Menu
Islanti / Yleinen

Ratsastusretki Islannissa

HeppaIslannin matkallani minulla oli oikeastaan yksi tavoite ylitse muiden: päästä ratsastamaan islanninhevosella. Olen harrastanut ratsastusta lapsena, mutta 12 vuotta täytettyäni en ole noussut hevosen selkään. Monen vuoden ajan olen kuitenkin haikaillut ratsastuksen aloittamista uudestaan, mutta en vain ole saanut asiaa aikaiseksi. Olen kokenut tallille menemisen ylivoimaisen isona kynnyksenä, vaikka tuskin aikuisiällä siellä vallitsee samanlainen klikkiytynyt ilmapiiri kuin lapsena. Joka tapauksessa voin sanoa, ettei ratsastusretki ainakaan lieventänyt intoani. Retki oli Laxnes-nimisen yrityksen järjestämä, ja voin suositella heitä lämpimästi! Laxnes on perinteinen perheyritys, perustettu vuonna 1968 ja toimintaa pyörittävät edelleen sympaattinen pariskunta Póri ja Heiða.

Valmiina ratsastukseenRetki maksoi 9900 ISK (noin 65 €) ja siihen sisältyi noin parin tunnin mittainen ratsastusretki islantilaisessa luonnossa. Hintaan kuului myös kuljetus Reykjavikin keskustasta, josta omistaja Póri haki retkeilijät pakettiautollaan. Póri puhui lähes kaikkien tapaamieni islantilaisten tavoin hyvää englantia ja viihdytti meitä matkalaisia kertomalla hevosfarminsa historiasta ja nähtävyyksistä Reykjavikissa. Matka farmille kesti noin 15 – 20 minuuttia, ja siinä ajassa Reykjavikin kaupunkimaisemat olivat jo vaihtuneet maalaistunnelmaan. Perillä Pórin vaimo oli ottamassa meidät lämpimästi vastaan ja saimme tallilta kypärät, säänmukaiset haalarit ja saappaat. Meiltä kysyttiin aiemmasta ratsastuskokemuksesta ja saimme omat hevoset sen mukaan. Sitten alkoikin retki upeassa islantilaisessa luonnossa. Ylitimme pari kertaa pienen joen, pääsimme hieman kokeilemaan ravia ja tölttiä sekä puolivälissä pidimme pienen tauon, jonka aikana pystyi ottamaan valokuvia.

IslanninhevonenRetki sopii sekä aloittelijoille että hieman kokemusta omaaville. Ne, jotka ovat ratsastaneet pidempään ja haluavat yksilöllisempää menoa, tällainen parin tunnin opastettu retki ei kenties ole oikea valinta. Suurin osa oli hevosen selässä ensimmäistä kertaa ja meno varsinkin alussa oli varsin rauhallista. Menimme aika pitkälle peräkkäin ketjussa, ja hevoset osasivat varmasti reitin unissaankin. Ratsastajaa ei välttämättä olisi edes tarvinnut hevosta ohjaamaan, mutta ilokseni oma hevoseni oli valmis poikkeamaan muiden letkasta niin halutessani. Sellaisille, joilla ei ole yhtään aiempaa ratsastuskokemusta, suosittelen lukemaan netistä perusohjeet hevosen käsittelyyn (miten pysäytetään, ohjataan ym.), sillä niitä ei käsitelty alussa ollenkaan. Toki mukana oli useita ohjaajia, joilta voi tarvittaessa kysyä neuvoa. Itselläni oli sellainen 15 vuotta edellisestä ratsastuskerrasta, joten aika pihalla olin itsekin aluksi. Vähitellen jotain tiedon murusia kuitenkin palautui mieleen muistin syövereistä.

Lauma hevosiaRatsastusretkiRatsastuksen lopuksi meille tarjottiin tallin baarissa kahvia ja leivoksia. Baari näytti olevan paikallistenkin  suosiossa, ja he intoutuivat esittämään meille turisteille jonkinlaisen islantilaisen juomalaulun. Ihana ja kodikas tunnelma – paikka, jossa olisin viihtynyt pidempäänkin. Farmin pitäminen on omistajilleen elämäntapa ja kaikki pyörii sen ympärillä. Vaikka meitä turistiratsastajia käy farmilla päivittäin, omistajat saivat meidät tuntemaan olomme tervetulleiksi ja erityisiksi. Myös hevoset näyttivät ja vaikuttivat hyvinvoivilta ja koin, että ne ovat omistajilleen osa perhettä. Jos siis joku suunnittelee ratsastusretkeä Islannissa, kannattaa pitää mielessä Laxnes. Tripadvisorissa on lisää kommentteja, jotka kannattaa katsoa läpi. Retken voi varata suoraan ottamalla yhteyttä yritykseen tai Reykjavikin keskustassa sijaitsevan retkitoimiston kautta.

KyläpubAsiakkaina oli ollut tuttujakin kasvoja (jopa viime postauksessa mainitun Walter Mitty -elokuvan kuvauksista):

JenniLaxnesLaxnes julkkiksetTiedän, että Islannissa järjestetään myös monen päivän mittaisia ratsastusvaelluksia, joihin olisi joku päivä upeaa osallistua. Tämä parituntinen retki oli pientä esimakua siitä ja kokemuksena yksi Islannin matkani kohokohdista.

4 Comments

  • Maarit Johanna
    4 kesäkuun, 2014 at 6:08 pm

    Tuonne!! Joo ihan ehdottomasti!!

    Reply
    • sandra
      4 kesäkuun, 2014 at 6:21 pm

      Oli todella kiva kokemus! Suosittelen!

      Reply
  • Jerry / Pako Arjesta
    4 kesäkuun, 2014 at 7:11 pm

    Ratsastus ei valitettavasti ole oikein se minun juttuni, vaikka hevoset yms. ovatkin hienoja eläimiä :). Siitä huolimatta on pakko kommentoida, että aikamoinen ”yhteensattuma”, että Walter Mittyn näyttelijöitä oli käynyt juuri tuolla, kun sait sen Islanti-kipinän syttymään uudestaan juuri tuon elokuvan avulla 🙂 (jos en nyt ihan väärin muistanut)

    Reply
    • sandra
      4 kesäkuun, 2014 at 8:19 pm

      Hei ihan totta! En ajatellutkaan tuota sattumaa kuin vasta nyt, kun siitä mainitsit!

      Reply

Leave a Reply