Hei taas pitkästä aikaa opiskeluaiheiden parissa. Pieni kertaus: muutin Maltalta Suomeen, koska olin saanut opiskelupaikan Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opintolinjalta. Vuodet ovat hurahtaneet nyt Tampereella asuessa, ja olen päässyt kandidaatin opinnoissani ihan loppusuoralle. Opinnot ovat kestäneet hieman suositusaikaa kauemmin, sillä olen ollut töissä ahkerasti opintojen ohella. Vihdoista viimein olen päässyt harjoitteluvaiheeseen opinnoissani, ja ajattelin kertoa siitä prosessista hieman enemmän.
Journalistiikan harjoittelu
Tampereen yliopistossa journalistiikan opintoihin kuuluu neljän kuukauden pakollinen harjoittelujakso journalistisessa mediassa. Se voi olla sanomalehti, aikakauslehti, radio tai uutistoimisto. Tavallisesti harjoittelu suoritetaan toisen vuoden kesänä. Itselläni harjoitteluhaku venyi ihan tietoisesti kolmannelle vuodelle. Hieman poikkeuksellisesti sain harjoittelupaikan helmikuussa, ja harjoittelu kestää kesäkuulle, joten voin siis olla heinä-elokuun vielä kesätöissä!
Meidän pitää hakea harjoitteluohjelmaan, ja hakemuksessa tarkistetaan käytännössä, ettet ole jo tehnyt yli kolmea kuukautta toimittajan töitä. Tämän jälkeen pääsemme mukaan harjoittelujärjestelmään, jossa näemme avoinna olevat harjoittelupaikat. Paikkoja on sekä kuvaaville että kirjoittaville toimittajille, ja esimerkiksi monet pienemmät lehdet vaativat molempia taitoja. Uusia paikkoja tipahtelee järjestelmään loppusyksyn ja alkukevään aikana, ja meillä saa olla kerrallaan kuusi hakemusta vetämässä. Suurin osa hauista päättyy tammi-helmikuussa, ja hommat alkavat toukokuussa. Meillä Tampereella harjoittelun on oltava palkallista.
Suosituimmat harjoittelupaikat ovat luonnollisesti Yle, Helsingin Sanomat ja Aamulehti. Osa tähtää tietoisesti aikakauslehtiin, joissa voi keskittyä hieman feature-henkisempiin juttuihin. Suosituimpia paikkoja ei riitä kaikille, ja kilpailu on kieltämättä aika kovaa (silti mielestäni kauppatieteissä kilpailuhenkisyys tulee jotenkin vahvemmin esiin, ihan näin vertailun vuoksi sivuhuomiona). Olen jotenkin osassa opiskelijoissa aistivinani hieman dissausta paikallislehtiä ja muita pienempiä medioita kohtaan, ja ehkä siksi osa pienemmistä lehdistä jäi tänäkin vuonna ilman hakemuksia. Toki muitakin syitä voi olla, esimerkiksi se, että ei pysty muuttamaan kesäksi toiselle paikkakunnalle.
Minäkö radiossa?
Itselleni oli alusta lähtien selvää, että en hae isompiin uutismedioihin, vaan olin nimenomaan kiinnostuneempi pienemmistä lehdistä, aikakauslehdistä ja yliopistomedioista. Pääsin aloittamaan harjoittelun siis Radio Moreenissa, joka on Suomen ainoa yliopistoradio. Radio on ollut toiminnassa jo vuodesta 1989, ja sieltä lähetetään ajankohtaisohjelmia, tiedejuttuja, opiskeluelämää koskevia juttuja ja monenlaista musiikkiohjelmaa.
Olen itse kirjoittava toimittaja, joten ajattelin, että minusta ei todellakaan ole radioon! Oma ääneni kuulosti mielestäni huonolta, ja pelkäsin jotenkin sitä radion ”suoranomaista” luonnetta. Kirjoittaessa voi hioa jotain virkettä mieleisekseen, mutta radiossa pitäisi kuulostaa järkevältä ihan heti – ainakin jos on kyse suorasta lähetyksestä. Ääni on aika ”raaka” väline siinä mielessä, että siitä kuuluu läpi todella paljon: jännitys, ylivirittyminen, änkytys, epävarmuus ja vaikka mikä. Kirjoittava toimittaja voi tavallaan piiloutua tekstin taakse, mutta äänen kautta olet jotenkin enemmän läsnä sinuna itsenäsi.
Miten on mennyt?
Tätä pitäisi ehkä kysyä työkavereilta ja toimituspäälliköltä, mutta itse olen viihtynyt todella hyvin! Meitä on tiivis porukka tekemässä juttuja, ja toimituksessa on todella hyvä ja rento meininki. Saan ehdottaa omia kiinnostavia jutun aiheita todella vapaasti. Olen päässyt juontamaan suoria lähetyksiä useampaan otteeseen, tekemään lyhyempiä ajankohtaisjuttuja sekä työstämään pidempiä tutkijahaastatteluja. Aiheiden monipuolisuuus on ehkä kaikista parasta, ja tutkijahaastatteluja olen tehnyt muun muassa sähkönsiirrosta, suomen kielen muutoksesta ja antroposeenista. Teemme lisäksi todella paljon kulttuuriaiheisia juttuja, myös niistä pienemmistä paikallisista tapahtumista, jotka eivät ehkä kiinnosta isompia medioita.
Päivä alkaa aamupalaverilla, jossa käydään läpi päivän ohjelmat ja työn alla olevat jutut. Yksi meistä toimii ohjelmien nostajana, joka nostaa ohjelmat lähetyslistalle. ohjelmat pitää taimata eli ajoittaa sekunnilleen mahtumaan ohjelmapaikalle. Joskus tämä homma on kuin palapelin kokoamista, kun pitää yhdistellä ohjelmaan muutaman sekuntin hiljaisuus-pätkiä ja erimittaisia jinkkuja eli sellaisia kanavatunnuksia. Tämän lisäksi tehdään juttuja eli mennään paikan päälle haastattelemaan ihmisiä tai tehdään haastattelu puhelimitse. Haastattelun jälkeen juttu editoidaan, jolloin siitä usein ainakin säädetään äänentasoja ja leikataan puhetta pois. Haastateltavan (ja omastakin) puheesta poistetaan siis hiljaisuutta ja sellaisia arkipuheessa normaaleja ”öö tota noin niin” -maneereja ja toistoa, jolloin juttu on kuulostaa kuulijasta mukavammalta.
Mikä on ollut radiotyössä kivointa?
Ainakin yliopistoradiossa kivointa on ollut se, että aihepiirit pyörivät paljon tutkimuksen, tieteen, akateemisen maailman ja opiskeluteemojen parissa. On parasta päästä perehtymään tarkemmin ihan uusiin aloihin ja tutkimuksiin ja miettiä niistä kysymyksiä ja näkökulmia, jotka kiinnostavat suurta yleisöä. Olen tosi kiinnostunut laajasti monesta eri jutusta, joten tämä uuden oppiminen toimittajan työssä ihan parasta!
Tykkään radiotyössä myös suorasta läsnäolosta haastateltavan kanssa. Kirjoittavana toimittajana olet toki kanssa läsnä haastateltavan kanssa myös, mutta sitten menet ja suodatat haastateltavan kertoman kirjoitetuksi tekstiksi. Valitset otsikon, muokkaat sitaatit ja sitten yrität rakentaa puheesta yleiskielisen tekstin jostakin näkökulmasta. Radiojutuissa puolestaan se juttu syntyy pitkälti siinä tilanteessa, jolloin hyvän vuorovaikutusilmapiirin luominen vaikuttaa ehkä suoremmin siihen juttuun. Tämä on mielenkiintoinen haaste mulle toimittajana, että miten hyvin osaan lukea haastateltavaa ja rakentaa ilmapiirin, jossa tämän on helppo kertoa asioita. Välillä tämä menee hyvin, ja välillä voisi mennä paremmin, mutta oppia ikä kaikki.
Ah, ja suorat lähetykset! Ne ovat niin jännittäviä, mutta samalla niissä on jotain niin koukuttavaa! Kehossa on koko ajan sellainen pieni jännityksen ja virittyneisyyden tila, johon jää ehkä vähän koukkuun.
Puolitoista kuukautta vielä jäljellä. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan avoimesti myös radiotyötä, jos sellainen mahdollisuus tulee koskaan kohdalle.
2 Comments
Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
2 toukokuun, 2021 at 12:44 amHehe, Tää oli hauska lukea. Itse en ole lainkaan samalla alalla, mutta joskus olen haastateltavana. Miellyttävämpää se on aina painetussa sanassa kuin suorassa lähetyksessä, mutta niinhän se helposti on sama juttu siellä pöydän toisella puolella! 🙂
Sandra
8 toukokuun, 2021 at 7:17 amNo joo tavallaan! Suora lähetys on aina erilainen dynamiikaltaan, siinä on vähän sähköistyneempi tunnelma 😀