Menu
Australia / Elämä / Yleinen

Miten olen muuttunut vuoden aikana Australiassa?

Nyt on alle kaksi kuukautta jäljellä tässä ihmeellisessä maassa ja pakostakin mieli suuntautuu jo tulevaan Suomeen paluuseen ja jälleennäkemiseen perheen ja ystävien kanssa. Samalla on hyvä aika vetää kulunutta vuotta pakettiin ja tehdä yhteenvetoa, miten vuosi ulkomailla on muuttanut itseäni. Vaikka olen aiemminkin matkustellut keskimääräistä enemmän, en ole koskaan ollut vaihdossa tai pidempiä aikoja ulkomailla, joten tämä vuosi on todellakin ollut ainutlaatuinen. Ulkomailla asuminen on muuttanut minua monella tavalla. Suurimmaksi osaksi kyse on ihan pienistä asioista, mutta yhdessä noistakin pikkujutuista kertyy aikamoinen ero siihen, mitä olin kymmenen kuukautta sitten, kun nousin koneeseen Helsinki-Vantaalta.

IMG_6008

No worries -asenne

Ennen stressasin vähän kaikkea. Olin lentokentällä kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Luin yliopiston tentteihin ylihuolellisesti ja heräsin koetta edeltävänä päivänä neljältä aamulla vielä lopullista kertausta varten. Stressasin, saanko töitä ja jos sain, miten niistä selviytyisin. Olin hirveän huolissani, ”mitä jos” -maailma kävisi toteen ja tein kaikkia varotoimenpiteitä, jotta niin ei kävisi.

Nykyään, no, se kertoo aika paljon, että Tasmanian reissua varten tulin lentokentälle vahingossa viiden jälkeen aamulla, kunnes tajusin, että lentoni olisikin vasta seitsemältä illalla. Kun saavun uuteen kaupunkiin, kaivan vasta siellä sähköpostista majoituspaikkani nimen ja lähden suunnistamaan sinne google mapsin avulla. En murehdi, miten elämä Suomessa lähtee rullaamaan. En pelkää ”mitä jos” -maailmoja, koska lähes kaiken pystyy itse korjaamaan tai sitten näistä sattumuksista saa vähintäänkin hyvän tarinan. Australian ”No worries” -asenne on tarttunut sopivassa määrin ja hyvä niin!

En pahemmin jaksa välittää muiden mielipiteistä

Kun matkustaa, valtaosasta ihmissuhteista tulee väliaikaisia. Saatat viettää viikon ajan melkein koko ajan yhdessä joidenkin ihmisten kanssa ja viikon jälkeen et näe heitä enää koskaan. Asut kaupungissa, jossa kukaan ei tunne sinua eikä tiedä, mitä olit ollut Suomessa. Olet mitä itse haluat, luot sen ensivaikutelman, jonka itse haluat ja jos mokaat, sinun ei ole pakko kohdata noista ihmisiä enää koskaan. Kaikki tämä on todella vapauttavaa. Suomesta tutut roolit tai tittelit eivät päde täällä ja vaikka ihmiset tietenkin lokeroivat sinut johonkin, olet ihan erilaisessa lokerossa kuin Suomessa. Täällä olen länsimaalainen, eurooppalainen, pohjoismaalainen, suomalainen, reppureissaaja ja maahamuuttaja.

Toinen asia, jonka olen huomannut on se, että Suomessa halutaan yleensä välttää pienintäkin konfliktia viimeiseen asti ja eriävän mielipiteen sanominen on ehdoton no no. Myötäillään, vaikka ollaankin vähän eri mieltä, koska konsensusta ei saa rikkoa. Kun on täällä jutellut ihmisten kanssa, joiden maailmankuva on täysin erilainen, on alkanut kyseenalaistaa sitä, miksi erilainen mielipide on niin huono juttu. Se on vain mielipide, ei siinä ihmiset riitele. Tärkeintä on sanoa eriävä mielipide toisen ajatuksia kunnioittaen, niin mitään pahaa ei (yleensä) tapahdu. Huomaankin, että nykyään sanon helpommin, mitä ajattelen, kuuntelen toisen ajatuksia, ehkä olen täysin eri mieltä tai ehkä hyväksyn joitakin argumentteja, mutta joka tapauksessa seison vahvemmin omien ajatuksieni takana.

IMG_5871

En odota muiden tekevän asioita puolestani tai kanssani

Suomessa luotin aika paljon poikaystävien tai isän tekevän hankalalta tuntuvia juttuja puolestani, mutta täällä on (onneksi) ollut pakotettu tekemään ja selvittämään asiat itse. Googlesta löytyy aika paljon ja muu selviää kysymällä. Kukaan ei hae kaupasta ruokaa tai apteekista lääkkeitä, vaikka miten olisin kipeä tai tee mitään muitakaan palveluksia. Nyt saan oikeasti huolehtia itsestäni. Muutenkin jos elämässä jotain haluaa, olen sisäistänyt täällä sen, että parasta on vain tehdä se itse. Jos vaikka kovasti haluaa lähteä reissuun ulkomaille, mutta ei saa mistään matkaseuraa, kannattaa vain lähteä yksin. Ei tule jättää tekemättä mitään, mitä haluaa vain siksi, ettei saa ketään tekemään sitä kanssasi.

Englannin puhuminen tulee itsestään

Onko kielitaitoni parantunut täällä? Rehellisesti sanottuna, en usko. Olen ehkä oppinut muutamia sanoja ja korvani on tullut tarkemmaksi ymmärtämään erilaisia aksentteja, mutta en taida puhua kovin paljon parempaa englantia kuin tänne tullessani. Mikä on kuitenkin parantunut, on keskustelutaitoni englanniksi. Sellainen kevyt small talk tulee nykyään kuin itsestään ja juttelen paljon luontevammin puhelimessa, virastoissa tai työtilanteissa. Samalla huomaan, että välillä sekoitan englantia suomen joukkoon ja jotkin fraasit ja sanat tulevat vain helpommin englanniksi.

En tee suunnitelmia tulevaisuutta varten

En ainakaan kovin tarkkoja sellaisia. Kerroin joskus, että aiemmin minulla oli oikeasti viisivuotissuunnitelmat kuin Neuvostoliitossa konsanaan, tein to do -listoja, kirjoitin tavoitteita ylös ja muutenkin suunnittelin tulevaisuuteni todella tarkasti. Nyt suunnitelmat ovat vähän sitä luokkaa, että ”taidan mennä illalla Skydeckiin (Melbournen korkein rakennus), jos vain on kirkas taivas”. Toki olen vetänyt jonkinlaisia suuntaviivoja tulevia vuosia varten, mutta nekin on vain tehty kuvaannollisella lyijykynällä, jolloin muuttaminen on helpompaa. Tulevaisuus tulee kuitenkin, suunnitelmat muuttuvat aina ja elämän peruspilarit voivat muuttua yhdessä silmänkäänteessä, joten miksi elää elämää vain jonkin ennalta tehdyn suunnitelman mukaan, kun voin vain ottaa päivät sellaisena kuin ne tulevat vastaan.

Sietokykyni on kasvanut

Kuukaudet hostellien dormeissa ja työnteko farmilla ovat nostaneet sietokynnystäni kaikkeen. Siisteys, melu, tuoksut, ahtaus, eri kansallisuuksien tavat, eri aikoihin heräävät ja nukkumaan menevät ihmiset, kaikki on ihan ok. Jos olisin esimerkiksi Suomessa mennyt kaverille käymään ja tämän kämppäkaverit olisivat polttaneet pilveä sisällä, sisäinen huumevastainen minäni olisi varmasti saanut pienen shokin, mutta nyt en reagoi asiaan sen kummallisemmin kuin että joku paistaisi käryävää jauhelihaa keittiössä. Tiedostan, en tuomitse.

IMG_5912

Australia on pilannut niin monta asiaa

Melbourne on tehnyt minusta aivan liian ronkelin kahville, vaikken ole läheskään yhtä paha kahvisnobi kuin monet paikalliset. Kun joka kadunkulmasta saa herkullista kahvia, miten voin maksaa kolme euroa seisoneesta suodatinkahvista Suomessa? Ilotulitukset eivät tunnu enää miltään, Great Ocean Roadin jälkeen tuskin mikään automatka saa Suomessa haukkomaan henkeäni, eivätkä välimatkat Suomessa tunnu enää missään. Ja miten totun siihen, että joka paikassa ei ole kiinalaisia?!

Tavara ei oikein merkitse enää mitään

Kun matkustaa, koko elämän on mahduttava matkalaukkuun. Ennen saatoin omistaa kymmenetkin farkut, mutta nyt ostan uudet, kun vanhat hajoavat käsiin. Tyyli, muoti, merkit, brändit – näillä ei juurikaan ole merkitystä, kun reissaa. Elämykset, kokemukset ja vaikka herkullinen ruoka ovat niitä kohteita, joihin rahaa haluaa nykyään laittaa ja tavaran ostaminen vain ostamisen tuoman mielihyvän takia tuntuu todella kaukaiselta.

Kaiken kaikkiaan olen paljon itsevarmempi

Tunnen itseni paljon paremmin ja tiedän, mitä haluan ja mitä en halua. Luotan omaan pärjäämiseeni ihan eri lailla kuin ennen Australiaan tuloani. Vuosi ulkomailla on laajentanut maailmankuvaani ja toisaalta näyttänyt selvemmin sen, missä itse siinä seison. Huono puoli tässä kaikessa on, että tämän jälkeen elämä Suomessa saattaa tuntua hieman… no, tylsältä. Matkustaessa tajuaa, että maailmassa on vaan niin paljon kaikkea, mitä haluaisi nähdä ja kokea. Koko ajan kuulee tai lukee uusista hienoista paikoista, eikä tästä saa koskaan kyllikseen. Onneksi on koko elämä aikaa!

IMG_6084

15 Comments

  • Maarit Johanna
    25 tammikuun, 2016 at 7:21 am

    Nämä itsepohdiskelupostaukset on niin mahtavia. Vuosi varmasti muuttaa ihmistä kotimaassakin ja pienemmillä elämän muutoksillakin, mutta totaalinen maiseman vaihdos ja yksinolo varmasti enemmän. Koin itsekin sen yhden lukukauden olevan muutosten aikaa Islannissa, vaikka olin siellä kolme kertaa lyhyemmän ajan. Varsinkin tuo totuus, ettei niitä ihmisiä välttämättä näe enää koskaan, saa niiden kanssa vietetyn ajan olemaan hyvin merkityksellisen. Hetken ne voi olla mun parhaita ystäviä ja eron hetkellä hoksaakin, ettei oikeastaan olla vaihdettu edes puhelinnumeroita. Siinä vaiheessa sillä ei ole enää mitään väliä. 🙂

    Reply
    • Sandra
      25 tammikuun, 2016 at 10:27 pm

      Itsekin olin huomaavinani sussa ja sun blogissa muutoksen Islannin matkan aikana. Hyvin sanoit tuosta ajan merkityksellisyydestä, se on kyllä totta, kun matkustaa. On erilailla läsnä omassa elämässään ja tapaamiensa ihmisten kanssa.

      Reply
  • Jerry / Pako Arjesta
    25 tammikuun, 2016 at 7:34 am

    Mahtava postaus :)! Aivan varmasti on tullut kaikenlaisia muutoksia tuona aikana, mitä et tajua vielä itsekään ennen kuin palaat Suomeen. Jossain vaiheessa voi olla, että joku huomauttaa jostain muutoksesta, mikä ei ole käynyt mielessäkään. Joka tapauksessa uskon, että olet muuttunut juuri siihen suuntaan, mikä on sinulle hyväksi :). Tunnistan itseäni monista näistä jutuista, mutta olen onneksi pystynyt tekemään muutoksia samoihin asioihin, vaikka asunkin Suomessa :). Mahtavaa loppumatkaa ja tervetuloa Suomeen, kun joskus päädyt tänne asti!

    Reply
    • Sandra
      25 tammikuun, 2016 at 10:25 pm

      Ja sitten kun tulen ja kun käyn Hesassa, mennään ehdottomasti käymään drinkeillä! Varmasti tulee käymään myös noin, että joku huomaa jotain ihan uutta, mitä en ole tullut ajatelleeksikaan. Toivottavasti en ole muuttunut huonoon suuntaan kuitenkaan.

      Reply
      • Jerry / Pako Arjesta
        26 tammikuun, 2016 at 11:27 am

        Näin tehdään :)! Ja en usko todellakaan, että huonompaan suuntaan – edes vaikka joku sanoisi niin. Joku ei ehkä pidä kaikista muutoksistasi, mutta sinulle ne ovat varmasti hyväksi :).

        Reply
  • Anna / Muuttolintu
    25 tammikuun, 2016 at 8:23 am

    Voin allekirjoittaa lähes kaiken. No, sietokyky on kyllä laskenut reppureissaajavuosien jälkeen, mutta muuten. Se voi tosiaan olla, että elämä Suomessa voi tuon jälkeen tuntua tylsältä. Menee varmaan hetki ennen kuin siihen sopeutuu, jos siis päättää sopeutua. 🙂 Suomalaiset tuntuu myös Melbournen jälkeen tosi homogeeniseltä kansalta. Suomessa käydessä oon huomannut kyllä sen massiivisen eron myös siinä, miten uskaltaa puhua englantia. Miulla se tulee jo niin itsestään, että suomalaisille frendeille aina vahingossa puhun englantia. Harmi että oot täällä enää niin vähän aikaa, laittele viestiä, jos huvittaa joskus lähteä törpölle! 🙂

    Reply
    • Sandra
      25 tammikuun, 2016 at 10:24 pm

      Kiitti Anna! Toivottavasti onnistun pitämään elämän Suomessa riittävän mielenkiintoisena edes kuudeksi kuukaudeksi, sillä sen jälkeen on tarkoitus suunnata tänne takaisin ja todennäköisesti juuri Melbourneen!

      Reply
  • Saana · Live now – dream later
    25 tammikuun, 2016 at 10:04 am

    Mahtavia oppeja on sullekin jäänyt takataskuun. Mun mielestä jokaisen suomalaisen pitäisi muuttaa hetkeksi ulkomaille – vaikka edes yhdeksi kuukaudeksi. Lyhyessäkin ajassa voi oikeasti oppia tosi paljon ympäröivästä maailmasta, ihmisistä ja kuten tässä postauksessa kivasti toit ilmi, omasta itsestään! 🙂 Ihana lukea näitä kokemuksia ja fiiliksiä. Ja hei, kyllä Suomessa elämiseenkin taas sopeutuu. Omaa kotiseutuakin osaa katsella taas ihan uudesta perspektiivistä, kun on tarpeeksi pitkään asunut muualla!

    Reply
    • Sandra
      25 tammikuun, 2016 at 10:22 pm

      Tän kokemuksen jälkeen olen ehdottomasti samaa mieltä, että pienikin pidempiaikainen oleskelu muualla tekee ihmeitä omaan ajatteluun. Toisaalta odotan Suomeen paluuta ja toisaalta se vähän jännittää, kun en osaa ajatella, miten sinne sopeudun.

      Reply
  • Assi
    26 tammikuun, 2016 at 12:50 am

    Hieno postaus tosiaan! Ite kans komppaan tuota ajan merkitystä ihmissuhteissa reissatessa. Toki sulla oli paljon muitakin hyviä juttuja tuolla!
    Mä olen itse ollut lukiovaihdossa Uudessa-Seelannissa, mutta se kasvu mitä siellä tapahtui oli vaikeasti määriteltävää: mikä johtui pelkästä iän tuomasta viisastumisesta ja mikä sitten erilaisessa kulttuurissa elämisestä? Tulevaisuudessa kyllä olisi tarkoitus lähteä pidemmäksi aikaa reppureissaamaan, kunhan mun elämäntilanne sen sallii.

    Reply
    • Sandra
      26 tammikuun, 2016 at 4:05 am

      Varmasti on ollut kasvattava kokemus olla vaihdossa toisella puolella maailmaa lukioaikana. Vaikka lukiossa aikuistuu muutenkin ja maailmankuva laajenee pelkän yleisen kasvun ja kouluopetuksen myötä, on tuo silti ollut varmasti mahtavaa. Itse haaveilen kanssa oikein kunnon reppureissaamisesta vaikka ihan maailman ympäri, kun olen ensin ollut toisen vuoden Australiassa. Iän puolesta kun siihen ei ole enää montaa vuotta aikaa, ainakin jos wh viisumilla aikoo tulla maahan. Kiitos kommentistasi! 🙂

      Reply
  • WWW.OTTOIZAKAYA.COM / OTTO
    30 tammikuun, 2016 at 12:39 am

    Kuullostaa niin ihanalle ja TUTULLE!!! Allekirjoitan jokaisen kohdan nimim.”samat fiilikset läpikäyneinä…”. Aussit muuttaa ihmistä. Mikä siinä on? Jokainen ketä sinne on lähtenyt on tullut takaisin ihan eri ihmisenä – paljon värikkäämpänä ja parempana sellaisena.

    Tulipa nostalgisen hyvä fiilis. Se vuosi oli ainakin oma ensimmäinen aidosti itsenäinen vuoteni ja nyt on fiilis, että pystyn mihin vaan! 🙂 Ps. Jos tulee fiilis, että Suomi ei nappaa niin älä vaan jää sinne. Esim. Lontoossa on aina tilaa. 😉

    Tästä postauksesta tuli jotenkin tosi hyvä fiilis. <3

    Reply
    • Sandra
      30 tammikuun, 2016 at 10:45 pm

      Kiitti Otto! Todellakin tuntuu siltä, että täällä on tullut elettyä enemmän, vaikka periaatteessa en ole ”saavuttanut” mitään. Paljon menee päiviä ohi ihan tekemättä oikeen mitään, mutta silti vaan jotain muutosta tapahtuu sisällä koko ajan.

      Nyt ainakin tuntuu siltä, että ei nappaa, enkä jää. Ausseihin olen tulossa tokaksi vuodeksi ja sitten ehkä Uuteen-Seelantiin 😀

      Reply
  • Helena
    31 tammikuun, 2016 at 5:36 pm

    Melkein kun olisi omia ajatuksia lukenut. Etenkin tavaran merkitys. Nykyisin vain ahdistun suuresta määrästä vaatteita tai muuta tavaraa. Australiasta Suomeen tultuani minulla meni viikkokaupalla, ennenkuin sain edes avattua tänne jättämiäni pahvilaatikoita. Se vaatteidenpaljous (minun kohdallani kuitenkin vain muutama pahvilaatikko) ahdisti niin jumalattomasti, etten kyennyt käsittelemään asiaa.

    Koin kuitenkin, että Suomeen paluu, vaikka minun kohdallani onkin vain lomamatka, kasvatti minua enemmän kuin kaksi vuotta ulkomaila. Asiat saivat jälleen täysin uuden perspektin, ja opin ymmärtämään ulkomailla oppimiani asioita aivan eri tavalla.

    Reply
    • Sandra
      31 tammikuun, 2016 at 10:42 pm

      Kiitos Helena kommentista. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten perspektiivisi muuttui Suomessa ja miten ymmärsit asioita eri tavalla. Itse mietiskelen samanlaisia asioita nyt, kun Suomeen paluu ainakin hetkeksi aikaa lähestyy. Itselläni on koko vaatekaappi täynnä vaatteita ja vanhempien autotalli täynnä huonekaluja ja astioita ja niiden läpikäyminen tulee olemaan… vähintäänkin tuskallista.

      Reply

Leave a Reply