Suomi, Suomi, rakas kotimaa, kohtahan me jo tavataan. Voitteko kuvitella, että jo kolmen viikon päästä olen takaisin Suomessa? Mihin tämä aika on oikein mennyt? Päivät menevät ohi hujauksessa ja äkkiä huomaan, että taasko jo on ilta ja on aika mennä nukkumaan. Odotan Suomea jo todella paljon, vaikka välillä paluu ei herätä pelkästään positiivisia ajatuksia, joista kirjoittelin aiemmassa postauksessani. Vaikka miten hieno ja ihmeellinen tämä Australia on ollut, silti kaipaan Suomesta muutamia asioita. Toisaalta on juttuja, joita ei ole yhtään ikävä. Samaistutteko muut ulkomailla asujat näihin?
Lyödäänkö ne negatiiviset tiskiin ensin?
1. Sää
Onneksi pystyin välttämään kaikista hirveimmät ja pimeimmät kuukaudet, mutta onhan se aika pudotus tulla loskan keskelle täältä 30 asteen lämpötiloista. Kohta tulee kuitenkin kesä, mikä lohduttaa. Kuitenkin Suomen kesään liittyy ilmiö, jonka nimeän tässä säästressiksi. Kun potentiaalisesti hyvää säätä on maassamme vain muutama kuukausi, kesään ja nimenomaan aurinkoiseen ja lämpimään kesään latautuu hirveästi stressiä ja odotuksia. Ne, jotka voivat työn puolesta viettää kesälomaa, joutuvat aina vuoden alussa osallistumaan säälottoon, jonka voittaja onnistuu saamaan lomapäivät sille kuukaudelle, jolle sattuu tulemaan kesän (yleensä ainoa) hellejakso. Myös aina, kun aurinko pilkottaa pilvien takaa, tulee hirveä stressi mennä ulos ihan vaan, että voi ottaa kaiken irti valosta ja lämmöstä. On ollut todella vapauttavaa asua maassa, jossa on hyvää säätä vuoden ympäri ja aurinkoisenakin päivänä voi hyvällä omallatunnolla kelliä sängyssä, jos siltä tuntuu.
2. Negistely
Jos uutisia ja Facebookia on uskominen, niin aika perseestä elämä tuntuu Suomessa olevan. Täällä paikallinen intialainen siivooja tiesi Suomesta sen, että maa on monena vuonna ollut kärkipäässä tilastoissa, jossa on mitattu onnellisimpia kansoja. En tiedä, mihin tämä perustuu (suomalaisilta itseltään ei ole varmaan kysytty), mutta ei kurjuudesta liialla negatiivisuudella nousta ainakaan. Itsekin yritän koko ajan hakea jotain pientä työtä kesän ajaksi ja kyllähän välillä meinaa usko loppua, mutta ei pidä vaipua synkkyyteen.
3. Ruoan hinta ja laatu
Kaiken hinta, kahvin hinta, ulkonasyömisen hinta, vaatteiden hinta. Paljonkohan suodatinkahvi tai pussitee maksaa kahviloissa nykyään (kolme neljä euroa?)? Entä kanasalaatti, jossa killuu muutama kurkkuviipale, kanasiivu, pari kirsikkatomaattia ja jäävuorisalaattia jossain S-ryhmän ketjuravintolassa? 17 euroa? Suomessa maksetaan kurasta ihan liikaa. Ei täälläkään Wollies/Coles-duopoli herätä positiivisia tunteita, mutta tykkään siitä, että kun tietyt hedelmät ja vihannekset on sesongissa, niin ne on oikeasti tosi hyviä ja edullisia vaikka Queen Victoria Marketilla.
4. Televisio-ohjelmat
En ole vuoden aikana katsonut televisiota sitten yhtään, eikä rehellisesti ole ikävä mitään ohjelmaa, mitä Suomessa näytetään. Yritän, etten alakaan seurata mitään, jää nimittäin niin paljon enemmän elämässä aikaa muuhun.
5. Uutisointi
Joka maassahan on noita sensaatiohakuisia otsikointeja ja muita, mutta jotenkin omalla äidinkielellä ne ärsyttävät vielä enemmän. Aina on menossa joku missi/tissi/sissikohu tai -gate ja ”nyt puhuu koiran omistaja/Saulin eno/Väyrynen/tissikohun keksinyt toimittaja”. En pysty lukemaan Iltalehteä ärsyyntymättä ja olen huomannut Ylenkin lisäävän tuollaisia klikkauksia kalastelevia otsikkoja.
Eihän näitä ollut edes paljon ja nyt positiivisiin!
1. Suomalaiset makeiset
Joo, on täällä TimTamit ja hyvää suklaata, mutta karkit on auttamatonta Haribo-henkistä kuraa. Kaikki maistuu täällä samalta viinikumilta, mutta ne on vain muotoiltu eri muotoihin. Fazer on ehkä parasta mitä Suomesta löytyy ja Suomen irtokarkkivalikoima perjantai-iltojen suurin pelastus. Ja siis salmiakki ja laku, turkinpippurit, liitulakut, Fazerin sininen, vihreät kuulat ja kaikki muut. Sydän. Lovetan ja kovaa.
2. Leivät ja maitotuotteet
Täältä tulee ikävä paksuja rusinatoasteja, mutta muuten leipävalikoima on kalpeaa kakkaa Suomen rinnalla. Samoin olen kaivannut rahkoja ja muita maitotuotteita, joita täältä ei saa. Tykkään itse syödä kaikkia (proteiini)rahkoja välipaloiksi ja täällä lähin versio on jugurtit, joissa onkin sitten sokeria ja rasvaa aika paljon. Ausseissa saattaa myös parin desin jugurttipurkki maksaa 2,5 dollaria, kun Suomessa saa vastaavia alkaen 30 senttiä. Täällä asuessani olen muuten kehitellyt mitä oudoimpia ruokafantasioita. Saatan unelmoida jostain nakkikastikkeen syömisestä tai ruisleivästä juuston, oivariinin ja suolakurkun kanssa.
3. Tulisko kolmantena sitten se perhe, ystävät ja koirat
Ei tarvinne perusteluja. Täähän on suurin ykkönen.
4. Ei tarvitse käydä koko ajan läpi elämänstooriansa
Kun on viettänyt vuoden ulkomailla, ei jaksaisi koko ajan uuden ihmisen kanssa käydä läpi samaa tarinaa. Kauanko olet ollut Ausseissa? Kauanko Melbournessa? Oletko matkustellut täällä paljon? Yleensä vedän heti alkuun samaan hengenvetoon, että oon Sandra, oon Suomesta, oon ollut 11 kuukautta täällä ja 6 kuukautta Melbournessa ja olen tehnyt itärannikon ja ollut farmilla töissä Townsvillen lähellä. Se auttaa viideksi minuutiksi ainakin ja toinen pääsee kertomaan samat asiat itsestään. Odotan sitä, että pääsen istumaan kahville vanhojen tuttujen kanssa, jotka jo tietävät kuka olen ja voidaan jatkaa juttua siitä, mihin se vuosi sitten jäi.
5. Kaipaan puhumista suomeksi
Englanti tulee itsestään, mutta esimerkiksi nyt asun brittien kanssa samassa huoneessa, niin sitä joutuu aina näkemään vähän enemmän vaivaa puhumiseen ja ymmärtämiseen, kun keskustelee kielellä, joka ei ole oma äidinkieli, mutta toisten on. Kaipaan, että voin höpötellä tajunnanvirtaa, että voin kertoa vitsejä, jotka toiset ymmärtävät ja kaipaan, että voin puhua helposti syvällisiäkin asioita miettimättä sana- ja lauseratkaisuja. Kaipaan, että pystyn ymmärtämään myös ei-kielellisiä viestejä täydellisesti ja tiedän, että toinen toimii kulttuurisesti samassa kommunikointikentässä. Esimerkiksi välillä mulla on täällä vaikea huomata, haluaako joku vain jutella ystävällisesti small talkia vai yrittääkö tämä iskeä. Näistä tilanteissa saattaa tulla pieniä väärinymmärryksiä, kun itse yrittää olla vain kohtelias ja toinen kokee tämän kiinnostuksenosoituksena.
6. Kaipaan, että minun ei tarvitse olla kansallisuuteni edustaja
Aina kun avaan suuni, paikalliset kommentoivat: ”Aaa, you have an accent, where are you from?” Vaikka miten kuvittelen osaavani englantia, kyllä se eksoottinen ei-australialainen aksentti silti kuuluu. Pakostakin tulee joskus vähän alemmuuden tunnetta siitä, että erottuu joukosta ja toivoisin, että joku ei heti kiinnittäisi tähän ensimmäisenä huomiota. Olen aina erilainen, ulkopuolinen ja aksentista kyseleminen muistuttaa siitä, että en oikeasti kuulu tähän maahan. Myös välillä se ärsyttää, että monille olen ”that girl from Finland” ja koska moni ei tunne ketään muuta suomalaista, minun ominaisuuteni siirretään suoraan koko kansaa koskeviksi. Ymmärrän nyt myös Suomessa asuvien maahanmuuttajien turhautumista samoihin asioihin paljon paremmin.
7. Kaipaan asioiden hoitamisen helppoutta
Ei täälläkään ole vaikea hoitaa asioita, mutta pienet jutut vaativat vain päänvaivaa. Millä fraaseilla olisikaan hyvä aloittaa sähköposti, kun on tarkoitus hakea töitä? Miten puhelinnumero pitikään jakaa täällä välilyönneillä? Mitä termiä kuuluu käyttää milloinkin? Suomen kielessä on hirveästi sanoja, joille on englanniksi monta termiä, jotka merkitsevät vähän eri asioita. Esimerkiksi ”sulkea” – sanonko close, turn off, switch off, shut vai mikä nyt olisikaan oikea juuri tähän tilanteeseen. Tai englanniksi monet sanat muistuttavat toisiaan, mutta merkitsevät eri asioita. Kuten turn out, turn on, turn off, turn in ja niin edelleen. Nämä olivat vielä ihan perusesimerkkejä, mutta tällaisten pienten asioiden miettimiset syö ihan hirveästi energiaa ja varsinkin väsyneenä aivokapasiteettia.
8. Kaipaan yhteenkuuluvuutta
Kyllähän täällä reppureissaajakommuuneissa kokee yhteenkuuluvuutta muiden matkaajien kanssa, mutta välillä tuntuu, että suurin osa heistäkin on juuri päässyt vasta kahdenkymmenen paremmalle puolelle ja painii ihan erilaisen elämäntilanteen kanssa kuin itse. Aina ei tätä vanhusta biletys kiinnosta, ja välillä 19-kesäisten on vaikea ymmärtää tätä. Suomesta kaipaankin sitä, että siellä minulla on yhteisöjä, joihin kuulun ilman, että minun tarvitsee yrittää olla mitään muuta kuin olen. Siellä tiedetään, kuka tämä tyyppi pohjimmiltaan on ja olen aina tervetullut, kiinnostipa joku yksittäinen asia tai ei.
9. Harmittaa, kun on niin ulkona blogipiireistä
Erityisesti pääkaupunkiseudulla asuvat matkabloggaajat pääsevät aina silloin tällöin osallistumaan mielenkiintoisiin tapahtumiin ja kekkereihin ja itse saa seurata harmissaan täältä tuhansien kilometrien päästä, mitä kaikkea kivaa ja mielenkiintoista on kulloinkin meneillään. Ehkä nyt sitten kesän aikana on mahdollista ottaa johonkin osaa, sillä haluaisin kovasti päästä tutustumaan kanssabloggaajiin ihan livenäkin, kun monen kanssa tuntuu jo siltä, että tunnetaan jo, vaikkei olla koskaan oikeasti nähtykään!
Kohta siis Suomessa, jee!
17 Comments
Anna / Muuttolintu
25 helmikuun, 2016 at 2:32 amMoneen kohtaan pystyn samaistumaan! Varsinkin kohta numero 6. Vaikka oon asunut täällä kuusi vuotta, tuntuu että tuosta ei pääse eroon koskaan. Vaikka saan ensi vuonna Australian kansalaisuuden, tuun silti olemaan täällä aina ulkopuolinen ja suomalainen. Se myös harmittaa, että täällä ei pääse bloggaajapiireihin samalla tavalla mukaan. Toisaalta karkkeja miulla on koko ajan vähemmän ja vähemmän ikävä. Kai ne sitten alkaa pikkuhiljaa unohtua. Mie kaipaan myös lämpimiä taloja talvella, se on se ykkönen ehkä meikäläiselle…
sim
25 helmikuun, 2016 at 2:50 amTuohon ”kylmä talo talvella”-asiaan on yksinkertainen, vaikkakaan ei halpa, ratkaisu: rakennatte oman 🙂 Tai vuokraa sellaisen – kyllä niitäkin löytyy vaikka ovatkin melkoisessa vähemmistössä..
Sandra
25 helmikuun, 2016 at 10:25 amOi totta! Nyt on ollut niin lämmintä, etten ole miettinyt edes tuota talojen kylmyyttä vähään aikaan. Ymmärrän, miten tuo ulkopuolisuus ärsyttää, varsinkin kun sullakin on jo täysin australialainen elämä. Nyt ymmärrän paljon paremmin, miten ikänsä Suomessa asuneet maahanmuuttajat (tai esimerkiksi Suomessa syntyneet, mutta ”perinteisestä” suomalaisesta ulkonäöstä poikkeavat) ovat varmasti ärsyyntyneitä, kun he joutuvat koko ajan kertomaan, mistä ovat. Itse en ole tätä ikinä edes ajatellut, vaan olen luullut, että olen kohtelias ja osoitan kiinnostustani toista kohtaan kysymyksilläni, mutta ehkä se on vain muistuttaa heitä, etteivät he olekaan samanlaisia kuin muut suomalaiset.
sim
25 helmikuun, 2016 at 2:49 amHyviä pointteja!
Itse en mitenkään aktiivisesti ikävöi Suomesta mitään muuta kuin ihmisiä, ja niitäkin satunnaisesti kun ei sitä nyt jatkuvasti voi ikävässäkään elää 😉 Karkit ja ruisleipä/jugurtti-osuus ruoasta on kyllä niin totta. Toisaalta on vaan parempi ettei tule karkkeja niin paljon syötyä ja esim. karjalanpiirakoita voi helposti tehdä itse. Jugurtteja en sentään ole lähtenyt itse tekemään, ja valikoima paranee täälläkin vuosi vuodelta..
En ole koskaan kokenut tuota #6 pointtia esiintymistä kansalaisuuden edustajana mitenkään vaikeana asiana – ehkä siksi että moni arvaa kansalaisuuteni metsään (aksentin ollessa Yhdysvalloista), ja silloinkin kun siitä tulee puhetta, ihan mielelläni avaan vähän suomalaisen yhteiskunnan saloja muille. Toisaalta työelämässä olen huomannut että tiettyä suomalaisten ”just the facts”-mainetta voi käyttää hienosti hyväkseen ja olla sen varjolla kertaluokkaa suorapuheisempi eri asioissa kuin muut. Siitä on ollut paljon hyötyä ja valehtelisin jos sanoisin ettei vähän iloakin.. 🙂
Sandra
25 helmikuun, 2016 at 10:39 amKarkkeja ei kyllä ole tullut syötyä, mutta lakuja, suklaata ja TimTameja sitten senkin edestä (juu, 6 kiloo lisää painoa tullut vuodessa!). Täällä on kyllä tullut tehtyä alusta alkaen suomalaisia juttuja, kun niitä ei muuten saa. Olen esimerkiksi tehnyt maksalaatikkoa, karjalanpaistia, korvapuusteja ja juuri noita karjalanpiirakoitakin. Ihmeen hyvin kaikki onnistui.
Suomalaisena maahanmuuttaja on kyllä helppoa olla sinänsä. Suurimmalla osalla ei ole Suomesta paljonkaan mielikuvia, joten voi itse olla kertomassa asioita. Muutamilta työnantajilta olen täällä kuullut, että heillä on hyviä kokemuksia suomalaisista työntekijöinä, vaikkakin ovat sitten vähän suorapuheisempia eivätkä osaa kääriä sanomaansa niin nättiin pakettiin kuin ehkä jotkut kansallisuudet. Esimerkiksi ranskalaiset kohtaavat täällä (reppureissaajapiireissä ainakin) paljon enemmän rasismia mielestäni.
Ehkä itse olen maahan sopeutumisessa vielä siinä vaiheessa, että toivoisin, että minut otettaisiin vastaan tasavertaisena suhteessa muihin ja ehkä siksi tuo aksentista jatkuva kysely on muistutus siitä, etten ole australialainen kuitenkaan. Ja kun se kysymys tulee usein ihan simppelien lauseiden jälkeen, kuten ”Thanks, I’m alright” ja toisen reaktio on sitten heti kysellä, mistäpäin tulenkaan, kun aksentti ei ole australialainen, niin tuleehan sitä välillä tunne, että millaista suomitankeroenglantia minä sitten puhunkaan. Toinen mikä estää tai hidastaa kunnollista sopeutumista on toki myös viisumiluokka, joka tekee minusta enemmän lomailijan kuin paikallisen asukkaan. Mutta ei anneta sen lannistaa, vaan nautitaan täällä olosta, vaikka mamuina sitten!
Kirsikka / Passi, hammasharja ja lenkkarit
25 helmikuun, 2016 at 7:39 amHyvin paljon samoja ajatuksia jo 5 reissukuukauden jalkeen.
Erityisesti talla hetkella samaistun tuohon elamantarinan kertaamiseen ja syvallisempien keskusteluiden kaipuuseen. Don’t get me wrong – minusta on oikeen mukava tutustua uusiin ihmisiin. Kuitenkin nyt kun olen melkein kaksi kuukautta kaynyt baaritiskin takana tyoskennellessa tasmalleen saman keskustelun (mistasoletkotoisinkuinkakauanaustraliassaminnesseuraavaksikuinkaviihdyt) paivittain ja usein useammankin kerran paivassa alkaa kylla puuduttaa ja pahasti. Kait ma oon sitten stereotyyppinen small talkia vihaava juro suomalainen 😀
Suomesta kaipaan huikeesti myos kunnon nettia ja rajoittamatonta mobiilidataa!
Sandra
25 helmikuun, 2016 at 10:42 amOiii, voin kuvitella, miten ärsyttävää tuo on. Nyt tajusin myös sen, että Suomessahan joudun kaikille lähikaupan kassasta (juu, varmasti vanhempieni lähikaupan kassat Orivedellä tietävät, että olen ollut Australiassa) kavereihin ja sukulaisiin vastaamaan sata kertaa kehoituksiin: ”No, kerro kaikki!” ”Mitä teit Australiassa?” ”Mitä aiot seuraavaksi?” Ja niin edelleen ja niin edelleen!
Kyllä, netti ja mobiilidata! Se on isoin juttu ja jäi silti pois tästä mun listasta :O
j / Lempipaikkojani
25 helmikuun, 2016 at 10:20 amMiten musta tuntuu, että parhaiten samaistun kanssasi vain noihin asioihin mitä Suomesta en kaipaa… Tällä hetkellä on jotenkin surullista seurata Suomen uutisia ja sitä jatkuvaa negatiivisuuden vellontaa ja vihan lietsontaa 🙁 Toisin sanoen huomaan, etten oikeastaan kaipaa Suomeen takaisin ollenkaan! Olemme nyt asuneet Saksassa yli kolme vuotta ja suoraan sanoen ainoa asia, jota Suomesta kaipaan, ovat ystäväni ja perheeni siellä! Elämä Saksassa on oikein mallillaan nyt ja täällä ei voi valittaa noista sinun kaipaamistasi puutteista juurikaan. Täällähän myydään turkinpippureita ja liitulakuja melkein joka kaupassa ja samoin maitohylly rahkoineen ja jugurtteineen on vähintään Suomeen verrattavissa. Niin, ja ruisleipääkin saa. En tiedä mikä tilenne olisi, jos täällä ei olisi lainkaan toisia suomalaisia, sillä täällä oleva ulkosuomalaisten yhteisö on kyllä tärkeässä osassa täällä viihtymisen kannalta.
Sandra
25 helmikuun, 2016 at 10:46 amKiitos kommentistasi. Negatiivisuuden vellonta on kyllä jotenkin ahdistavaa seurattavaa, enkä ole muualla kokenut vastaavaa. Se ahdisti ehkä Suomessa eniten, kun päätin lähteä… Hienoa, että elämä Saksassa vaikuttaa olevan ihanteellinen teille. Saksan ruokatarjontakin on lähempänä Suomea. Maantieteellisestikin on kohtuullisen nopeaa ja edullista käydä Suomessa, joten perhe ja ystävät eivät välttämättä ole sen pidemmän matkan päässä kuin jos vaikka asuisit eri osassa Suomea.
Kaisa /Ribs & Coke
25 helmikuun, 2016 at 10:35 amKohta 4. Varohan vain, sama kyselyrymba voikin jatkua Suomessa. ”Mistä tykkäsit eniten, mikä oli huonointa, millainen sää siellä oli, mitä kaipasit Suomesta, haluatko mennä takaisin, mitä seuraavaksi…” Olen itse ex-ulkosuomalainen ja nyt ainakin väliaikainen paluumuuttaja takaisin Suomessa, ja voi sitä kysymysten määrää! Ja koska itsekin aloitin pitämään blogia Kaliforniasta, on näitä kyselyjä voinut tulla puolituntemattomiltakin. Kirjoitinkin tästä juuri tuoreen postauksen. Mutta kovasti tsemppiä kaikin puolin paluuseesi! Ei ollut tarkoitus masentaa, vaan varoitella vähän. 🙂 Toivon mukaan kohdallasi menee kaikki hyvin. 🙂
Kiiruna
25 helmikuun, 2016 at 10:37 amSäästressi on tosi! Se on tosi ärsyttävää, kun on viikon aurinkoista ja tuntuu siltä et haluais vaan katsella leffoja esim sisällä, mutta tuntuu siltä et on pakko mennä ulos koska paistaa, vaikka ei huvittais 😀
sim
25 helmikuun, 2016 at 12:17 pmSääjuttu on tosiaan totta – luin sen muutama vuosi sitten käyttäytymisvammoihin mistä täällä paranee kun tein moisen listan 😉
https://australiaan.wordpress.com/2013/01/28/suomalaisia-kayttaytymisvammoja-jotka-paranevat-australiassa/
Sandra
25 helmikuun, 2016 at 11:31 pmOlipas ihan kuin omalta näppäimistöltä! Huipputeksti!
Nomadi
25 helmikuun, 2016 at 3:16 pmHassua, miten eri asioita sita ihmiset kaipaa 🙂 Itse en koskaan juuri syonyt karkkeja, joten niita en ikina kaivannut. Ruisleipa taas oli monta vuotta kaipuuni kohde mutta sekin on oikeastaan jaanyt jo unholaan. Suomessa ollen sita kylla syon ihan mielellani, mutta en enaa pakkaa sita mukaan takaisin mennessa. Itselleni ne kaipuun kohteet on enemman abstrakteja, kesaisin muistelen kaiholla Suomen valoisia kesaoita (unohtaen saasket ynna muut kiusat) ja talvisin kuvittelen mielessani kauniita lumihankia hohtamassa kaamoksen hamarassa (kaamos, joka on mielikuvissani viehattavaa eika masentavaa). Oman kielen puhumista kylla kaipaan, etenkin kun se tuntuu nykyaan jo niin kankealta.
Sandra
25 helmikuun, 2016 at 11:21 pmKesäyöt on todellakin ihania ja olen monesti haaveillut, miten voin valvoa yöt maalla, kun on valoisaa, tyyntä ja hiljaista. Ihmeellisellä tavalla sitä lyhyenkin ajan jälkeen alkaa romantisoimaan jotain asioita Suomesta. Talvea ei vielä ole tullut yhtään ikävä, mutta ehkä toisen ulkomaan vuoden jälkeen kimaltelevat kinokset ja hiihtolenkki raikkaassa ilmassa tuntuvat houkuttelevilta.
Kurkkasin blogiasi ja vaikutti mielenkiintoiselta tuo sinun elämäntarinasi! 🙂
Jasmin / Wanderwall
25 helmikuun, 2016 at 7:25 pmMua ärsyttää niin paljon toi itseni esittely aina reissussa! Joka ikiselle ihmiselle saa olla selittämässä että kuka mä olen ja mistä tulen ja kauanko oon ollut reissussa ja millon palaan Suomeen. Sit vastaavasti mua ärsyttää se että mut aina leimataan mun kansallisuuden perusteella. Ihan kiva siinä mielessä että mun ei tarvitse ottaa paineita siitä millaista Suomi-kuvaa levitän maailmalla, mutta se että oon suomalainen antaa mulle myös lukemattoman määrän piirteitä joita en välttämättä haluaisi että muhun yhdistettäisiin 😀 Noita en kyllä todellakaan kaipaa. Vastaavasti en kyllä myöskään kaipaa tota negatiivista ilmapiiriä ja just tota sun mainitsemaa kohu uutisointia. Mäkään en pysty enää lukemaan iltalehteä sun muita, koska en vaan jaksa niitä otsikoita. Tai ”uutisia” yleisestki ottaenkaan…
Sandra
25 helmikuun, 2016 at 11:00 pmJoo välillä se on niin ärsyttävää ja kun se joka kerta sama kaava ja samat pinnalliset vastaukset. Täällä suomalaiset on aika harvassa ja olen monelle ensimmäinen suomalainen, keitä ne tapaa, joten hirveästi streotypioita ei ole. En kyllä kestäisi näitä ”luulin, että olette kaikki vaaleita/hiljaisia/alkoholisteja” yms. yleistyksiä. Toivottavasti kesä saa Suomessa vähän positiivisemman vireen päälle, kun nyt kun juttelee kenen tahansa kanssa, niin kaikki valittaa vaan elämäänsä. 😀