Menu
Australia

Mitä jäi kokematta Australiasta?

Lähes kahden vuoden aikana tuli reissattua Australiaa pitkin ja poikin, ja nähtyä maata kenties jopa enemmän kuin monet paikalliset näkevät. Suurimmat kaupungit, Tasmania, Great Ocean Road, Uluru, Blue Mountains, Iso Valliriutta, Australian maaseutu, Karijinin luonnonpuisto, Byron Bay – nämä ja monet muut paikat tulivat tutuksi. Onneksi Australia on valtava manner, jossa riittää nähtävää myös seuraaville reissuille. Mitä jäikään kokematta?

Sydney uutenavuotena

sydney-new-years-eve-1

 

kuva

Olin jo ensimmäisen vuoden aikana varannut majoituksen Sydneysta uudelle vuoden ilotulituksia varten, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat ja päädyin perumaan reissun. Ja hiemanhan se harmitti, kun näin upeita kuvia, joita silloinen työkaverini oli ottanut ilotulituksista.

Fraser Island

slide-1

kuva

Tämä jäi myös välistä, sillä Fraser Island tuntui olevan kovin hypetetty backpacker-juttu, vaikka uskon luonnon olevan maineensa arvoinen. Kyseessä on maailman suurin hiekkasaari, joka on kuuluisa kauneudestaan, dingoistaan ja haaksirikkoutuneista laivoista ja järvistään.

Cape Tribulation

Aerial_of_Cape_Trib_Camping-slide116_Jan23122435

kuva

Kun olin käymässä Cainrnsissa, olisi pitänyt jaksaa lähteä suhteellisen lyhyen reissun päähän Cape Tribulationiin ja Daintreen sademetsään. Viidyin muutenkin hyvin trooppisessa Queenslandissa, joten kenties sinne palaan vielä uudestaan.

Darwin

maxresdefault

kuva

Yksi ”isommista” kaupungeista, joka tuli missattua. Darwin on pohjoisen territorion pääkaupunki ja ympärillä nähtävää riittää esimerkiksi Kakadun ja Litchfieldin kansallispuistossa. Edellisellä kerralla halusin tehdä matkan Perthistä Broomeen ja sieltä Darwiniin, mutta valitettavasti lennot Suomeen olivat jo varattu, joten en ehtinyt tehdä kuin Perth-Broome -välin tällä kertaa.

Kuumailmapallolento Yarra Valleyn yllä

yarra-valley-hot-air-balloon-ride-racing-festival1

 

kuva

Kun bongasin lennon vain 199 dollarin tarjouksesta, olisi pitänyt ostaa, mutta silloin nuukuus iski. Kuumailmapallolento on ollut bucket-listallani jo pitkään, mutta vielä en ole saanut sitä toteutettua. Melbournessa siihen olisi ollut mahdollisuus, joko keskustan alueella tai Yarra Valleyn viininviljelyalueella. Jos haluaisin oikein hemmotella itseäni, voisin tehdä haaveilemani viikonlopun, joka alkaisi kuumailmapallolennolla, jatkuisi samppanja-aamiaisella ja siitä viinitilakierroksella ja lounaalla jossain alueen ravintoloista. Illaksi voisi mennä vielä nukkumaan yhteen Yarra Valleyn alueella sijaitsevaan b&b-majataloon. Tämän hinnalla saisi vähintään viikon reissun Euroopassa, mutta no, elämä on!

Mitä sinulla on käymättä Australiassa?

18 Comments

  • Anna | Muuttolintu.com
    22 helmikuun, 2018 at 9:00 am

    Ehdottomasti suosittelen Fraser Islandia ja Cape Tribulationia! Ihania paikkoja. Fraserillä riittää backpackereitä, mutta on se aika iso saarikin, ja aina voi poiketa siltä tavalliselta reitiltä. Ja taitaa sieltä joku resorttikin löytyä, jos haluaa erilaisen Fraserin loman. Ja toki Darwinin auringonlaskut ja läheiset kansallispuistot on upeita myös. Kuumailmapallolento on omalla listalla, haluaisin tehdä sen Melbournen kaupungin yli, koska kovin monessa kaupungissa ei taida olla mahdollista. Tuntuu, että ei Australiassa näkeminen ja kokeminen ikinä lopu, itsellä ainakin lista vaan kasvaa vaikka kuinka ruksisi paikkoja pois 🙂

    Reply
    • Sandra
      28 helmikuun, 2018 at 6:57 am

      Sehän se paikan kipinä onkin! Kahdessa vuodessa jäi silti paljon näkemättä. Silloin aikoinaan elin niin backpackerien ympäröimänä, että tuntui, että nyt sai riittää ja sillä se Fraser jäi aikoinaan. Mutta onneksi on monta syytä tulla vielä useamman kerran uudestaan. Ausseissa riittää näkemistä ja kun etäisyydet on niin pitkiä, niin on jonkin verran hankalaa mennä paikasta toiseen, niin kaikkea ei tosiaankaan voi nähdä muutamassa kuukaudessa 🙂

      Reply
  • Jenni / Unelmatrippi
    25 helmikuun, 2018 at 4:34 pm

    Näistä on näkemättä kaikki paitsi Darwin – ja itse Darwinin kaupungissa ei kyllä mielestäni mitään nähtävää olekaan. Jos ei sitten laske paikallisia juoppoja nähtävyydeksi, sillä heitä siellä kyllä riittää. 😀 Darwinin lähellä nimenomaan nuo mainitsemasi kansallispuistot ovat sitten toinen asia, ja ne vähän harmittavat. Käytiin siis nimenomaan Darwinissa, ei niissä kansallispuistoissa. Sydneystä lähdettiin pois juuri ennen uutta vuotta hotellihintojen takia, mutta ei se ole pahemmin näin jälkikäteen syönyt, vaikka olisivathan ne ilotulitukset varmasti olleet hienot. Fraser Island olisi ehdottoman kiva kokea! Meillä jäi Cape Tribulation käymättä vähän samasta syystä kuin sulla. Ei kerta kaikkiaan jaksettu poiketa sinne, kun oltiin muuten suuntaamassa Cairnsistä kohti etelää ja oli vähän aikataulupaineitakin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, jos tulee Australiaan vielä matkustettua.

    Reply
    • Sandra
      26 helmikuun, 2018 at 10:18 pm

      Haha, voin kuvitella, että Darwinista löytyy juoppo jos toinenkin! Mulla ei itse kaupungista ole mitään erityisiä odotuksia, enemmänkin noista luonnonpuistoista ympärillä. Olishan se kiva, jos olisi käynyt kaikissa pääkaupungeissa kuitenkin :D.

      Ausseista löytyy niin paljon kyllä nähtävää!

      Reply
  • Jenna Valtari / Enemmän kuin äiti
    26 helmikuun, 2018 at 5:09 pm

    Oi että, myisin vaikka sieluni että saisin kokea nää tän postauksen jutut! 😀 Itsehän en oo nähnyt Australiasta hiekanmurustakaan vielä että..

    Reply
    • Sandra
      26 helmikuun, 2018 at 10:16 pm

      Hei ei sitten muuta, kun perhe pakettiin ja sinne! Kävin ensimmäistä kertaa itse Ausseissa 6-vuotiaana ja se jäi elävästi mieleen, joten sinne vaan 🙂

      Reply
  • Terhi | VAGABONDA
    26 helmikuun, 2018 at 6:05 pm

    Mulla on näkemättä kaikki näistä, ja vielä paljon enemmän. Mun Australia-kokemukset kuin kattaa vain muutaman paikan East Coastilla, Sydneyn, Melbournen ja Perthin. Voi, miksi en reissannut enemmän Aussi-vuoteni aikana! 🙁

    Reply
    • Sandra
      26 helmikuun, 2018 at 10:15 pm

      No varmasti tuli koettua muuten paljon! Nyt jälkikäteen on helppo harmitella, mutta mullakin oli siinä hetkenä syyni, miksen mennyt listalla oleviin paikkoihin :). Onpahan syytä tulla takaisin!

      Reply
  • Sofia / Project Forever
    27 helmikuun, 2018 at 9:34 am

    Australia on vielä kokonaan kokematta, ja aluksi vaikutti siltä että myös maailmanympärimatkalla se jää välistä. Päädyin kuitenkin kompromissiratkaisuun jossa lennämme Uudesta-seelannista Melbourneen vajaaksi viikoksi, josta matka jatkuu Balille. Hieman harmittaa ettei muuten ehditä Australiaa näkemään, mutta parempi tuokin on kuin ei mitään. 🙂 Australiassa vaikuttaa olevan kuitenkin niin paljon upeita paikkoja, että todennäköisesti sinne tulee palattua vielä joskus paremmalla ajalla.

    Reply
    • Sandra
      1 maaliskuun, 2018 at 6:33 am

      Olen ihan samaa mieltä kanssasi Sofia. Ei kannata änkeä välttämättä kaikkea lyhyelle lomalla. Minusta parhainta Australiaa oli se oikea eläminen siellä, ja sinne kannattaa mennä ajan kanssa, jotta ehtii olla ja tutkia. Toivottavasti tykkäätte Melbournesta. Lyhyemmällä visiitillä se ei välttämättä aukea samalla tavoin kuin siellä asuessa, mutta ehdottomasti kannattaa yrittää mahduttaa Great Oeean Road ainakin tuolle matkalle ja Grampians myös. Mahtavaa reissua teille!

      Reply
  • Eveliina | Korkkarit rinkassa
    2 maaliskuun, 2018 at 9:25 am

    Tämän luettuani en voinut kuin pohtia, että olenko nähnyt Ausseista viiden kuukauden aikana mitään, kun koko tämä lista jäänyt myöskin näkemättä! Harmittaa erityisesti tuo Yarra Valley, koska se olisi ollut niin lähellä Melbournea ja varmasti erittäin ikimuistoinen! Minulla jäi käymättä myös Cairns, Blue Mountains ja Tasmania. Hyviä syitä joskus palata Australiaan! 🙂

    Reply
    • Sandra
      3 maaliskuun, 2018 at 7:52 am

      No olet! Australia on niin valtava paikka, että siellä riittää koluttavaa vaikka useammaksi vuodeksi! Tasmania oli ihan mahtava, sinne suosittelen reissua joskus joulu-helmikuun tienoilla 🙂

      Reply
  • Veera Bianca
    3 maaliskuun, 2018 at 11:35 am

    Hei apua sama lista, vaikka Australiassa on tullut asuttua ja vierailtua jo varmaan kuudesti viimeisen 11 vuoden aikana. Apua äkkiä takaisin! 😀

    Reply
    • Sandra
      6 maaliskuun, 2018 at 5:30 pm

      Joo, äkkiä takaisin. Kaipaankin sun blogin Sydneyn smoothiekulhoja!

      Reply
  • Anna-Katri / Adalmina's Adventures
    3 maaliskuun, 2018 at 4:13 pm

    Oi Australia! <3 Mielettömiä kokemuksia olisi varmasti noista ihan jokainen! Ja arvaa vaan kasvaako Australia-kuume tässä, haluaisin niin takaisin sinne ystävien luo. 🙂

    Reply
    • Sandra
      6 maaliskuun, 2018 at 5:29 pm

      Se on upea paikka! Toivottavasti tulee tilaisuus käydä uudestaan, vaikka sulla lienee reissukalenteri jo varsin täynnä. 🙂

      Reply
  • Aissa Paronen
    4 maaliskuun, 2018 at 5:46 pm

    Me vietettiin pari kuukautta Australiassa viime keväänä, mutta silti jäi vielä paljon näkemättä. Varsinkin länsirannikko, jonne ei tällä reissulla ehditty kiinnostaa kovasti.

    Reply
    • Sandra
      6 maaliskuun, 2018 at 5:24 pm

      Australiassa on niin paljon näkemistä, ettei kaikkea voi mitenkään ottaa haltuun yhden reissun aikana. Itse tykkäsin länsirannikon luonnosta, vaikka aikamoista autossa istumista tuo oli. :). Toivottavasti teille tulee tilaisuus tutustua tuohon autiompaan puoliskoon myös.

      Reply

Leave a Reply