Miten elää jatkuvassa muutoksessa ja epävarmuudessa?

Aloilleen asettuminen, elämän rakentaminen ja pysyvyys ovat teemoja, jotka hieman pakostakin pullahtavat aina silloin tällöin mieleen kenelle tahansa kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvälle. Kun Facebook on jo reilut viisi vuotta täyttynyt kavereiden naimisiinmenoista, talon ostoista ja vauvauutisista ja omat pikkusisaruksetkin ovat olleet jo vuosia pysyvissä parisuhteissa, alkaa vähän jopa automaattisesti kysyä itseltään, onko itse etenemässä mihinkään elämässään. Alan olla jo siinä vaiheessa, että moni ikäiseni elää jo kovin vakiintunutta elämää, on jo hankkinut jälkikasvua ja edennyt urallaan. Välillä joutuu puolustelemaan muille valintojaan ja vastaamaan kysymyksiin siitä, koska alan vihdoinkin elää sitä oikeaa elämää ja mennä kunnon töihin.

Kun vaihtaa asuinmaata sellaiseen tahtiin kuin itse olen viime vuodet tehnyt, ei minnekään ole pystynyt rakentamaan mitään pysyvää. Esimerkiksi yhden vuoden aikana olen asunut Tampereella äitini nurkissa, siirtynyt siitä asumaan eri hostelleihin Australiaan, sitten vuokrannut asunnon Melbournesta, sitten taas reissannut ja asunut hostelleissa, palannut Suomeen isäni luokse ja parhaillaan majailen hostellissa Maltalla ja ensi viikolla muutan vuokrakämppään. Kaikki tämä muutos alle 12 kuukauden sisällä! En valehtele ja kiellä, etteikö tämä olisi raskasta, uuvuttavaa ja kuluttavaa. En väitä, ettenkö olisi väsynyt raahaamaan rinkkaa helteessä, kun olkanauhat hiertävät selkääni. En sano, ettenkö olisi välillä täysin kyllästynyt käymään läpi merkityksetöntä small talkia ihmisten kanssa, jotka joka tapauksessa jatkavat matkaansa huomenna. Enkä todellakaan kiellä, ettenkö olisi tuntenut välillä itseäni vanhaksi tädiksi alle kaksikymppisten kansoittamassa hostellissa, jossa nuo ihmisenalut kirkkain silmin ovat järkyttävän innostuneita tutustumaan toisiinsa, tekemään vaikutuksen vastakkaiseen sukupuoleen, bilettämään ja vertailemaan bikineiden sopivuutta rusketukseensa. Kyllä, tämä kaikki väsyttää.

Koko aiempi elämäni aina 27-vuotiaaksi saakka on edennyt aika selkeän käsikirjoituksen mukaan, kuin parhaimmastakin oppikirjasta. Olen elänyt aika turvallisuushakuisesti enkä ole halunnut ottaa riskejä, jotka olisivat vaarantaneet opinnoissani edistymisen tai työllistymisen. Suoritin tunnollisesti loppuun kauppatieteiden tutkinnon, vaikka välillä bisnesmaailma ei tuntunut omimmalta jutulta (ja olen edelleen ylpeä siitä, että hoidin tuon kunnialla loppuun). En lähtenyt vaihtoon, en elänyt mitenkään erityisen villiä nuoruutta, en lähtenyt reppureissuille Eurooppaan. En uskaltanut käydä yksin matkoilla ulkomailla eikä mieleen tullut edes, että olisin omatoimisesti lähtenyt tutustumaan johonkin uuteen Suomen kaupunkiin. Pelkäsin kaikkea uutta liikaa. Mutta siitä hetkestä lähtien, kun päätin jättää turvallisen elämäni Suomessa ja lähteä Australiaan, on kaikki ollut toisin, aivan päälaellaan. Pelottiko minua ottaa tuo askel? Kyllä! Olin välillä aivan kauhuissani ja pelkäsin, etten löydä töitä, en pärjää englannilla virastoissa ja riudun koti-ikävän kourissa. En ole ikinä tehnyt elämässäni mitään, mikä olisi pelottanut yhtä paljon. Kuitenkin pelkoa suurempi tunne oli vapauden ja seikkailujen kutsu, ja päätin vain kuunnella tuota kutsua. Sillä tiellä olen edelleen.

Mitä tulee otsikon kysymykseen, miten elää jatkuvassa muutoksessa ja epävarmuudessa, ydinvastaus piilee varmaan tuossa edellä olleessa oivaulluksessa. Kun kokee saavansa elämäntyylistään niin paljon, on helpompi sietää epävarmuutta ja pelkoa. Vaikka kuluneet kolme vuotta ovat olleet täynnä jatkuvaa epävarmuutta toimeentulosta, töistä ja tulevaisuudesta, on niihin myös mahtunut enemmän kokemuksia kuin niitä edeltäviin kymmeneen vuoteen yhteensä. Yritän heittäytyä täysillä näihin kokemuksiin ja ottaa tilaisuuksista kaiken irti, ”saada rahalleni vastinetta”, eli saada mahdollisimman paljon elämyksiä vastineeksi menetetystä varmuudesta ja turvallisuudesta. Yritän myös aktiivisesti unohtaa epävarmuuden ja keskittymään asioihin, joiden tiedän olevan varmaa kaiken muutoksen keskellä. Herään joka aamu katto pääni päällä, tuolla jossakin on perhe, joka minua rakastaa, tilillä on rahaa ruokaan ja meri on kirkas ja aurinko paistaa. Mikä tässä nyt on niin huonosti? Tässähän on jo varmuutta enemmän kuin monella muulla ihmisellä maailmassa.

Lisäksi kun menet epävarmuusalueellesi, toimit ja elät siinä, vähitellen siitä tuleekin varmuusaluettasi. Kun on kerran muuttanut uuteen maahan, hankkinut sieltä töitä, ystäviä ja asunnon, toisella kertaa saman tempun tekeminen on huomattavasti helpompaa. Sinulle on kertynyt kantapään kautta hankittuja oppeja ja kokemuksia, joista voi ammentaa vastaavissa tilanteissa. Esimerkiksi nyt Maltalle muuttaminen muutaman viikon varoitusajalla ei tuntunut isolta jutulta, kun on jo pari kertaa tehnyt vastaavan homman Australiassa. Epävarmuus siis helpottaa, tai sitä oppii ainakin paremmin sietämään.

Kolmas asia, joka auttaa elämään epävarmuuden ja muutoksen keskellä, on tieto siitä, miten arvokkaita nämä ominaisuudet ovat nykymaailmassa. Uskon, että monessa työtehtävässä on hyötyä valmiudesta muuttaa uudelle paikkakunnalle tai uuteen maahan. Kun nykyinen työelämä muuttuu koko ajan suosimaan erilaisia pätkätöitä, projekteja ja freelancer-kausia ja (kevyt)yrittäjyyttä, ihmisiltä vaaditaan yhä enemmän kykyä sietää muutosta ja epävarmuutta, jopa kykyä ammentaa inspiraatiota ja voimaa siitä. Uskon, että kuluneen kolmen vuoden aikana olen hankkinut roppakaupalla näitä ominaisuuksia. Olen oppinut myös vahvasti luottamaan omaan pärjäämiseeni ja siihen, että elämä kantaa aina tavalla tai toisella.

Vaikka aiempi turvallisuushakuinen elämäni toi mukanaan hyviä puolia, samalla se ehkä osittain sulki silmäni näkemästä kaikkia ympärillä olevia mahdollisuuksia. Turvallisuus oli mukavaa, ja siihen oli helppo tuudittautua. Kuitenkin tietyllä lailla tämä epävarma elämäni auttaa pitämään aistit valppaina ja pakottaa keskittymään paremmin tähän hetkeen. Vaikka tasapainoilu epävarmuuden kanssa ei aina ole kovin helppoa, olen kuitenkin saanut tämän valinnan ansiosta elämääni enemmän kuin mistä olen joutunut luopumaan.

<3