Menu
Motivoivat postaukset

Mistä olen luopunut intohimoni, matkustamisen, tähden?

Tänään istuessani saunan lauteilla löylyn hämyisessä syleilyssä tajusin sen: kaikista pohdiskeluistani ja väliaikaisista ahdistuskohtauksista ja ikäkriiseistäni huolimatta olen oikeasti tyytyväinen elämääni. Olen onnellinen tässä ja nyt, enkä valitsisi kenenkään muun elämää itselleni. Olen iloinen, että olen vapaa tekemään, mitä itse haluan. Olen innoissani tulevasta, joka on täysin omissa käsissäni. Olen innoissani sähköpostissani odottavista lipuista Melbourneen, kohti taas uutta seikkailua. Olen nöyrän kiitollinen maailmankaikkeuden edessä tästä ihmeellisestä elämäksi kutsutusta lahjasta, jota yritän parhaani mukaan käyttää paremmin ja paremmin. Ja mikä olisikaan parempaa kuin käyttää sitä matkusteluun – intohimooni, rakkauteeni!

Silti tämä ei ole pelkkää autuutta. Tämän elämäntyylin valitseminen ei ole tullut ilmaiseksi. Olen luopunut paljosta.

Kirsikankukkia Sydneyssä

Olen luopunut tavaroista ja omistamisesta. Voitte uskoa, että melkein kolmenkymmenen elinvuoden aikana on ehtinyt kerryttää itselleen yhtä jos toista. Siinä vaiheessa, kun sinun pitäisi kuitenkin pystyä kantamaan kaikkea tarpeellista mukanasi repussasi, omaisuus kutistuu välttämättömyyksiin. Jossain vaiheessa huomaat, että se uudestisyntymisen eufoorinen tunne, jonka ennen sait kunnollisella shoppailulla ja ”retail therapylla” syntyy nykyään pelkällä pyykkipäivällä. Jokaista ostosta punnitsee eri tavalla, sillä sitä joutuu raahaamaan mukana matkalla ja siihen käytetty euro on aina pois lentolipuista tai hostelliöistä. Omistamista on alkanut arvottaa aivan eri valuutalla, suhteessa elämyksiin. Silti himoitsen sitä täydellistä nahkatakkia, kauniita astioita, huonekaluja, kirjahyllyä täynnä kirjoja, ihan samoja materiaalisia asioita kuin kuka tahansa muukin. En kuitenkaan omista enää sänkyä, en televisiota, en edes tyynyä tai imuria. Tavaroista ja esineistä on tullut täysin toissijaisia.

Kukkia Balilla

Olen luopunut kodista. Joskus kaipaan palavasti omaa pientä kotia, joka olisi vain minun oma tilani ja jonka voisin sisustaa itseni näköiseksi. Kaipaan pientä turvapaikkaa, johon palata reissuiltani ja joka olisi vain minun ikiomani. Koska elämäntyylini on nyt mitä on, en pysty asettumaan tällä hetkellä minnekään. Onhan minulla oma lapsuudenkotini ja oma huoneeni siellä, mutta aikuisena ihmisenä kaipaan välillä omaa paikkaa. Olen nyt kuitenkin päättänyt, että kotini on siellä, missä itse olen. Kotini on kaikkialla ja ei missään. Vaikka olisin koditon, en ole juureton.

Kukka Balilla

Olen luopunut tärkeistä hetkistä läheisteni kanssa. En näe, miten siskonpoikani oppii kävelemään. En pääse todistamaan, mikä on hänen ensimmäinen oppimansa sana. En pääse viettämään tarpeeksi aikaa isovanhempieni kanssa kahvipöydän ääressä. Menetän monet hyvät bileet kavereiden kanssa, menetän häitä, valmistujaisia, kesäisiä grilli-iltoja ja pieniä arkisiä hyviä hetkiä yhdessä rakkaimpien kanssa. Välillä kun olin Australiassa, olisin antanut mitä vain mahdollisuudesta teleporttautua hetkeksi Suomeen. Onneksi on Skype, Messenger, sosiaalinen media ja tämä blogi, joilla pystyn pitämään yhteyttä kotiin reissuillani. Silti on pakko myöntää, että yksi vaikeimmista asioista reissaamisessa on se, että joutuu olemaan erossa tärkeimmistä ihmisistä.

Tulppaanit Sydneyssä

Olen luopunut toistaiseksi kunnianhimoisista urasuunnitelmista. Tätä aihetta pohdin tarkemmin aiemmassa postauksessani. Tulin nyt siihen tulokseen, että minun on vaan seurattava sitä ääntä, joka sisimmässäni puhuu voimakkaammalla äänellä ja se ääni kutsuu minua seikkailuihin maailmalle. Uran aika tulee ehkä joskus. Silti itseni haastaminen ja kehittäminen polttelee mielessäni koko ajan voimakkaasti, joten joudun elämään erilaisten voimien ja toiveiden ristitulessa jatkuvasti. Hyväksyn tämän ja olen vain kiitollinen siitä, että olen luonteeltani sellainen, että en tyydy vähään ja vaadin itseltäni enemmän.

IMG_4431

Olen luopunut mukavasta elämästä. Mukavuutta on toki lämmin sää, istuminen merenrannalla, saunan lämpö, hyvä viini, täydellinen kahvi, mehukas suklaakakku ja ystävien seura. Moni halpa ja ilmainenkin asia on mukavaa ja enemmänkin. Kuitenkin isommassa mittakaavassa elämäntyylini pakottaa luopumaan monesta mukavasta asiasta ja sietämään epämiellyttävyyksiä. Kuljen bussilla, en taksilla. Nukun pääosin hostelleissa hotellien sijaan. Teen töitä hostelleissa, jotta voin asua niissä ilmaiseksi. Asun muiden nurkissa ja jaan tilani jatkuvasti muiden kanssa. Nukun seuraavankin yön puhallettavalla patjalla, vaikka ruhtinaallinen parisänky omassa asunnossa olisi paljon kivempaa. Teen hanttihommia, teen yötöitä, teen välillä hulluja tunteja ihan liian vähillä yöunilla, vaikka voisin päästä helpommallakin. Teen tämän, sillä se mahdollistaa haluamani elämäntavan ja unelmieni toteuttamisen.

IMG_4242

Olen luopunut avioliitosta ja toistaiseksi mahdollisuudesta parisuhteeseen. Tämä on aika pysäyttävän paljon. Olen joutunut luopumaan seitsemän vuoden kumppanuudesta rakkaan ihmisen kanssa, koska halusimme vain liian paljon erilaista elämää. Minä halusin matkustaa, nähdä maailmaa, elää muuallakin kuin Suomessa, en asettua aloilleni. Kaipuuni pois oli suurempi kuin haluni jäädä. Olen hyväksynyt sen, että aika harvassa ovat sellaiset miehet, jotka eivät pohjimmiltaan halua sitä työ, lapset, omakotitalo -pakettia, joten olen sitten yksin. Tämä saattaa kuulostaa jotenkin surkealta, mutta olen toisaalta todella tyytyväinen, että voin vaihteeksi vastata ihan vain itsestäni ja selviytyä itse kaikesta.

IMG_3623

Olen luopunut varmuudesta. Välillä epävarmuus ahdistaa ja yöllä herää joskus miettimään ahdistuksissaan, saako sitä nyt Australiasta mitään työtä, saakohan sitä koskaan eläkettä, voikohan sitä koskaan suunnitella elämäänsä eteenpäin vaikka vuodeksi. Välillä kaipaa säännönmukaisuutta, rutiineja, tasaisuutta ja varmuutta. Toisaalta olen sen todennut, että se on kivaa sen muutaman hassun kuukauden ja sitten mieleni alkaa haikailla taas uutta. Yleensä vapaus ja epävarmuus kulkevat käsi kädessä, ja minun on tämä vain hyväksyttävä.

Kaikesta tästä olen halunnut luopua vapauden tähden. Enkä vaihtaisi elämääni kenenkään toisen elämään.

14 Comments

  • laura / to travel is to live
    23 heinäkuun, 2016 at 3:36 am

    Niin hyvä postaus, taas! Ihan samojen asioiden kanssa on kamppailtu täälläkin, ja tällä kertaa erityisen kovasti vihlaisi se, etten kerennyt näkemään vastasyntynyttä siskonpoikaa ennen kuin lähdin puoleksi vuodeksi tänne Losiin. Tänä kesänä jäi myös monet ihanat juhlat välistä, mutta koitan keskittyä ajattelemaan elämää täällä ja sitä miten paljon tämäkin kokemus minulle voi opettaa. Allekirjoitan myös tuon materiaan suhtautumisen, shoppailu vaan ei tunnu enää yhtään niin hohdokkaalta kuin joskus silloin nuorempanana! Onneksi tykkään kirppiksistä, jotka on vähän huokeampia kukkarolle, ja nykyään pohdin ostopäätöstä paljon tarkemmin kuin ennen. Ihan omaa kotiakin kaipaan joskus, mutta sitten muistan taas, että se olis varmaan pari kuukautta ja jalat ois taas levottomat lähtemään 😀 eli vielä taida olla sen aika 🙂

    Reply
    • Sandra
      25 heinäkuun, 2016 at 1:54 pm

      Ihan samanlaiset pohdinnat siis sullakin! Välillä näitä asioita vähän miettii, mutta sitten loppujen lopuksi se, mitä maailmalta saa, antaa niin paljon enemmän kuin se vie. Tajusin muuten, että en listauksessani laittanut edes sitä rahanmenoa, mikä reissaaminen ja ulkomaiden ja Suomen väliä kulkeminen vie, kun eihän se edes tullut mieleen.

      Kiva lähteä taas kohta maailmalle! 😀

      Reply
  • Sara I Sara's Fab Life
    23 heinäkuun, 2016 at 9:34 am

    ”Olen hyväksynyt sen, että aika harvassa ovat sellaiset miehet, jotka eivät pohjimmiltaan halua sitä työ, lapset, omakotitalo -pakettia, joten olen sitten yksin. ” Tästä tulee itsellenikin ehkä ongelma. En voi saada lapsia, helsingistä en pois muuta ja haluan matkustella usein. Saa nähä, löytyykö samanhenkistä toista puoliskoa ikinä.

    Reply
    • Sandra
      25 heinäkuun, 2016 at 1:50 pm

      Toivottavasti joskus joku sopiva löytyy. Nyt nautitaan sitten sinkkuudesta, eikö juu! 😀

      Reply
  • Eri reitti
    23 heinäkuun, 2016 at 9:39 am

    Mielenkiintoinen postaus! Täältä kotisohvalta on helppo vain unelmoida tällaisesta elämäntyylistä. Vaikka ajatus vapaudesta ja maailmalle ”muuttamisesta” tuntuu aika ajoin todella houkuttelevalta, ei se varmasti helppo ratkaisu ole. Se mitä siihen kuitenkin vaaditaan, on rohkeus. Mutta vain rohkeudella voi saavuttaa unelmansa. Arvostan 🙂

    Reply
    • Sandra
      25 heinäkuun, 2016 at 1:49 pm

      Kiitos. Totta, että monia asioita ei ole tullut mieleen kotisohvalta, mutta toisaalta moni juttu on ollut jopa helpompikin kuin olen aiemmin ajatellut. Eli jos vaan yhtään huvittaa lähteä, niin siitä vaan! Elämä kantaa.

      Reply
  • Tanja
    24 heinäkuun, 2016 at 12:31 pm

    Hyvä ja mielenkiintoinen juttu. Näitä tulee välillä itsekin pohdittua, koska matkailu on itselle se ykkösjuttu. Voin hyvin samaistua oikeastaan kaikkiin kohtiin. Olen pyrkinyt viimeisen vuoden aikana luopumaan joistain tavaroista, ja varmasti löytyisi vielä lisää sellaista, mistä voisin luopua. Pitäisi vaan saada itseään niskasta kiinni ja käydä läpi kaikki kaapit ja laatikot. Mulla on ollut oma koti kerran, opiskellesani Porissa. Keväällä 2014 muutin takaisin äidin luo, ja sillä tiellä ollaan yhä. Tähän aikaan tosin kuului vaihto Irlannissa. Välillä selailen vuokrakämppiä, mutten viitsi omaa asuntoa hommata, koska en osaa sanoa missä olen vuoden päästä. Toivon mukaan lähtökuopissa Uuteen-Seelantiin. Itse en ole koskaan seurustellut, se on tietty helpottanut matkoille lähtöä. Mua ei todellakaan innosta perinteinen lapset + omakotitalo paketti, enkä nää itseäni asettumassa aloilleen vähään aikaan.

    Reply
    • Sandra
      25 heinäkuun, 2016 at 1:48 pm

      Kuulostaa hyvältä ja hyvä, että olet saanut rakennettua itsesi näköistä elämää. Uusi-Seelanti kuulostaa todella houkuttelevalta ja olen itsekin miettinyt sinne lähtöä jossain vaiheessa, kun ikä vielä riittää wh-viisumiin.

      Tuo turhista tavaroista luopuminen on muuten todella puhdistavaa ja sitä pitäisikin tehdä säännöllisin väliajoin.

      Reply
  • sim
    26 heinäkuun, 2016 at 4:03 am

    Hieno postaus. On mielestäni tärkeää että tekee mitä valintoja tahansa, ymmärtää myös sen toisen puolen eli mistä joutuu luopumaan – vaikka sitten tilapäisesti. Sen sisäistäminen auttaa IMO arvostamaan myös sitä mitä valinnoillaan taas saa; jos kaikkia noita mistä joutuu luopumaan lähtee hakemaan, joutuisi puolestaan luopumaan monesta muusta asiasta.

    Jos näitä ”nurjan puolen” seikkoja ei uskalla ajatella, on riskinä paha pettyminen kun huomaa että jotain onkin jäänyt väliin – joka sitten siinä vaiheessa voi tuntua valtavan suurelta menetykseltä, kun taas ajoissa tiedostaminen tekee siitä ”vain” valinnan muiden joukossa.

    Reply
    • Sandra
      26 heinäkuun, 2016 at 9:59 am

      Sehän se on valintojen tekemisen toinen puoli: kun valitsee jotain, valitsee samalla (joko tiedostaen tai tiedostamatta) sen, mitä ei voi valita. Parempi mielestäni miettiä valintojaan vaihtoehdot ja niiden seuraukset tiedostaen, sillä silloin ehkä on suurempi todennäköisyys sille, että välttyy pettymyksiltä ja katumukselta sitten jälkeenpäin.

      Reply
  • Tatjaana
    31 heinäkuun, 2016 at 9:08 am

    Kiitos syvällisestä pohdiskelustasi. Kirjoituksesi rohkaisee minua lähtemään tammikuussa kahdeksi viikoksi Kuubaan.

    Mitä? Naurettavaa, ajattelee moni lukija. Kaksi viikkoa/puoli vuotta, mitä yhteistä näillä on?

    Olen eläkkeellä. Lapseni ovat lähteneet maailmalle jo aikaa sitten. Mieheni ei suostu matkustamaan ulkomaille. Minusta tuntuu, että minäkään en voi siksi poistua kotoa, koska hänkään ei poistu. EN käynyt viime vuonna, enkä tänä vuonna ulkomailla.

    Olen ollut kahden vaiheilla lähdenkö vai enkö lähde. Pohdintasi siis rohkaisee lähtemään.

    Reply
    • Sandra
      31 heinäkuun, 2016 at 12:59 pm

      Kiitos tästä. En voi kylliksi kuvata, miten hyvältä tuntuu kuulla, että jotkut omat pohdinnat voivat antaa muillekin rohkeutta. Toivon sinulle loistavaa matkaa! Kiitos vielä kommentistasi!

      Reply
  • Miffy
    1 elokuun, 2016 at 7:11 pm

    Moikka Sandra! Kiitos ajatuksia herättävästä postauksesta :). Itsellänikin on samanlaisia ajatuksia – helpottavaa kuulla että pyörittelet samoja ajatuksia. Jos muistelen oikein, oliko sinulla jokin vakituinen työpaikka Suomessa, josta olit ottanut vapaata? Onko työpaikkasi ollut suostuvainen antamaan vielä vapaata vai jouduitko irtisanoutumaan? Itse olen nimittäin tuossa tilanteessa ja pohdiskelen juuri varmuuden ja vapauden välillä.

    Reply
    • Sandra
      2 elokuun, 2016 at 2:33 pm

      Moikka! Sain vuoden virkavapaata ja ilmoitin vuoden alussa, että en tule vielä palaamaan suunniteltuna ajankohtana ja esimieheni ilmoitti, että olin saanut jatkoa virkavapaaseeni. Jos näin ei olisi käynyt, olisin varmaan irtisanoutunut, sillä halusin oikeasti vielä toisen vuoden Australiassa. Tsemppiä pohdintoihin ja mun neuvo on se, että kuuntele sydäntäs. 🙂

      Reply

Leave a Reply