Olen nyt ollut Suomessa reilun kuukauden. Olen nauttinut perheeni ja ystävieni seurasta, hankkinut aika ajoin kunnollisen ähkyn ruisleipää ja rahkatuotteita syömällä (kehittänyt pienen addiktion noihin proteiinivanukkaisiin) ja tietenkin ihastellut luonnon heräämistä jälleen eloon ja täyteen vihreään loistoonsa. Tämä aika juuri ennen juhannusta on lempiaikaani Suomessa, kun kaikkialla on niin raikkaan vaalean vihreää ja pihanvarret täyttyvät erivärisestä kukkamerestä. Olen innostunut lähiseutumatkailusta ja vieraillut jo muutamassa upeassa luontokohteessa. Olen nauttinut loistavasta kirjastovalikoimasta, jokamiehenoikeudesta, uimahalleista ja edullisesta mobiilidatasta. Suomi ei ole todellakaan tuntunut huonolta.
Kuluneen kuukauden olen kieltämättä kuitenkin hieman kipuillut itseni kanssa siitä, että haluanko nyt jäädä Suomeen, hankkia vakaan kunnollisen työn ja jossain vaiheessa ostaa asunnon. Moni asia puoltaa Suomeen jäämistä. Asioiden hoitaminen on täällä helppoa, tiedän miten yhteiskunta toimii, pääsy parempiin töihin on helpompaa kuin ulkomailla asuessa sekä tietenkin perheeni ja ystäväni ovat täällä lähellä. Voisin vielä päästä ihan hyvin uraputkeen kiinni, mutta onnistuuko sama temppu enää yhtä helposti myöhemmin, jos huitelen maailmalla vaikka seuraavat kolme, viisi tai kymmenen vuotta? Katsovatko työnantajat karsaasti yli kolmekymppistä naista, joka on hyvästä koulutuksestaan huolimatta ”heittänyt kaiken hukkaan” ja tehnyt viimeiset vuodet koulutusta vastaamatonta työtä maailmalla? Tulenko koskaan kerryttämään eläkettä? Onko minulla koskaan varaa ostaa asuntoa?
Toisaalta vaikka Suomessa pääsisin nauttimaan erittäin vakaasta ja turvallisesta yhteiskunnasta, olisiko elämäni kuitenkin jännittävämpää jossain muualla? Kaipaisinko viimeistään syksyn tullen uusia seikkailuja ja huutaisiko sisimpäni taas kohta maailmalle kaukokaipuun kourissa? Kuinka paljon arvostan aurinkoa, merta, rennompaa elämäntyyliä? Voisinko saada saman verran säästöön pienemmällä palkalla ja stressittömällä työllä maassa, jossa elinkustannukset ovat hieman alhaisemmat? Haluanko edes työskennellä sellaiselle työnantajalla, joka nyrpistää nenäänsä, jos jollain on ollut rohkeutta ja pokkaa tehdä asioita, joista on saanut onnellisuutta elämäänsä?
Olen miettinyt paljon taloudellista pärjäämistä. Olen aiemmissa työpaikoissani saanut aika hyvän läpileikkauksen suomalaisten taloudelliseen tilanteeseen. On heitä jotka pärjäävät hyvin, mutta myös paljon heitä, jotka vakituisesta työstä ja järkevästä omistusasumisesta huolimatta elävät kuukaudesta toiseen lähes kädestä suuhun, tekevät epätyydyttävää työtä vuosittaisten YT-neuvottelujen puristuksessa eikä heillä ole liiemmin mahdollisuutta tehdä vaikka ulkomaanmatkoja tai käyttää rahaa yhtään vapaammin. On myös paljon eläkeläisiä, jotka ovat tehneet töitä 15-vuotiaasta asti, ja silti nyt eläkeiässä he kamppailevat ruoka- ja lääkelaskujen parissa. Perinteiset valinnat eivät siis aina mahdollista taloudellista pärjäämistä. Toki ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta muuhun, mutta se ei tarkoita, etteikö minun pitäisi pohtia omia mahdollisuuksiani. Saan aina silloin tällöin kommentteja tai viestejä lukijoilta, jotka kertovat, ettei työttömänä tai yksinhuoltajana ole mahdollisuutta viettää elämäntyyliä, jota niin vahvasti ”blogissani hehkutan”. Ymmärrän tämän. Ei minullakaan ole tällä hetkellä mahdollisuutta elää esimerkiksi rikkaan puolison, menestyvän yrityksen tai muhkean perinnön turvin, mutta en ole yhtään katkera heille, jotka siihen pystyvät. Olen valinnut olla hankkimatta lapsia, omistamatta autoa tai ottamatta asuntolainaa (ainakin toistaiseksi, elämähän voi muuttua), ja nämä valinnat antavat minulla vapautta tehdä erilaisiakin ratkaisuja.
Vähän aikaa sitten kuulin pikkuserkultani avoimesta työpaikasta, laitoin avoimin mielin CV:n ja sovin haastatteluajan. Haastatteluajan päätteeksi kuulin, että saisin homman. Pasmat menivät vähän sekaisin, sillä en osannut odottaa, että kuulisin päätöksen heti suoraan haastattelun jälkeen. Edessä olisi uusi seikkailu, uusi maa ja uudet haasteet ja kaikki alkaisi reilun kuukauden kuluttua.
Vastasin kyllä. Seuraavaksi The Present is Perfect uppoutuu elämään Maltalla!
21 Comments
Jerry / Pako Arjesta
9 kesäkuun, 2017 at 10:44 amVau! Onnea Malta-elämänvaiheeseen :)! Voitko paljastaa, mitä hommaa lähdet tekemään vai jääkö se vielä salaisuudeksi?
Sandra
9 kesäkuun, 2017 at 10:48 amKiitos! Mä yritän pitää tän blogin irrallaan työelämästä, mutta ehkä jossain vaiheessa sanon tarkemmin :).
Jerry / Pako Arjesta
9 kesäkuun, 2017 at 10:08 pmKunnioitan päätöstä :).
Ulla
9 kesäkuun, 2017 at 11:16 amOhoh wau, onnea! Hienoa, että elämä toi eteen uuden alun ja seikkailun =) Itsekin tässä juuri valmistuvana pohdin samoja juttuja. Mitä seuraavaksi ja mikä on ”järkevää”… Täytyy vain antaa ajan kulua ja katsoa, että mitä tapahtuu.
Sandra
9 kesäkuun, 2017 at 2:23 pmKiitos Ulla ja onnea valmistumisesta. Luin sun opparin (varmasti ainoa oppari, jonka olen lukenut kannesta kanteen, jos ei omaa ja opponoitua gradua lasketa) ja se oli tosi hyvä! Mä luulen, että sun uskolla itseesi mikä vain on mahdollista!
Ulla
11 kesäkuun, 2017 at 11:10 amVoi vitsi wau! Oon otettu, että olet jaksanut lukea mun opparin! =) Kiitos palautteesta <3
Sandra
11 kesäkuun, 2017 at 7:19 pmEn usein jaksa lukea kenenkään, mutta sun oli niin hyvä 🙂
Panu / Panun matkat
9 kesäkuun, 2017 at 12:06 pmOnneksi olkoon! Maltallahan on paljon kiinnostavia hommia tarjolla, esimerkiksi suomenkielistä sisällöntuotantoa. Yksi kaveri on tehnyt copywriterin hommia Maltalla jo vuosia. Kerran olin itsekin jo lähellä lähtöä, mutta perheellisenä ei ole (enää) niin helppoa vaihtaa maata, kun ei voi ajatella vain itseään. Siihen se kaatui. Arvostankin korkealle tuota, että hyödynnät vapauttasi. Itsellenikin opiskelu- ja työvuodet Puolassa 20 ja 30 vuoden puolivälissä olivat äärimmäisen – tai viimeisen – vapauden aikaa, josta kuitenkin omillani päätöksilläni luovuin. Nyt perheelisenä kolmekymppisenä olen oikeastaan aika tyytyväinen normiarkeen Suomessa. Kun vain vielä saisi vakituisen työsopimuksen näiden ikuisten määräaikaisuuksien sijaan. Jatkossakin aion kuitenkin tähyillä ulkomaille, jos jotain sopivaa tulee vastaan. Ei sitä koskaan tiedä, jos sopivan tilaisuuden päättäisi perheellisenäkin lähteä – niin haluan ajatella.
Sandra
9 kesäkuun, 2017 at 2:22 pmKiitos! Niinpä, en ollutkaan aikaisemmin oikein kuullut Maltasta mitään, mutta pikkuserkkuni suosituksesta tutkin paikkaa lähemmin ja totesin, että siellä voikin päästä tekemään mielenkiintoisia hommia tällainenkin, jolla on markkinoinnin koulutus ja kiinnostus viestintään ja sisällöntuotantoon.
Vaikka perheellisenäkin voi lähteä, eihän se millään muotoa ole niin selkeää ja yksinkertaista kuin yksin (tai kumppanin kanssa kahdestaan) lähteminen. Nyt jos homma ei miellytäkään, voin ostaa paluulipun Suomeen, mutta lasten kanssa pitäisi olla paljon varmemmat ja selvemmät sävelet, jos mielii lähteä. Toivottavasti työ vakinaistuu, tiedän lähipiiristä niin hyvin tuon tunteen, kun ikä on 35+, on jo kouluikäiset lapset, mutta työsopimukset ikuisia määräaikaisuuksia.
Maarit Johanna
9 kesäkuun, 2017 at 12:08 pmHuippu juttu! Onnea matkaan ♡♡
Sandra
9 kesäkuun, 2017 at 2:17 pmKiitos Maarit <3
Jonna / Lempipaikkojani
9 kesäkuun, 2017 at 12:29 pmVau! Ja onnea uuteen seikkailuun!
Sandra
9 kesäkuun, 2017 at 2:17 pmVoi kiitos <3
Teea | Curious Feet
9 kesäkuun, 2017 at 3:47 pmTaas kerran todella, todella mukavaa lukea aatoksistasi. Itse, kolmekymppinen minäkin, olen miettinyt samoja asioita vaikka hieman eri tilanteesta. Itse siis haluan asua vakituisesti Suomessa, mutta varsinkin edellisvuosina matkustustahti ja elämä muutenkin on ollut sen verran vauhdikasta, että vakityö ja uran tekeminen ei ole tullut kysymykseenkään. On aina kiva lukea kuinka samassa iässä olevana teet itsesi näköisiä ratkaisuja ja liitelet maailmalla! Onnea päätöksestä ja tsemppiä Maltalle 🙂
Sandra
11 kesäkuun, 2017 at 7:22 pmVoi kiitos! On yhtä lailla mukava lukea vastaavasti muiden elämästä Suomessa ja erilaisista valinnoista. 🙂
Johanna Hulda / Vida de Estrada
9 kesäkuun, 2017 at 8:50 pmIhanaa, miten elämä taas ratkaisi asian parhain päin ennen kuin jouduit edes pähkäilemään päätöstä sen pidempään. Malta ei kuulosta yhtään hullummalta, onnea matkaan! Täällä on enää kaksi kuukautta Portugaliin muuttoon ja raivoisa omaisuudesta eroon hankkiutuminen käynnissä. 🙂 Uudet alut, ne on jännittäviä!
Sandra
11 kesäkuun, 2017 at 7:20 pmNiin on! Onnea teille myös jännittävään muuttoon! 🙂
Marimente
10 kesäkuun, 2017 at 8:13 pmJee, paljon onnea uusista työkuvioista! Mehän ollaan kohta melkein naapureita 🙂 Malta on varmasti mielenkiintoinen paikka ja sieltä on myös hyviä lentoyhteyksiä esim. moniin Italian kohteisiin, jos Saapasmaa kiinnostaa.
Sandra
11 kesäkuun, 2017 at 7:20 pmHaahaa, samaa pikkuserkku myös mainosti! Jospa pääsisin vihdoinkin Roomassa käymään! 🙂
Elly
11 kesäkuun, 2017 at 4:28 pmAsiat eivät ole välttämättä niin mustavalkoisia, ei ole omassa vain joko-tai vaihtoehtoja. Olen yhden lapsen äiti (koska halusin lapsen, mutta en isompaa perhettä ja onnekseni näin kävi), minulla on ammatti joka mahdollistaa työnteon missä tahansa maailmassa (valintakysymys, tämä on kakkosammattini, myös aikuisena voi ns vaihtaa alaa), olin viime vuonna jälleen töissä ulkomailla (koska halusin, koska lapsi on itsenäinen teini ja koska hänellä on huolehtiva isä), tällä hetkellä haluan tehdä pätkätöitä Suomessa, koska se sopii minulle ja antaa vapautta (olin vakitöissä mutta irtisanouduin). Elämä on monia haarautuvia polkuja, osa tulee eteen sattumalta, osa suunnitellusti. Yhden polun valinta ei tarkoita, että muut olisivat välttämättä poissuljettuja.
Sandra
11 kesäkuun, 2017 at 7:15 pmEhdottomasti näin, kiitos tarinasi kertomisesta. Tiedän myös lähipiiristä monia, jotka ovat muuttaneet ulkomaille usean lapsen kanssa. Jokaisen tilanne on yksilöllinen :).