, että pystyin toteuttamaan unelmani oli valtavan voimaannuttavaa ja sai uskomaan, että pystyn oikeasti tekemään, mitä haluan. Kenties tämä oli pieni ja helppo asia muille, mutta itselleni sillä oli suuren suuri merkitys.
Opin, että maailma ei romahda
Vaikka menettäisi ja luopuisi paljosta, kaiken voi rakentaa uudestaan. Vaikka lopettaisi työpaikassa, irtisanoisi asunnon vuokrasopimuksen ja eroaisi pitkäaikaisesta parisuhteesta, maailma ei romahtaisi, vaikka se joinakin hetkinä tuntui kyllä siltä. Selviäisin kaikesta. Rakentaisin kaiken pala palalta alusta uudestaan. Olisin vahvempi kuin koskaan.
Sain asua miljoonakaupungin sykkeessä
Olihan siinä välillä maaseudun tytölle ihmettelemistä, kun yhdessä lähiössä asui enemmän ihmisiä kuin Tampereella. Asuin yhteensä noin vuoden reilun neljän miljoonan asukkaan Melbournessa ja puoli vuotta siitä ydinkeskustassa 32.kerroksisessa talossa, josta avautui näkymät keskustan kattoihin ja puistoihin. Rakastin kaupungin eläväisyyttä, tapahtumia, sykettä, jatkuvasti muuttuvia graffiteja ja raitiovaunun kilkahduksia. Melbournesta tuli sydämeni kaupunki, toinen kotini.
Tutustuin mielettömiin ihmisiin
Tapasin enemmän uusia ihmisiä vuodessa kuin olin varmaan tavannut koko elämässäni ennen sitä yhteensä. Näin erilaisia elämäntyylejä, ihmiskohtaloita, kulttuureja, tapoja ja uskomuksia. Sain läheisiä ystäviä ja tutustuin ihmisiin, jotka jättivät paikkansa sydämeeni ja vaikuttivat omalla tavallaan siihen, millainen olen nyt.
Elin kunnon reppureissaajan elämää
Raatamista farmilla Australiassa, itärannikon roadtrippailua, öitä Skybussin penkillä, rinkan raahaamista paikasta paikkaan, kymmeniä hostelliöitä, halpaa laatikkoviiniä, nuudelia, siideriämpäreitä ja full moon partyja. Tällä hetkellä en kaipaa tätä arkea yhtään, mutta olin iloinen, että pääsin elämään tämänkin todellisuuden. Pääsin olemaan nuori, villi ja vapaa, hieman rähjääntymään ja elämään ilman huolta huomisesta.
Näin upeinta luontoa
Koskemattomia autioita rantoja, upeita kivimuodostelmia, suihkuja vesiputouksen alla, sademetsiä, laajoja aavikoita – Australia on luonnon puolesta uskomattoman vaikuttava ja monipuolinen manner. Rakastuin luonnossa vaeltamiseen ja luontomatkailuun. Miltä kuulostavat siniset vuoret, jotka saavat nimensä eukalyptuksesta lähtevästä sinertävästä höyrystä? Puunrungot, jotka ovat lähes talon paksuisia. Tuhansia vuosia vanhat kivimuodostelmat, joihin liittyy lukuisia muinaisia alkuperäiskansan tarinoita ja uskomuksia. Hiekkarannat, jotka ovat täynnä valkoista hiekkaa ja aallot, joissa näet delfiiniparvien hyppivän. Tätä kaikkea, ja paljon enemmän on Australia.
Koin valtavaa itsenäisyyden tunnetta
Australia on kaukana. Siellä tuntee todella olevansa yksin ja vastuussa itsestään sanan varsinaisessa merkityksessä. Itse saa etsiä työpaikat, hoitaa veroasiat, etsiä avoinna olevan lääkäriaseman ja googletella sairauksien nimiä sanakirjasta. Lähipiirin rakentamisen joutuu aloittamaan aivan nollasta. Itse joutuu miettimään, onkohan tätä tarjottua farmipaikkaa edes olemassa tai yrittääköhän tämä asunnon vuokraaja huijata. Ja kun kaikista selviää, vaikka välillä yrityksen ja erehdyksen kautta, tuntee selviävänsä mistä vain, mitä eteen tulee.
Elin kulttuurien sulatusuunissa
Melbourne oli todellinen kulttuurien sekamelska, ja voi että, miten nautinkaan siitä! Kämppiksiä ja työkavereita ympäri maailmaa, eri aksentteja, erilaisia tapoja, juhlia ja ruokalajeja. Kun palasin Suomeen, kaipasin valtavasti värikästä katukuvaa ja erilaisia ihmisiä.
Opin, että pystyn tekemään työtä kuin työtä
Oli tervettä pyristellä uudessa maassa maahanmuuttajana. Aloittaa pohjalta, niistä hommista, jotka eivät kelpaa paikallisille. Tehdä töitä minimipalkalla, hyväksyä jopa lakeja heikompia tai niiden rajoilla olevia työehtoja. Ensimmäistä kertaa elämässäni tein fyysistä työtä, ensin farmilla ja myöhemmin siivoojana hotellissa. Voin kertoa, että tämä teki paatuneelle kauppatieteiden maisterille valtavan hyvää. Siinä jos jossain oma ego pääsi sille paikalle, missä sen kuuluu ollakin ja oppi sen, että työ ei määritä ihmistä millään tavalla. Opin myös, että minusta on tekemään myös fyysistä työtä, että olen vahva ja sisukas, en pelkästään akateeminen toimistorotta.
Opin elämään muutoksen ja epävarmuuden keskellä
Missään muualla kuin Australiassa elämäni ei ollut niin paljon jatkuvan muutoksen keskellä. Muutin koko ajan paikasta toiseen sanan fyysisessä merkityksessä. Parhaimmillaan joka päivä heräsin uudesta paikasta. Paikkakunnat vilisivät silmieni edessä. Joka päivä tapasin uusia ihmisiä, joiden kanssa kävin aina samat keskustelut. Tuntui kuin ihmiset ja asiat vain kulkivat lävitseni. Sisimmässä tapahtuva muutos oli vielä suurempaa. Otin etäisyyttä identiteettiini ja rooleihini Suomessa ja annoin Australian muuttaa minua. Oli hetkiä, jolloin en tiennyt, kuka olin, mikä oli pysyvästi minua ja mikä oli ympäristön jättämää jälkeä. Vähitellen opin elämään tämän keskellä ja selvittämään, kuka oikeasti itse olin ja mitä halusin.
Australiassa sain kokea sellaista huumaannuttavaa vapauden tunnetta, jollaista en ollut kokenut koskaan aiemmin. Sain elää missä halusin, miten halusin, tehdä mitä vain työkseni ja olla kuka vain halusin. Muutos ja epävarmuus toivat vapauden ja riippumattomuuden. Australia ravisteli minut irti asioista, joita luulin halunneeni ja sai luopumaan identiteetin palasista, jotka eivät loppujen lopuksi olleet sitä aitoa minua.
Australia teki kipeää, kirveli ja raastoi. Se sai tuntemaan pelkoa, ikävää, stressiä ja ahdistusta. Se pakotti muuttumaan. Samalla se hämmästytti, kasvatti, mykisti ja opetti. Ennen kaikkea Australia sai tuntemaan tunteita laidasta laitaan. Se sai tuntemaan, että elin hetkessä, tässä ja nyt. Parasta Australiassa oli todellakin se, että se sai tuntemaan, että olin elossa.
10 Comments
Aila Sandstrom Eskelinen
5 helmikuun, 2018 at 8:48 pmHIENO KIRJOITUS JA KUVITUS ,AHMIN KAIKEN ITSEENI JA MIETIN ETTÄ NOIN JUURI ITSEKKIN OLEN KOKENUT.KAIKEN.OLEN NYTOLLUT AUSTRALIASSA 53V JA RAKASTAN AUSTRAALIAA JA SEN IHMISIÄ.EN OLE KOKENUT SYRJINTÄÄ PÄIN VASTOIN MEIDÄT OTETTIIN HIENOSTI VASTAAN KUN SAAVUIN PIKKU PERHEENI KANSSA TÄNNE. MINÄKIN OLEN MAALAIS TYTTÖJA OPIN JO PIENEN TYÖN TEON JOTEN PYSTYIN MYÖSKIN TEKEMÄÄN KAIKENLAISTA TYÖTÄ.
Sandra
9 helmikuun, 2018 at 6:21 amHei Aila ja kiitos kommentistasi. Australia on varmasti muuttunut valtavasti noin pitkässä ajassa, mutta silti säilyttänyt varmaan samanlaisen lumon. En itsekään ole kokenut syrjintää, vaan hyvin avoimesti on otettu vastaan ja töitäkin on maahanmuuttajana löytänyt. Toivoisin, että maahan olisi yhtä helppo jäädä kuin aikoinaan – olisin itsekin varmaan jäänyt sinne!
Anna | Muuttolintu.com
11 helmikuun, 2018 at 10:31 amIhana miten tästä välittyi tunnelmat ja ihan samat fiilikset, joita itsekin aikanaan koin. Voin samaistua ihan jokaiseen kohtaan, ja melkein tuli ikävä reppureissuelämää Ausseissa. Unohtumatonta aikaa ja oli ehdottomasti myös itselleni elämän paras päätös. Kadun oikeastaan vain sitä, etten lähtenyt aikaisemmin. Australia on koti enkä kyllästy siihen ikinä <3
Sandra
15 helmikuun, 2018 at 4:17 amIhan sama homma! Itse ihmettelen, miksen lähtenyt jo aiemmin vaikka jo pian lukion jälkeen! No, ehkä kaikella on tarkoituksensa, ja ehkä me ei oltu vielä valmiita. En varmasti myöskään koskaan kyllästy maahan, vaan tulen vähintäänkin vierailemaan siellä uudestaan ja uudestaan!
Johanna / Fin Nomads
15 helmikuun, 2018 at 4:29 amUpeita kokemuksia sulla takana Australiassa! Meillä on tällä hetkellä viisi kuukautta takana Uudessa-Seelannissa ja fiilikset ei ainakaan toistaiseksi ole yhtä pärisyttävät, mutta jospa tästä mieli muuttuu kun päästään vihdoin reissaamaan ympäriinsä ja näkemään maan parhaita paikkoja!
Sandra
18 helmikuun, 2018 at 6:31 amMä oon pitkään harkinnut myös wh:ta Uudessa-Seelannissa. Missä kaupungissa olette? Toivottavasti mieli muuttuu, ainakin lomaillessa tykkäsin maasta kovasti.
Eveliina | Korkkarit rinkassa
15 helmikuun, 2018 at 6:21 pmOi tähän pystyn niin samaistumaan! En kadu tippaakaan sitä hetkeä, kun nousin Kuala Lumpurista koneeseen suuntana Melbourne. Ne viisi kuukautta mitä Ausseissa ehdin viettämään, olivat minulle yksi parhaista muistoistani maailmalla. Kaiken lisäksi opin ja kehityin englannin kielessä valtavasti. Olin onnistunut välttelemään koko kielen käyttöä lukion jälkeen, kun opettaja ei niin sanotusti saanut kipinää kieleen syttymään. Australiassa jouduin tarttumaan härkää sarvista. Ja onneksi näin kävi, sillä tuskin olisin muutoin nykyisessä työpaikassani tuottamassa tapahtumia Englantiin! 🙂
Sandra
18 helmikuun, 2018 at 6:33 amIhan mahtava homma! Mulla kanssa kohisi englanninkielen osaaminen kohisten ja eritoten puhumisen sujuvuus ja rohkeus tarttua härkää sarvista. Jännitin ihan alussa tilin avaamista ja kuntosalin testaamista, että osaanko englantia riittävästi :D.
Sun homma kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Miten päädyit tuollaiseen? 🙂
Anne | Metallia Matkassa
17 helmikuun, 2018 at 8:18 amOlipa innostava kirjoitus! Saisikohan tästä voimaa, että ryhtyisi suunnittelemaan Australiaan lähtöä ja working holiday-viisumin hankintaa..
Pia / Lyhyenä hetkenä
17 helmikuun, 2018 at 3:43 pmJoskus mietin, olenko jäänyt paljosta paitsi, kun en ole asunut ulkomailla parin kuukauden työharjoittelua kauempaa. Ihailen äärettömän paljon ihmisiä, jotka uskaltavat lähteä, tuosta vaan, ilman isompia suunnitelmia. Epäilen, ettei minusta siihen olisi, vaikka olenkin elämässäni muuten heittäytynyt suin päin syviin vesiin. Sinulle matka on selvästi ollut oikea ratkaisu, mahtavaa, että uskalsit kuunnella intuitiotasi!