Menu
Motivoivat postaukset / Pohdinnat

Pakeneeko himomatkaaja todellisuudessa jotakin?

Lähes aina kuin Iltasanomissa julkaistaan juttu henkilöstä, joka matkailee maailmaa intohimoisesti, kommenttilaatikko räjähtää. Monet kyseenalaistavat matkaajan todellisen syyn kiertää maailmaa. Onko vieraiden kulttuurien kokeminen naamioitu vain tyytymättömyydeksi omaa elämää kohtaan? Pakeneeko henkilö todellisuudessa jotakin? Ahdistaako tavallinen elämä niin paljon, että onnen hetkien vuoksi on lähdettävä mahdollisimman kauas? Tässä postauksessa listaan yleisempiä ”pakenemisen” syitä ja vätän, että niissä on mielestäni totuuden siemen, vaikkakin hyvin valju sellainen.

Oma elämä on liian tylsää

Kommenttiboksien salapoliisit keksivät lukuisia eri syitä, miksi joku viitsii lähteä oman kodin mukavuudesta. Yksi yleisimmistä on se, että himoreissaajan oikea elämä on tylsää. Arki on varmasti kaikilla enemmän tai vähemmän sitä samaa: kaurapuuroa, töitä, ruokakaupassa jonottamista ja sunnuntain päiväkävelyjä. Tavallisia arjen rutiineja väritetään ystävien näkemisellä, leffailloilla ja ravintolaillallisilla. Osalle ihmisistä tämä riittää, eivätkä he koe mitään tarvetta lähteä ulkomaille. Toiset taas haluavat nähdä enemmän, kaipaavat enemmän virikkeitä, vaihtelua, uuden äärellä olemista. Matkailu on yksi tapa toteuttaa tätä. Kysymys siitä, onko heidän oma elämänsä liian tylsää, on absurdi. Varmasti kaikkien elämä ja tavallinen arjen puurtaminen käy välillä monotoniseksi – ihmiset vain piristävät arkeaan eri tavoilla. Tällä hetkellä oma arkeni on erittäin hyvää. Saan tehdä mielenkiintoisia töitä, opiskella kiinnostavaa alaa, pääsin juuri muuttamaan uuteen asuntoon ja olen saanut ympäröidä elämäni ihanilla ihmisillä. Silti haluan matkustaa. Ei siksi, että arkeni olisi tylsää. Siksi, että matkalla on kivaa.

Pakenet jotakin ikävää

Toinen aika yleinen väite on se, että himoreissaaja pakenee jotakin elämässä sattunutta kurjaa asiaa. Mielestäni näin voi hyvin olla. Olen ihan rehellisesti sitä mieltä, että esimerkiksi parin viikon reissu yksin vaikka Barcelonaan voi olla parasta lääkettä särkyneeseen sydämeen. Silloin voi löllöttää hotellihuoneessa ja katsoa Netflixiä tuntikausia. Voi juoda cavaa aamiaiseksi ja lounaaksi ilman, että kukaan paheksuu. Toki tätä voi tehdä Suomessakin, mutta ihan parasta voi olla päästä hetkeksi pois tutuista ympyröistä.

Ihmiset reagoivat ikäviin sattumuksiin eri tavoilla. Osa voi uppoutua pakonomaisesti työhönsä, osa antautuu viikkojen bileputkelle kavereiden kanssa, osa hukuttaa surunsa alkoholiin ja osa lähtee matkalle. Näistä vaihtoehdoista matkalle lähteminen ei ole huono ollenkaan. Uusissa ympyröissä saa tuoreita ajatuksia. Voi olla yksin ja käsitellä tapahtunutta. Voi kenties avautua tuntemattomille ihmisille eri tavalla kuin tutuille kotona.

Tämä ei kuitenkaan ole ainut syy matkailla. Tämä metodi voi toimia juuri esimerkiksi parisuhteen päättymisen jälkeen, mutta ei selitä millään tavoin sitä, miksi joku lähtee matkalle uudelleen ja uudelleen. Todelliset, pysyvät syyt matkailla ovat paljon syvemmällä kuin missään yksittäisessä tapahtumassa.

Pakenet omaa ikääntymistä

Aika usein kuulee myös sitä, että himomatkaaja pakenee oman elämän tyhjyyttä matkailuun. Erityisesti kun kyseessä on noin kolmekymppinen naismatkaaja, keskustelupalstalla muistetaan huolehtia toisen lisääntymiskyvystä ja eläkekertymästä. Olen usein lukenut kommentteja, joissa päivitellään, ettei jo kolmekymppisellä matkaajalla ole vielä miestä ja lasta hankittuna, vaikka ikää alkaa kertyä. Elämä varmasti tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Maailmalla haahuilu onkin sitten sopiva turruttava lääke laajaan eksistentiaaliseen ahdistukseen.

En tiedä, mistä aloittaisin tämän argumentin kanssa. Ensinnäkin kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta päivitellä toisen elämäntilannetta tai lapsettomuutta – ei edes vaikka kyseessä olisi tuntematon matkabloggaaja. Toiseksi kenenkään elämä ei ole tyhjää tai merkityksetöntä, vaikka kumppania tai jälkikasvua ei olisi siunaantunutkaan. Jokaisen elämä voi olla täyttä, mielenkiintoista, tärkeää ja merkityksellistä ihan ilmankin. Tätä monen tuntuu olevan vaikea käsittää. Lapsettomalta sinkulta ei lähtökohtaisesti puutu mitään. Hänen ei tarvitse etsiä, saavuttaa, saada miestä tai lasta ollakseen kokonainen. Kolmanneksi jos joku kokisi sinkkuuden tai lapsettomuuden ongelmaksi itselleen, kenties tämä henkilö yrittäisi sitten tehdä asialle jotain. Ei lähteä asiaa pakoon matkalle. Keskustelupalstojen kommentoijien jutuista puuttuu kaikki logiikka.

Sitten siihen totuuden siemeneen. Voi hyvin olla, että matkoilta löytää samanhenkistä seuraa. Kenties omassa lähipiirissä kiinnostuksen kohteet ovat talon remontoinnissa, uran luomisessa, lapsien päiväkotirumbassa, huovuttamisessa, sisustamisessa – you name it – eikä tämä ole sinun juttusi. Matkoilta voi löytää uusia kavereita, joiden kanssa jakaa intohimon matkustamiseen, vapaaseen elämään ja uuden kokemiseen ja kaikkiin noihin asioihin, jotka jostain syystä yhteiskunnallisesti hyväksytään vain itseään etsiville nuorille ennen vakiintumisen aikakautta.

Miksi itse matkustan?

Itselleni kaikista tärkein ohjenuora on elää mahdollisimman rikas ja mielenkiintoinen elämä. Elämä, jossa näen paljon uutta ja koen uudenlaisia ympäristöjä. Matkailu on minulle olennainen osa sitä. Rakastan olla reissussa, nähdä erikoisena sen, mikä on tavallista muille, oppia jotain, minkä ympärillä olevat jo tietävät, tulla tutuksi tuntemattoman kanssa. En todennäköisesti tule lopettamaan tätä harrastustani koskaan, mikäli terveyssyyt eivät tule esteeksi. Teen tätä siksi, että tykkään tästä. Niin yksinkertaista se on.

28 Comments

  • Sofia / Project Forever
    26 helmikuun, 2019 at 10:54 am

    Mäkin olen törmännyt tähän kysymykseen muutamaan otteeseen, vaikka pitkälti ystävät ja perhe ymmärtävätkin jo mun jatkuvan matkakuumeilun. Rakastan matkustamista koska olen utelias ja haluan nähdä erilaisia paikkoja ja tutustua erilaisiin ihmisiin. Toki pieni osa omaa jatkuvaa matkustuspaloa varmaan onkin se arjen muuttaminen mielekkääksi. Tykkään mun työstä mutta olen tehnyt sitä jo sen verran monta vuotta, että aika arkiseltahan se tuntuu. Se, että on ollut aina uusi matka tiedossa on tsempannut jaksamaan arkea ja töitä kun horisontissa on joku ”palkinto” mitä odottaa. Nyt mulla onkin pieni henkinen kriisi ja vähän semmoinen ”tyhjä olo” kun ei ole mitään matkaa tiedossa eikä vielä edes mitään konkreettisia suunnitelmia sen suhteen. Tiedän että tää kriiseily helpottaa heti kun pääsee tekemään uusia matkasuunnitelmia! 🙂

    Reply
    • Sandra
      26 helmikuun, 2019 at 6:15 pm

      Kyllä, olen tunnistanut saman. Reissukuume on ollut huomattavasti lievempi kuin vaikkapa 7 vuotta sitten, kun elämä oli enemmän sitä samaa puurtamista ja vähän tylsää. Nyt on tapahtunut paljon kaikkea, että ihan arjessa riittää uutta. Kohta kuitenkin varmaan taas alkaa matkakärpänen purra kovempaa.

      Itse rytmitän myös matkoilla elämääni. Tykkään, että on jotakin, mitä odottaa ja minkä vuoksi tehdä töitä. Olen aika projektihenkinen ihminen, joka tykkää tehdä hetken jotain ja sitten kokonaan irrottautua siitä. Matkailu toimii hyvänä siirtymävaiheena eri asioiden välillä. 🙂

      Reply
  • Emma
    3 maaliskuun, 2019 at 9:11 am

    Tää on kyllä niin spot on -juttu! Itsekin mietin samaa viime syksynä (juttuni täällä: https://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/2018/09/22/matkailu-riippuvuus/) ja huomasin omalla kohdallani, että vaikken varsinaisesti pakene mitään eikä elämästäni puutu mitään merkittävää palasta, niin kyllä minä jotain tylsyyttä ja tasapaksuutta myös matkailulla lääkitsen. Tää vaatisi kyllä vielä lisää pohdintaa, ehkäpä tästä sun jutusta saan nyt kipinän miettiä tuntemuksiani vielä syvemminkin!

    Reply
    • Sandra
      5 maaliskuun, 2019 at 8:59 am

      Ai, kiva huomata, etten ole ainoa näiden mietteiden kanssa. Jotenkin helppoa olisi vain julistaa, että mitään en pakene, mutta eihän se totuus niin mustavalkoinen ole. Varmasti pakenen arkea, tylsyyttä, tasapaksuisuutta ja ehkä jollain tavalla haen matkailulla elämääni lisää merkityksellisyyttä.

      Käy linkkaamassa juttusi, jos päädyt pohtimaan aihetta vielä lisää 🙂

      Reply
  • Iida in Translation
    3 maaliskuun, 2019 at 10:50 pm

    Hyvää pohdintaa, paljon samoja juttuja miettinyt itsekin!

    Tunnistan itsessäni tuon arjen piristämisen ja tietynlaisen pakenemisen – sydänsuruja on todellakin helpompi käsitellä vieraassa maassa, omassa tapauksessani cavan sijaan Aasiassa teekuppi tai kylmä olut nenän edessä. 🙂 Koen myös, että ilman matkoja elämästäni puuttuisi yksi tosi oleellinen pala minua, jonka puutos tekisi surulliseksi, nyt kun tietää mitä menettää. Kyllä se pääsyy vaan taitaa olla, että matkustaminen on vaan tosi kivaa! <3

    Reply
    • Sandra
      5 maaliskuun, 2019 at 9:04 am

      Niinpä! Se on vaan kivaa! Ja kyllähän suurin osa ihmisistä haluaa elämäänsä vaihtelua ja saa elämäänsä aika paljon sisältöä, muistoja ja tarinoita. Ainakin itseäni matkustelu on muuttanut paljon.

      Onneksi näin blogien välityksellä on löytynyt muita hengenheimolaisia 🙂

      Reply
  • Maarit - niceMatkaaja
    4 maaliskuun, 2019 at 9:43 am

    Jaa-a, enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että pakenisin matkustamalla jotakin. Arkea ehkä, mutta niinhän sekin, joka tekee vain yhden reissun kymmenessä vuodessa. Ikäkin painaa yhtä lailla sekä kotimaassa että ulkomailla, joten sitä ei pääse pakoon missään, vaikka miten yrittäisi. Enkä pidä elämääni hirveän tylsänäkään, KOSKA matkailu on niin iso osa sitä, ja se tekee elämästäni rikasta, värikästä ja välillä jopa suurta seikkailua. Eli meitsi matkustaa, koska se on mulle elinehto, tapa elää ja olla olemassa. Veri on vetänyt maailmalle teinistä lähtien ja uskon, että vetää vielä mummonakin, jos ja kun niin pitkälle päästään 🙂 .

    Reply
    • Sandra
      5 maaliskuun, 2019 at 9:06 am

      Uskon kanssa, että tämä on ihan perusluonteen ominaisuus – ei todellakaan mikään ikäkysymys. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alkaa tulla hinkua ja uskallusta lähteä uusiin paikkoihin. Mullakin matkailu on tapa olla ja elää, eikä se saa lähipiirissä enää mitään ihmetystä aikaan 🙂

      Reply
  • Heli / Drama On The Road
    4 maaliskuun, 2019 at 12:28 pm

    Kivoja mietteitä, ja etenkin tuo sinkku & lapseton -ajattelu korostuu omassa suvussa. Täytän pian 27 ja tässä on nyt mummuni siunaillut viimeiset 8 vuotta kuinka ”kyllä se oikea vielä tulee ja hyvin vielä kerkeää..” ja siihen itse aina tokaisen että kiva, jos tulis se oikea, mutta lasta ei tule kyllä siltikään, kiitos vain. Matkakumppani kelpaisi 😀 Ei luoja välillä joutuu kyllä laittamaan jäitä omaan hattuun kuunnellessaan ihmisten keskusteluja MINUN elämästä 😀

    Reply
    • Sandra
      5 maaliskuun, 2019 at 9:08 am

      KYLLÄ! Itsekin kuulee sitä, että kyllä sitä (näin 31-vuotiaana) ehtii vielä. Ihan oikein, että vastaat tiukasti, koska eihän nuo pohdinnat ja kommentit kenellekään kuulu.

      Reply
  • Anna K. - Kaukaa haettua
    4 maaliskuun, 2019 at 3:19 pm

    Mä olen sitä mieltä että kaikki pakenevat jossain vaiheessa elämäänsä jotain. Joku voi tehdä sitä matkustamalla, joku toinen vaikka järjettömällä työmäärällä. Välillä ahdistavista jutuista kannattaakin paeta ja uskon, että matkailu on varmasti tehokkaampi keino eheytyä, kuin itsensä tappaminen liialla työllä.
    Jos matkailu muuttuu pakkomielteiseksi suorittamiseksi ja paikkojen keräilyksi, niin siinä vaiheessa ollaan mun mielestä hakoteillä. Muuten kukin matkailkoon kuten haluaa.

    Reply
    • Sandra
      5 maaliskuun, 2019 at 9:12 am

      Olen samaa mieltä. Parempi paeta tilanteita ja ajatuksia matkailuun kuin vaikkapa työntekoon tai alkoholiin. Matkalla kuitenkin ennemmin tai myöhemmin on yksin omien ajatustensa kanssa ja saa käsitellä niitä omiin tahtiin. Itse en koe omaksi matkailumuodokseni maiden keräilyä, mutta ymmärrän, että joku kokee sen palkitsevaksi ja koukuttavaksi.

      Reply
  • Terhi
    5 maaliskuun, 2019 at 4:10 pm

    Jokaisella on varmasti omat tapansa tehdä arjestaan mielekästä, minä en halua haalia tavaraa ympärilleni, uusi auto ei saa minua onnelliseksi eikä sisustuskaan design-huonekaluilla nappaa. Sen sijaan pidän matkustamisesta, olen innostanut myös lapsiani matkustuksen pariin pienestä pitäen. Heillekin se on arjen piristys vaikkei heidänkään arkeaan vou kutsua tylsäksi.

    Reply
    • Sandra
      9 maaliskuun, 2019 at 3:59 pm

      Voi miten kiva, että olet istuttanut samaa intoa myös lapsille. Olen myös kiitollinen omille vanhemmilleni mahdollisuudesta nähdä maailmaa, sillä me matkustelimme jonkin verran lama-ajasta huolimatta.

      Reply
  • Stacy Siivonen
    6 maaliskuun, 2019 at 8:25 am

    Tietysti pakenen, esimerkiksi Suomen toksista ilmapiiriä. Olen jo alistunut kohtalooni, että asun Suomessa, tosin senkin teen minumaalisesti, koska niin moni sanoo, ettei Hanko tunnu Suomelta laisinkaan. Minua ei kiinnosta kuulla, mitä mieltä jotkut ovat erivärisistä ihmisistä. Olen equal opportunity hater, eli en tykkää minkään värisistä ihmisistä ja jos tummempi huomaa minun vihaavan tummia liikaa, lupaan vihata jatkossa enemmän vaaleita. Ihmisten mielipideväkivalta uuvuttaa minua. Ehkäpä muissa maissa tai muualla on muut keskustelut, mutta minä en tiedä siitä. Minulle olisi ehkä nettipaasto hyvä juttu, ja ihmispaasto.
    Minun elämässäni on sellainen ikävä tilanne kuin fibromyalgia. Se ei mene pois, mutta kivuista voi kärsiä miellyttävämmässä ympäristössä kuin omassa kotonaan. Sitä paitsi, kun tulee D-vitamiinia auringon valosta, kärsin vähemmän kivuista.
    Minusta kysymys ei ole, pakeneeko himomatkaaja jotain, vaan epäluulo, että itse on juuri se ihminen, jota himomatkaaja pakenee, johon vastaan, että kysyjä on täysin oikeassa. Toisaalta on myönnettävä, että Suomessakin kun on reissun päällä tapaaa vain kivoja ihmisiä.

    Reply
    • Sandra
      9 maaliskuun, 2019 at 4:02 pm

      Haha, saa nähdä, miten kysyjä reagoi, jos vastaat pakenevan kaltaisiaan ihmisiä.

      En tiedä, mistä kaikki negatiivinen asenne on lähtöisin, mutta uskon, että sille on syynsä. Toivottavasti elämässäsi on muuten mukavia ihmisiä, ystäviä tai perhettä. Tai edes eläimiä. Joskus paljon mukavampia kuin suuri osa ihmisistä.

      Myönnän, että itsekin kaipaisin eroon koko ihmiskunnasta ja haaveilen välillä elämästä jossain erämökissä. En tiedä, kauanko siellä viihtyisin, mutta joskus oma yksinäisyys voisi tehdä ihan hyvää.

      Reply
  • Pirkko / Meriharakka
    6 maaliskuun, 2019 at 11:21 am

    Ehken seniori-ikäisenä ihan enää samaistu näihin pohdintoihin, mutta toisaalta, yleisemmin, jos mielipide tulee Iltasanomien kommenttiboxissa niin eiköhän sen voi ohittaa aika kevyesti.
    Joltain osin mahdollisesti lähipiiriltä tulevia kommenttejasiitä, että ”asettumisessakin” voisi olla jotain ideaa voi toki hetken pohtia, että olisiko hyvää tarkoittavissa neuvoissa sittenkin jotain … ainakin sijoittaminen tulevaisuuteen lienee jossain määrin järkevä idea vaikka sitten jostain matkasta tinkienkin.
    Itse olen elänyt melko tavallisen ”ura-painotteisen” elämän, matkailleen sinä aikana ”vaan” normaalit lomat. Mutta se mahdollisti sitten töiden lopettamisen jo 60-vuotiaana ja himomatkustamisen etenkin sen jälkeen: nyt on aikaa ja rahaa ja tapaamme tehdä noin reissun per kuukausi, huviksemme, emme mielestäni mitään paetaksemme, sillä täällä tämä koti ja elämä Suomessa odottaa samanlaisena ja ihan hyvänä, jokaisen reissun jälkeen.

    Reply
    • Sandra
      9 maaliskuun, 2019 at 4:09 pm

      Joo, en provosoidu erityisemmin mistään, mitä kommenttilaatikoissa lukee, mutta ne saattavat tarjota mielenkiintoisen ponnahduslaudan erilaisille mietteille. Itse olen bloggaajana aika tuntematon enkä matkusta läheskään niin paljon kuin monet, joten en ole koskaan lukenut mistään itseeni liittyvästä. Kuitenkin monia ns. eturivin matkabloggaajia ihmetellään ja paheksutaan aikalailla.

      Kuulostaa hyvältä, että oma elämäsi on mennyt sillä tavoin kuin olet toivonutkin. Mitä ilmeisemmin arkesi on juuri sitä, mitä haluat. Niin on myös itselläni. Vaikka en ole yrityksessä palkkatöissä, teen nyt töitä yrittäjänä ja asun vakituisesti Suomessa, joten kaipa tämä jotain asettumista on. Valitettavasti omassa lähipiirissäni on sen verran ollut ikäviä tapauksia, joissa sitä odotettua eläkettä ei ole koskaan ehditty viettämään eikä niitä lukuisia matkoja tekemään. Kun oma arvioitu eläkeikäni on noin 70 vuotta, en halua elää nyt seuraavaa 40 vuotta vain sitä eläkeaikaa varten. En voi vain luottaa siihen, että tuo aika tulee koittamaan, joten siksi olen valinnut elää nyt sellaista arkea, josta nautin.

      Hyvä, että maailmassa on erilaisia tapoja elää, olla ja matkustaa. Mielenkiinnolla seuraan seuraavia seikkailujanne 🙂

      Reply
  • Martta / Martan matkassa
    6 maaliskuun, 2019 at 8:03 pm

    Kyllä meitä on niin moneen junaan! Yks tykkää yhdestä ja toinen toisesta, ei kai kaikelle pidä aina olla mitään syytä tai selitystä, mikä ohjaa tekemään asioita. Lähtökohtaisesti kaikki varmasti haluaa tehdä juttuja mistä tykkää ja panostavat siihen, juuri sen verran mitä missäkin elämäntilanteessa pystyy. Matkustus on intohimoni enkä voi ymmärtää ihmisia, joilla tulee koti-ikävä reissussa mutta ei se silti maailmaani kaada. Mukavia reissuja sinulle ja pyh kaikille narisijoille!

    Reply
    • Sandra
      9 maaliskuun, 2019 at 4:09 pm

      Hyvä asenne, kiitos tästä. En välitä kyllä yhtään muiden ihmettelystä, mutta niistä saa hyvää kimmoketta pohdinnoille ja postauksille 🙂

      Reply
  • Anna / Muuttolintu.com
    9 maaliskuun, 2019 at 12:31 am

    Hyvä juttu, siinä tulikin kaikki, mitä itsellä otsikosta tuli mieleen. Ja joo, joskus itsekin törmännyt näihin väitteisiin. Matkustaminen on joskus ihan parasta lääkettä, jos on joskus joku syy paeta niin kuin vaikka sydänsurut. Mutta ei kai pakeneminen ole kenellekään se pääasiallinen syy matkustaa, varsinkaan aina uudestaan.

    Reply
    • Sandra
      9 maaliskuun, 2019 at 4:10 pm

      Saa nähdä koska teilläkin alkaa taas veri vetämään Melbournesta maailmalle 🙂

      Reply
  • Merja / Merjan matkassa
    9 maaliskuun, 2019 at 10:38 am

    Piti klikata juttu auki, kun mulle on esitetty tuo kysymys päin naamaa. Lisäksi on ihmetelty onko nyt joku kriisi, kun pitää koko ajan matkustaa jonnekin. Olin niin hämmentynyt tuosta kysymyksestä, että hyvä kun sain sanaa suustani. Onneksi sen verran, että pääsin oikomaan tuttavan väärät oletukset. Ihmettelin vaan jälkikäteen, että näinkö joku minusta todella ajattelee. Arvostelijat ovat yleensä henkilöitä, jotka matkustavat harvoin eivätkä ymmärrä mikä siinä on niin hienoa. Kyllä ne omat syyt ovat ihan jotain muuta kuin pakenemista. Ei onneksi ole mitään mitä pitäisi paeta 🙂

    Reply
    • Sandra
      9 maaliskuun, 2019 at 4:12 pm

      Varmasti pohjalla on juurikin tuo, että itseä homma ei kiinnosta. Toisaalta saattaisin itsekin syyllistyä samanlaisiin päätelmiin ja sanoa, että jatkuvalla juhlimisella pakenee jotakin, jatkuvalla kaappien siivoamisella yrittää järjestellä omaa elämää pienessä mittakaavassa ja että jatkuvalla työntekemisellä yrittää tukahduttaa jotain sisällään.

      Onneksi pääsit oikomaan väärät oletukset 🙂

      Reply
  • Paula - Viinilaakson viemää
    9 maaliskuun, 2019 at 7:19 pm

    En sanoisi, että tavallinen elämä ahdistaa. Enemmänkin kohdallani on niin, että jano nähdä kaikkea uutta ja erilaista on niin kova, että haluan matkustella. Palaan silti mielelläni aina takaisin kotiin omien tavaroiden ja ystävien keskelle. Joskus opiskeluaikoina elin aikamoista matkalaukkuelämää, ja koin sen silloin vähän rassaavaksi. Aloin kaipaamaan sellaista pysyvämpää tukipistettä. Mutta kukin tavallaan, minulle on hyvä näin.

    Reply
    • Sandra
      11 maaliskuun, 2019 at 9:17 am

      Ymmärrän hyvin, sillä ajattelen tällä hetkellä aika samoin. Kolme neljä vuotta matkalaukkuelämää ja kämppisten kanssa asumista valmiiksi kalustetuissa asunnoissa (ei tunne omalta kodilta). Nyt on ihanaa, kun pääsee kotiin omien tavaroiden luokse 😀

      Reply
  • Helena Arvio
    22 syyskuun, 2020 at 10:46 pm

    Samaa pohtinu monesti itsekin.. Tutulta kuulostaa..

    Reply
    • Sandra
      7 lokakuun, 2020 at 1:26 pm

      Hyvä, että muutkin voi samaistua

      Reply

Leave a Reply